3. tammikuuta 2018

Joulu pois torpasta ja plussakeleillä liukastettu maailma

Eilen poistui joulu tästä pirtistä lukuunottamatta joulukukkia (joista tuli vain kukkia) ja yhtä kynttiläikkuna-koristetta, joka ei minusta vielä saanut lupaa lähteä. Maailma on vielä niin harmaa ja pimeä, että se saa luoda valoa vielä hetken meidän torppaan ♥
        Täytyy kyllä sanoa, että pientä haikeutta oli poistaa kuusikin tuvan kulmasta, mutta sen verran karistavaa laatua se oli, että sen puoleen jouti jo pihan puolelle. En tiedä johtuiko haikeus näistä ilmoista, kun mittari näyttää plussaa ja maailma on todellakin pelkkää pilvistä harmautta... Kai sitä sielu olisi sitten vielä kaivannut tunnelmallisia kuusen valoja ja joulun pehmeää tunnelmaa kesään asti!
         Jossain vaiheessa se olisi kuitenkin ollut tehtävä, joten päätin "kiskaista laastarin" sitten eilen niin sittenhän se on tehty! Tupaan tuli taas tilaa ja avaruutta, ja ihan mukavaa taas olla ihan normi arjessakin joulun tunnelmoinnin jälkeen.

Tälle valolle annoin aikaa luoda vielä tammikuiseen maailmaan valoaan...
Piha on kuin jääkenttä.
      Ajelin tänään vähän lumia räystäiden alta pois (vähän kuin kevättä tehden...) ja hieroin samalla vähän jäätikköä rikki traktorin renkaiden ketjuilla. Tänä aamunakin kun hain postia, oli laatikon edustalla ihan sileää jäätä. Tämmöinen talvi on ihan mahdoton! Tulisi sitten reilusti kevät eikä tämmöistä plussan puolella roikkumista!
       Minun jäälyhtynikin ovat jälleen vain kuusi ämpärillistä vettä! Ne saivat jo uuden vuoden maissa vähän riitettä pintaan, mutta nyt ne taas velloivat kuin järven vedet, vapaina ja jäättöminä! Ei niistä taida lyhtyjä tullakaan. Miehenmurri nauroi eilen, että ehtivät haihtua ennen kuin jäätyvät ja taidan olla kohta ihan samaa mieltä.
Eilen kävin katsomassa tuota suurempaa tietä, josko siellä olisi ollut enemmän hiekkaa kuin tällä meidän omalla kylätiellä. Omalla kylätiellä ei ole näkynyt hiekkaa sitten sulan ajan eikä siihen taida tänä talvena tullakaan. Liekö sitten hiekka niin vähissä tässä maailmassa, että tuommoinen kylätienpätkä saa olla pääkallokeleillä koko talven.
      Eilen törmäsin alkumatkasta juoksuani kahteen naapurin emäntään, jotka olivat juuttuneet juttuihinsa keskelle tietä. Toinen niistä sanoi, että maitoautokin oli ollut pari tuntia myöhässä, kun oli pitänyt varoa näitä pienempien teiden liukkautta. Samaan hengenvetoon molemmat emännät sanoivat... ei, käskivät etten saisi mennä juoksemaan!
      Suututti.
      Kyllä minä olen jääkeleissä sen verran juossut, että tiedän milloin pitää kääntyä takaisin ja milloin askel pitää. Tietysti vahinkojakin sattuu jos on sattuakseen, mutta minulla on jo äiti, joka vahtii ja varoittelee ihan mukavasti. En tarvitse naapureita siihen enää komentelemaan! Sanoin molemmille emännälle, että eiköhän tuo isompi tie ole paremmassa kunnossa ja hipsin vähin äänin niiden seurasta lenkille.
       Hiekkaa riitti tossujen alle koko matkaksi ja kun tulin pois, emännät olivat edelleen samassa kohtaa eivätkä enää puhuneet pään halkaisusta jäätikköön mitään. Kieltämättä nämä kelit ovat vähän haastavia juoksussa, kun ei minun kengänpohjissa ainakaan kestä tuo pitovoide mitenkään?! Ehkä siinä on jotain tekniikkavirhettä, jota teen...
Hain puita tuvan halkolaatikkoon ja sain vesisadetta taas harteilleni... Tammikuista keliä? Pidin tänään pyykkipäivän ja kone on pyörinyt jo kahteen kertaan sylillisen pyykkiä sisuksissaan. Luin lehdestä, että aurinko paistoi joulukuussa täällä päin vain puoli tuntia yhteensä!
      Toivon todella, että tammikuu ei jatka samaa latua.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
2.1.2018
417. juoksupäivä (154 vko alkaa)
- 2580.2 km
- 5.4 km uimarantalenkki (36 min)
- palautteleva juoksu, kun reisilihakset olivat ylt'ympäriinsä kipeinä vielä sunnuntaisen kuntopiirin jäljiltä
- mukavaa kuitenkin saada taas jalkoja liikkeelle ja vähän veri kiertämään
- tiet olivat liukkaat vaikka hiekkaa sopivasti kengän alle löytyikin tien laidasta
- askeleiden kanssa piti olla kuitenkin tarkkana eikä askel ollut ihan niin rento kuin olisi voinut olla
- ryhti kuitenkin hyvä ja muu oleminen myös
- +2 vähän harmaa ja sateinen keli, liukkautta joka paikassa, ei ihan niin kunnollista juoksua kuin sulalla tai kunnon talvikelissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti