9. huhtikuuta 2019

Takatalvi

Takatalvi saapui.
     Masentavan näköinen oli tänä aamuna minun pihani. Harava näytti jotenkin todella yksinäiseltä keskellä valkeutta.
     Suurin onni tässä kaikessa on se, että olemme vääjäämättä menossa siihen suuntaan, että nämä takapakit ovat todellakin vain takapakkeja eivät lopullisia tiloja. Mutta silti tämä on hiukan mieltä madaltavaa katsella jälleen valkoisena hohtavaa pihaa, kun minä jo vähän salaa (enkä ihan salaakaan!) olin jo toivonut vähän viherrystä ja kukkia.
Eikä taida peltotöihinkään ihan heti päästä. Naapurin pellolla tulvii kevätvedet. Joutsenet ja muut siivekkäät tykkäävät, mutta tuskin isäntä lyö käsiään yhteen moisesta tulvasta.
     Minun pitäisi ryhtyä nyt suunnittelutyöhön.
     Pitäisi suunnitella yritykselle brändi, kotisivut ja palvelut. Sekä logo.
     Pitäisi suunnitella kasvimaa ja ensi kesän hommia vähän noin karkeasti..
     Nämä sadepäivät pitäisi käyttää hyväksi, sillä sitten kun ne vihreydet ja kukat tulevat, en enää ehdi istumaan suunnittelupöydän ääressä.
Kävin eilen juoksemassa vesisateessa. Lähtiessä ei vielä ollut sadetta, mutta tullessa jo sitten kastuinkin.
     Syön nyt liian vähän. Olen ollut neuroottinen oman suolistoni kanssa nyt jo pidemmän aikaa, ehkä se että perheessä sairastetaan tekee minutkin "muka sairaaksi". Nyt olen kuitenkin lisännyt kuituja ja saanut vain suolistoni entisestään ymmälleen, että missä oikein mennään! Syön liian vähän, vaikka se mitä syön onkin suhteellisen terveellistä. Huomasin vain eilen lenkillä, että powerit ei nyt riitä siihen mitä teen.
      Ravintovalmentaja-minä tietää, peloissaan oleva ihmis-parka-minä on neuroottinen.
      Miehemurrikka oli jo vähän äkäinen, että luulenko todella, että heti kun meidän isä sairastuu niin minäkin. En, en luule. Nämä jutut eivät olekaan ihan järkiperäisiä...
      Nyt vaan pitäisi saada mieli kuriin ja ruokaa lautaselle enemmän.
      Piece of cake.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 8.4.2019
573. juoksupäivä (210 vko)
- 3476.8 km
- 6 km oiottu kylälenkki (45 min)
- pose method
- väsynyt ja vetelä olo heti lähtiessä jo
- ei oikein ollut powereita
- keli oli kurja, märkä ja kostea ja kolea
- harjoittelin jälleen uutta tekniikkaa ja tällä kertaa en oikein onnistunut siinä niin hyvin
- jännitän edelleen nilkkaa ihan liikaa
- lantio ja muu ryhti pysyy paremmin tällä uudella tekniikalla
- energiavähyydelle pitää tehdä jotain
- +5, vesisateinen, kolea keli, märät tiet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti