Kaksi naista meni mustikkaan ja molemmat mahtuivat!

Mitä hulabaloota taas tämäkin viikonloppu. Eilen töitä ja tänään yritän sitten ahtaa koko viikonlopun huilaamiset ja tekemiset yhdelle päivälle. Huh hei!
      Isosisko perhekuntineen lähti, pikkusisko tuli - tosin vain viikonlopuksi ja ainoastaan vain mustikkametsään mennäkseen... Lähdettiin aamupalan jälkeen naapurin metsään siskon toivomuksesta ja aikataulukin oli tiukka siskon juna-aikataulujen takia. Ei siis ihan ihanteelliset puitteet marjametsään, kun minun mielestäni mustikkaan mennään ajan kanssa ja omaan metsään ♥
       Toivottavasti ensi viikolla ei ole jatkuvaa sadetta niin saisin mentyä vielä keräämään omien ehtojeni mukaisesti loput mustikat.

 Oltiin puolitoista tuntia ja sain vajaan viisi litraa eli puolikkaan ämpärin. Olin ajatellut, että olisin ollut metsässä yhden ämpärillisen verran, mutta sisko sanoi puolen ämpärin jälkeen että nyt mentiin. Keli oli ihana. Tuuli - ei hyttysiä, oli lämmin - marjat olivat kuivia ja paarmojakaan ei ollut yhtä tai kahta enempää. Unelma ilma kerätä mustikoita!
        Iltasella pitäisi vielä puhdistaa mahdollisista lehdistä ja muista roskista. Sisko ainakin puheiden perusteella taisi pikemminkin kerätä karvamatoja, kun huuteli koko ajan, että toukka siellä ja toukka täällä. Kova taistelu siis marjoista!

Marjastajan siisti käsi ♥

Eilen töiden jälkeen vietettiin Miehenpuolen ja pojan kanssa leffailtaa. Tein meille pellillisen pizzaa ja toin mukanani Avatar leffan, jota kumpikaan ei ollut nähnyt. Eivät tainneet tykätä, kun poika huokaili jo puolessa välissä, että ehditäänkö illalla enää ollenkaan uimaan... Vähän harmitti, kun olin kuitenkin yrittänyt valita semmoisen leffan, joka olisi ollut mielenkiintoinen ja erikoinen. Mentiin vielä kymmenen maissa iltauinnille ja vaikka vesi oli lämmintä niin tuli aika vilu tuulisella rannalla. Iltapalaksi kelpasi sitten taas pizzapalatkin ja kokista tuntui hyvältä että edes ruoka kelpasi, vaikka leffa olikin ohari.
       Meillä on ollut Miehen kanssa keskustelua mustasukkaisuudesta ja mitä isosiskon kanssa puhuin ja kyselin asiasta niin aika yleinen aihe alussa olevan suhteen kanssa... Minä olin ehkä mustasukkainen tai kateellinen Miehesta ihan alussa, juuri kun alettiin seurustella "vakavasti", mutta Mies on näyttänyt oireita vasta nyt - vuoden seurustelun jälkeen. Ymmärrän tietysti ettei ihmiset ole samassa tilanteessa tai samoissa fiiliksissä yhtä aikaa, mutta tuntuu hassulta, että kun tunnetaan nyt paremmin toisemme kuin vuosi sitten niin ei pitäisi olla enää niin paljon epävarmuutta toisen tunteista. Mutta on vain.
       Enkä oikein ole löytänyt keinoa millä saisin niitä tunteita Mieheltä vähennettyä, kun kuulemani ja kysymäni mukaan moiset tunteet eivät tule minun käytöksestäni tai puheistani.. Alkaa olla keinot vähissä eikä taida jäädä mahdollisuudeksi kuin antaa aikaa ja puhua aina asiasta kun se kohdille tulee.

Ajelin äsken työnnettävällä leikkurilla vähän ahtaita nurmipaikkoja ja olisi kai pitänyt saada nurmi kokonaan ajetuksi, mutta kun se viskaa vettä vähän väliä niin ei jaksa pomppia koko ajan katon alle. Toivon todella, että ensi viikon alussa olisi poutapäiviä. Nurmi kasvaa nyt niin kamalaaa vauhtia, että jään kyllä kakkoseksi...
       Syvä huokaus...
        Niin ja pitäisi osata välillä relatakin. Varsinkin, kun viime viikolla on ollut tiputuksessa... näin minulle on sanottu. Että pitäisiköhän sitä sitten köllähtää lukemaan vaikka kirja loppuun.
       Kannatan.

Subtrooppinen ilmasto ja muuten vaan hikinen arki...

Huh hei!
      Hengissä olen, vaikka onkin edellisestä postauksesta vierähtänyt viikko ja tällä hetkellä kirjoitan tätä postausta sairaslomalaisena, mutta hengissä kuitenkin! Meidän Vaasan reissun jälkeen ei ole yksinkertaisesti ollut energiaa enää iltaisin heittäytyä kirjoittamisen ihanaan maailmaan ja raapustaa ajatuksia paperille, vaikka ajatuksia olisi ollutkin. Yritän nyt vetää vähän yhteen kulunutta viikkoa ja sen tuomia ajatuksia.
       Isosisko perheineen ovat olleet pian kaksi viikkoa kesälomalla täällä samoissa nurkissa ja täytyy kyllä sanoa, että viikko menee, mutta toinen viikko alkaa jo väsyttämään. Rytmi on niin erilainen eikä oikeastaan jää "omaa aikaa" yhtään, kun se mikä aika jää töiltä ja kotihommilta menee sisarenpojan kaitsemiseen. Mainio tapaus, mutta sillä on niin paljon energiaa vielä silloinkin kun mie olen kuluttanut omani loppuun... Ja viime viikonloppuna kun minulla oli kolmen päivän vapaa, niin minun riippukeinussa makasi sen viikonlopun ajan siskon mies enkä minä! Se kuvastaa hyvin sitä, mitä tämä lomahotellin pito oikein on.
        Lauantaina oli ystäväni häät ja sain kuulkaa sen polttarikirjan tehtyä - päivää ennen tosin, mutta sain kuitenkin. Siitä tuli ihan mukava ja pitänee vielä antaa tuoreelle vaimolle sitten vielä muistitikulla kuvat niin saa tilata kuvia ihan irtopainoksena jos haluaa.

Häät olivat mukavat ja ihanat. Pitkästä aikaa taas semmoiset juhlat missä ei tarvinnut hirveästi pönöttää. Minut tosin laitettiin semmoiseen pöytään, missä ei kamalasti ollut juttukavereita ja myöhemmin sitten kävi ilmi, että vastapäätä istui mies, jota sulhanen yritti saada minut hakemaan tanssiin eli kai jonkinmoinen paritusmeininki oli istumajärjestystä laatiessa ollut... En mie ketään käynyt hakemassa, mutta tanssia sain ihan mukavasti. Harmitti vain oikeastaan se, ettei menty Oman Murun kanssa sinne. Häät on jotenkin niin parijuhla ja varsinkin silloin kun olisi se pari olemassa eikä kuitenkaan paikalla niin tilanne on vielä harmillisempi. Olen ollut muutamissa häissä sinkkuna eikä sekään nyt kovin mukava fiilis ole, mutta kyllä se ajatus, että olisi ollut oma mies kainalossa ja tanssipari käsimitan päässä teki vähän haikeaksi kun ei sitten kuitenkaan paikalle päässyt...
          Muutenkin meidän Vaasan reissun jälkeen olen ajatellut meidän ensimmäistä yhteistä seurusteluvuotta. Siihen on mahtunut aika paljon kaikenlaista, mutta suurimmaksi osaksi ollaan oltu kyllä umpirakastuneita ja umpionnellisia. "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.." Vihkipapin tutut lauseet muistuttivat minuakin siitä, että rakastaminen on paljon muutakin kuin se perhosteleva tunne vatsanpohjassa. Se on jatkuvaa tahtomista. Tahtoa rakastaa toista aina, jokainen hetki.
          Tästä rakkaudesta oli kyllä hyvä esimerkki eilen, kun töissä tuli päiväkahvilla huono olo. Oikeastaan miuta oli särkenyt päätä melkein kaksi päivää, mutta ajattelin että kärsin vain nestevajauksesta ja join paljon työpäivän aikana. Join kai sitten liikaa, kun kahvilla alkoi huimata ja tuli kamala olo. Jalat menivät veteläksi ja heikotti. Soitin Miehelle, että minun pitää perua meidän suunniteltu tapaaminen töiden jälkeen kun olo on niin kurja. Se sitä vähän aikaa harmitteli, mutta sanoi sitten että ei kai sille mitään mahda. En halunnut ihan suoraan sanoa miten huono olo minulla oli, kun tiedän miten hössäävä luonne Mies osaa olla. Puhelusta ei kuitenkaan mennyt kovin kauan kun auto oli meidän työmaan pihassa ja Mies harppoi sakastin puolelle missä istuin lattialla ja nojasin penkkiin. Se siinä vähän aikaa oloa katsoi ja kokeili pulssia ja otsaa ennen kuin sanoi, että vie minut päivystykseen. Päivystyksessä ottivat verta ja laittoivat tiputukseen. Suolojen määrä veressä oli alhainen ja hemoglobiini samoin. Noh, hemppa minulla on aina ollut alhainen, varmaan perintötekijöistä kiinni osaltaan, mutta suolojen vähyys johtui kuulemma runsaasta veden juonnista ja vähästä suolaisen määrästä. Mies istui vieressä koko neljätuntisen sairaalakeikan. Piti kädestä ja piti huolta. Ihan uusi kokemus minulle. Ei minusta ennen ole pidetty huolta - siis muut kuin äiti ja isä, mutta niiden kuuluukin pitää huolta. Minusta ei ole kukaan ns. perheen ulkopuolinen taho pitänyt samanlaista huolta kuin mitä Mies eilen piti.
          Sain kaksi päivää sairaslomaa ja tänään olo on ollut jo parempi, vaikka olenkin yrittänyt olla iisisti ja juoda paljon ja syödä suolaa. Oikeastaan vähän suututtaakin, että päästin itseni siihen pisteeseen, kun kuitenkin olen aina ollut kamalan tarkka juomisesta helle aikaan. Ehkä se päänsärky hämäsi. Luulin sen johtuvan nestevajauksesta, vaikka se olikin suolaisen vähyyttä. Nyt tiedän sitten senkin...

Tänään on ollut jälleen kuuma päivä. Ei ehkä niin tukahduttava kuin mitä eilen (+28) mutta lämmintä on ollut tänäänkin. Olen kävellyt taas koko päivän paljasjaloin ja nauttinut kesästä, sen minkä ololtani olen jaksanut. Vähän semmoinen väsähtänyt olo on kyllä ollut koko päivän ja nukkunut olen, ensin yöunia 11h ja sitten päiväunia vielä 1,5h joten uupumistakin on kai ollut mukana myös.. Ja kyllähän tämä kotona oleva hurlumheikin syö voimia, kun koko ajan joku itkee, tupa on sotkussa, pöytäpinnat on täynnä kamaa, mikään ei ole omaa eikä missään saa olla rauhassa. Kaikki vapaaehtoiset voivat kokeilla tätä samaa pyytämällä sisarensa miehineen kahdeksi viikoksi asumaan lasten kanssa omaan kotiin. Huomaatte kyllä, miten "ihanaa" se alkaa viikon jälkeen olla...
         Isäkin sanoi, että menee poutapäivät vähän hukkaan kun ei saa tehtyä hommia samaan malliin. Se on maalaillut ja laitellut tippalistoja talon vanhalle puolelle. Uuden puolen mukaisesti. Komeaksi talo alkaa tullakin, kun se saa ryhdikkäät valkoiset välipienat ja tippalistat, mutta alkaa aika olla kortilla siinäkin hommassa, kun ensi viikoksi on luvattu taas sadeviikkoa...

Kävin uimassa toissapäivänä ja tänä iltana. Vesi on nyt juuri sopivaa. Tarpeeksi viileää, että virkistää, mutta tarpeeksi lämmintä, että siellä voi uida. Tänä iltana varsinkin uiminen teki NIIN hyvää. Sai olla täydellisessä hiljaisuudessa ja järven helmassa ja vain uida edestakaisin tyyntä järvenselkää pitkin. Nautiskelin ja nautiskelin ja nautiskelin. Keräsin vähän akkuun virtaa samalla.

Hellettä on piisannut ja juokseminen on jäänyt tältä viikolta. Eilen olisi ollut lenkkipäivä, mutta sattuneesta sairaalakeikasta johtuen en juossut eilen metriäkään. Pitänee huilata vähän aikaa ennen kuin taas kokeilee.
       Tänään justiinsa ajattelin, että kamalan katkonainen on ollut tämän kesän juoksut. Ei oikein ole ollut semmoista ehjää treenikesää ja nekin treenit joita oon treenaillut ovat olleet vähän huonolaatuisia. Liekö väsymystä vai jotain muuta. Mietiskelin jälleen, että jotain pitäisi tehdä tämän elämän kanssa, että sen saisi tasapainoon ja jaksaisin enemmän, mutta niin kuin nytkin kello on taas yli puolen yön. Pitäisi olla nukkumassa eikä kukkumassa.
         Sunnuntai-iltana saatiin myös suru-uutinen mummosta. Mummo kuoli myöhään sunnuntai-iltana. Jotenkin se, että sitä osasi odottaa teki kuolemasta vähän helpompaa, mutta ei se surua vähentänyt. Papan kuolema tuli niin yllättäen, ettei siihen oikein osannu valmistautua ja se tuli vähän shokkina, mutta mummon kanssa se kuolemisen odottaminen ja sen väistämättömyys tuntui melkein yhtä pahalta. Vasta tänään saatiin äitin kanssa puhuttua, kun tässä on ollut kaikenlaista. Mummo haudataan viikon päästä... Minulla ei ole enää isovanhempia. Se puoli suvusta on nyt sammunut. Se tuntuu pahalta.

Helteinen autere...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
19.7. tiistai
234. juoksupäivä (84vko alkaa)
- 1478, 9km
- 5km metsätie (30min)
- tasainen, hyvä juoksu
- kylkihengitys toimi, lyhyet askeleet
- keskivartalo lösähtänyt
- +22 aurinkoinen ilta!
- ihana juosta pitkästä aikaa!

22. 7. perjantai
235. juoksupäivä (84vko)
- 1486, 1 km
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, vähän huomaa keskivartalon lösähtäneen
- eikä jaksanut ihan samalla tavalla jalatkaan
- olo kuitenkin muuten hyvä juoksun jälkeen
- +20 pilvipoutainen trooppinen ilta

24.7 sunnuntai
236. juoksupäivä (84 vkoa täynnä)
- 1490. 1 km
- 4km metsätie (25 min)
- spurttilenkki: pikataival- kävelyä- pikataival
- vedin väsymykseen asti ja ainakin sydämeen otti jos ei muuta hyötyä
- vähän kuuma keli juosta...
- +25 aurinkoinen, tuuleton ja hikinen ilta

Vaasa - vuosipäivä reissu toiselle puolelle Suomea

PERJANTAI 15.07.2016

Meidän ensimmäinen vuosipäivä ♥
Kello herätti perjantaiaamuna 6.oo ja vääntäydyin ylös ja pakkasin loput kamppeet laukkuihin ja nyssäköihin. Koko ajan oli semmoinen olo, että jotain puuttuu, mutta eihän me nyt mihinkään erämaahan lähdetty. Se mitä ei matkaan tulisi, saisi varmasti paikan päältä.
       Meiltä Vaasaan oli täsmällisesti 6h 20min ajomatka ja se taitettiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Yllättävän nopeasti meni menomatka, vaikka saikin istua jalat puuduksiin autossa. Hyvässä seurassa aikakin kuluu nopeammin ♥

Maisemat olivat niin erilaiset. Ja oltiin kyllä molemmat sitä mieltä, että Suomi on kaunis maa. Näinkin pienessä maassa riittää vaihtelevaa maisemaa. Keski-Suomessa tuntui välillä kuin olisi ajellut Coloradon erämaateillä ja sitten taas Pohjanmaalla näkyi peltoja silmänkantamattomiin. Upea maa!
        Vaasassa oltiin kahden maissa ja päästiin onneksi suoraan hotellihuoneeseen. Oltiin otettu keskikokoinen huone, mutta silti kyllä ilo pulpahti rintaan kun kannettiin laukut huoneeseen. Tilaa oli enkä ole koskaan ollut niin isossa huoneessa! Ja kylppäristä löytyi ammekin, joten tilaus oli onnistunut täydellisesti. Meidän kotimme kaksi ja puoli päivää.

Napattiin ruokaa hotellin ravintolasta ja sitten Mies halusi viedä minut iltakävelylle lapsuuden maisemiinsa. Mies on Vaasasta kotoisin ja lähti sieltä jo 9-vuotiaana, mutta silti paikat olivat yllättävänkin hyvin muistissa - tosin jotkut paikat olivat vähän muuttuneet, mutta jotkut puolestaan säilyneet paikoillaan. Käveltiin puistoissa, uimarannoilla ja satamassa. Ilma oli pilvinen, mutta lämmin, oikein hyvä iltakävelyyn.
     Oli pitkästä aikaa mukava viettää aikaa yhdessä ihan vaan kävellen ja jutellen. Meillä yhteinen aika on ollut tänä kesänä vähän kortilla ja siksi yhteinen loma teki kyllä todella hyvää. Saatiin olla yhdessä kaiken aikaa ja huomasin, että juteltiin todella paljon näinä kolmena päivänä kun reissussa oltiin. Tutustuttiin toisiimme ihan eri tavalla kuin ennen.
       Niin ja tietysti toinen tuli entistä rakkaammaksi ♥

Iltasella haettiin kaupasta vähän iltapalaa hotellille ja sitten liotettiin itseämme ammeessa, kun kerran semmoinen oltiin saatu. En muista milloin viimeksi olisin ammeessa lojunut, mutta hyvää se teki. Varsinkin jaloille jotka ensin olivat istuneet autossa kuusi tuntia ja kävelleet sitten monta tuntia pitkin kaupungin katuja.
     Hyvillä mielin kömmittiin peittojen alle vitivallkoisissa kylpytakeissa.
     Lomalla oltiin!

LAUANTAI 16.07.2016

Aamupalalle noustiin hyvissä ajoin, että ehdittiin ajoissa lähteä reissun päälle eikä kaikki aika menisi nukkumiseen. Annoin Miehen viedä ja minä seurasin kiltisti perässä. Vaasassa oli kuitenkin Miehelle enemmän tunnesidettä ja tuttujen paikkojen tutkimista, minulle kaikki oli uutta hienoa.
      Käytiin ensin katsomassa iltainen uimapaikka valmiiksi. Mies oli nimittäin jo ennen reissuun lähtöä sanonut, että minut uitetaan meressä. En nimittäin ole ennen meressä uinut, joten kerta se olisi sitten ensimmäinenkin. Päivä oli sen verran pilvinen ja vähän viileä, ettei rannassa kamalasti ollut ihmistä, mutta vesi oli kuitenkin lämmintä - siis merivesi.

Ajettiin Raippaluodon sillan yli ja komeat näkymät olikin! Siinä sitten ajettiin niin pitkälle kun tietä riitti aina Merenkurkkuun asti. Sieltä bongattiin ihana pieni saaristolaispoukama ja venemökit, jotka olivat kuin suoraan Saaristolaislapsista ♥ Käveltiin pitkin saariston reunaa ja napsittiin kuvia muistoiksi. Löydettiin sitten Metsähallituksen tähystystornikin, johon piti kivuta. 104 rappusta ja hyvää jalkatreeniä (kyllä, ei saa lomallakaan unohtaa treenausta kun sille hyvä sauma sattuu...).

 

Maisemia tornista saaristoon päin.

Olin kuvitellut, että olisin saanut seisoa sileällä saarikalliolla kuin Myrskyluodon Maija, mutta kyllä tämäkin saaristokokemus kelpasi. Meri tuoksui ja Mies varsinkin tuntui imevän tuoksua itseensä kuin ilmanraikastin. Oli kuulemma ollut meri-ilmaa ikävä ♥
        Seuraavaksi käytiin hautausmaalla etsimässä Miehen isän hautaa, mutta ainakaan kiveä ei enää löytynyt. Siitä oli tullut muutama vuosi sitten jo kysely hallintajan jatkosta eikä Mies ainakaan sitä ollut jatkanut, joten kivi oli kai otettu pois ja paikka annettu seurakunnalle. Harmitti vähän. Olisi ollut mukava, että Vaasassa olisi ollut edes jokin kiinnekohta Miehen lapsuudesta...

 Seuraava etappi löytyi Vanhasta Vaasasta. Sieltä piti etsiä vanhan keskiaikaisen kirkon rauniot ja komeathan ne olivatkin. Nykyään ei enää samalla tavalla kirkkoihin panosteta, vaan ne tehdään ikään kuin välttämättömänä pahana. Keskiajalla kirkko taisi olla jonkinmoinen ihmisten keskus. Tämä kirkko oli ainakin sen verran kookas, että varmasti aika merkittävä osa kylää oli joskus ollut.

Ja oikea ritarikin nähtiin... tappeli yksikseen...

 Retkipäivä jatkui Vaskiluotoon ja ajettiin TropicLandiaa katsomaan. Tällä kertaa kylpyläreissu jäi tekemättä kun luonto tarjosi isomman altaan ihan vierestä. Haettiin uimapuvut hotellilta ja mentiin rantaan. Tuuli aika navakasti - ja kylmästi. Mutta kun veteen pääsi niin se tuntui lämpöiseltä. Merivesi tuntui erilaiselta, iho jäi vähän liukkaaksi ja suussa maistui suolainen vesi. Mies nappasi minut syliinsä ja kantoi rantaan, kun oli ensin kehuskellut, että suolaisessa vedessä kelluu paremmin ♥ Liekö sitten olin muutenkin kevyempi kun olin suolavedessä lillunut!
         Sen verran tuuli teki olon kylmäksi, että lämmiteltiin ammeessa ennen illan romanttista draamaa ja meidän elokuvailtaa. Mies kävi vähän surulliseksi, kun sanoi, että loma hupeni liian äkkiä. Yritin sanoa, ettei semmoisia saisi miettiä, kun on kuitenkin vielä päivä aikaa, mutta kieltämättä se omaankin mieleen ui se ajatus, että yhteinen aika loppuu vähän liian lyhyeen. Yhteinen arki ei olisi hassumpaa... sen ainakin huomasi tällä reissulla. Toiseen tottui ja toisen läsnäoloon ja siihen, että sai jutella milloin mistäkin asiasta. Omissa arjissamme olemme kuitenkin vielä aika erillään. Mies omillaan ja minä omillani.
        Uni tuli kyselemättä.

SUNNUNTAI 17.07.2016

Huone piti luovuttaa 12 mennessä, joten käytiin aamupalalla vähän myöhemmin ja loikoiltiin hotellilla sitten vielä vähän aikaa ennen kuin vietiin avaimet, luovutettiin huone ja lähdettiin ajelemaan kotia kohti.
        Tarkoituksena oli käydä vielä kurkistamassa Tuurin kyläkauppa. Mies oli siellä jo muutaman kerran käynyt, mutta minä en ollut sitä ihmettä vielä nähnyt. Ajomatka oli selvästi erilainen kuin tullessa. Mies oli apeampi ja hiljaisempi. Väsymystä osa, mutta selvästi harmitti se, että kohta ollaan taas arjessa ja erillään. Yritin olla lähellä ja pitää kiinni, että mies ymmärtäisi etten minä mihinkään katoa vaikka loma loppuukin.
        Tuurissa oltiin iltapäivästä ja aikamoisen hulppea se pytinki oli. Jotenkin vähän epäsopivakin siihen maisemaan kun yks kaks maisemaan ilmestyy kamalan iso keltainen linna. Ja tavaratalon puoli oli niin iso ettei sieltä mitään löytynyt... (no okei Kung Fu Panda 3 dvd;n ostin tuliaiseksi...)

Kotona oltiin 8 maissa ja Mies toi minut kotipihaan asti ja näki samalla äidin, isänhän Mies olikin jo tavannut ennen reissua. Ensimmäinen tapaaminen oli tietysti jännitystä täynnä - puolin ja toisin - ja jännitystä ehkä lisäsi se, että isosisko perheineen oli saapunut taloon samana iltana ja tuvassa riitti naamoja.
        Vähän aikaa käveltiin pihamalla ja minä kauhistelin nurmen pituutta. Kumpaakin väsytti ja Mies lähti sitten pesemään matkapyykkiä vielä iltasella. Kun menin sisälle, oli jo ikävä. Niin nopeasti toisen läsnäoloon tottuu ja niin nopeasti tottuu siihen, että ollaan kaksin eikä yksin. Tuntui kummalliselta ja jotenkin orvolta. Iltasella vielä soiteltiin vähän aikaa ennen kuin uni vei molemmat mukanaan.

Yhteenvetona meidän ensimmäinen pitkä reissu sujui todella hyvin. Ei riidelty, ei edes kinasteltu mistään. Puhuttiin paljon ja pussattiin paljon ja nukuttiin yhdessäkin suhteellisen hyvin, vaikka minä en ole montaa yötä toisen kanssa nukkunut. Oli siis vähän harjoittelua senkin puoleen, että miten uni toisen vieressä tuli. Onneksi oli sängyssä tilaa!
          Ihana reissu!
          Meidän ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi.
          Mitähän keksitään ensi vuodelle ♥

Ukkosta...

Olen elossa.
        Vaikka se ei nyt siltä tunnukaan. On taas semmonen ilta, että tekisi mieli vaan itkeä ja raivota ja huutaa ja heitellä jotain. Tämä viikko on ollut töissä kamalan vaikea ja pitkä. Olen ollut kamalan väsyksissä ja kotona en ole ehtinyt olla oikein kunnolla... Sehän se varmaan stressaa ja vaivaa eniten. Ei ole sitä kevyttä arkea ja omia juttuja.
         Eilen vein Miehen treffeille. Meillä on huomenna 1.vuotisvuosipäivä ja ei olla oikeilla treffeillä käytykään. Oli jo korkea aika siis ♥ Käytii leffassa ja syömässä grillisapuskaa sitten leffan päätteeksi. Elokuva ei nyt varsinaisesti kuulunut Miehen lempparileffa-genreeseen, sillä vein meidät katsomaan Jojo Moyesin kirjaan perustuvaa elokuvaa Kerro minulle jotain hyvää. Olen odottanut elokuvaa vuoden ja kyllä kannatti! Elokuva oli ihana ♥ Ja naispääosan esittäjä (taisi olla Emilia Clark) oli hurmaava. Vei kyllä jalat alta - kaiken suhteen. Istuin kaksi tuntia hievahtamatta ja imin itseeni tarinaa. Voi kun leffa tulisi oikein pian DVD:lle!

Alkuviikosta oli ukkostakin. Vähän väliä jyrähteli ja hautausmaalla ei oikein voinut olla ukonilmalla. Naurettiin tosin, että semmoinen ns. tunnustelija voitaisiin aina välillä laittaa, että joko salamat ovat loppuneet... Ei oikein ole ollut helteitä, mutta näköjään silti ukkosta riittää. Toivottavasti kohta ne helteet palaisivat. Alkaa käydä hermojen päälle nämä sateet jo!
       Oikeasti.
       En tiedä mikä minulla on näinä päivinä (vai pitäisikö sanoa näinä viikkoina) oikein ollut! Koko ajan hirveän vihainen tai surullinen. Tänäänkin tuli itku ihan ilman syytä ja loppupäivän olin sitten vihainen. Tosin siihen vihaisuuteen voi vaikuttaa sekin, että kävin tänään ostelemassa vähän vaatteita meidän Vaasan reissua varten, mutta en löytänyt kuin topin (!!!) - siis yhden ainoan topin. Listassa oli housut, paita, kassi, kengät... Ok, yhdet kengät löysin, mutta ei oikein voi ostoksilla juhlia. Ainut hyvä puoli on, ettei mennyt niin paljoa rahaa.

Tänään jäi lenkki väliin ja loputkin tämän viikon lenkeistä jää väliin, kun ollaan reissussa.. Tiistaina kävin lenkillä ja fiilistelin vähän uimarantaani. Tai mikä minun se enää on. Se myytiin kyläläiselle ja se tekee siitä taatusti yksityisen. Enää en voi uida siellä. Ja sekin vetää haikeaksi. Ihan kuin kaikki tuttu ja turvallinen hajoaisi alta... Lapsellista ajatella näin. Joskus uudet jutut ovat niitä elämän parhaimpia asioita, pitää vaan välillä päästää vanhasta irti.
         Tämä ilta meni pakatessa ja pyykätessä. Huomenna lähdetään 8 maissa ajelemaan ja hyvässä lykyssä ollaan iltapäivästä jo Vaasan puolella. Olisin innoissani jos jaksaisin innostua. Väsymys on kamala ja tästä pitäisi päästä äkkiä nukkumaan.

Tämmönen söpöläinen löytyi meidän työmaalta taas. Näitä on valvontakameran mukaan ainakin 8... eli kohta ei tarvitse nurmea leikata! Seura tekee kaltaisekseen, toivottavasti, näin suloisena olisi mukava olla ♥
          Olen nähnyt taas painajaisia meidän koiran kuolemasta.
          En haluaisi nähdä semmoisia painajaisia... kaikki muut kävisivät päinsä, mutta ne painajaiset missä meidän koira kuolee - tavalla tai toisella - ahdistavat minua. Varsinkin kun herään siihen, niin ensimmäinen ajatus on helpotus, että se oli unta, sitten tulee ahdistus ja sitten ikävä ja itku. En tiedä mitä joku uniselittäjä sanoisia niistä, mutta näiden unien jälkeen olen väsynyt ja täysin nujerrettu heti aamusta...
          Kunpa tänä yönä saisi nukkua rauhassa...
          Palataan, kunhan palaan Länsi-Suomen valloitukselta.
          Be careful out there.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
12.7.2016
233. juoksupäivä (83 vko)
- 1473,9km
- 5.6km uimarantalenkki (35min)
- juoksentelua, vähän uuvutti varmaan univajekin osaltaan
- hengitys, askeleet ja ryhti suht hyvät
- sateen jälkeinen raikkaus
- +15 pilvipoutaa

Pouta kahden sateen välissä

Monsuunisateet väistyivät täksi päiväksi - ainakin hetkeksi. Kun viikon sataa joka päivä, tuntuu pouta ja aurinko entistä paremmalta. Tänään nukuin kuin Ruusunen ja pomppasin pihatöihin heti kun aamupalan sain vatsan poimuihin syötyä. Piti trimmailla reunukset ja ajaa nurmikko.
          Tuli hyvä mieli kun sain nurmen taas siistiksi ja voipi jälleen viikolla sitten sataakin ainakin sen puoleen ettei tarvitse pihatöitä harmitella. Kylläpä sitä nurmea olikin! Paksua ja korkeaa. Eipä ihmetyttänyt, kun sadetta on saatu ja suhteellisen lämmintä kaiken aikaa. Nämä menneet viikot ovat olleet oikeastaaan vain harjoittelua, nythän se vasta sitten näyttää miten kaikki kasvaa, kun eletään keskikesää ♥

Kukkapenkitkin ovat röyhähtäneet oikein kunnon kasvuun ja on pitänyt jo vähän niitä tukea, kun rötkähtelevät muuten pitkin maita ja mantuja. Korkeimmat kukat ovat jo vähän kärsineet sateista, mutta nämä puolikorkeat selvisivät paremmin. Pitäisi taas käydä vähän siistimässä noita juuruksia, mutta olkoot nyt vielä ainakin tänään. En jaksa mennä enää kyykkimään...
        Eilen oli työpäivä. Ei ollut montaa tuntia, mutta kyllä siitä ihan itsensä sai taas väsyksiin. Suntiohommat ovat siitä kummallisia, että vaikka fyysinen kuorimitus on minimaalinen, niin väsymys on melkein rankempi kuin kovan työpäivän jälkeen kun riehuu fyysisesti. Minulta hajosi kengät. Tosin ostin ne rippijuhliini eli onhan tässä melkein 20 vuottakin, mutta kun ne ovat aina olleet siron näköiset, vaikka minulla on iso jalka. Nyt pitää metsästää sittten uusia kenkiä jostain. Noista kengistä ei ole edes suutarille viemistä...

Se taisi ensi viikoksikin lupailla sateita. Loppuviikosta ollaan Miehen kanssa lähdössä lomailemaan Länsi-Suomeen, joten toivottavasti siellä olisi mukavan poutaista. Aiotaan kävellä kaikki Miehen lapsuuden pakat läpi ja tutustua Vaasaan ja lähiympäristöön kolmen päivän aikana. Meidän pieni mini-loma. Odotan kyllä reissua innolla ja sitä, että pääsee taas pitkästä aikaa rannikolle ♥ Kunhan kelit suosisivat...

Kolmesta omenapuusta jäljellä yksi...

Tänään isä nykäisi kaksi kuollutta omenapuuta pois takapihalta ja jotenkin tontti näyttää siltä kohden kamalan avaralta. En tiedä tappoiko puut viime vuoden pakkanen ja vähäluminen talvi tai jokin muu, mutta kuori niistä oli rapsahtanut halki puolesta välistä runkoa... Harmitti ja harmittaa edelleen, sillä nuo kuolleet puut olivat ne, joista tuli parhaimman makuiset omenat. Tietystikin juuri näin. Ei tuo kolmaskaan mitenkään hyvin jaksele, kun puolet oksistosta on kuollut myös, mutta sentään toinen puoli vihertää, mutta tuskin se omenoita tekee...
        Tänään pitäisi vielä ehtiä lenkille, uimaan ja Miehen kainaloon katsomaan leffaa. Katsotaan nyt miten päivä riittää taas kaikkeen ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
Torstai 7.7.2016
231. juoksupäivä (82 vko)
- 1463,3 km
- 7.2 km kylälenkki (39min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, vähän väsymys painoi, mutta muuten hyvä olo
- askellus hyvää ja tasaista
- ryhti huononi heti kun vähän väsähti, joten keskivartaloon pitäisi saada lihaksia enemmän...
-+16 ilta-aurinkoinen ja vähän kylmä, tuulinen

10.7.2016
232. juoksupäivä (82 vkoa täynnä) 
- 1468,3km
- 5km metsätie (29min)
- spurttilenkki: täysillä juoksua ja pulssin tasailua kävellen
- ainakin sydämen päälle otti
- hyvältä tuntui, vaikka vähän liian nopeasti jalat väsähtivät
- +22 aurinkoinen ilma

Vihaiset linnut valtasivat illan

Kuva lainattu: Angrybirds.com

Tänään vietin illan pienen ja suuren Miehen kanssa Vihaisten Lintujen parissa. Leffa oli vauhdikas, mutta ihailtavaa dialogia suomalaiset osaavat tehdä. Oli hauska ja nauratti. Mutta toisaalta sitten väsyttikin ihan älyttömästi kun istui pimeässä ja lämpimässä teatterisalissa. Nuokuin lopussa jo melkein unessa.
        Sataa. Vieläkin.
        Ai kamala.

Monsuunisateet ulkona, monsuunitulva sisällä

Mitä on luvattu, sitä myös sitten saadaan.
       Tämä totuus pätee oikeastaan paremmin sateiden kuin helteiden kanssa. Tällekin viikolle luvattiin sadetta koko viikolle ja siltähän tämä nyt näyttää, että sitä myös sitten tulee. Ulkotyöläisen onnen toinen puoli. Näköjään meidän pitää maksaa siitä, että saadaan nautiskella lämmöstä ja helteestä ja saadaan siitä ilosta vielä palkkaa, tämä kolikon kääntöpuoli onkin sitten vähän erilainen. Sataa, myrskyää ja tuiskuaa, mutta työt eivät odota. Sateeseen on mentävä ja sadevaatteet vedettävä niskaan.
        Eilen tultiin porukalla yhdellä autolla, kun isän auto on lasareetissa ainakin vielä kuukauden ennen kuin tilattu osa tulee (jos se sittenkään on vielä se osa, mistä homma kiikastaa...). Tulimme kotiin ja menin kylppäriin pesemään käsiä.
        Sukat kastuivat. Matto oli litimärkä ja kaakeleilla näkyi lammikoita. Nostin maton pois ja kurkistin kaapistojen alle. Lätäkköä löytyi lisää. Pyyhin pyyhkeisiin veden ja huikkasin isän katsomaan. Ei näkynyt suurempia vuotokohtia liitoksissa, joten syötiin ja katsottiin sitten. Lattialla taas lätäkkö. Putkimies tuli harvinaisen nopeasti, mutta kun olimme laittaneet hetkeksi jo vedet puhuksiin ja laskettiin paineet pois niin putkimies ei millään saanut vuotokohtaa esiin. Suututti jo se, että olimme varotoimena laittaneet ne putket puhuksiin.. Sitten putkimies nappasi yhden suojaraudan lavuaarin alta tulevasta kylmävesiputkesta pois ja pyyhkäisi mutterin pintaa. Kostui. Ja kohta siihen tuli tippakin.
         Huokaistiin helpotuksesta, kun edes jonkinmoinen syy vedelle löytyi. Putkimies vaihtoi osan ja kokeiltiin. Vettä suihkusi liitoksesta nyt oikein sumuttamalla. Sitten homma vähän levisi käsiin. Kävi ilmi, että koko mutterisarja, koko liitoskohta, joka on putkessa heti kun putki seinästä tulee kylppärin puolelle, oli osa osalta rikki ja puhki ja halki. Jokaisessa osassa oli kunnon halkeama tai hiusmurtuma josta vesi oli tihkunut. Ties miten kauan. Katastrofin ainekset hommassa oli sen suhteen, että jos mutterit ja liitokset olisivat pettäneet itsekseen, olisi pumppu pumpannut kylppäriin ja koko uudelle puolelle meidän kaivon tyhjäksi (!!) eli noin 5000 litraa lilluisi tässä takkahuoneen ja pesutuvan alueella...
        Ei kamalasti naurattanut.
         Nytkin joudutaan vähän kylppärin seiniä kuivattelemaan varmuuden vuoksi.
        Toivottavasti ei kamalasti olisi ehtinyt seinän väliin valua ja kastella aluksia.
        Mikä kotiin tulo!

Tänään töissä sattui sitten vähän ikävän oloinen sattumus, kun löydettiin työmaan puunhankaan laitettuna videokamera. Ei siinä ollut virtaa eikä kasettia, mutta jonkinmoinen vihje se kyllä oli siitä, että meitä seuraillaan. Olo oli likoilla epämukava ja pälyilyä riitti koko loppupäiväksi. Minä olin pahoillani siitä, että en pystynyt pitämään yllä ns. turvallisuuden tunnetta. Ja jotenkin tunsin myös vähän semmoista riittämättömyyttä siitä, ettei minusta ole tyttöjä suojelemaan... Toivon todella, että pomo ottaa homman kuitenkin tosissaan, sillä eihän tuollainen muuta voi olla kuin pelottelumielessä tehtyä ilkivaltaa.
         Tänään satoi kuin monsuunien aikaan konsanaan! Joka tauolla vaihdoin uudet hanskat, kun edelliset valuivat vettä. Kukkapesien siistimiseen en kamalasti käyttänyt energiaa, kun ne kuitenkin sateessa menevät huonoksi, mutta sen verran, että siistiltä näyttävät. Likat mättivät tehdyille käytäville hiekkaa, ettei menisi kanttaus ihan hukkaan.
          Töiden jälkeen Oma Mies oli pyytänyt käymään ja pöydällä odotti ISO kotipizza. Ananas-kinkku täytteellä. Aika ihanaa ♥ Yritin kyllä sanoa ja näyttää toiselle, että yllätys oli mieluinen ja ihana. Toivottavasti meni perille. Söin nimittäin hyvällä halulla ja meinasin sitten nukahtaa pelkästä hyvästä olosta Miehen olkaa vasten, kun vähän aikaa oltiin sylityksin ja vaihdettiin kuulumisia ja hellyyttä.
             Rakastaminen on ihmeellinen voimavara ♥

Kävin iltalenkillä vaikka sadetta vihmoi iltaan asti melkein vaakatasossa. Helppo oli hengitellä, kosteutta oli ilmassa ihan tarpeeksi. Vähän kai väsymys vei suurinta paloa juoksusta, mutta ei se nyt mitenkään hankala reissu ollut. Ehkä vähän ryhti petti kun loppumatkasta rupesi väsymään..
       Iltasella lojoksin ja puhuttiin Miehen kanssa puhelimessa.
       Molemmilla aikamoinen ikävä...
       Sataa edelleen. Kohta pitää hankkia kanootti että pääsee töihin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
230. juoksupäiväkirja (82 vko alkaa)
-1456, 1km
- 5.4km uimarantalenkki (30min)
- juoksu kulki ihan kivasti, ehkä vähän jaloissa tuntui väsy ettei mennyt askel niin kevyesti, mutta ei mitään suurta ongelmaa
- hengittäminen oli helppoa kun koko ajan satoi ja oli ilma kosteaa
- ryhti lösähti loppumatkasta ja ehkä siksi askelkin vähän painoi
- +12 sateinen ja hämärä ja tuulinen ilta, kylmä

Lämpimästä kylmään

Aika on taas hurahtanut johonkin tämän viikonlopun aikana. Toisaalta sitten taas on tuntunut aika pitkältä lomalta, kun ei ole ollut töitäkään ja on saanut oikeasti viettää oikeata viikonloppua. Viikonlopun tarpeessa kyllä oltiinkin likkojen kanssa perjantaina, kun alettiin näkemään kahvikuppien pohjakuvioissa Jeesuksen ja Jari Sillanpään kuvia.... (??)
       Ainakin naurua riittää meidän kahvituvassa.
       Eilen nautin viimeisestä hellepäivästä täysin vartaloin. En tiedä milloin seuraavaksi iholla tuoksuu helle, joten yritin ottaa kaiken irti eilisestä kuumuudesta. Kävelin koko päivän paljasjaloin ja olin auringon alla niin paljon kuin suinkin vain pystyi olemaan. Imeskelin D-vitamiinia siis oikein kaikkien suositusten mukaisesti.
       Ja ehdin jopa riippukeinuun lukemaan kirjaa. Parhaillaan lueskelen Enni Mustosen Ruokarouvaa ja onpas se taas hyvä! Oikein nautinto lukea taas Mustosen kirjaa pitkästä aikaa. Kirjoittelen parempaa arvostelua sitten kun saan kirjan luettua, mutta hyvältä vaikuttaa jo näin puolessa välissä ♥

Parhaimmat maisemat minulla ei tosin ollut riippukeinusta katsottuna. Meidän vanha Massey seisoi nimittäin kaiken kauniin kesäisen edessä, kun isä maalaili talon päätyä omalla "työturvallisella" alustallaan traktorin peräkärryyn viritetyllä alustalla. Oli kuitenkin lämmin, tuuli leppeästi ja tuntui hyvältä olla vaan. Meinasin torkahtaa siihen mattoon ja siihen hyvään oloon, minkä loma ja vapaa-aika minulle teki.
       Miten olenkaan kaivannut niitä toimettomuuden hetkiä, kun ei tarvitse heti sännätä mihinkään!
        Miten nautiskelinkaan!
       Iltasella käväisin lenkillä. Ilma oli sen verran helteinen, etten juossut kuin pienen lenkin, mutta teki sekin ihan hyvää - varsinkin kun homma kulki taas normaalisti. Juoksun jälkeen kävin uimassa, mutta HRR miten kylmää vesi oli taas. Tuulet olivat kai sekoittaneet suuren selän veden ja en kärsinyt muuta kuin pulahtaa. Sorsaemo uiskenteli ohi kolmen palleroisen kanssa ja niillä ei näyttänyt olevan kylmä ollenkaan... Vähän epäluuloisesti katsoivat minua, en ymmärrä miksi.
        Voisin listata salamana kolme semmoista asiaa kesästä, minkä haluaisin säilöä purkkeihin suolakurkkujen ja muun syyssadon rinnalle: uiminen, sauna ja riippukeinussa lukeminen. Täydellisen kesän resepti ja ainekset, joilla tehdään hyvä kesä.
       Tänä kesänä tietysti rakkaus on yksi, joka tekee minulle hyvää ja joka saa poskille pisamia ja silmiin pilkettä ♥ Kaksi viikkoa meidän vuosipäivään... Ajatelkaa, joku on kestänyt minua vuoden. Tämmöistä näin.

Tänään heräsin puolen yhdeksän maissa ja mittari näytti +26 astetta... selvästi lupaili ukkosta tuollaiset lukemat. Oikeastaan vähän suututti lähteä istumaan autoon tämmöisenä päivänä kun olisi saanut kuunnella jyrinää ja pauketta viltin alla ja ottaa vähän vielä univelkoja kiinni, mutta piti lähteä Loviisaan isosiskon kuopuksen nimiäisjuhliin. Menomatka meni ilman vesipisaroita, mutta perillä alkoi sitten ukkonen jyristä. 

         Syötiin kakkua ja pieni päivänsankari meni sylistä syliin. Aikamoinen puntti se jo on, vaikka ei ole kuin kolme kuukautta. 

         Yritin nukkua poistulomatkalla, mutta isällä oli laina-auto korjaamolta ja niin kova Toyotan penkki oli takana ettei nukkumisesta tullut kuin niska kipeäksi. Kotona olin vasta yhdeksän maissa ja painuin suoraan lämpimään suihkuun ja otin vähän iltapalaa. Miten raivostuttavaa tämmöinen reissaaminen onkaan! Ei ihan joka viikko jaksaisi...

          Huomenna pitäisi taas kömpiä tienaamaan.

          Sadeviikko luvassa ja kylmiä kelejä.

          Ilmasto muuttui päivässä täysin kun ajattelee eilistä ja tätä päivää.

          Ilmastonmuutosta ilmassa? Todellakin!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

2.7.2016 lauantai

229. juoksupäivä (81 vkoa täynnä)

- 1450, 7 km

- 5km metsätien minilenkki (30min)

- juoksu kulki normaalisti, kun aloitin rauhallisesti ja pidin vauhdin hyvänä ja tasaisena, jalat jaksoivat ja muu kroppakin oli suht hyvässä kunnossa

- hengitys tasaista ja ryhtikin pysyi hyvin, vaikka keskivartalotreeniin pitäisi löytää jostain aikaa.

- kuuma keli juosta, +26, seisova ilma, kuiva ilma hengittää