Pitkästä aikaa täällä.

Taitaa olla kohta viisi vuotta edellisestä postauksesta ja huomaan, että elämäni on muuttunut aika paljon ja sitten ei kuitenkaan juuri ollenkaan. Tämä talvi on ollut ihmeellinen: plussakelejä silloin, kun pitäisi olla pakkasta ja nyt sitten pakkasta kun jo odottaisin kevättä ja lämpöä. Auringolle ei kummallisetkaan talvet kyllä voi mitään, tuo nimittäin jo lämmittää tuolla taivaalla!

Jos pitäisi vetää yhteen viisi vuotta muutamalla lauseella, sanoisin, että ovat olleet oppivuosia. Hyvällä ja pehmeästi ja sitten rajusti ja surun kautta. Viime vuosi oli surun vuosi, sillä menetin läheiseni ja siitä toipuminen taitaa olla edelleen kesken. Huomaan tosin jo hymyileväni muistoille, en pelkästään tunne sitä puristusta rinnassa, joka kahlitsi viime vuottani täysin.

Teen edelleen yrittäjänä hierontatöitä ja tällä hetkellä tunnen suurta helpotusta siitä, että olen päässyyt pahimman yli. Asiakkaat ovat löytäneet minut ja mikä ihaninta, uusia putkahtelee tämän tästä. On ollut haastavaa löytää omaa tapaa tehdä ja välillä on kyllä tuntunut siltä, että ehkei tämä ole minun alani yhtään. Vähän samanlaisia ajatuksia oli noissa aikaisemmissakin postauksissa, joten sen puoleen jotakin on pysynyt samanakin.

Tässä välissä olen kuitenkin opiskellut uuttakin. Positiivista psykologiaa, akupainantaa ja Journal Therapya näin muutaman mainitakseni. Nyt olen kuitenkin innoissani uudesta opiskelustani, metsäterapiasta ja en malttaisi odottaa lämpöisiä kelejä, että pääsen kunnolla tekemään opiskeluun liittyviä harjoituksia. Toki, voisihan niitä tuolla pakkasessakin kokeilla, mutta ehkä tuoksu ja äänimaailma olisi vähän toinen sitten keväällä.

Olen kyllästymässä someen, joten kokeilen, jos tämä blogikirjoittelu nappaisi enemmän.

Katsotaan. 

Kivaa jos joku olisi siellä toisella puolellakin ja jos ei niin ei sekään haittaa.