15. kesäkuuta 2018

3 päivää lupa olla vaan: helleperjantai

Hellepäivän jälkeinen taivas kattojen yllä ♥
       Minulla on kolmen päivän miniloma tässä viikonlopussa, tänään ensimmäinen päivä. Tuli tarpeeseen, sillä mieli ja keho oli jo vähän tiltti-tilassa... Ja helteet palasivat juurikin tälle viikonlopulle kuin tietäen, että eräs sielu kaipaisi nyt pientä hemmottelua ♥
       Kuivuus jatkuu.
       Sen verran uhrasin vapaistani työnteolle, että menin aamusta kasvimaalle vähän harailemaan ja kitkemään sitä, ettei pääsisi pahaksi rikkaruohojen valtakausi tänä vuonna. Kuivuudesta taitavat nekin vähän kärsiä, sillä pienillä kitkemisillä olen pärjännyt.
       Äsken kävin vielä viskaamassa vähän iltavesiä riveille, että saisivat jotain juuriin asti, kun aamuinen kastelu tuntui haihtuvan tuuleen ja aurinkoon.
Eilen käytiin katsomassa Juniorin ja Miehenmurun kanssa Jurassic World - Kaatunut valtakunta. Kyllä oli ainakin bassot kohdillaan elokuvateatterissa, hurja jyminä dinojen askeleissa! Olen ollut dino-elokuvien suuri fani ihan siitä ensimmäisestä Jurassic Park elokuvasta lähtien, ja edelleen se on näitä nähdyistä paras! Ehdottomasti, vaikka minkämoisia huipputeknologian tehosteita ovatkin saaneet näihin uusiin leffoihin, niin se ensimmäinen on vaan niin hyvä.
      Eilen näin myös meidän suvun uuden, pienimmän jäsenen livenä ensimmäistä kertaa. Pikkusisko oli miehineen käymässä ja näyttämässä mummolassa pientä pojannallikkaa. Aikamoinen vempula se vielä on, itkee, syö ja nukkuu. Tässä järjestyksessä. Hetken aikaa sain pitää huutavaa poikaa sylissäkin, mutta nopeasti äitinsä nappasi käärön pois, muka syömään. Enemmänkin luulen, että sisko ei vain halunnut olla erossa pienestä "loisestaan"
       Ihmettelin taas sitä, että vaikka vauva oli ihana ja tuoksui ihan vauvalta, minussa ei herännyt sellaista polttavaa vauvakuumetta, mistä jotkut kaverini puhuvat. Rakastan lapsia ja takuulla haluan joskus omankin, mutta ei pikkusiskonkaan lapsi herättänyt sellaista kamalaa ikävää ja paloa omaan lapseen. Ihmeellistä oikein... Onko minulla nyt vain joku esto päällä tähän lapsen haluamiseen, kun meidän keskustelumme lapsitoiveesta on vielä vähän keskentekoinen? Suojelenko itseäni joltakin semmoiselta, jota en ehkä koskaan saakkaan, halustani huolimatta?
       En tiedä.
Tänään nollasin päätä - heti sen kasvimaa-urakan jälkeen. Tosin ei sekään työltä tuntunut, kun sai omalla maalla ahertaa! Istuin kirjan kanssa keinussa, kuuntelin kesää ja nautin helteestä ja navakasta etelätuulesta ♥
      Ostin eilen meidän "lomahattuihin" kankaan ja aamusta piirsin kaavat. Pitänee huomenna kokeilla osaanko tehdä meille sellaiset kalastajahatut lomalle. Samanlaiset, tottakai. Mitenkäs muuten!
      Jos kaava pelittää, voin laitella siitä ohjetta vähän tännekin, oli nimittäin aika hakusessa tämmöiseen lakkiin ohje! Piirtelin omat ohjeeni vanhasta, isosiskon tekemästä hatusta. Katsotaan nyt miten se pelittää.
       Sain tänään Aikulta kirjeen ja istuin keinuun sitä lukemaan. Oli ihana lukea ystävän kuulumisia ja elämää ihan paperilta, ei pelkästään sähköpostitse tai textarilla ♥ Huomenna voisin pitää oman kirjoittamispäiväni, sillä olen vähän jemmannut kirjeiden kirjoittamista sellaiseen hetkeen, että saan tehdä sitä aivan rauhassa. Nautiskellen ♥
Pienellä lenkilläkin kävin iltasella. Oikein nauratti kun puolessa välissä tein vähän lihaskuntoliikkeitä jaloille niin heti kärpäset ja itikat löysivät minut ja hikiset raajani. Piti juosta nopeasti kotiin niiden hyökkäykseltä! En ota nyt tällä viikolla paineita juoksemisesta tai treenistä. Alkuviikosta vähän tuntui siltä, että mennään vähän äärirajoilla, joten kuuntelen nyt ihan rauhassa miltä kroppa tuntuu ja mitä se tarvitsee.
        Palaudun. Hengitän. Kuuntelen ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
477. juoksupäivä (174 vko)
- 2937.2 km
- 5 km + jalkatreenejä metsätie (30 min)
- jalat olivat suht hyvät, pientä uuvahtamista havaittavissa
- hengitys kärsi vähän kuivasta ilmasta
- ryhti kesti ihan hyvin ja lantion ja keskivartalon pito ihan ok
- askellus hyvää, ainut mikä toimii nykyään aina
- +25, aurinkoinen, onneksi tuulinen ilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti