Sateenvarjon alla kahdestaan

Aamulla heräsin sateeseen. Kello näytti seitsemää ja ulkoporras oli märkä. Mikähän siinä on, että aina nämä saderintamien ennustaminen sattuu oikeaan ja sitten tuleva ja mahdollinen helleaalto pyyhkäisee kylmempänä ohi, kuin mitä sanotaan?
         Mikään ei kyllä lähennä suomalaisia kuin sade. Näin nimittäin tänään monta paria, jotka jakoivat sateenvarjon alusen yhdessä. Vanhoja harmaahiuksisia naisystävyksiä, rakastuneita teinejä, lapsia ja vanhempineen tai koiran ulkoiluttajia. Tuskin muut ilmat antavat samallalailla luvan tulla lähelle kuin sade ja sateenvarjo ♥ Kun näki autonikkunasta muita käsikynkässä kulkevia, tuli ikävä omaani. Nykyään ikävä on yleinen vieras, kun alkaa olla vuosi yhteisiä askelia takana. Aikaisemmin mietin aina, että olenko mie koskaan siinä tilanteessa että voisin sanoa löytäneeni sielulleni toisen puolen. Nyt olen ja en voisi kyllä olla yhtään kiitollisempi tai onnellisempi. Sen verran olen kuitenkin elämää elänyt, että tiedän ettei mikään ole varmaa enkä pidä tätä onnea ja iloa millään lailla itsestään selvyytenä. Mutta en myöskään jarruttele vaan rakastan koko kropallani! Sen verran kauan olen tätä odotellut ♥

Tänään oli työpäivä ja sen verran erilainen, että minulla oli suntio-oppilas mukana. Vähän se teki työpäivästä erilaisen, kun ei voinut täysin keskittyä vain töihin vaan piti huolehtia siitä, että oppilas oppisi myös jotain ja muistaisi selittää asiat niin, että niistä jotain tajuaisi. Pidän itseäni vähän epäselvänä puhujana, johtunee ehkä siitä, etten oikein ole koskaan ollut mikään puhumisen kirkkain tähti. Nyt kuitenkin oppilaani sanoi päivän päätteeksi, että olen hyvä opettaja. Tuntui hyvältä ja jotenkin vähän kummalliseltakin. Ajattelenko todella niin väärin itsestäni vai enkö vain halua/osaa katsoa itseäni niin kuin muut minut näkevät?
         Loppupäivästä piti sitten odotella ja kytätä viimeistä hautaansiunaamista. Keli oli koko päivän sateinen, vaikkakaan ei onneksi niin sateinen kuin säätiedotus antoi ymmärtää. Kylmä haudalla kuitenkin tuli ja taisi vähän ottaa kylmää, kun iltasella teki mieli vaan käpertyä kaiken lämpöisen ympärille.
         Huomenna olisi sitten viikon ensimmäinen ja viimeinen vapaapäivä.
         Aion nukkua ja nukkua ja juosta ja liikkua.
         Taas oikein tekee mieli juoksulenkille, kun ollut monta päivää väliä ja vaikka torstaina käytiin lenkillä niin kävely on kuitenkin erilaista... Joskus kesällä kokeilen kyllä yöjuoksua tai oikein aikaisin aamulla. En vain tiedä milloin kehtaa uhrata vapaan aamun aikaiseen juoksuun... Ehkä kokeilen sitten mieluiten sitä yöjuoksua kesäyön valoisassa hämärässä.

Tien laidassa oleva villi omenapuu on aivan mahtavassa kukassa. Harmittaa kun kuvat eivät ole niin komeat kuin mitä puu oikeasti on. Kukkaa on paljon ja puu on kuin iso lumipallo! Pienet kääpiöomenapuut eivät oikein voi hyvin. Toinen taitaa olla kuollut kokonaan ja toinen on vain puoliksi hengissä... Täysin kuolleen puun kuori on rapsahtanut halki, en tiedä onko syynä joku tauti vai kylmä talvi vai joku puutos, mutta kuori on keskikohdasta auki ja näköjään se sitten tappoi loputkin puusta.
      Pikkasen harmittaa, kun puut alkoivat olla komeimmillaan juuri nyt kun ovat kohta 10 vuoden ikäisiä ja napakoita ja tanakoita. Tyypillistä, että juuri kun olen saanut puun teini-ikään niin ne kuolevat. Samoin kävi sille luumupuulle. Tosin se kukki kerran, teki viisi marjaa ja kuoli. Nämä omenapuut sentäs kestivät tänne asti.
       Höh.
       Sain muuten perjantaina "oman" työpuhelimen. Olen tähän asti hoidellut työpuhelut omalla puhelimella ja nyt meidän uusi pomo sai aikaiseksi sen, että minä sain työpuhelimen jolla soitella työjuttuja. Tosin sen SIM-kortti ei ole vielä aktivoitunut, joten vielä se ei ole niin sanotusti "in action", mutta pyrkimys on hyvään. Tuntuu hassulta, että monen monen vuoden jälkeen minulla on nyt sellainen esimies, joka pitää miun puolia ja jonka kanssa tulen juttuun niin kuin olisin tuntenut pidemmänkin ajan kuin vain kolme viikkoa! Jotenkin olen innostunut töistäkin ihan eritavalla, nyt kun on mahiksia siihen, että homma ja työfiilis paranee kokonaisuudessaan! JES!
       Niin ja Suomi mennä mätkähti MM-lätkän finaaliin! HURRAA!
       Aikamoisen jännä peli oli ja minulla ei ole enää kynsiä finaaliin. Pitänee huomenna syödä jotain muuta jännitykseen! Voittaisivat nyt sen mestaruuden niin sais taas juhlia tätäkin viikonloppua kunnolla. En muuta kiekkoa seuraa koskaan, mutta jotenkin tämä MM-lätkä on semmoinen kevään traditio, ettei ilman sitä oikein osaa olla... Ja en tiedä mikä fetissi tämä nyt sitten on, mutta edelleen minusta komeimpia ovat nuo maalivahdit - siis varusteiden kanssa! Sitten niihin menee maku, kun ne nostaa kypärän ylös ja paljastuvat tavallisiksi miehiksi, hih!

Sain eilen ystävältäni kortin. Siinä oli vain muutama lause, kuulumisten kysymistä, mutta silti piristi ihan älyttömästi. Huomasin taas, et pitäisi itsekin muistaa ystäviään useammin postilla. Taidan pitää huomenna sellaisen korttien ja kirjeiden kirjoituspäivän ja annan postimiehille kannettavaa alkuviikoksi. Pitäisi saada tähän omaan arkeen nyt semmoinen normi rytmi ja rutiinit, että loppuisi tämä hullu hulabaloo ja vähän viikot ja arki rauhoittuisi. Olisin vähemmän väsynytkin.
         Lihaskuntotreenejäkään en ole taas ehtinyt tekemään niin paljon kuin olisi pitänyt. Jalat ihan pökkelöt! Pitäisi ostaa se kahvakuula niin saisi heilutella kuulaa pihamaalla... kun ne helteet tulevat, hih.
         Ikkuna on auki ja käki kukkuu kaiken hiljaisuuden keskellä.
         On kesä.
         Olen niin onnellinen ♥♥♥