14. toukokuuta 2015

Helakasta helatorstaita keskellä kevätvihreää

Helatorstai ja loma-aamu.
           Uni teki hyvää ja kun koko aamupäivän ja iltapäivän satoi tämän tästä, niin sain lojoksia ja laiskotella hyvällä omalla tunnolla tekemättä mitään. Nurmi kasvaa ja kukkapenkkeihin pitäisi päästä kuokkimaan, mutta jospa sellainenkin aika vielä tulisi...
           Iltasella kävin juoksemassa ja en tiedä painoiko eilisiltainen lihaskuntotreeni vai laiska lomapäivä, mutta jalat olivat kuin sitkeät pajut - ei taivu ei taitu. Ei juoksu vaikealta tuntunut, mutta ei sillä tavalla helpolta kuin joskus on tuntunut. Keli oli hyvä, raikas kokopäiväisen sateen jälkeen. Ja maisemat alkavat olemaan nyt parhaimmillaan, hennon vihreät ja vaaleat. Ihanat!
Eilinen työpäivä oli jotenkin nujertava. Aamusella sain taas semmoisen puhelun pomolta, että kuuntelin puhelun hammasta purren, mutta kun sain puhelun päätökseen niin itkeä tihrustin metsän laidassa. Tuntui vaan niin turhauttavalta, että pomo ei tajua millaista on tehdä töitä kahdestaan, sellaisessa paikassa missä ei ole kunnon välineitä (eikä niitä kuulemma saadakaan..) ja joka on niin kaukana kaikesta muusta. Kolmeen viikkoon ei olla oikeastaan nähty ketään muuta kuin toisemme Aikun kanssa... Siihen itkuun kyllä taisi vaikuttaa vähän väsymystilakin, mutta oli olo kyllä vähän epätoivoinenkin.
        Kun selvittäisiin nyt tästä keväästä ja näistä kevättöistä, ja päästäisiin kesärutiineihin.
Tuli juoksusta vielä mieleen, että ostin vähän aikaa sitten semmoiset piikkipallot, eivät ole mitään keskiaikaisia aseita eikä kidutusvälineitä, vaan hierontapalloja (eipä tainnut termi parantua...öhöm)... Siis hierontapallot joilla olen hieroskellut jalkapohjiani, kun tuntuu, että minulla kiristyy jalkapohjat jo pelkästään työpäivän aikana, kun jatkuvasti ollaan saappaat jalassa ja jalkojen päällä.
          Palloissa on "teräviä" piikkejä, jotka oikeasti tuntuvat hierovan jalkoja oikein hyvin. Pallot ovat myös tarpeeksi kovia, etteivät anna liiaksi periksikään. Jalat ovat tuntuneet hyviltä ja kai verikin on kiertänyt paremmin kun ei ole jalkoja pakotellut edes iltasella. Toinen pallo minulla onkin kylppärin lattialla, missä rullailen samalla kun pesen hampaita. Pitää joku kerta ottaa kuva näistä jalkojen parhaista ystävistä ♥
Nyt taas pitää jännittää yötä myöten Suomen peliä Tsekkiä vastaan... Kynnet söin jo Venäjä-pelissä, joten en tiedä miten selviän tämän illan jännityksestä... Ihmeellisesti nämä MM-kisat vaan vetävät puoleensa, vaikka en muuten mikään lätkä-fani olekaan. MM-jääkiekkoa olen kuitenkin katsonut aina.
            Tällä hetkellä tilanne on vähän huono, tappiolla ollaan yhden maalin verran, ja vähän on taas semmoiset merkit ilmassa, että tuomarit taitavat tämänkin pelin ratkaista... murr!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
66. juoksupäivä (23. viikko)
-7.2 km kylälenkki (44min)
- jalat vähän painoivat, vaikka sinänsä ei vaikeaa juoksu ollutkaan
- hengitys sujui ja matka meni ilman kramppeja
- ryhti ja asento pysyi hyvin. Eilisen lihaskuntotreenin jälkeen oli vatsalihakset kipeät.
- keli oli mahtava, sateen jälkeisen päivän raikas, +8
- rullailin ennen lenkkiä ja hieroin jalkapohjia jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti