Charlie Mackesy: Poika, myyrä, kettu ja hevonen

 Charlie Mackenzie

POIKA, MYYRÄ, KETTU JA HEVONEN

Nemo

Suom. Juhani Lindholm

Kamalan vaikea kirjoittaa sellaisesta kirjasta, johon on rakastunut. Ostin kirjan tämän korona-ajan palkinnoksi - siitä, että olen jaksanut tänne asti! Ja parempaa palkintoa en olisi voinut itselleni ostaa!

 

Kirja kertoo pojasta, joka yksinäisyydessään tapaa myyrän. Reissuillaan he kohtaavat ketun ja sitten vielä hevosen. Poika ihmettelee ja kyselee ympärillään olevaa ja sisällä soljuvia ajatuksiaa, myyrä himoitsee kakkua ja kettu on vähän arkaillen tutkailee uusia tuttavuuksiaan. Hevonen puolestaan on kooltaan suurin, mutta lempeä ja viisas.

 

Charlie Mackensyn yksinkertaiset ja kauniit kuvat ovat mahtavia ja eleettömyydellään tekevät tarinoista rakastettavia. Tämä kirja solahti suoraan sydämen syvimpiin kerroksiin, joka kertoo eittämättä siitä, että varsinkin tämä aika ja tämä maailma kaipaavat lisää juurikin lempeyttä, ystävällisyyttä ja armoa niin muita, mutta ennen kaikkea myös itseään kohtaan!

 

Ja ennen kaikkea, tämä maailma kaipaa enemmän myyriä.

 

 

 

"Onko sinulla jokin lempisanonta?" kysyi poika.

"On", myyrä vastasi.

"Mikä se on?"

"Jos et heti onnistu jossain, syö kakkua."

"Jaa, no toimiiko se?"

"Joka kerta."

 

___________

 

"Useimmat vanhat myyrät, jotka tunnen ovat sitä mieltä, että olisi kannattanut kuunnella vähemmän pelkojaan ja enemmän unelmiaan."

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Beth O'Leary

KIMPPAKÄMPPÄ

Wsoy

Tiffy on kustannustoimittaja, joka onnettoman rakkauden jälkeen on vailla asuntoa. Leon on yöhoitaja, jolla puolestaan on tarvetta ylimääräiselle rahalle. Tiffy rohkaistuu kokeilemaan hullua suunnitelmaa saada halpa asunto ja he päättävät Leonin kanssa jakaa saman sängyn: Leon nukkuu siinä päivisin, Tiffy öisin eikä heidän edes tarvitse nähdä toisiaan.

Kuitenkin pian huoneistoon ilmestyy Post-it lappuja tiskeistä, ylijääneistä ruokajämistä ja sitten ihan vain lämpimiä viestejä päivien iloksi.

Voiko ihmiseen rakastua post-it lappujen perusteella?

Aivan ihana idea kirjassa! 

       Siis olen ollut heikkoina ns. epätavallisiin romanttisiin tarinoihin, missä päähenkilöiden kohtaaminen ja rakastuminen ei ole ihan sitä perustavaraa. Kirjan alku onkin minusta kirjan parasta antia, lappujen arkiset asiat muuttuvat vähitellen lämpimiksi viesteiksi ei vain kahden kämppiksen välillä ja vaan kahden ihmisen välillä, jotka tuntevat toisensa todella hyvin sellaisiksi ihmisiksi, jotka eivät ole koskaan tavanneet. 

        Ideasta olisi saanut kehiteltyä pidemmänkin jutun, mutta jossain vaiheessa sitten tapahtui se välttämätön eli tapaaminen. Sen jälkeen kirja menikin sitten enemmän tavanomaisen romanttisen kirjan kaavan mukaisesti.

        Kirja kuitenkin teki sen, minkä hyvä kirja tekee: laittoi ajattelemaan, toi hymyn huulille ja hyvän mielen. Kirja kertoo paljon myös siitä, että ihmisen voi tuntea niin monella tavalla. Ja ainakin tämmöiselle lukijalle, jolle kirjoittaminen on se omin tapa itseään ilmaista, kirja teki hyvää.

        Suosittelen kirjaa kesäiseen riippumattoon laiskojen hetkien iloksi ♥

Enni Mustonen: Pukija

Enni Mustonen

PUKIJA

Otava

Syrjästäkatsojan tarina jatkuu. Viena Aaltonen, Ida Erikssonin tyttärentytär, palaa Englannista takaisin Suomeen kun au pair-vuosi päättyy. Kotona odottaa kuitenkin tuntematon tulevaisuus. 

Viena saa pukijan paikan Suomen Filmiteollisuuden studiolle ja huomaa löytäneensä ammatin, joka tuo iloa ja itsenäisyyttä. 

Ei tarvita kuin vähän onnea ja muutama kohtaaminen, niin Viena on matkalla Armi Kuuselan kanssa Amerikkaan. Miss Universum-kisamatka muuttaa myös Vienan elämän suunnan.

Enni Mustonen kuljettaa tarinaa sodanjälkeisessä Suomessa ja maailmassa. Kirja kertoo täysin puvustuksen, elokuvien ja muodin maailmasta, joka minulle tietysti on hyvin tuntematon ala. Vaikka en täysin pysty samaistumaankaan Vienan intohimoon pukujen kanssa, pystyn kyllä samaistumaan siihen juurettomuuteen, jota hän tuntee, kun elämä pyörii paikoillaan samoissa urissa.

     Mustosen suurin lahjakkuus on ajankuvan kirjoittaminen eläväksi kuvaksi, jonka lukija pystyy näkemään silmissään kirjaa lukiessaan. Nautin niin paljon, että kirjan mukana pääsin Suomi-elokuvien maailmaan, matkalle Armi Kuuselan kanssa ja lopuksi vielä Universal-studion takahuoneeseen. Tässä minusta juurikin pienoiskoossa se, mitä kirjan lukeminen antaa: aikamatkan menneeseen.

      Kirjan luvut ovat pitkiä ja kun tykkään lukea etenkin iltaisin, harmitti toisinaan jättää luku kesken, kun uni painoi päälle. Kirjassa on 522 sivua ja 8 lukua, joten keskimääräinen sivumäärä yhdelle luvulle on noin 60 sivua. En ole nopea lukija, joten aina en ehtinyt lukea lukua loppuun ennen unta. 

      Pukija on sarjan kahdeksas kirja ja olen aina rakastanut kirja-sarjoja sen takia, että henkilöt saavat ikään kuin pidemmän elämän. Viena on kolmatta polvea, jonka vaiheista kerrotaan, ja ehkä juuri sen vuoksi kirja on niin kiva lukea, kun tietää päähenkilönsä menneisyydestä, edellisistä sukupolvista ja paljon. Yleensä kirjaa lukiessa ei tiedä näin paljon päähenkilön suvun vaiheista, kuin mitä kirja-sarjojen henkilöistä tietää.

      Toinen "harmittava" asia oli kirjan paperi, joka oli todella ohutta. Välillä pelotti, että sivu repeää kun kääntää sivua. Rakastan kirja-kirjaa enkä ihan heti ole vaihtamassa paperista kirjaa e-kirjaksi, mutta kirjan paperi oli todella, todella ohutta joka välillä teki lukemisen vähän hankalaksi

    

HUOM!

Enni Mustonen pitää Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook sivua, 

jossa hän kertoo kirjan taustaa enemmän.

Enni Mustonen: Sotaleski

Enni Mustonen

SOTALESKI

Otava

Kesällä 1939 Suomi valmistautuu tulevaan. Kirsti lähtee tyttärensä kanssa katsomaan Iivoa Karjalan kannakselle, missä mies on vapaaehtoisena linnoitustöissä. Kesä on kauneimmillaan ja sodan uhka jossain kaukaisuudessa kunnes marraskuun viimeisenä päivänä pommikoneet ilmestyvät Suomen taivaalle kylväen pelkoa, tuhoa ja kuolemaa.

      Pitkä sotatalvi on edessä ja rintamalle joutuvat myös Kirstin kaksoisveljet Iivon lisäksi. Välirauha jää lyhyeksi ja kohta Suomi joutuu toistamiseen sodan kurimukseen, joka tällä kertaa kestää vuosia. Idan, Kirstin äidin, huvilasta tulee jälleen naisten ja lasten turvapaikka, jonka suojissa kukin yrittää paikata sodan runteleman elämänsä tavallaan.

      Ainainen huoli on kuitenkin rintamalla taistelevista miehistä ja veljistä ja isistä. Kuinka moni saapuu kotiin sodan päätyttyä?

En ole varmaan ikinä lukenut yli 500 sivua yhtä nopeasti kuin mitä luin tämän kirjan! Oikein ahmaisin jälleen Mustosen muutamassa päivässä. Jos minä saisin päättää joka kuukausi saisi tulla Mustoselta uusi kirja!

      Olen jo monesti kirjoittanut, että Enni Mustonen toi minut ja kirjat yhteen. Kirjat veivät mennessään teini-ikäisen tytön ja edelleen sama vetovoima on tallella. Kirja kuljettaa tarinaa kuin eläisi itse siinä mukana. Ajankuva on tarkkaa menemättä turhiin kuvailuihin tai historian selittämiseen. Historia kulkee mukana ja lomittuu tarinaan.

      Monesti huomasin senkin, että lukiessa hävisin oikeasti tarinan vietäväksi. Aika kului kun siivillä ja äkkiä olinkin Karjalan kannaksella tai keskellä Helsingin pommituksia ikään kuin olisin oikeasti elänyt kirjaa todeksi. Siinä on hyvin kirjoitetun kirjan tunnusmerkki. Lukija katoaa tekstiin ja tarinaan niin tyystin, ettei edes huomaa olevansa vain lukija, sivusta seuraaja.

      Nyt sitten pitäisi jälleen odottaa vuosi uutta kirjaa...

Liisa Uusitalo-Arola: Uuvuksissa

Liisa Uusitalo-Arola

UUVUKSISSA

Tuuma

Uupumus on väsymystä, joka ei helpota lepäämällä. Se saa sinut suhtautumaan kyynisesti niin asioihin kuin toisiin ihmisiin. Uupuneena et jaksa uskoa itseesi, omiin kykyihisi tai siihen, että jossakin olisi vielä valoa tulevasta. Uupuminen myös kertoo siitä, että on aika tehdä muutoksia ajattelumalleihin, toimintatapoihin ja elämään yleensä.

 Tämä kirja on työkalupakki, johon voit tarttua kun huomaat, että voimasi ovat vähenemässä. Se auttaa sinua nousemaan uupumuksesta ja luoda itsellesi omaan elämääsi sopivamman tavan elää. 

Kirjan avulla opit huomaamaan milloin on aika pysähtyä tai ainakin hidastaa ja tehdä tarpeelliset muutokset.

Pikkusiskoni kysyi minulta, kun näki minun ostaneen kirjan, että oletko sinä uuvuksissa. Vastasin, että en ole enkä tahdo koskaan ollakaan. Siksi ostin kirjan. Siksi luin sen huokaillen sekä siitä syystä, että niin moni varoitusmerkki on liipannut läheltä, mutta myös sen vuoksi, miten ihmisläheisesti joku osaa kirjoittaa asioista, jotka todella ovat vaikeat huomata omista toiminta- tai ajatusmalleista.

       MAHTAVA KIRJA.

       Ensimmäisiltä sivuilta lähtien kirja kaappasi mukaan ja voin hyvin kuvitella miten lohdulliselta kirjan lukeminen tuntuu, jos todella on kokenut tai juuri parhaillaan kokemassa uupumien synkkyyttä. Juuri se lohdullisuus ja usko siihen, että uupuminen ei ole lopullinen tila ihmisessä, antaa kirjalle sen hehkun, jota se hehkuu jo kirjakaupan hyllyllä.

        Minä kuulin kirjasta radiosta, missä Liisa Uusitalo-Arolaa haastateltiin kirjan julkaisun tiimoilta. Aihe kolahti minuun heti. En ole koskaan ollut uupunut, mutta olen ollun suunnattoman väsynyt vähän kaikkeen. Varsinkin työelämän tuomiin arvaamattomiin käännöksiin. Kirjan kanssa opin, että elämä on ihmisen oma, sitä voi tehdä paremmaksi vain jos uskaltaa vähän muuttaa ajatustapojaan siitä tutusta ja turvallisesta, mutta väsyttävästä mallista.

"Yksi alkavan uupumuksen ensimmäisistä merkeistä on tekemisen muuttuminen suorittamiseksi."

Kirjassa on kolme osaa: näin uupuminen kehittyy, toipuminen ja oman hyvinvointisi johtaja. Jokainen osa käsittelee esimerkein ja faktoin kyseistä osa-aluetta ja antaa niin keinoja kuin lohdun sanoja lukijalle siitä, mitä kohti ollaan menossa.

     Itse tein kirjan innoittamana VIA-testin, missä etsitään omia vahvuuksia, omia elementtejä, jotka ovat sitä parhainta minua. Muita arkeen sisätämiä keinoja sain esimerkiksi rentoutusharjoituksista, arvojen määrittelystä ja siitä miten työtä pitäisi jaotella.

" Vaikka sisu onkin vahvasti eteenpäin vievä supervoima, toimiakseen osana selviytymiskykyä se tarvitsee parikseen rajat."

Suosittelen kirjaa ihan kaikille.

       Erityisesti niille, joiden ajatuksiin on uinut pohdinta siitä, onko tämä sellaista työelämää ja elämää, jota tahdon elää? Viekö tämä enemmän kuin antaa?

       MAHTAVA KIRJA.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Jojo Moyes

ELÄ ROHKEASTI

Gummerus

Louisa Clark ottaa ja lähtee New Yorkiin toteuttamaan unelmansa ja haaveensa. Suurkaupunki tuo mukanaan iloa, surua, yllätyksiä ja uusia ystäviä. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin Lou oli ajatellut. Työnantajalla on salaisuuksia, koti-ikävä vaivaa, etäsuhde ei olekaan niin helppoa kuin luulisi ja New Yorkin kadulla kävelee vastaan muistutus menneisyydessä. Äkkiä Louisa ei olekaan enää varma kumpan elämään hän kuuluu.

Elä rohkeasti-kirja on Moyesin trilogian päätösosa. Joskus olen ajatellut, että hyvä kirja ei vaatisi jatko-osia ja joskus olisi vain hyväksyttävä se, että kirjan henkilöt jatkavat eloaan ja oloaan ilman, että siitä pitää kirjoittaa lisää kirjoja. Moyesin Louisa Clark-kirjojen kanssa olen hieman eri mieltä.
      Ensimmäinen Kerro minulle jotain hyvää oli mahtava lukuelämys. Se pysäytti minut täysin. Toinen osa oli lievä pettymys, ehkä juuri ensimmäisen osan kokemuksen takia, mutta tämä kolmas teki vain hyvän mielen. Ei kirja ollut mitenkään järisyttävän erilainen eikä se tuonut kamalasti mitään uutta, mutta lukijana tarvitsin kai jonkinmoisen päätöksen sille tarinalle, joka alkoi muutama vuosi sitten.
       Kirjassa on 500 sivua, joka alkuun tuntui tiiliskiveltä, mutta nopeasti se oli kuitenkin luettu. Tarina kantoi koko matkan ja lukemisen aikana kävi tunteet laidassa jos toisessakin.
       Kirjan teemana kulkee alusta loppuun uusi alku-uusi elämä, mutta myös etäsuhde on vahvasti isona osana kirjaa. Ehkä haen kirjoista omaa tilannetta peilaavia juttuja, mutta huomaan tämän tästä, että lukemani kirjat sopivat mainiosti oman elämäntilanteen kanssa yksiin. Ei tästä kirjasta ole ohjekirjaksi, mutta inspiraatioksi ja herättämään ajatuksia.
       Keitä me oikeasti olemme ja keitä haluaisimme olla? Ja kenen takia me täällä elämme?


     

"Olin tytär, sisko, ajoittain myös eräänlainen äidinkorvike. Olin nainen, joka piti huolta muista mutta jolla ei näyttänyt tälläkään hetkellä olevan juuri käsitystä siitä, miten pitää huolta itsestään. Kun kimaltava pyörä pyörähti edessäni, yritin miettiä, mitä todella tahdoin, enkä niinkään sitä, mitä kaikki muut näyttivät tahtovan minulta."

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (1.osa trilogiasta)

Jojo Moyes: Jos olisit tässä (2.osa trilogiasta)

Jojo Moyes: Ole niin kiltti älä rakasta häntä

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Jojo Moyes:Ne jotka ymmärtävät kauneutta

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni

Thomas Erikson

IDIOOTIT YMPÄRILLÄNI

Kuinka ymmärtää muita ja itseään

Atena

Onko se vaan niin ettei toisten kanssa tule yhtä hyvin toimeen kuin toisten? 

Toiset eivät vain ymmärrä sitä, mitä tarkoitat. 

Jos sinusta tuntuu, että sinulla on vain idiootteja ympärilläsi, 

voisikohan olla, että syy on jossain muualla - tai pitäisikö sanoa jossakussa muussa?!

Ehdin katsella kirjaa kauan sekä lehtien sivuilla että kirjakaupan hyllyllä ennen kuin nappasin siitä kiinni. Nyt vain ihmettelen, miksi odotin niin kauan!
        Kirja yksinkertaistaa meidät neljäksi eri väriksi: punaiseksi, keltaiseksi, siniseksi ja vihreäksi. Jokaisella värillä on oma luonteenpiirteensä ja tapansa toimia ja jokainen väri tulee eri tavalla toistensa kanssa toimeen.
        Kirjailija painottaa moneen kertaan, että useimmat ihmiset ovat kuitenkin kahden tai kolmen värin yhdistelmä.
        Kirja on mukavasti kirjoitettu. Vaikka asia on hyvinkin tieteellinen välillä ei tule sellaista hetkeä, että teksti menisi "yli hilseen" vaan kirjoittaja on osannut valita sanansa niin että tavallinen tallaajakin saa kirjasta paljon irti.
        Eri värit esitellään hyvinkin perusteellisesti ja hyvin. Käsittelyssä on käyttäytyminen niin työpaikalla kuin muussakin elämässä ja ohjeita siitä, miten kulloisenkin värin kanssa tullaan toimeen ilman niitä tilanteita, että ajatellaan toista idiootiksi.
        Pelottavinta oli se, kirjaa lukiessa, että joka kerta kun kohtasi ihmisiä alkoi oitis analysoida, että minkäsvärinen tyyppi tuo nyt sitten onkaan kun se tuolla lailla käyttäytyy.
        Parasta kirjassa oli kuitenkin se mieletön oivallus siitä, että vaikka eri väriset tyypit erottuvat toisistaan hyvinkin paljon, ei tämä maailma pyörisi ilman meitä kaikkia värejä!
        Iso suositus kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää itseään ja muita enemmän!

P.S. Itse havannoi itsessäsi sinisen ja vihreän vivahteita...

Pirjo Tuominen: Opettajatar

Pirjo Tuominen

OPETTAJATAR

Tammi

Rosa Balck on yksi neljästä sisaresta, joiden elämä muuttuu tyystin, kun ilkeät juorut kadettikoulun oppilaan lapsellisesta huijauksesta mustamaalaavat Rosan maineen ja perhe muuttaa Helsinkiin. Menneisyys seuraa Rosaa kuitenkin kaikkialle ja hyvin alkanut opettajan ura saa kolauksen.

     Sitten Balckien elämään kävelee Helmer Örn, jonka suurin haave on saada koulu kartanonsa lapsille ja pyytää Rosaa opettajaksi. Hetken tuntuu, että elämä kääntää vihdoin uuden lehden Rosan elämässä, mutta sitten Helmer Örn peruu hankkeen. Eikö mennyt irroita otettaan ikinä?

Ensimmäinen Pirjo Tuomisen kirja, jonka luin, taisi olla Satakunta-sarjan Itkevät syvät vedet. Siitä lähtien ihastus on kestänyt aina tähän kirjaan asti eikä tämäkään pettänyt. Ihanaa historiallista ajankuvaa, vahva nainen pääosassa ja juoni, jossa ei ei kikkailla millään erikoisella, mutta joka silti pitää otteessaan koko kirjan ajan. Olisin lukenut mielelläni vaikka toiset 450 sivua lisää!
     Tuominen kirjoittaa suomea kauniisti. Voin vain kadehtien lukea. Vivahteikkaat lauseet ovat kuitenkin sujuvaa lukemista eikä liialliseen koreiluun sorruta missään vaiheessa. Olen lukenut Pirjo Tuomisen historialliset romaanit melkein kaikki, ja ainakin historian Tuominen hallitsee miten päin vain.
      Pidän myös kirjan tavasta kertoa ihmiselo alusta loppuun. Yleensä kirjoissa on vain pieni osa jonkun kirjan henkilön elämästä ja muu elämä jää elämään ainoastaan kirjan lukijan mieleen. Opettajar piirtää Rosa Balckin elämän nuoruudesta aina elämän ehtoon alkuun asti.
      Kirjan parissa vierähti moni ilta yön puolelle, joten varoituksen sana niille, jotka lukevat kirjoja ennen unta ♥
     

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan

Jojo Moyes

KUINKA PAINOVOIMAA UHMATAAN

Gummerus

Sarah Lachapelle harjoittelee hevonsensa Boon kanssa isoisänsä tarkassa ohjauksessa hevostaituruuden vaikeimpia kuvioita. Henry Lachapelle oli aikoinaan itse yksi parhaista ja kannustaa tyttärentytärtään samaan. Sitten isoisä sairastuu ja Sarahin on löydettävä omat keinonsa selviytyä arjesta ja isoisänsä suurien odotusten paineessa.

        Natasha Macaulayn on lakimies, joka vain odottaa läpimurtoaan ja osakkuutta arvostetussa lakifirmassa. Ura on nousujohteinen, mutta muu elämä on täysin sekaisin. Avioero vireillä ja elämän suunnitelma toisenlainen kuin sen olisi pitänyt olla.

        Natasha ja Sarah tapaavat erikoisissa olosuhteissa. Molemmilla elämä sekaisin tahoillaan. Sarah kulkee kohti sitä päämäärää, joka hänelle on määrätty jo kauan aikaa sitten, ja Natasha huomaa, että ehkä hänen elämänsä tarvitsee vain vähän ravistelua löytääkseen oman päämääränsä...

Kirjasta tuli mieleen Hevoskuiskaaja. Ehkä kaikki kirjat ja elokuvat, jotka kertovat ainakin sivuroolissa hevosesta, ovat jotenkin ylväitä jo alussa. En ole mikään hevostyttö, mutta olen aina ihaillut hevosia. Mahtavia olentoja!
       Jojo Moyes on kirjoittanut kirjan jo 2009, mutta suomennus kirjasta on tämän vuoden puolelta. Ihanaa, kun näitä vanhempiakin Moyeseja suomennellaan eikä vain odoteta uutuuksia.
      Tämä kirja eroaa Moyesin muista kirjoista (tai niistä jotka olen lukenut) ehkä eniten siinä, että kirja ei luo vahvaa sidettä tällä kertaa ihmisten välille rakkausromaanina - vaan tytön ja hevosen välille. Parasta onkin minusta kuvaus Boo-hevosen ja Sarahin keskinäisestä yhteydestä.
       Natashan elämä puolestaan oli vähän kliseinen ja välillä aika puuduttavaa luettavaakin.
       Kirja ei ole ihan sitä parasta Moyes-laatua, johon olen tottunut, mutta ei huonokaan. Viihdyttävä, tarina kantaa ja vaikka kirja on melko paksu (540 sivua), se vie mennessään.

" Natasha näki hevosen keskittyvän tiiviisti, 

tytön keskittymistä heijastaen. Sen kupeet värähtelivät ja pää painui, 

kun se kohotti ja laski kavioitaan 

jonkin muille kuulumattoman sävelmän tahdissa."

Elizabeth Gilbert: Omaa tietä etsimässä

Elizabeth Gilbert

OMAA TIETÄ ETSIMÄSSÄ

Otava

2007

Elizabethillä on hyvä työ, aviomies ja koti, mutta yhtenä päivänä hän vain tajuaa ettei halua lasta eikä avioliittoa. Ero on vaikea ja riitaisa ja uusikin suhde kariutuu ennen kuin on oikein ehtinyt alkaakaan, kun Elizabeth masentuu ja löytää vasta sitten tien ulos ahdingostaan: hän lähtee vuodeksi ulkomaille. Italiaan, Intiaan ja Indonesiaan. 

       Matkan aikana hän saa rauhan itselleen ja sydämelleen, toivoa ja rakkautta niin itseään kuin muitakin kohtaan. 

       Kirja on  Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallinen romaani, joka nousi listojen kärkeen niin kotimaassaan kuin muualla. 

Kirjasta tehtiin myös elokuva (Eat Pray Love) jonka pääosassa on Julia Roberts.

Tässä taas yksi sellainen kirja, josta olen nähnyt ennen elokuvan kuin lukenut kirjan. Tällä kertaa se ei haitannut. Vaikka elokuva on aika uskollinen kirjalle, on kirja tässä tapauksessa mielenkiintoisempi. Se menee syvemmälle Elizabethin kokemuksiin ja ajatuksiin (niin kuin nyt voi hyvin kuvitella kirjan ja elokuvan erona...) ja varsinkin, kun kirjan perusidea on kertoa Elizabethin mielen matkasta kohti rauhaa ja tyyneyttä, kirja antaa enemmän.
      Sen verran elokuvasta, että aivan ihana sekin. Kannattaa katsoa, mutta ei jättää kirjaa lukematta kuitenkaan!
      Joskus sattuu niin, että lukee jonkun kirjan hyvään aikaan. Tämä kirja oli juuri sellainen. Itsellänikin kun on meneillään jonkinmoinen oman tien etsiminen kirjassa pohdiskeltiin paljon sellaista, mikä antoi myös minulle kevennystä ja armoa omaa etsimistäni kohtaan. Varsinkin erilaiset harjoitukset rauhoittumiseen ja ajatukset epätäydellisyyden ihanuudesta olivat todella ihania! Armollisia.

" Jotta voi meditoida, tarvitsee vain hymyillä. 

Hymyillä kasvoillaan, hymyillä mielessään, 

ja hyvä energia tulee ja putsaa pois pahan energian. 

Hymyillä jopa maksassa."

En ole mikään meditaation ystävä enkä oikein koskaan ole edes kokeillut sitä, mutta tämän kirjan jälkeen ajatukseni meditaatiosta on muuttunut. Sehän on lähinnä itsensä puoleen kääntymistä, itsensä kuuntelua. Hiljaisuutta. Ei hassumpaa joskus kokeilla.
    Taas yksi sellainen kirja, minkä parissa ajatukset viihtyvät varmasti useamman kerran vielä pitkään. Neljä sieluveljeä jotka suojaavat painajaisilta ja tammi puu, joka van odottaa että tammenterhosta tulee se, joksi sen kuuluu tulla. Ah, mitä ajatuksia ♥

Maaret Kallion Mielen Työkirja: Vuosi mieleni kanssa

*lainaukset ovat Maaret Kallion kirjasta Mielen työkirja.

Ostin Maaret Kallion Mielen työkirjan viime vuoden alussa ja aloitin vuoden mittaisen matkani mieleeni. Olin juuri sellainen tyypillinen kehoaan huoltava ja treenaava ihminen, joka unohtaa täysin, että mieli on yhtä tärkeä osa hyvinvoivaa ihmistä kuin lihaskunto tai kestävyys. Ja ehkä juuri siksi olen tarttunut Maaret Kallion kirjoihin jo ennen tätäkin opusta: haluan oppia tekemään mielellekin hyvää.

" Ihmismieli on kuin suuri laiva.

 Se kääntyy hitaasti. "

Kirja on jaettu 12 eri osa-alueeseen, jokaiselle vuoden kuukaudelle omansa. Ainakin minun vuoteeni nämä jaottelut sopivat erinomaisesti. Silloin kun mieli oli levoton ja kiivas, käytiin kirjan kanssa läpi Lempeyden voimaa. Sitten kun tuntui, etten saanut otetta oikein millään, kirjan kanssa tutustuttiin mielen Lujuuteen.

Jokaisessa osassa on harjoituksia, joihin on varattu tilaa omalla tekstille. Nyt kun luen kirjan vuoden takaisia tunnelmia ja mielen liikkeitä, huomaan, että ehkä olen jotain myös saanut matkaltani mukaan. Ajatuksiin on tullut vähän enemmän armollisuutta ja lempeyttä, ehkä sellaista ulkopuolisen katsantoa.

" Läsnä olemisen taito on hunajaa mielen 

ja ihmissuhteiden hyvinvoinnille. "

Suurimpia ongelmiani olivat pysähtyminen omien ajatusteni kanssa. Huomaamaan sen, mitkä todella olivat omia ajatuksiani ja mitkä jonkun muun. Myös se, että kuunteleminen on hyvä taito ihmisten kanssa, mutta se on äärimmäisen hyvä taito itsensä kanssa. Usein huomasin, kun harjoituksia tein, että tosiasiassa voi mennä päiviä ja viikkojakin, kun en pysähtynyt itseni luo kertaakaan!

Eräs oma ajatukseni ja ehkä suurin oivallus oli, että hankalia ja vaativia tilanteita tulee väkisinkin eteen. Ne tulevat yhtä varmasti kuin muutkin tunteet tai ajatukset. Oivallukseni koski niistä selviytymistä. Se, että antaa niiden tunteiden tai ajatusten tulla, olla läsnä ja antaa niiden mennä. Sillä ne menevät kyllä ohi ♥
       Tämä on helpottanut minua monen vaikean asian kanssa. Muutama hengitys, keskittyminen tuntemaan juuri niitä tunteita, mitä kulloinkin tuntee ja pian huomaa, että se syrjäytyy pian uudella ajatuksella tai tunteella.
        Mikä vapautus!

" Tietoisuus omista tunteista 

ja taitavuus pysähtyä niiden äärelle 

                        ovat perustavanlaatuisia mielentaitoja. "

Toinen asia, jonka kanssa olen kamppaillut varmasti koko elämäni on tunteellisuuteni ja herkkyys asioiden suhteen. Itkun tai naurun pulpahtaminen pintaan pienimmästäkin liikutuksesta tai ilosta. Joskus varsinkin liikutus itkun muodossa on saanut osakseen kiusaantuneisuutta ympärilläni, ja ehkä juuri se on opettanut minua itseänikin jotenkin "varomaan" herkkyyttäni tietyissä tilanteissa.
      Tunnesäätely on termi, jota olen yrittänyt harjoitella nyt enemmän. Että tunteet pitää näyttää, mutta niiden voimakkuutta voi säädellä. Ainakin periaatteessa. Mieli ja sen oikukkaat mutkat ovat kyllä vaativampia kuin voisi kuvitella. Minä ainakin ajattelin, että olen elänyt oman mieleni kanssa 34 vuotta, että toki minä tiedän ja tunnen oman mieleni.
     Noup.
      Ei lähimainkaan. Tunnesäätely on yksi niistä asioista, joista minulla ei ole minkäänlaista otetta mieleni kanssa. Tai ptäisikö sanoa, että ei ollut ennen Maaret Kalliota. Nyt sentään olen sillä polulla, joka voisi viedä minua kohti tyyneytä ja rauhallista herkkyyttä ja vahvaa tunteikkuuta.
       Mahtavaa!

Tähän touhuun pätee sama asia kuin mitä kouluttajani sanoi ravintovalmennuksesta: ihminen omaksuu tietämättää asioita keskustelun lomassa, vaikka valmentaja ei huomaisi minkäänmoista muutosta asenteessa. Ihminen hyödyntää kuulemansa, kun on siihen valmis.
        Niin allekirjoitan tuon!
        Itse huomaan, että kun olen joka kuukausi tarkastellut mieltäni eri suunnalta, ihan kaikki asiat eivät ole tarttuneet aivokuoren pintaan ensimmäisellä kerralla. Mutta sitten on sellaisia asioita, joita huomaan tekeväni arjessa, joista voin kiittää ainoastaan Mielen työkirjaa.
        Kuuntelen ennen kuin sanon mitään.
        Kuuntelen enkä ehkä edes sano mitään.
        Annan tunteen mennä ennen kuin sanon mitään - jos sanon.
        Tunnistan tunteen ja sen lähteen paremmin. Joskus vain tilanne luo tunteen eikä sillä ole muuta merkitystä.
        Joskus hiljasuus on vahvempi voima kuin sanat.

" Elämä on aina suurempi 

kuin ihminen itse. "

Kirja toi myös esiin niitä vanhoja tunnettuja totuuksia, jotka olivat ihan hyvä jälleen tiedostaa. Palautumista pitää harrastaa koko ajan, ei vain lomilla ja viikonloppuisin. Yleensä olen juuri näin tehnyt. Sinnitellyt vapaapäiviin tai lomiin, kestänyt ja kärsinyt ja sitten huomannut, että loma menee pelkästään siihen, että on vain hurjan väsynyt siitä pinnistelystä.
       Nyt olen yrittänyt "lomailla" heti kun tulee sellainen hetki. Minuuttikin riittää, että ottaa vähän tilaa itsensä ympärille. Hengittää ja maadoittaa itsensä hetkeksi ennen seuraava starttia.
       Tein myös mahtavan listan asioista jotka kuormittavat ja jotka palauttavat minua. Huomasin, että jotkin asiat olivat kummassakin listassa. Tämä listaus kuitenkin auttoi minua huomaamaan, että jos elämässä on liikaa vain toisen listan asioita, ei mielialakaan ollut kovin hyvä. Levollinen tasapaino kahden listan välillä teki hyvää ♥

" Inhimillinen elämä on aina tasapainottelua

          kykenemisen ja kyvyttömyyden välillä. "

Riittämättömyyden tunne on ollut minulla aina. Ehkä se on peruja kahden sisaren kanssa elämisestä, joiden molempien päämäärätietoisuus oli vahvaa ja kurinalaista. Minusta tuntui aina, että se, etten minä aivan tiennyt mikä minusta tulee isona, ei oikein riittänyt kenellekään - ei edes minulle.
       Sitten lokakuussa kävimme kirjan kanssa läpi Lujuuden vahvuutta ja kirjoitin erään harjoituksen perään ajatukseni: riittämättömyys on hyväksi. Sen avulla valitsee mikä oikeasti on tärkeää.
       Ajatus avasi jälleen monta porttia sinne pimeisiin nurkkiin, missä ajatus riittämättömyydestäni on nämä vuodet majaillut.

Aloitin kirjan uudelleen tänä vuonna.

Olen vasta matkani alussa ja haluan jatkaa sitä hyvän ystäväni kanssa ♥ 

 

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa

Rosie Walsh

HÄN LUPASI SOITTAA

Otava

Sarah Mackey viettää Eddie Davidin kanssa yhden mahtavan viikon Englannin maaseudulla. 

Eddie lupaa soittaa yhteisen viikon jälkeen ja kummallakin on tunne siitä, että elämään on vihdoin kävellyt se ihminen, jonka kanssa voisi elää loppu elämän.

    Sitten kuluu päivä, kaksi, kolmea, neljä... Eddie ei soita. Ei laita edes viestiä. Mies tuntuu kadonneen kuin tuhka tuuleen. Sarahin ystävät ovat sitä mieltä, että mies ei vain osannut sanoa suoraan, ettei tunteet olleet sellaiset kuin Sarah luuli. Sarah kuitenkin on varma, että he tunsivat molemmat samoin. Rakastuivat toisiinsa yhden, lyhyen viikon aikana. 

Mutta miksi Eddie ei soita...

Noniin.
    Nyt yritän kertoa kirjasta niin etten pilaa keneltäkään kirjan lukemisen nautintoa.
    En ole pitkiin aikoihin lukenut kirjaa, joka jollain tasolla ärsyttää minua ensimmäisistä sivuista alkaen. Tämä kirja ärsytti. En tiedä ovatko muut huomanneet tämänhetkisen trendin tämän genren kirjoissa, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki yrittävät nykyään tehdä jojomoyesit eli kirjoittaa riipivän rakkaustarinan, jota lukiessa lukija itkisi itsensä nestehukan partaalle.
       Tässä kirjassa päähenkilö on kolmissakymmenissä, mutta minusta tuntui koko ajan että luen tarinaa ikuisesta teinistä, jonka elämä menee täysin sekaisin, kun mies ei soita.
      Siis TÄYSIN sekaisin.
      Kirjan kantava voima ovat salaisuudet. Menneisyys ja sen salaisuudet.
       Ja loppu on tietysti juuri sellainen kuin voi kaiken tämän jälkeen ajatellakin.
       Minulla oli ehkä vähän suuret odotukset kirjasta ja pettymys on suurempi kun huomasin, että nyt meni hakuammunta metsähallituksen puolelle. Ostin kirjan fiiliksen mukaan ja ajattelin, että tarinassa on potentiaalia.
        Ettei menisi ihan risuiksi tämä arvostelu, niin kirjassa on ihan kiva twisti, joka vähän sekoittaa pakkaa. Hyvää lukemista päiviksi, kun pärjää jollain vähemmällä.

Enni Mustonen: Saako olla muuta? Hukkakauraa ja Yhdeksäs Aalto

Enni Mustonen

SAAKO OLLA MUUTA?

HUKKAKAURAA

YHDEKSÄS AALTO

Otava

SAAKO OLLA MUUTA? Toimelias Siperin Paula laittaa kyläkaupan asiat kuntoon, vaikka kylän miehet vähät palikoita heittääkin rattaisiin.

HUKKAKAURA. Pakkala on akkala. Täynnä toimeliaita, työtä pelkäämättömiä, mutta ennen kaikkea sitkeitä naisia. Pakkalan Anna ei jää tässä asiassa sukuaan huonommaksi, varsinkaan kun kylään on tekeillä tie, joka vie suurimman osan Pakkalan suvun peltomaasta.

YHDEKSÄS AALTO. Marja Saaristo irtisanotaan pankista ja hän jää tyhjän päälle teini-ikäisen tyttärensä ja kaupunkiasuntonsa kanssa. Sitten tulee odottaman perintö, joka muuttaa kaiken ja Marja vaihtaa kaupungin ahtaat nurkat saaristopitäjän huvilaan ja omituiseen naapuriin, joka tekee veneitä pihan varastossa.


Enni Mustosen yhteisniteet ovat minulle oikeita aarteita. Onni asuu maalla-yhteisnide on niitä kirjoja joita on pitänyt kalastella pidemmänkin aikaan.
      Näissä kirjoissa on paljon sellaisia ennalta-arvattavaa lapsekkuutta, se juuri tekee niistä niin keveän pehmoista luettavaa. Tarinoissa on vahvoja naisia, jotka ratkaisevat ongelmat aina omalla tavallaan, mutta hyväntahtoisesti. Maaseutu on kuin yksi päähenkilö, turvallinen, onnellinen ja hyvä paikka olla ja asua. Allekirjoitan tämän täysin!
      Nämä kirjat ovat juuri niitä sohvan nurkka kirjoja, kun ikkunoiden takana on musta ja harmaa maailma. Pienet romanttiset vipinät eivät ole ainakaan haitaksi näissä tarinoissa ♥

Enni Mustonen: Vihreän kullan maa-sarja (Mäntykosken Anna, Johannes ja Helena, Mäntyniemen miniä)

Enni Mustonen

VIHREÄN KULLAN MAA-SARJA:

MÄNTYKOSKEN ANNA

JOHANNES JA HELENA

MÄNTYNIEMEN MINIÄ

Otava

Vihreän kullan maa - sarja pyöri tv:ssä aikoinaan. Se kertoi Evoloiden suvusta, josta nämä kolme kirjaa kertovat ennen sarjaa.

MÄNTYKOSKEN ANNAssa eletään vuosisadan alkua ja poliittisen epävakauden aikaa. Mäntykosken tehtaan liepeillä alkavat kuljeksia agitaattorit ja työväessä nousee kapina henki. Mäntykosken patruunan tytär Anna on lähetetty Porvooseen tätinsä luokse, mikä kuuluu patruuna isän suunnitelmiin tyttärensä tulevaisuutta ajatellen. Kohtalo puuttuu peliin, kun Anna tutustuu nuoreen, köyhään insinööriin John Elfvingiin ja nuoret rakastuvat.

Annan isä ei kuitenkaan näe tyttärellään olevan minkäänmoista tulevaisuutta insinöörin rinnalla vaan katkaisee nuorten välit moneksi vuodeksi. Väliin ehtii tulla kansalaissodan kauhut ja epätoivon vuodet ennen kuin Annan ja Johnin tiet jälleen kohtaavat.

JOHANNES JA HELENA. Eletään 30-lukua ja Johannes Evola valmistautuu nuoruuteen ja sen seikkailuihin. Sota kuitenkin katkaisee sekä Johanneksen että Viipurissa kasvaneen Helenan nuoruuden. Johannes joutuu sotaan ja Helenasta tulee lääkintälotta. He tapaavat sodan melskeessä, mutta tapaaminen ei jätä kumpaakaan kylmäksi. Sodass tapahtuu kuitenkin paljon ja äkkiä. Saako Mäntykoski nuoren miniän? Ja miten käy Suomen?

MÄNTYNIEMEN MINIÄssä kolmas vahva Evoloiden suvun nainen Tuulikki raivaa omaa tietään avioliitossa, missä toisen kunnioitus ja luottamus eivät ole etusijalla. Suuren kartanon rouvana on enemmän velvollisuuksia kuin etuisuuksia ja loppujen lopuksi kartano ja sen ihmiset kääntyvät Tuulikkia vastaan. Hänet pakotetaan luopumaan kaikesta, matkustamaan pois ja jättämään taakseen entisen elämänsä. Vasta Floridassa, kaukana kotoa, Tuulikki ymmärtää elämäänsä ja itsensä toiselta puolelta ja on valmis ottamaan paikkansa Evoloiden suvun vahvana naisena, Annan ja Helenan jalanjäljissä.

Ah. Sitä tyypillistä Enni Mustosta. Riipaisevia historian tapahtumia, kohtalokasta menneisyyttä ja ihania ihmiskohtaloita Sumen historian katveessa. Nämä kirjat olivat aikoinaan kovan työn takana löytää antikvariaatista, sillä kaupan hyllystä näitä ei enää saatu. Kävin joka päivä hyllyä kurkistamassa ja aina välillä sattui jokin kirjoista löytymään. Olen lukenut kirjat moneen kertaan, mutta nyt oli viimeisestä kerrasta sen verran aikaa, että ihan kaikkea en kirjoista muistanut. Ihan kuin olisi tavannut hyvän ystävän uudelleen.

       Tänä syksynä kaipasin juuri näitä tarinoita, näitä kirjoja. Helppolukuisia, hyvällä tavalla turvallisia ja lämpöisiä loppu hyvin kaikki hyvin - kirjoja, joissa vahvat naiset valtaavat jalansijaa eivätkä anna miesten hypyttää itseään!

       Lämpöä marraskuuhun ♥

Kaisa Jaakkola: Palaudu ja vahvistu, Marko Leppänen&Adele Pajunen: Terveysmetsä, Emeran Mayer: Viisas vatsa

Tietopuolinen pläjäys tänä syksynä on hiponut vähän opiskeluitakin, mutta lähinnä huomaan, että olen kaivannut palautumista ja rauhoittumista käsittelevää kirjallisuutta.

Kaisa Jaakkola

PALAUDU JA VAHVISTU

Tammi

Stressi vie ja me vikistään! Näinhän asia nykyään on. Ihmiset ovat kadottaneet unensa ja hyvän olon ja puskevat läpi harmauden ja utuisuuden, millaiseksi mieli on tullut, kun se ei saa hetken rauhaa.
Kaisa Jaakkola on kirjoittanut kirjan joka hyökkää tätä vastaan. Palaudu ja vahvistu-kirja on oikea selviytymisopas stressin selätykseen - johtuupa se sitten työstä, huonoista unista tai kummastakin.
     Jaakkola painottaa mindfullnesia ja joogaa rauhoittumisen keinoina, mutta on kirjassa paljon muitakin rentouttavia vinkkejä, millä saisi ylikierroksilla käyvän mielen rauhoittumaan. Ensin käydään läpi ylikuormituksen syitä ja sitten etsitään niihin jonkinmoisia ratkaisuja.
     Erityisesti uni-kappale oli itselle hyvinkin hyödyllinen ja luin sen erityisen tarkkaan. Mindfullnes on itselle virallisesti vähän tuntematon alue ja meditaatio myös, mutta kai sitä jokainen tekee meditointiaan omalla tavallaan. Ehkä niin onkin ihan hyvä.
     Paikka paikoin tietoa ja tekstiä oli niin valtavasti, että piti lukea tietyt jutut kahteen kertaan, että niistä sai kaiken irti. Ja esimerkkejä antoivat julkisuudesta tutut tyypit Virpi Sarasvuosta aina Harri Gustafbergiin asti.
      Kirja on hyvin kirjoitettu. Taattua Jaakkola laatua!

Marko Leppänen&Adela Pajunen

TERVEYSMETSÄ

Gummerus

Luonto laskee verenpainetta, sykettä ja stressitasoja. Siellä mieli virkistyy, surut kevenevät ja pienenevät ja vastustuskyky paranee. Jos et ole todennut tätä itse niin nyt viimeistään mene metsään koe itse sen vaikutukset! Voit lukea tämän kirjan vaikka ennen sitä niin osaat huomioida lähiluonnostasi ne paikat, joissa elvyttävyys on todellista.
     Leppänen ja Pajunen ovat kirjoittaneet helmen. Kirja on täynnä erilaisia paikkoja, joiden hyväätekevästä vaikutuksesta kerrotaan tarkasti ja mielenkiintoisesti. Erilaisia paikkoja ovat mm. kalliot, luonnontilaiset metsät, vesielementit, aukeat ja lajirunsaat metsät ja niityt.
     Katsellessa luontodokumentteja tai kuunnellessa luonnon ääniä ihminen rauhoittuu oitis. Tähän listaan voisin itse lisätä luonnosta lukemisen, sillä kun iltaisin luin kappaleen tai kaksi kirjan sivuilta, tuntui kun olisin ollut aina paikan päällä makoilemassa kuumalla kalliolla tai haistelemassa juuri sataneessa saniaismetsässä. Mielen rentoutus ja hyvä olo on taattu.
     Kirja on ihanasti, elävästi ja tunteella kirjoitettu. Tieto on ympätty sinne sekaan niin, että sen ahmaisee maisemakuvausten lomassa eikä tule liian painavaksi faktaksi.
      Olen katsellut omaa lähimetsää jo sillä silmällä, että mitä elvyttäviä paikkoja se sisältää. Suosittelen kaikille, jotka tykkäävät kävellä metsässä tai edes harkitsevat kävelyä luonnossa. Mahtavaa!

Emeran Mayer

VIISAS VATSA

Atena Kustannus Oy

Tiesitkö, että vatsa kommunikoi pään kanssa ja pää vatsan? Ne ovat tiimi. Tämä kirja on ihmiselle, jota kiinnostaa kumpikin pää itsestään. Kirjan noin 300 sivua ovat tekstiä täynnä ja vaikka aluksi tuntuu, että kirja on raskas lukea, se on mielenkiintoisesti ja jaotellusti kirjoitettu.
      Oma mielenkiintoni vatsaa kohtaan on varmasti yksi syy, miksi nämä kirjat kiehtovat minua, vaikka olen jo muutaman samantyyppisen opuksen kahlannut läpi. Aina oppii uutta. Tässä kirjassa on todellakin vähän kuvia tai havainnollisia piirroksia, joten tätä kirjaa pitää ihan oikeasti lukea.
      Suosittelen kirjaa ihmiselle, jolle vatsa on muutakin kuin vain sulatuspaikka ruualle.

Kate Eberlen: Miss You

Kate Eberlen

MISS YOU

Gummerus

Tess ja Gus tapaavat ohimennen Firenzessä. 

Sen jälkeen he elävät elämäänsä eri poluilla, 

mutta aina välillä tiet melkein risteävät vain erotakseen taas. 

Elämä erottaa ja elämä yhdistää. Mutta riittääkö se?

En tiedä onko minun silmiini vain sattuneet nämä kirjat sen jälkeen kun Jojo Moyesilta tuli Kerro minulle jotain hyvää. Tuntuu että näitä kohtaloa uhmaavia kirjoja on sen jälkeen putkahdellut useammin kuin aikaisemmin. Juuri tällaisia Kohtalo vastaa Rakastavaiset.
      Petyin rehellisesti sanottuna tähän kirjaan.
      Kirja on melkein 480 sivuinen ja tuntuu kuin kirjoittajalta olisi loppunut kärsivällisyys kirjoittaa siihen kunnollinen ja ansaittu loppu. Idea kirjassa on mukava. Kaksi toisilleen luotua seikkailee elämässä kumpikin tahollaan ja sitten elämä oikkuilee sen verran, että tiet kohtaavat kerran jos toisenkin, mutta ei päästä oikein puheisiin. Tämmöiseen ideaan saisi sisällytettyä vaikka minkämoisen lopetuksen - niin hyvässä kuin pahassakin. Tämän kirjan kanssa tuli vähän petetty olo. Kun sain kirjan luettua ajattelin, että kiitos vaan. Luin melkein 500 sivua ja sitten lopetus on tämmöinen.
      Kirja on muuten varsin viihdyttävä, ei mikään huippu, kun näitä romanttisia kirjoja on sen verran tullut luetuksi, että varmaan ansaitsisin jonkun tohtorin arvonimen siitä hyvästä! Idea ja kirjoitustyyli on mukavan leppoisaa, ei mikään taiteellinen paatos, vaan viihdekirjallisuutta parhaimmillaan.
      Pienellä fiksauksella kirja olisi saanut neljä tähteä. Tällä kertaa annan vain kolme.

Kaisa Jaakkola: Hormonidieetti, Hyvän olon hormonidieetti, Hormonitasapaino ja Reipas, rakas raskaus

Kaisa Jaakkola

HORMONIDIEETTI

HYVÄN OLON HORMONIDIEETTI

HORMONITASAPAINO

Tammi

Kaisa Jaakkola on tietokirjailija, hyvinvointialan yrittäjä ja äiti. Hän kirjoittaa ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, johon vaikuttavat liikunnan ja ravinnon lisäksi myös mielen hyvinvointi. Suuressa osassa Kaisan kirjoja ovat hormonit ja niiden vaikutus koko ihmisen hyvään oloon, ja se kuinka ravinnolla pystytään ennaltaehkäisemään ja jopa parantamaan jo syntyneitä ongelmia niin suolistossa kuin muuallakin kehossa.
       Kirjat ovat kirjoitettu selkeästi ja ymmärrettävästi ja asiat ovat hyvin jäsenneltyjä. Kaisa painottaa kirjoissaan, ettei ole lääkäri eikä yritä sellainen olla. Hän kertoo omakohtaisia esimerkkejä ja hyväksi koettuja tapoja parantaa omaa vointiaan ja jaksamista, antaa vinkkejä siihen, miten oppeja voi soveltaa omaan elämään, jotta voisi paremmin. Korostaen kuitenkin sitä, että olemme yksilöitä ja vaikutukset näkyvät eri tavalla.

Kun hurahtaa niin hurahtaa.
       Olen tämän vuoden puolella innostunut ihan täysin ravinnosta ja hormoneista ja kaikesta niiden vaikutuksista! Siksi olen ahminut nämä Kaisa Jaakkolankin kirjat melkein peräjälkeen, vaikka kirjoissa onkin paljon samaa tietoa.
         En toki lue kirjoja kuin ne olisivat ainut totuus, mutta tuskin niitä sellaisiksi on tarkoitettukaan. Kirjoissa on kuitenkin paljon sellaista tietoa ja knoppeja, joita on helppo kokeilla omaan elämään. Ei mitään vippaskonstia parempaan elämään vaan keinoja pysyvään muutokseen ja sitä kautta parempaan oloon!
        Kirjat ovat selkeitä, kauniisti taitettuja eikä mitenkään raskaita lukea, vaikka aihe onkin välillä monimutkainen. Kaisa kirjoittaa ihmisläheisesti ja ymmärrettävästi ja pyrkii kertomaan asian yksinkertaisesti monimutkaisuudesta huolimatta.

Kaisa Jaakkola

REIPAS, RAKAS RASKAUS

Tammi

Raskautta suunnitteleville, sitä toivoville tai jo raskaana oleville. Jos haluaa tietää lisää siitä, miten hormonitoimintaan ja sitä kautta hedelmällisyyteen voi vaikuttaa jo ennen raskautta tai sen aikana, on tämä kirja mainio opus siihen. Myös raskausajan jälkeiseen palautumiseen perehdytään kirjan loppuosassa. Ilman paasausta tai tyhjiä lupauksia antamatta.

En ole raskaana eikä vielä edes suunnitella mahdollista perheenlisäystä, mutta minusta oli mielenkiintoista lukea, mitä kaikkea voi tehdä omalle keholle JO ENNEN vauvan yrittämistä. Parantaa mahdollisuuksia elämäntavoilla.
        Liikunnan, ravinnon ja levon yhteispelillä pääsee jo aika pitkälle, vaikka elämää ei loppuun asti voikaan suunnitella. Hyvät mahdollisuudet uudelle elämälle kuitenkin pystyy antamaan!
        Tämä kirja meni tämän hormoni-hurahdus kirjamaratoonin jatkeeksi. Ja syvensi kyllä naisen elämään vaikuttavia asioita - ihan jo ilman suunnitelmia sen suurempia!

Kirjahyllyni aarteet: Enni Mustonen - Koskivuori-sarja

Enni Mustonen

KOSKIVUORI-SARJA

Otava

Verenpisara ikkunalla

Ruiskukkaseppele

Kielon jäähyväiset

Metsäkukkia asfaltilla

Unikkoja ikkunassa

Tämän kirja-sarjan takia minä löysin teini-iässä lukemisen ja kirjat ♥
        Muistan sen kesän, kun äiti toi minulle kirjastosta Enni Mustosen Verenpisara ikkunalla ja sanoi, että lueppas tuo. En ollut mikään lukutoukka silloin ja koulussa luetut kirjat olivat vähän pakkopullaa, joten en ollut myöskään mikään kirjastossa kävijä. Onneksi äitini oli sitkeä minun kanssani ja toi aina maistiaisia, mitä milloinkin.
          Tuon kirjan kanssa huomasin, että on olemassa sellaisiakin kirjoja, joissa on kaikki elementit kohdallaan ja jotka vievät mennessään. Kahlasin sinä kesänä koko Koskivuori-sarjan ja kaikki siihen mennessä ilmestyneet Enni Mustosen romaanit. Etsiskelin niitä antikvariaateista ja tulin tutuksi sitä kautta myös kirjakauppoihin ja antikvariaatteihin, jotka ovat tällä hetkellä mielipaikkojani ♥ Joskus menen vain haistelemaan kirjakauppaan sitä lukemattomien tarinoiden tuoksua ♥
         Koskivuori-sarjassa yhdistyvät kaikki se mitä minä (kirjassa) rakastan: maaseudun elämä, on se sitten nykyaikaa tai historiallista, vahvat naishahmot, arkinen ja ihana romantiikka ja hyvä juoni. Nämä kirjat, kuten muutkin Mustosen kirjat, ovat minulle aarteita kirjahyllyssäni ja muistoksi tuosta kesästä, luen koko sarjan joka kesä uudelleen ♥

Verenpisara ikkunalla 

Helteisenä kesänä 1917 pienen etelähämäläisen pitäjän syrjäiseen kyläkouluun tulee opettajaksi nuori Saara Kavenius. Hän asettuu asumaan Koskivuoreen, patruuna Forsbergin kartanoon.
 Kartanon herrasväkeä serveeraa Vappu, torpparin tytär. Saara ja Vappu ystävystyvät, mutta ystävyys joutuu heti koetukselle.
Saara rakastuu kartanon nuoreen herraan, Vappu punaiseen agitaattoriin. Ja kun vuoden 1918 tapahtuvat nielaisevat pyörteisiinsä myös Koskivuoren, naiset joutuvat valitsemaan puolensa. Vappu ja Saara taistelevat kansalaissotansa eri leireissä, mutta yhteisen päämäärän, rauhan ja elämän puolesta.

Ruiskukkaseppele

Koskivuorten naisten saaga jatkuu.
Syksyllä 1928 Koskivuoren kartanon Anna palaa Helsinkiin jatkamaan opintojaan. Koivikon torpan Elina taas aloittaa työt Koskivuoren tehtaan konttorissa.
Se talvi muuttaa lapsuudenystävien elämän. Poliittisen ylikuumenemisen ilmapiirissä naiset huomaavat ajautuvansa vastakkaisiin leireihin. Palavasilmäinen, Suur-Suomea rakentava papinalku valloittaa Annan sydämen, ja Elinan lempi roihuaa väkevänä tehtaan vilkasverisen ja salaperäisen masinistin vuoksi.
Mutta sitten iskevät pulavuodet ja kaikki tuntuu romahtavan. Koskivuoren vahvojen naisten on jälleen liittouduttava taisteluun elämän puolesta, kun vasara moukaroivat tehtaan koneita, mustat autot kiitävät yössä ja ihmisiä raastetaan vuoteistaan.

Kielon jäähyväiset

 
Koskivuori-sarja jatkuu
Koskivuoren kartanon ja Koivikon torpan ihmisten kohtalot kietoutuvat nyt talvi- ja jatkosodan tapahtumiin.
Kohtalo johdattaa lapsuudenystävät Kristiinan ja Hannan yhteen ja taisteluun elämän puolesta talvisodan pakkaspäivien ja -öiden ilmavalvontatorneihin, evakoiden avuksi ja etenevien joukkojen vanavedessä kauas Karjalaan. Karjalassa ovat myös rajan yli Neuvostoliittoon 30-luvulla paenneet Hannan isä ja sisar…

Metsäkukkia asvaltilla

Koskivuori-sarja jatkuu
1950-luvun iloinen Helsinki houkutuksineen kutsuu Koskivuoren nuoria naisia. Kauppaneuvos Leo Somerin tytär Eeva lähtee yliopistoon lukemaan estetiikkaa, Koivikon torpan Sirkka pääsee harjoittelijaksi hattuliikkeeseen.
Eletään olympiavuoden 1952 huumaa, ja Eevan täti Kristiina pestaa nuoret naiset stadionin kanttiiniin kisojen ajaksi. Tuona olympiakesänä Eeva pääsee maistamaan suurta rakkautta, vaikkakin vain suupalan verran. Mies on unkarilainen ja jatkuvan silmälläpidon alla – hänen pelätään loikkaavan länteen.
Sirkka puolestaan on valmis seuraamaan vilkkuvasilmäistä Erkkiään vaikka maailman ääriin. Kun on ikänsä saanut pelätä toisten kiusoittelua ja ryssittelyä, tuntuu hyvältä olla kerrankin hyväksytty. Mutta aikuistumisella on hintansa – sen kokee kartanon tytär siinä missä torpan kasvattikin.

Unikkoja ikkunassa

Koskivuori-sarja jatkuu
Edessä on kuuma kesä 1968, kun Koivikon Sirkka ripustaa värikkäät unikkoverhot Sahakylän koulun ikkunoihin. Hän on päättänyt toteuttaa unelmansa ja perustaa kutomon. Koskivuoren kartanossa toimittaja Eeva Somero-Tibor puolestaan suunnittelee romaanin kirjoittamista, sukuaan uhmaten. Ja kun maisemiin saapuvat vielä sukujen nuoret ja uhmakkaat, naiseuttaan etsivät tytöt, kiihkeä 60-luku kuohahtaa myös Koskivuoressa.
Ankarat ristiriidat repivät eri sukupolvien naisten käsityksiä niin politiikasta ja tasa-arvosta kuin moraalista ja rakkaudesta. Mutta kun vastoinkäymiset alkavat ja elämä lyö kasvoihin avokämmenellä, naisten keskinäinen solidaarisuus valaisee pimeintäkin hetkeä.

(Kirjojen juonikuvaukset Otava.fi - sivuilta lainattu.)

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo

Enni Mustonen

TAITEILIJAN VAIMO

Otava

Idan nuoreksi naiseksi kasvanut Kirsti Eriksson palaa Pariisista takaisin kotiin ja tuo mukanaan kihlattunsa Iivon. Häiden jälkeen Kirsti ja Iivo asettuvat Albergaan ja Ida on iloinen, kun perhe on koossa jälleen. Eliaksen yölliset ajot ja Iivon vastoinkäymiset taiteellisella urallaan luovat kuitenkin jännitteitä kotiseinien sisälle eikä Kirstin perustama muotiliikekään kanna koko perheen elatustaakkaa yksin.

      Kirsti saa ensimmäisen lapsensa ja sen mukana myös elämäänsä uudenlaisen peruspohjan. Iivon pettymykset taiteilijan urallaan luovat hänelle uudenlaista kiihkoa aattellisuuden tielle. Taiteilijan vaimona Kirsti saa kokea elämän huippuisia onnenhetkiä, mutta myös aikuiselämän matalammat painanteet.

Odotin jälleen keväällä Enni Mustosen uusinta kirjaa, kuten aina. Ja kirja oli kyllä edelleen sitä laatua, jota olen Mustoselta odottanut ja saanut näinä lukemisen vuosinani. En niinkään pitänyt kirjan alusta, missä liikuttiin Pariisissa ja maailmalla muutenkin, mutta heti kun kirjan miljöö palasi takaisin Suomeen, Albergan ympäristöön ja ns. tavallisen elämän pariin, Mustosen kertojan lahjat pääsivät oikeuksiinsa.
       Kirjat ovat kuin aikamatka siihen elämään, mitä ei enää koskaan tule olemaan. Elämänmeno ei ehkä ollut yhtä autettua kuin nykyään kaikkine laitteineen ja tekoälyileen, mutta se oli todellista ja aitoa ja Mustonen luo silmien eteen sen vanhan maailman, johon ainakin minä tykkään palata uudelleen ja uudellen vaikka vain kirjan sivuilla.
       Kirjan kieli on soljuvaa, helposti luettavaa vailla suurempia taiteellisia yrityksiä. Tajuttavaa kieltä, jossa juoni ja sen käänteet etenevät hyvin jouhevasti eikä mahdottomia aikoja edetä yhden kirjan aikana. Taiteilijan vaimo kirja kertoo kolmesta vuodesta 1927-1930, jona aikana Kirsti kasvaa aikuisen naisen elämään, niin äitiyden kuin avioliitonkin kautta.
      Enni Mustosen kirjan luettua tulee aina sama olo: miksei kirjoja ilmesty joka kuukausi?

M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

 

M.L. Stedman

VALO VALTAMEREN YLLÄ

Karisto

Tom Sherbourne selvisi sodasta vailla fyysisiä vammoja, mutta sielu pirstaleina. Kun hän saapuu Partageusen kaupunkiin ja tapaa elämäniloisen Isabellan, hänen sielunsa alkaa parantua. Hän saa töitä syrjäiseltä majakkasaarelta Janus Rockilta majakanvartijana. Isabel ja Tom elävät saarellaan erillään muusta maailmasta, vain toisilleen, sillä Isabel on murtumaisillaan peräkkäisten keskenmenojen tuomaan tuskaan ja kaipuuseen, kunnes eräänä päivänä rantaan ajelehtii vene.

Päätös, joka sinä päivänä tehdään, vainoaa vuosien päähän. Vaikka tarkoitus oli tehdä oikein ja hyvää, valhe muuttaa monen ihmisen elämän peruuttamattomasti.

Näin kirjasta tehdyn elokuvan ensin. En tiedä miten olisin kirjaan suhtautunut jos en olisi nähnyt elokuvaversiota ensin, mutta toisaalta, jos en olisi nähnyt elokuvaa tuskin olisin koskaan ruvennut etsimään kirjaakaan.

        Jotkut kaipaavat kirjoista naurua ja viihdettä, toki hyviä puolia molemmat kirjoille, mutta minä pidän (näköjään) eniten kirjoista, jotka satuttavat jotakin kohtaa sielussani. Koskettavat syvältä tehden jopa jonkinmoisia viiltoja sielun pintaan.

        Tämä kirja teki. 

        Kirjassa parasta ovat ensiksikin majakkasaaren kuvaukset, myrskyn voi melkein tuntea kasvoilla ja tuulen ulisevan korvissa aaltojen iskiessä kallioon, ja toiseksi se suunnaton epätoivo, joka äidillä lapsestaan on.

         Kirja panee pohtimaan mitä itse olisi tehnyt samanlaisessa tilanteessa. Vaikka vielä lapseton olenkin, pystyn hyvin samaistumaan siihen haluun, mitä lapsen saaminen merkitsee ja siihen tuskaan, mikä seuraa lapsen menetyksestä. 

         Kirjailija vie lukijansa tunteiden vuoristoradalle, joka ei ainakaan minua jättänyt kylmäksi. Kirjan eleetön kieli ja yksinkertaisuus lumosivat kuin majakkasaaren puuttomat kalliot.

         Lue kirja, jos haluat nähdä vähän pidemmälle.

Kirjasta on ilmestynyt myös elokuva!

(kuva lainattu: www.themoviedb.org)