25. huhtikuuta 2015

Kylvöjä

Muutaman kerran yöllä yskä herätti, mutta muuten ei ainakaan pahemmaksi ole mennyt tämä köhä. Pikemminkin vain ärsyttävää köhimistä...
         Päivä oli keväisen aurinkoinen ja suhteellisen lämmin, kun ei tuullut. En saanut tänään mitään aikaiseksi, vaikka koko päivän pihalla olinkin. No sen verran puuhastelin, että sain laitettua tomaatin ja paprikan siemenet multaan. Tomaattien kanssa taidan olla pahasti jo myöhässä, mutta paprikoilla ei vielä niin kiire ollut. Katsotaan nyt kuinka moni niistä tulee edes taimelle...
Marjapuskien ruiskutusta harkitsin koko päivän, mutta kun huomiseksi on luvattu kunnon sadetta niin ajattelin, että menisi vaan hukkaan - tälläkin kertaa. Noinkohan minä saan niitä ruiskuteltua ollenkaan... Pieni epäilys alkaa herätä, kun kohta on pensaissa jo lehdet!
Kävin vähän kävelemässä tulevalle uudella alueella, olen nimennyt sen Päättömäksi Pelloksi, koska sitä se juuri on! Hirveä alue ja koko ajan vaan on semmoinen olo, ettei siihenkään taida se mansikkamaa mahtua... (!!)
       Edelliseen postaukseen laitoinkin tämän päivän piristyksen - västäräkin. Siinä se keikutteli pyrstöään pihamaalla, auringonläikässä ja tsirputteli keväisesti. Muutama perhonenkin on nähty, mutta niistä en ole saanut kameralla kuvaa! Taitaa se kevät tulla, tänäkin vuonna...
Tulevat taimet peiton alla lämpöisessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti