5. toukokuuta 2016

Kesäkelejä

Olen ollut vähän kipeä tai oikeastaan vatsa on ollut taas minua vastaan. Pari päivää olen ollut vähän rajoittuneemmalla ruokavaliolla, kun toissapäivänä ja eilen oli vatsa siinä kunnossa että ei oikein mikään pysynyt sisuksissa normaalisti. Pitänee käydä kyllä keliakia-testissä heti kun ehdin...
       Tiistaina oli hautausmaalla haravointitalkoot ja mukavasti oli porukkaa. Hyvä ilma kai houkutteli ihmisiä ulkotöihin ja hyötyliikunnan pariin. Meillä oli jälleen emännyysvelvoitteita ja kestittiin haravoijia parhaamme mukaan. Siistiksihän tontti tulikin kun päivä saatiin loppuun, vain muutamia kasoja jäi meille korjattavaksi etteivät lentäneet tuulen mukaan. Niin se vaan on, että tämmöinen ruokapalkalla toimiva talkoohenki on sukupuuttoon kuoleva luonnonvara... Nuorisoa ei hautausmaalla näy ja joka vuosi haravan varressa heilujat vähenevät. Kohta ei talkoohenkeä tunneta kuin sanana... Harmittaa.
      
Uskoisitteko jos sanoisin, että sain keskiviikkona ajaa tämmöisellä möröllä puoli päivää ja siirrellä kompostikasoja? Parempi uskoa, sillä niin minä juuri tein. Meidän uusi pomo oli hankkinu Valtran koeajoon, kun meidän oma traktori hajosi juuri talkoiden aattona ja jotenkin piti talkoopäivä hoitaa. Tämmöinen peto sieltä sitten saivat ja hyvä kun portista mahtui sisälle! Tykkään meidän uudesta pomosta senkin puoleen, ettei se erottele naisia ja miehiä, mitä konekuskeihin tulee. Tyrkkäsi minut ratin taakse ja sanoi, että siitä vaan ajamaan, ei sitä muuten opi. Vähän sitä kyllä taisi hymyilyttää miun into ♥
        Ja loppupäivästä, kun mies oli vienyt koeajo-mörön pois niin toi vielä koeajon kunniaksi Valtran lippalakin ja virnisti. Komea hattu ja hyvä mieli. Eipä ole pitkiin aikoihin tullu konehommista niin hyvää mieltä!
Tänään oli vapaapäivä ja voinko sanoa, että tuli kyllä niin tarpeeseen!
       Olen nukkunut ensin aamusta melkein 11h ja päiväunia melkein 5h. Ja varmasti iltasellakaan ei ole vielä mitään ongelmaa saada unta. On ollut kevät vähän vilkas ja lepo on tehnyt todella hyvää. Nyt kun vielä huomisen jaksaisi niin lauantaina olisi sitten vaan pikkunen keikka hautauspäivän aamulla. Tarkistan, että haudat on kunnossa ja sitten pääsen viikonlopun viettoon.
       Tänään kannoin riippumatonkin ulos. Ehkä hieman aikaista, mutta kun mittari näytti melkein +20 ja ylikin niin ajattelin vähän lojoksia. Meinasin nukahtaa siihen, sen verran mukavaa se riippuminen taas oli..
Piti nousta päiväunille ihan oikeasti sitten sängyn puolelle, kun tuuli kävi kylmästi harteisiin ja jos olisin oikeasti siihen nukahtanut niin olisin ollut kipeänä muutenkin kuin vatsasta! Ihanaa kuitenkin lojoksia, kuunnella lintujen ääniä (ja naapurin traktorin!) ja nauttia toukokuusta ja vapaudesta!
        Koivuihinkin on jo tulleet pienet silmut. Pitää viikonloppuna ottaa niitä hentoisia vaaleanvihreitä kuvia kevään koivuista. Paras väri keväässä ♥
       Olen koko alkuillan harhaillut tontin laitoja pitkin ja katsonut ja ihmetellyt. Tekemättömiä töitä, kasvanutta ruohoa, lämmintä keliä, aurinkoa ja lintuja, perhosia, pörriäisiä. Miten kaipasinkaan tätä talven pimeässä!
Täällä maaseudun sydämessä kun asuu niin täytyy joustaa tietyissä asioissa. Tällä kertaa joustoa piti tehdä postin kanssa. Saatiin postilaatikon viereen "heittolaatikko" johon postipoika heittää aamunlehden aamulla.. Muu posti tulee laatikkoon - ainakin vielä! Mitenhän heittokäsi pelaa vai saadaanko etsiä lehtiä meidän omenapuun alta joka aamu?! Sen näkee kesäkuussa kun heittely alkaa.
       Ohhoi, sanon minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti