Aamutuimaan mittari näytti vielä -25, joten luultavasti -30 haamurajaa hätyyteltiin yöllä. Lumi narskui kengän alla ja poskipäät punehtuivat heti kun naaman ulos työnsi. Tämä on sitä oikeaa talvea ♥
Tänään työntelin eilisen lumisateen tuotokset taas kerran pois teiltä ja poluilta. Alkaa minun lumelle varaamani alueet pienentyä uhkaavasti ja eletään vasta tammikuun loppua... Ja minä kun pidin itseäni vähän suuruuden hulluna, kun jätin lumelle niin isot alueet. Mikä moukka olinkaan!
Kävelin tänään taas kameran kanssa vähän ulkona. Ihmeen hyvin minun Canonini kesti pakkasta, vaikka ensimmäisenä siitä hyytyvät patterit. Naapurin hevonenkin tuli silityksen kaipuussaan aidan viereen, mutta en päässyt silittämään kun lumivallia oli edessä sen verran paljon. Kuvan sain, kun hevonen kehtasi vähän aikaa poseerata. Sekin oli kasvattanut itselleen jo talvisempaa ja paksumpaa karvaa.
Olen ollut aina todella huono syöksymään spontaanisti yhtään mihinkään. Seurailen, odottelen ja katson rauhassa. On sitten kysymyksessä ystävystyminen, rakastuminen tai uusi elämän suunta. Ehkä kaikissa noissa on ihan hyväkin, että vähän tutkailee tilannetta, mutta toisaalta joskus on ihan hyvä, että ei ajattele kaikkia mahdollisia risteyksiä vaan lähtee reippaasti kulkemaan yhtä tietä. Nykymaailmassa kun se yksi tie ei enää ole pelkästään se valittu vaan yleensä se haarautuu moneksi jos niin tahtoo.
Meidän suvussa ei ole oikeastaan kuin maatalousyrittäjiä. Korjaan. Ex-maatalousyrittäjä kokemusta, joten tämä minun mahdollinen yrittäjyyteni on täysin oman opiskeluni ja tiedonhaun jamassa. Toki aion hyödyntää oman kunnan neuvontaa, mutta tämä suunnittelu ja päättäminen siitä, että lähdenkö yrittäjän polulle on jo aikamoinen päätös - siis minulle, joka ylipäänsä päättää asioita pitkällä aika viiveellä. En edes tiedä onko minulla yrittäjälle sopivia luonteenpiirteitä?!
Omasta asiastani olen kuitenkin innoissani ja haluaisin sitä jakaa muillekin.
Ehkä minun pitäisi ensin aloittaa siitä.
Baby steps.
Kirjoittaminen on yksi niistä.
Oma kirja joskus kenties.
Ei sekään itsestään tule. Pitää harjoitella ja tehdä paljon töitä senkin eteen. Mutta joskus hyvä haave on parempi kuin huonosti toteutettu unelma. Ehkä minunkin jotkut haaveeni ovat parempia haaveina kuin mitä ne oikeasti olisivat. Ainakin ne ovat se eteen päin työntävä voima, vaikka niistä ei sitten koskaan muuta tulisikaan.
Lämmitin takkaa ja huolsin vähän lihaksia. On nyt jotenkin tukkoiset vähän joka puolelta. En tiedä onko huollon puutetta vai muuta tukkoisuutta, mutta aika jumissa ovat. Kuitenkin lämpimän takkatulen ääressä venyttely ja hieronta tekivät hyvää ja suunnittelin, että viikonloppuna otan siihen oikein aikaa ja venyttelen ja viruttelen kintut ja kropan oikein kunnolla. Rentoudun ja makoilen ja venyn ja vanun.
Olen nyt alkuvuodesta vaihtanut vähän treeniviikon kulkua. Juoksen ma, ke, pe ja teen lihakuntoharjoituksia ti ja to (joskus la) ja useimmiten pidän la ja su vapaana kaikesta aktiivisesta treenistä (tietysti kävelyä, lihahuoltoa yms. mitä päiviin mahdollisesti sisältyy ilman ns. aktiivitreeniä).
Ajattelin, että jos saisi kropalle tällä tavoin vähän lepoa paremmin ja sitä kautta pysyisin paremmin terveenä, kun kroppa ei käy ylikierroksilla ihan samalla tavalla. Myös viikonloppujen rauhoittaminen ihan vaan Miehenmurrikan kanssa yhdessä oloon tekee hyvää. Viikonloput kun ovat semmoista aikaa, että voidaan olla yhdessä kaiken aikaa. Henkistä palautumista fyysisen palautumisen rinnalla.
Muutenkin olen huomannut pientä asenteen muutosta tänä vuonna treenin suhteen. Voitaisiinko puhua niinkin komeasta sanasta kuin armo.
En ole nin ehdoton itselleni. Annan armoa välillä, vaikka vaadinkin itseltäni paljon. Toivottavasti nämä keinot parantavat vähän kropan vastustuskykyä ja pysyisin paremmin terveenä. Tulokset näkee tässä alkuvuodesta kun alkaa influenssakausi jyllätä todenteolla, että miten tässä sitten on onnistuttu!
Toivottavasti pakkaset tappavat suurimmat pöpö-mörököllit jo heti alkuunsa.
Paukkupakkasia, mussukat ♥
P.S. Jokainen saa vain sen määrän kannettavakseen mitä kestää... sanoisinko, että kohtuutonta!
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
keskiviikko 23.01.2019
545. juoksupäivä (200 vko)
- 3317, 7 km
- 7.2 km kylälenkki (49 min)
- juoksu kävelyä
- ei vaan jaloissa riitä puhti tai sitten on keuhko-osasto vielä ihan puolikuntoinen, ei vain kulkenut
- vasemman jalan lonkassa kiristelyä ja jumittelua
- muuten kintut ovat ok, kunnossa, ei vaan jaksa
- askel ja asento parempi
- pakarasta en tiedä...
- lantio kai jotenkin alkaa olla mukana hommassa
- -5, kiva pakkanen, mukava keli juosta, mutta tiet olivat sen verran pöpperöä, ettei askel pitänyt yhtään. Kengän nastat katosivat lumeen! Raskas keli juosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti