17. tammikuuta 2016

Tammikuun taikatalvi

Suht hyvän yön jälkeen maailma oli sininen ja ihana. Portailla oli muutama sentti kevyttä pakkaslunta kuin poutapilven hattaraa ja pakkasta oli melkein -25 astetta. Kaunista ja kylmää! Tuntui hyvältä käydä hakemassa posti, kun ulkonaliikkuminen on ollut hyvin vähäistä menneellä viikolla. Nenä-parka kuitenkin on saanut osakseen sen verran kovaa kärsimystä, että kylmä ilma ei ihan noin vain hengiteltynä oikein sopinut vaan sonnustauduin kuin suureen jääkauteen pelkälle postinhakumatkalle, kauluri korviin asti!
       Keltasirkkukin poti kai talviflunssaa kun se kökötti lyhteen nokassa koko aamun...
Nuhaa on. Yskää on. Mutta ei enää sillälailla nujertavasti. Jotenkin selvisin jo tänään ja tuntui lähes hyvältä ja omalta itseltään. Huom! LÄHES. Kaipaan kyllä ihan älyttömästi sitä, että pääsis treenaamaan ja touhuamaan omiaan jo täysillä, mutta kai miun pitää vielä viikko ottaa iisisti etten menehdy johonkin flunssan sivutuotteeseen...
        Iltapäivästä kävelin ja napsin kuvia ihanista maisemista. Sinisen sävyjä joka puolella ja niin talvista ja kaunista, että sydän pullisteli ilosta ♥




JUOKSUPÄIVÄKIRJA
juoksuviikko 58
- ei juoksua niin minkäänmoista!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti