17. heinäkuuta 2018

+32 astetta, poika ja lintu

Ulkotyö on ihanaa kesällä ♥
      Saa olla ulkona, nauttia kesästä silloinkin kun on töissä eikä vain kotona ja vapaa-aikana. Näillä helteillä töiden tekeminen on kuitenkin kuin hidastetusta filmistä. Sellainenkin homma, joka ns. normikeleillä menee ihan tuosta noin vaan, on näin kuumalla todella hidasta. Lapion käyttö esimerkiksi, muutama lapio multaa ja huilitauko ja sama uudelleen. Vaikka juodaan ja pidetään taukoja nyt enemmän niin olo kuin ilmakuivatulla lantulla kun kotiin pääsee.
       Eilen hyppäsin vielä kotona ruohonleikkurin päälle, kun sain kämpän kesälomalaisista tyhjäksi. Nurmi oli päässyt pitkäksi, mutta nyt se on taas lyhyt ja valmis palamaan! Miten onnelliseksi voi ihminen tulla pelkästään nurmen leikkuusta ja lyhyestä nurmesta. Maksu lyhyestä ja kauniista pihanurmesta oli kuitenkin kova: jalat oli ihan syöty, kun paarma-armeija hyökkäsi kimppuun eikä siitä leikkurin selästä ihan niin vain noustu ja juostu karkuun. Jaloissa on pahannäköiset puremat ja lisää on luvassa näiden kuumien päivien aikana työmaalla. Myös ampiaiset ovat olleet todella aggressiivisia!
Kukkapenkkejä pitää varmasti huomenna kastella, kun nyt olen vaan yrittänyt saada pihaa siihen kuntoon, että torstaina voin heittäytyä viettämään omaa lomaa ♥ Mutta vaikka perennapenkkejä ovatkin, niin kyllä alkavat nekin kärsiä kuivuudesta. Onneksi saaveissa on vettä.
         Tänään käytiin hakemassa isän kanssa taas 2000 litraa kasvimaan kastelua varten. Se määrä uppoaa tuohon maahan kahdessa viikossa. Kastelen iltaisin niin ehtivät imeytyäkin eikä vain haihtua.

Tänään kävi puolestaan pienempi sisko pojan kanssa kylässä, mutta olivat vain päivän, kun pojalla oli viileämpi nukkua mummolan alakerrassa. Aikamoinen hymypoika se kyllä on! Oli hurmannut hetkessä pikkusiskon kummit, jotka olivat tulleet tuomaan rotinapullaa ja -kakkua.
       Millainenhan mies siitäkin sitten tulee?
       Tuossa hoidossa ainakin pitäisi onnistua elämän alkuun pääseminen ♥
Miehenmurrikalla oli ollut vähän vastoinkäymisten päivä niin auton kuin puhelimenkin kanssa, joten kun vieraat olivat hävinneet pihasta niin laitettiin ulkosaunalle vähän vesipadan alle tulia (saunaa ei jostain syystä haluttu....) ja lähdettiin uimaan!
       Virkistävää ja taivaallista! ♥
       Nyt onkin olo taas sellainen, että ei tarvitsisi kamalasti tehdä mitään, että uni tulisi ja olisi. Tänäkin aamuna olo oli kuin Prinsessa Ruususella, nukutti, nukutti ja nukutti. Onneksi enää huominen ja sitten olisi neljä vapaata.
        Kannatti ahertaa viikonloppuja töissä ♥
Nyt on melkein viikon ajan pihapuissa kuulunut ihmeellistä laulua ja kujerrusta. Tänä iltana sain siitä sopraanosta sitten vihdoin viimein kuvan, kun ne tappelivat lajikumppaninsa kanssa puussa kai reviiristään.
     Otus oli kuhakeittäjä.
      Laulu on kuin undulaatilla ja värityskin vähän sama.
      Ja tätä lintua kuulemma harvoin näkee, kun elelee puiden latvuksissa ♥ eli wau!
P.S.
Syötiin tänään ensimmäiset omat perunat omasta maasta!!! Olivat aika hyviä! Kuin mansikoita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti