17. toukokuuta 2015

Väsyneen puutarhurin sunnuntai

Eilen oli komea, lämmin ja aurinkoinen päivä - ja missä minä olin?
Töissä.
Tänään sataa, on harmaata ja kylmää - ja missä minä olen? 
Kotona.

Työ aikoo tappaa minut ennen kuin pääsen nauttimaan kesästä, lämmöstä ja valosta. Eilisaamulla kun kello soitti 5 maissa, niin minun piti oikeasti ryömiä peiton alta pois, kun en enää jaksanut kunnolla nousta. Ja kun yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen pääsin kynnyksen yli kotiin, olin niin puhki ja väsynyt, että jääkaapistakin löytyi iltasella kummallisia asioita... kuten päivän lehti...
          Lämmitin lauantain kunniaksi ulkosaunan ja nautiskelin kintut seinällä lämmöstä, hiljaisuudesta ja tulen ritinöistä ylälauteilla. Voi kun aina voisi olla kesälauantai ja sauna!
Olen (muka) ollut niin väsynyt töiden jälkeen, etten ole edes käynyt katsomassa taimiani kasvihuoneeksi muuttuneessa grillimajassa. Eilen piipahdin vilkaisemassa, mitä minun kasvunihmeilleni kuuluu. Ei siellä nyt vielä kovin suurta taimea pinnalla ollut, mutta jokunen piippa kuitenkin. Äidin itusilla menee paremmin... viherpeukaloisuuskin siis paranee iän myötä, sitä odotellessa.
Ne elävät sittenkin!
 
Tänään pitäisi päästä ruohonleikkurin selkään ehdottomasti! Katselin jo eilen saunapolulla kävellessäni, että heinä on virahtanut suht kylmänkin viikon aikana sellaisiin mittoihin, että se pitäisi nujertaa ennen kuin se on taas voittaa minut 5-0. Ja marjapensaatkin ovat innostuneet kasvamaan, toivottavasti kuitenkin marjoja enemmän kuin lehtiä tänä vuonna. Se minun ruiskutuksen epäonnistuminen harmittaa kyllä suunnattomasti.
Oikeastaan ajattelen vähän ristiriitaisesti tästä tämän päivän ajottaisesta sateesta: toisaalta olisi pihalla paljon tekemistä, toisaalta tekisi hyvää ottaa vähän iisimmin, etten polta kynttilääni molemmista päistä. Pitää vähän harrastaa itsetutkistelua sen suhteen, että jos halua riittää ruohonajoon, menen sinne iltapäivästä ja jos ei niin leikkaan huomenna.
       Ajattelin tehdä jossakin vaiheessa sellaisen kuvasarjan oman pihani kuulumisista. Pensaista, kukkapenkeistä ja muusta mielenkiintoisesta. Pitää vaan vähän aikaa odotella, että kukkapenkeistä jotain putkahtaisi näkyviin, että saisi jotain kuvattavaakin. 
        Eilisaamuna oli nurmi ihan valkea ja kai lämpömittari oli mennyt pakkasen puolelle yöllä jossakin vaiheessa. Tuhottavaksi tuomitun kukkapenkin kukat näyttivät vähän pahalta ja pelkäsin, että olivat saaneet pakkasesta kuolettavan iskun, kun en ollut niitä suojannut, mutta kun tulin iltapäivästä kotiin, niin johan ne olivat pystyssä ja kurottamassa korkeuteen. Eli ei ainakaan täysin kuolleita. Vielä. Pitäisi saada nekin vaihdetuiksi toiseen penkkiin ennen kuin ovat täysimittaisia ja siirto jää taas vain haaveeksi...
Kuvat ovat tällä kertaa vähän heikkolaatuisempia, kun kamera oli lainassa ja kiikuttelin kännykkää mukanani samalla kun odottelin, että sauna lämpiää. Eilen oli pitkästä aikaa sellainen ihana ilta, vaikka ei vielä kamalan lämmin, mutta muuten jo kesäinen. Juuri sellainen, että olisi tehnyt mieli karata...
          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti