Pakkopuutarhanhoitoa

Kokeilin tänään sitä, auttaako puutarhanhoito suruun.
         Ulkohommat, varsinkin näin keväisin, ovat olleet minulle niin tärkeitä aina ja olen saanut niistä joka vuosi kamalasti uutta energiaa ja puhtia, että alan todella huolestumaan siitä, ettei minua vedä nyt ne hommat yhtään puoleensa. Tänään ajattelin mennä väkisin pihalle ja pensaisiin, sillä muuten minä hajoan kohta atomeiksi oikeasti, jos en pääse johonkin riuhtomaan ja tekemään käsillä jotakin. Tiedän kuitenkin, että se on minulle hyvin tärkeä väylä purkaa tunteita - niin hyviä kuin huonojakin.
           Keli oli vähän oikukas.
           Tuuli vielä puuskittain ja taivaalla ajelehti sen värisiä pilviä, että niistä olisi voinut tulla alas ihan mitä vain. Ja tulikin! Vettä, räntää, rakeita ja lunta. En edes tiedä onko vielä joku veden olomuoto, jota tänään ei olisi satanut...
            Menin siistimään viinimarjapensaita. Osa olikin vielä siistit viime vuoden urakoinnin jälkeen, joten suurimmaksi osaksi otin vain kehikon ulkopuolelle työntyneitä uusia vesoja pois, mutta vanhat, mustat viinimarjapuskat piti taas raivata "auki". En tiedä mikä lajike se oikein on, mutta oksat ovat niin känkkyrät ja menevät heti kohti maata, vaikka miten yrittäisi leikata niin, että jättäisi pystyssä kasvaneita oksia vain paikoilleen. Tänään annoin pientä ilmastointia niille, kun en oikein uskaltanut mitään kunnon leikkausta tehdä, kun viime vuonna leikkasin niin rajusti. Muutaman pensaan tukea pitää vielä vähän paikata, mutta muuten pensaat ovat nyt suht hyvät.

Omenapuut olivat seuraava kohde ja olihan takapihalla vielä muutama viinimarjapensaskin.
         Omenapuilta nappasin talviverkot pois, mutta runkosuojaverkon jätin, jos vaikka pupuset yllättäen löytävätkin meidän pihalle puita syömään. Sitten yritin harjata vähän omenapuiden rungosta sammaleita pois, kun niihin jää kosteus muhimaan paremmin kuin sileään runkoon ja näin ollen runkokin on alttiimpi sieni- ja hometaudeille jos kosteutta on jo valmiiksi jäkälissä ja sammalissa. Juuriharjalla yritin harjailla, mutta eipä lähtenyt. Taidan olla vähän myöhässä, sillä jäkälä oli jo niin kiinni rungossa, että olisi kai mennyt kuori nilelle ennen kuin jäkälä olisi irronnut. Blaah. Jätin homman sikseen. Olkoot! Mätääntykää!
          Korjailin myös tukia kahteen omenapuuhun ja uusin tervanaruviritykseni. Ensimmäiseen puuhun kun laittelin tervanarusötöksiä ajattelin, että onpas naru muuttunut koppuraksi, kun hyvä jos taipui lenkille. Seuraavan puun kanssa sitten luulin olevani kovinkin fiksu, kun kostutin narua vähän, mutta siitähän se sotku vasta tulikin! En siis suosittele tervanarun kostuttamista, uskokaa huviksenne! Jonkinmoiset tukinarut minä puille kuitenkin sain, mutta pitää kesällä katsoa jos vaikka pitää uusia vielä tai vähän korjailla sidoksia... on vähän sidontataidot ruosteessa.

Olen monena päivänä jo lueskellut netistä erilaisia luonnonmukaisia ruiskutusaine-seoksia marjapensaille ja omenapuille ja tänään sitten ajattelin kokeilla yhtä vaihtoehtoa, jonka ainekset löytyi kotoa (tai ainakin luulin niin). Ei olla oikein koskaan ruiskuteltu millään kumpaakaan, viinimarjapensaita tai omenapuita, joten jos ruiskute ei tehoa tai ei tee mitään erikoisempaa, emme menetä sen enempää kuin viimeisinäkään vuosina. Jos taas tehoa jonkinmoista löytyy, niin kaikki on plussaa.
        Tällä kertaa päädyin mäntysuopaliuokseen:

2dl mäntysuopaa (nestemäistä)

10 l vettä (jotain +20 asteista)

joissakin ohjeissa oli vielä spriitä ja suolaakin,

 mutta minä vetelin pensaat pelkällä mäntysuopa+vesi liuoksella

Niin tai olisin vedellyt, jos mäntysuopaa olisi ollut enemmän kuin desi... Viiden litran määrä riitti omenapuille ja kahdeksalle pensaalle. 15 pensasta jäi ruiskuttamatta ja kyllä ärsytti, kun ilta olisi ollut ihan hyvä ruiskutukselle. Nyt on taas monelle päivälle luvattu sadetta, joten ruiskutus ei varmaankaan onnistu ja kohta se on sitten liian myöhäistä! Tyypillistä minun tuuria - tämäkin.

Ja ettei päivä olisi vaan ollut liian tylsä niin iltasella löytyi yllätys meidän vanhan puolen lämminvesivaraajan liitoksista, jotka tiputtelivat vesiä lattialle. Taitaa vanhat putket aavistella, että pääsevät hengestään ensi kesänä, kun alkaa mutterit löystyä. Vähän yriteltiin kiristää mutteria, tyhjennettiin varaaja (joka sekin meni kyllä vähän kummalliseksi...) ja sitten isä sanoi, ettei ryhdy leikkimään putkimiestä vaan soitti sitten aidolle putkimiehelle. Ehkä parempi niin. Huomenissa mies tulee hommaa katsomaan...

Sitten päivän lopputulokseen eli siihen auttoiko pihatyöt suruun?
         En tiedä. Näissä hommissa koira on ollut aina joka vuosi metrin päässä minun jalastani ja ottanut töihin osaa milloin makaamalla hanskojen päällä tai pyörinyt ympärillä muuten. Minulla oli ikävä koiraa tein minä sitten pensaiden leikkuuta tai omenapuiden siistimistä. Kaipasin sitä koirannaamaan tuijottamaan kysyvästi tai kummissaan, jos tein jotain täysin typerää ja kaipasin sitä kaveria, jolle puhua. Nyt tein kaiken yksin eikä tehnyt mieli itsekseen puhua tai kommentoida omia tekemisiään.
         En tiedä sitäkään onko tämä pihatöihin pakottautuminenkaan ihan oikea tapa saada se pihatyökärpäsen purema takaisin, mutta toisaalta nämä tietyt hommat on vain tehtävä ennen kuin alkaa se loputon ruohonajo. Esimerkiksi kukkapenkit kaipaisivat jo sitä, että jaksaisin möyhentää ne siihen kuntoon, ettei tarvitsisi kuin odottaa kasvunihmettä, mutta KUN EI TEE MIELI YHTÄÄN MENNÄ SINNE KUKKAPENKIN REUNAAN KUOPSUTTELEMAAN!! Sehän tässä minua pelottaa ja häiritsee, kun tiedän miten kovasti minä siitä ennen pidin, oikein odotin kevättä juuri näiden töiden takia ja nyt en kiinnostu enää mistään... Siksi tekee mieli vähän pakottaa itsensä pihatöihin, etten oikeasti jää näihin tunteisiin ja tähän suruun vellomaan kuin laineille unohtunut lastu.
          En todella ymmärtänyt, miten suuren suuri osa koira minua olikaan. Ei pelkästään minun arkeani vaan minua itseäni. Koira teki minusta sen pehmoisen ja lämpimän ihmisen, jolla oli iloa ja naurua elämässä. Nyt siitä ihmisestä on jäljellä vain ulkoinen olemus, kuori. Sisällä on pelkkää tyhjää.
         Pelottavaa.