Sellainen tyypillinen maanantai kun olisi pitänyt jäädä vain nukkumaan peiton alle pimeään

Tyypillinen maanantai.
      Sateinen aamu ja minä vähän aikataulusta jäljessä riennän autolleni ja istahdan kuskin paikalle. Auto ei käynnisty. Kone hyrrää laiskasti mutta ei hyrähdä. En edes sadattele, joka minulla on se ultimaattinen v-käyrän loppupiste. Ihmettelen jälkikäteen sitä itsekkin.
       Otan vintistä isän "harrasteauton" eli auton, jota isä korjailee silloin kun ei ole muuta puuhaa. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta se on menettänyt vähän luottamusta muutaman oharin jälkeen... Ajan auton omani viereen, siirrän tavarani sinne, laitan työmaalle viestiä että myöhästyn vähän ja lähden töihin.
       Soratie on muuttunut savitieksi näiden sateiden aikana joten auton kyljet ovat sen näköiset! Oikein ällötti kun tulin kotiin ja katsoin autoa sillä silmällä. Yhdessä päivässä siitä tuli harmaa!

 Enpä olisi kamalasti menettänyt vaikka en olisi tänään töihin mennytkään. Kaikki ne viime viikolla sovitut jutut, olivatkin tänään jo ihan vanhentuneita. Menin sinne ja tänne koko päivän, yritin olla avuksi ja hyödyksi ja toisella hautausmaalla saatiinkin kukat pois todella tehokkaasti ja toisella taas jäi kukkia maahan kun ei apu kelvannut! Ja esimies mököttää! Voi jee, että mie nautin kun pääsen "kesälomille" 9 päivän päästä!!
      Lupasin itselleni joskus silloin kun entisessä työpaikassa alkoi mennä meno sellaiseksi, että tuli itku mennen tullen. Tänään lähdin töistä itku silmässä ja mietin, että miten annoin tämän mennä taas tähän!?
       Kohta...
       Kohta olen uuden edessä ja saan unohtaa tämän sonnan täysin!

Tänään satoi koko päivän, kuten se on luvannut myös seuraavat päivät.
     Ensimmäistä kertaa tänä kesänä pidin sadevaatteita koko päivän sillä lailla tosissaan. Kesällä selvittiin aika vähällä sateella. Muutaman ensimmäisen tunnin tuntui, että ei tule mitään, hanskat olivat kymmenen kilon painoiset ja kaikki oli märkää, painavaa ja kylmää. Sitten sen kaiken unohti, sadevaatteet, sateet, märät kukat ja jään kylmät sormet. Sitten oli vain töissä. Se on juurikin se ilmiö joka erottaa ulkotyöläisen muista, sopeutuminen ilmastoon, tullen osaksi sitä.
      Tämä yhdeksi tuleminen kuitenkin väsytti minut täysin.
       Päätä on särkenyt koko illan ja kävin vähän antamassa kropalle kylmäkylpyä järvessäkin äsken. Kantapää on edelleen toipilas, joten juoksutreenit ovat edelleen huilitauolla. Se tuntuu jo päässä ja mielessä. Olen ärtyinen ja inhottava. Pitäisi päästä juoksemaan! Ja sitten taas toisaalta ei ole powereita oikein mhinkään ylimääräiseen...

Illaksi taivas vähän selkeni - ainakin hetkeksi.
      Saan olla tämän illan ihan itsekseni ja aion nauttia siitä kynttilän valossa. Ihan vaan hengitän ja rentoudun ja otan vähän lukua.
      Huokaus.