29. huhtikuuta 2019

Jäiden lähdön aikaan...

Käytiin lauantaina rantalenkin rantoja katsomassa ja lämpö oli tehnyt tehtävänsä: jäitä ei ollut kuin vähän lauttoina pohjoisrannalla.
          Vesi on laskenut ihan kamalasti. Viime syksynä tuntui, että vesi katosi silmissä, mutta vielä talven aikana vesiraja on kadonnut vieläkin kauemmas. Kohta ei taida olla vettä enää ollenkaan. Mietiskelin tässä, että noinkohan sama kato on tapahtunut meidän kaivossa...
En tiedä johtuiko veden lämpötila siitä, että kokeilin sitä niin rannasta, mutta jotenkin tuntui ettei vesi ollut niin kylmää kuin jäiden lähdön aikaan voisi kuvitella. Tai sitten olen tulossa sen verran vanhaksi ettei enää tuntoaistikaan toimi...
        Ajattelin kuitenkin, että jos vaikka heittäisi talviturkin ennen vappua.
        Tämmöiset maisemat ainakin houkuttelivat uimaan...
Huomasin senkin, että ranta ja vesi elementtinä tuovat kyllä ihmeellisesti rauhallisuutta ja levollisuutta omaan oloon. Kaikenlaista on ollut tänä talvena ja alkukeväästä ja on monesti kaivannut sellaista hetkeä, että kaikki hulina ja pyörinä ja hyörinä päässä pysähtyisi edes hetkeksi. Että hetken aikaa saisi olla rauhassa kaikilta ajatuksilta...
       Rannassa se onnistuu aika hyvin.
       Laaja vesialue jotenkin pienentää ne murheet ja huolet, joita kannetaan sisuksissa. Pienentävät oikeaan kokoonsa, jos eivät nyt kokonaan poista.
       Ja hetken aikaa mieli rauhoittuu vain katsomaan sinisena hohtavaa järven pintaan. Luonto luo meille ihan mielettömiä mahdollisuuksia hoitaa mieltä ja sielua, niiden ääreen on vain ehdittävä pysähtyä ja ottaa hoito vastaan ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 27.4.2019
581. juoksupäivä (212 vkoa täynnä)
- 3511.9 km
- n.1 km tekniikka kuvaushetki (20 min)
- kuvattiin vähän pose metodilla tehtyä juoksua, että meneekö edes vähän sinne päin
- selvin ero edelliseen kuvaussessioon oli lantion pito ja tuki, joka todella näkyi nyt hyvin eikä enää pettävänä askeleena.
- pikkasen vielä harjoitusta vaatii jalan/nilkan oikea kohta, että nostanko minä sen oikealla tavalla pull-vaiheeseen vaan potkaisenko edelleen vähän taakse...
- harjoitusta, harjoitusta vielä
- +5, alkoi olla jo jo vähän viileämpää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti