Kukkapenkkien kevät

 Viime yönä istuttiin Pave Maijasen kanssa puistonpenkillä ja juteltiin. Voi kun muistaisin mistä! En ymmärrä, mistä nämä unet tulevat!

      Oli ihanaa pitkästä aikaa herätä ilman kellon soittoa. Heräsin siihen, kun verhon raosta alkoi paistaa aurinko sisään. Mahtavaa! Tuntui jotenkin, että tämä talvi olisi loputon. Onneksi se ei sitä ollut.

     Olisi pitänyt aamusta vähän uunia lämmittää, en malttanut sillä piha huusi pihatöihin. 

     Nappasin ensin kuusesta jouluiset valopallot pois ja haravoin kuusen alta kävyt ja pienet oksanpätkät pois. Ihmeen paljon käpyjä olikin siunaantunut puun juurelle. Tikat tekevät selvää meidän pihakuusien siemenistä!

Naapurin isäntä oli kyntäessään raastanut meidän syreeniaidasta oksia mukanaan ja ne roikkuivat ikävän näköisesti puoliksi irti pensaasta. Olin katsellut niitä koko talven ja nyt pääsin vähän paikkaamaan sitä näköä. Leikkasin pensaita siistimmäksi ja rapsuttelin muutenkin etupihan kuntoon. Nyt ei tarvittaisi muuta kuin vähän viherrystä maahan ♥

       Ja sitten kukkapenkit.

       Onneksi teen nykyään kukkapenkkien kanssa niin, että siistin ne hyvin jo syksyllä niin näin keväisin ei tarvitse ensimmäisellä kerralla kun vähän pehmentää multaa ja viskata kanankakkaa kasvuaan aloitteville perennoille. Vaikka teen paljon syksyllä jo kukkapenkkien hyväksi, näköjään hommaan menee aikaa näin keväälläkin. 

      Kuopsutin ja raapsutin koko päivän kukkapenkkejä kuntoon ja voi kun teki hyvää! Olen kaivannut niin kovin tätä hommaa; mullan tuoksua, käsien upottamista multaa ja sitä, että saa tehdä siistiä pihasta ja puutarhasta. Ihanaa ♥

 

Pitäisi varmaan tehdä jonkinmoinen uudistaminen näissä "paraatikukkapenkeissä" kun alkaa perennojen kasvuston olemaan korkeammalla kuin mullan pinta. Olen minä niitä jakanut, mutta välillä varmaan tekisi ihan hyvää, että nostaisin juurakot kokonaan ylös ja vaihtaisin vähän paikkaa tai ainakin kaivaisin uudet poterot niille. Katsotaan nyt teenkö sen tänä vuonna vai jääkö se taas vain haaveeksi...

 

Kaksi kivikkoa jäi vielä kuopsuttelematta, mutta teen ne sitten kun viimeisetkin lumet ovat sulaneet kuurin takaa. Saan sitten sen kulmauksen tehtyä kerralla. Ihmeen sitkeää tämän talven lumet ovat. Vieläkin on räystäiden alla pienet vuoriston melko jäistä lunta. Sama homma jäiden kanssa järvessä. Nyt on ollut monta päivää jo aurinkoista ja suht lämmintä ja silti järvet eivät ole vielä auki..

 Kun olin saanut kukkapenkit peratuiksi, laitoin ulkosaunan lämmite. Ajattelin, että nyt riitti veden kantaminen ja nappasin saunaletkun ulos. En muistanut, että olin joutunut katkaisemaan sen syksyllä, kun se oli "unohtunut" vähän liian pitkälle syksyyn ulos ja jäätynyt. En uskaltanut enää sitä vetää normaalia tietä sisälle vaan katkaisin se ja nyt se homma oli sitten edessä, että piti liittää se uudelleen siihen liitospäähän.

       Minkä taakseen jättää, sen edestää löytää.

       Niin totta.

       Mutta parempaa fiilistä ei kyllä ole, kun pihatyöpäivän jälkeen kylpeä ulkosaunassa ja kävellä aurinkoisessa kevätillassa saunapolkua samalla kun lintujen konsertti panee parastaa! Ihan mahtavaa, että ollaan menossa taas kevättä kohti. Johan sitä talvea riittikin!

Mietin eilen töiden jälkeen, että en ole ollenkaan varma, olenko luotu tähän hierojan hommaan. Ei tunnu siltä, että tottuisin ikinä siihen, että tämä on ihmisten kanssa tehtävää työtä. Saan älyttömän paljon energiaa siitä, että ihminen kokee saavansa avun ja helpotuksen, kun se minun hierontapöydältäni lähtee, mutta... Jotenkin minun on edelleen vaikea katsoa itseäni hierojana. 

         Tänään huomasin se taas pihatöissä, että minut on luotu siihen hommaan. Möyrimään mullassa ja tekemään töitä rönttävaatteissa eikä olla tip-top-asiakaspalvelija. Huokaus.

          Tuleekohan minun elämästäni koskaan sellaista, että voisin lakkaa huolehtimasta "fiiliksistä" ja ihan vaan tehdä sitä hommaa?!

           Huomaan, että kirjoittaminen tökkii vielä aika pahasti. En ikään kuin pääse ihan kiinni ja ajatuksen päälle, mutta harjoitellaan vähän... On nimittäin pitkä aika kun viimeksi kirjoitin ihan näin, vaikka päiväkirjaa joka päivä kirjoitankin. Kaipaan tätä, kuten olen jokaisessa postauksessa sanonutkin. Mutta kaipaan tätä! ♥

Eristysmuuri tontin rajalle?

Kun puhutaan eristysarjesta, niin meidän naapurin eristämistoimet vetävät kyllä pisimmän korren. Vilkuiltiin jo perjantaina vähän epäilevästi naapurin pellolle, että mitä ihmettä iso kaivuri oikein kaivaa keskellä peltoa. Mitä myöhemmäksi päivä meni niin huomattiin, että kiviähän siellä kaivetaan.

       Naapurit tai pikemminkin naapurin tytär miehineen, jotka vuokraavat peltoa isältään , päättivät kunnostaa kivikkoisen laitumen pelloksi. Pellosta tulisi yhtenäinen ja helpompi kylvettävä. Kaikki kivet kuitenkin piti kaivaa ylös ja mihin muuallekaan ne olisivat ne kivet laittaneet kuin pellon reunaan kiviaidaksi. Meidän ja heidän tonttinsa rajalle...

Olen aina pitänyt kivikoista. Suorastaan haalinut kiviä pihamaalle kukkapenkkien reunoihin ja ties mihin, mutta... Tämä kiviaita jakoi vähän ajatuksia. Toisaalta pellosta pelmahteli esille siirtolohkareen kokoisia kivenmurikoita jotka olisivat olleet yksittäisinä todella komeita yksityiskohtia, mutta sitten kun kiviä on tuollainen muuri... Hmmm. En oikein tiedä...

Tuntuu kuin tuosta takapihan nurmialueesta olisi tullut äkkiä sola tai jonkinmoinen kujanne eikä enää semmoinen aavalle pellolle aukeneva alue. En oikein tiedä miksi suhtaudun näihin kiviin nyt näin nahkeasti. Pitäisi vaan nähdä asia mahdollisuutena eikä esteenä.

     Eilen ajattelin, että kun en mahda kiville mitään niin ainakin voin tehdä oman puoleni kauniiksi ja hyvännäköiseksi. Trimmailin heinät kivien juuresta pois, sillä kuivuneet heinät olivat varsin vastenmielisiä tämmöisen puutarhurin silmään, jonka mielestä talon reunat, kivikon reunat ja reunat ylipäänsä pitää olla siistejä.

Vai voitteko sanoa, ettei kuvissa ole mitään eroa?

      Vielä pitää vähän odottaa, että heinä vähän kasvaa niin sitten ajan trimmerillä vielä uudelleen, sillä nyt siinä oli niin paljon kuivaa ja kuollutta heinää, ettei ihan maahan asti saanut ajetuksi. Ja kun aloitin homman aurinko paistoi ja oli +15 astetta, ja kun sain viimeisenkin kasan kerättyä niin taivas heitti eilen räntää ja mittarin lukemat valahtivat melkein nollaan...

      Tulipa kuitenkin aloitettua ja tuli nyt ainakin vähän siistimpi.

Tänään sitten huolsin ajettavan ruohonleikkurin ja rasvailin ja vaihdoin öljyt ja puhdistin suodattimet. Päätin vähän ajella, että uudet öljyt menisivät taas moottoriin. Noh, se vähäinen ajelu venähti pariin tuntiin kun innostuin. Olin tehnyt aamusta KOLME (!!!) lihastenttiä, joten olin kyllä ansainnut ruohonleikkuun siihen päälle. Voi kun olikin taas hauskaa! ♥

       Tiedän että jossain vaiheessa kesää se ei sitten ole niin hauskaa kun ruoho kasvaa päivässä sen minkä poikki saa ajettua! Nyt se kuitenkin sitä oli ja täytti sieluni ja sydämeni ilolla ja rauhalla. Nurmi oli vihreä, tasainen ja kaunis ♥

Torstaina jatkuisi jälleen koulu. Vähän ristiriitaisin tuumin lähden torstaina jälleen koulun penkille. Vähän epävarmaa taitaa olla itse toteutuskin, kun kuunteli sitä touhua ja niitä suunnitelmia... Noh, sen näkee sitten. En vain haluaisi olla välikätenä kenenkään sairastumisessa tai sairastua itse. Puhumattakaan sairastuttaa jokin ihminen niin pahasti, että hän menehtyisi... en selviäisi siitä ikinä!

     Tähän voisin nyt kirjoittaa erään ajatuksen, joka osui silmiin viikonlopun aikana ja sattui minulle kuin nappi silmään:

"Murehtiminen ei vie huomisen murheita, mutta se vie tämän päivän rauhan."

Niin hyvä ajatus ja niin osuva minulle, joka yleensä murehdin kaikki asiat kolmeen kertaan: ennen, murheen aikana ja sen jälkeen.

      Nyt päätin, että en murehdi liikaa tulevia tai menneitä. Murehdin vaan niitä jotka ovat sillä hetkellä siinä murheen aiheena.

        Lämmitin pitkästä aikaa ulkosaunan ja kävin uimassa. Olen nyt käynyt joka ilta uimassa. Pitäisi taas jossain vaiheessa mitata veden lämpötilaa, mutta kyllä se avannossa uiminen vähän auttaa siinä, että nämä kevätlämmöt vedessä tuntuvat oikeasti lämpöisimmiltä ♥

       Kunhan nyt vielä lämpenisi ilma niin täällä olisi tyytyväinen emäntä ♥

P.S. En ole saanut ainuttakaan siementä vielä esikasvatukseen... KÄÄK! Tuleekohan minulle kasvimaata ollenkaan!?! 

(Tulee sanoi sydän ja sielu, aion uskoa niitä ♥)

Viinimarjapensaat ja kasvimaan alkumylläys

Viime viikon alussa (2.5) pääsin vihdoin viimein pihatöihin. Tai siis pääsin, kun otin ja menin. Koulun etäluennot kuuntelin kiltisti aamusta ja sitten ampaisin pihalle vaikka ehkä olisi vielä pitänyt vähän fiilailla tietoja lihastenttiä varten. Ulkoilma vaan vetää enemmän puoleensa.

Tällä kertaa oli viinimarjapensaiden hoito vuorossa. Olin jo edellisenä päivänä vähän leikellyt kuivia ja tukiin ulottumattomia oksia pois, mutta tänään sitten vähän kitkin ja lannoitin ja haravoin siistiksi. Vielä pitäisi saada ajettua olematon ruoho lyhyeksi niin se ei pääsisi ollenkaan niskan päälle astumaan tänä keväänä.
       Pensaista tuli hyvät, vaikka itse sanonkin. Jotenkin selkeät vaikka en tänä vuonna kamalasti oksia leikannutkaan. Ehkä myös kitkeminen teki siisti niiden alustoja, vaikka onhan niissä ollut katetta jo pari vuotta tekemässä rikkaruohojen elämän vähän vaikeammaksi.

Ja tiedättekö miten onnellinen olin ♥
     Sain olla ulkona ja sain tehdä sitä työtä, mitä osasin ja josta pidin - ei, jota rakastan! Moni kysyy minulta, että miten jaksan hoitaa näin valtavaa pihaa ja näin monia kukkapenkkejä ja muita hoitoa vaativia alueita. Syy on varsin yksinkertainen: rakastan puutarhatyötä ♥ Se tekee minusta minun.
      Toinen tämän päivän urakka oli sitten kasvimaan mylläytys.
       Hain äeksen ja mylläytin muutaman kerran pellon. Vähän piti nurmipaakkuja ottaa pois, etteivät tartu uudelleen kiinni ja mietin kuumeisesti, että miten ihmeessä saisin kasvimaan käytävät tehtyä niin ettei minun tarvitsi niitä ruohomattoja syksyllä katsoa?! Olen ajatellut katemuovia käytäville, mutta niistäkin olen kuullut hurjia tarinoita. En tiedä...

Iltasella sitten mylläytin pellon vielä uudelleen, kun ruohot oli korjattu ja pelto vähän kuivunut aamuisesta mylläytyksestä. Pitää vielä joku päivä vähän haravoida reunoja niin tulee siisti alue. Äestäminen ei ole minun paraatilajini. Enemmän on intoa kuin taitoa. Ehkä jos alue olisi vähän isompi niin olisi helpompi hallita konetta ja perässä tulevaa laitetta, mutta nyt ainakin tuntui, että niin "suuri" kuin tuo meidän alue onkin kasvimaalle ja perunamaalle, niin pieni se oli käännöksille.

Tänä kesänä aion kasvattaa kasvimaalla ainoastaan niitä kasveja, joita syön. Kaikki kokeilut on nyt poistettu ja nyt keskityn ainoastaan niihin lajeihin, joista on jotain hyötyä! Katsotaan nyt millaisen alueen minä kasvatuksilleni saan aikaiseksi.
       Ei muuten ole vielä mitään kasvamassa - ei edes avomaakurkkua! Kohta tulee kiire...
       Pihatyö ja maatyöpäivä teki tehtävänsä illalla, kun uinnin ja saunan jälkeen rojahdin Miehenmurrikan kainaloon niin tuntui oikeasti siltä, että elämä on aika kivaa ♥

Keväthuumaa kukkapenkeissä

Missasin toissapäivänä aivan mahtavan mahdollisuuden saada kuva taistelevista metsoista! Siis upeinta, mitä olisin voinut amatöörikuvaajana voinut kuvitella kuvaavani! Naapurin emäntä soitti illalla, että heidän pellollaan ärhentelee kaksi iso metsoa ja jos nyt menen niin saan hyvän kuvan niistä. Menin, mutta ne kai näkivät minut ja lähtivät pakosalle... Ja toistamiseenkin linnut tulivat vielä pellolle tappelemaan, mutta silloin en ehtinyt nähdä kuin pois lentävät otukset.
        Harmittaa ihan valtavasti!
        Olisi ollut nimittäin TODELLA komeaa nähdä, saati valokuvata niiden ärhentelyä. Sisko tosin varoitteli, että saattaisin joutua kolmenneksi pyöräksi, mutta olisin kyllä ollut sen verran kaukana, että tuskin minulla olisi ollut vaaraa...
        Niin, mutta nyt ei ollut edes mahdollisuutta vaaraan. Pöh!
        Viime viikonloppuna näin ja sain hyviä kuvia peuroista, jotka puolestaan ruokailivat toisen naapurin pellolle. Ne olivat kyllä varsin epäkohteliasta väkeä, sillä melkein koko kuvaussession aikana seisoivat takamukset minuun päin. Ei ollut epäselvää olivatko ne valkohäntäpeuroja vai eivät!

Minusta luontokuvissa on jotain niin mahtavaa. Toki haluaisin olla mahtava potreteissakin, missä ihmisestä otetaan todella upeita kuvia, mutta minusta eläimissä kuvaaja on oikeasti oman taitonsa äärellä. Eläintä ei voi komentaa. Se näyttää joko takamustaan tai parhaita puoliaan, tai sitten takamustaan joka on sen paras puoli! Ja minussa juuri siinä on valokuvaamisen ydin: valokuvaaja nappaa kohteestaan paremman kuvan kuin mitä kohde antaa. Muotokuvien poseeraukset ovat minusta siinä suhteessa tehtyjä kuvia. Ihmisiäkin pitäisi kuvata luonnollisisssa hetkissä, vähän kuin salaa. Ainakin minusta juuri ne kuvat, missä ihminen ei tiedä, että tulee kuvatuksi ovat kaikista parhaimpia.

Meidän irskiryhmään kuuluvat "vanhukset" eli äiti ja isä kävivät täällä maalla tänään haistelemassa vähän kesää. Varsinkin isää ei olisi enää saanut millään pois kun tekemistä löytyi niin kovin ja joka puolelta! Huvitti ja toisaalta säälittikin, että toinen on melkein vuoden, vähän ylikin ollut kuin liekaan laitettu eläin. Ei oikein mitään ole jaksanut tehdä ja sairastelu on vienyt viimeisetkin energiat, mutta nyt kun tauti on vähän helpottanut ja olo on vähän kohentunut, mieli olisi menossa ihan joka suuntaan! Kasvimaalle, traktorin huollon kimppuun ja mitä niitä nyt oli! Teki varmaan molemmille ihan hyvää päästä välillä hengähtämään tästä eristyksestä muihin nurkkiin ja kesä on kuitenkin sellainen aika, että tekemistä on enemmän sisällä kuin ulkona!
        Niin on minullakin.
         Nyt en toivoisi olevani opiskelija. Alkuviikko menee aina tiukasti koneen ääressä ja etätehtävien teossa. Sain viime viikolla ihan hartiat ja ranteet kipeiksi kun naputtelin ja kirjoittelin tehtäviä kokonaiset kolme päivää hyvin tiiviisti. Nyt loppuviikosta sitten pääsin taas omaan elementtiini eli puutarhatyöhön, pihahommiin!

Nyt on ollut taas viikkoja aika kuivaa. Vähäiset sateet ovat tulleet räntänä eivätkä kamalasti ole kastelleet maata, joten kukkapenkkien läpikäyminen on ollut aika iisiä. Rikkaruohot lähtevät rutikuivasta maasta todella hyvin! Vinkki vaan kukkapenkkien perkaajille että nyt on hyvä päästä isännäksi tai emännäksi rikkaruohojen ensimmäisen aallon kanssa.
      Tein keskiviikkona etupihan puolipyöreän penkin ja takapihan kivikko penkin siistiksi ja ihmeen hyvin olivat perennat lähteneet, vaikka talvi oli mitä oli. Pelkäsin että saivat talvesta tarpeekseen ja kuolivat, mutta näköjään ovat sitkeää laatua! Ihanasti punkasivat päitään jo mullan seasta. Kunhan nyt vaan jaksaisi tulla vettä ja lämpöä mukavassa suhteessa.

Tänään kun sain äidin ja isän kahvitetuksi ja he lähtivät (ainakin hetkeksi) kaupungin karanteeniin, tein muutaman kukkapenkin vielä siistiksi. Naureskelin jälleen sille ajatukselle jota mietin jokainen kevät: kuka näitä kukkapenkkejä tekee meidän pihalle? Näin monta?
       Ja eilen kun kävelin huvikseni tontin rajoja mietin kaikkea sitä, mitä AION keväällä ja kesällä tehdä pihamaalle. Kukaan ei kuitenkaan muistuttanut minua, että olen opiskelija ja opiskeluni ovat joko aamu-iltavuoroja tai sitten etäopiskeluja intensiivistä tahtia. Missä ajassa toteutan kaikki nämä mahtavat ja ihanat pihaideat? Yöllä? Ei sekään tietysti hassumpaa ole, kun illat alkavat olla valoisia ja tänään jopa lämpimiä! ♥ Ihan parasta!
      Huomasin vain tänäänkin, miten erilaiseksi minä tulen, kun pääsen maa töihin käsiksi. Olen kuin toinen ihminen. Vapaa ja ihana! ♥ Sitten kun ajattelen itseäni hieroja-opiskelijana tuntuu että olen kuin häkkikana, joka munii kun ei muuta voi! Älkää ymmärtäkö väärin, pidän hierojan työtä ja opiskelusta, en kai siihen olisi muuten ryhtynytkään, mutta sieluni on kyllä täyttä puutarhuria enkä mahda sillekään kyllä YHTÄÄN MITÄÄN! Täytyy vain hyväksyä, että minussa elää tämän jälkeen kaksi puolta, joissa molemmissa on huipputyypin piirteitä ♥

Minulla on vieläkin kirjoittamatta ne kirja-arvostelut luetuista kirjoistani. Koko ajan on ollut mielessä, en vain ole saanut aikaiseksi tehdä niitä. Huomenna voisin kirjoittaa, jos säätiedotukset pitävät paikkansa ja sataa vettä... Sain nimittäin luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo ja voi jestas mikä kirja! ♥ Tiedättekö sen tunteen, kun jokin asia vain loksahtaa omassa sisimmässään paikalleen ja hihkaisee riemusta tajutessaan, että se hyvä on ollut siellä koko ajan - piilossa? Tämän oivalluksen Maaret Kallio sai aikaan kirjallaan moneen, moneen kertaan! Jos aiot lukea yhden kirjan elämässäsi, niin voin lämpimästi ja vilpittömin sydämin suositella sitä Voimana toivo-kirjaa. ♥ Kirjoitan kyllä kunnon arvostelun... kunhan...
       Huomenna pitäisi mylläyttää kasvimaa ympäri, että pääsisi suunnittelemaan sitäkin! ♥ Tämä keväthuumaus on ihan mahtavan ihanaa!! Tänäänkin tuoksuin iltasella uinnin ja suihkun jälkeenkin pihatyöinnostukselta! ♥ Ominaistuoksuni näin keväisin.
        Nuuh!

Pihamaani on valmis talveen ♥

Kohta kaivot tulvivat yli. Satoi jälleen koko viikonlopun, milloin enemmän ja milloin vähän vähemmän. Miehenmurrikalla oli lauantaina töitä, joten meidän viikonloppu kutistui aika lyhyeksi, mutta ollaan hyviä ottamaan ilo irti vähän lyhyemmistäkin vapaista ja yhteisestä ajasta. Nytkin lojuttiin ensin elokuvien parissa ja kuunneltiin sateen rummutusta kattoon, ja sitten syötiin hyvin. Olisi tehnyt mieli käydä vähän maisemia kuvaamassa dronella, mutta sade esti sen huvin.
            Kohta alkaa olla ruska takana päin. Oman pihan koivut alkavat olla tyhjiä ja muutoinkin maisemasta pikkuhiljaa katoavat ruskaiset lehdet ja maisema muuttuu enemmän lehdettömäksi.
            Kohta on talvi.
            Tänään oli poutainen päivä kokonaisuudessaan ja ajattelin ottaa loppukirin pihatöiden kanssa. Aamusta lämmitin tupaa ja tein yritys-hommia siinä samalla, sitten kun pääsin uunin lämmityksestä irti oli mukava lähteä vähän happea haukkaamaan pihahommien pariin. Ajattelin, että tämä on ihan paras yhdistelmä kyllä ammatiksi: puutarhuri ja yrittäjä. Saa välillä mennä ammentamaan luovuutta ja ulkoilla hyötytekemisen parissa ja sitten saa taas puolestaan yrittää ihan rauhassa!
             Vetäsin saappaat jalkaan ja anorakin päälle ja lähdin harmaan taivaan alle puuhailemaan ♥

 Kasvimaan reunasta ajoin vesivaunun pois ja tyhjentelin loput vedet pois. Kannessa oli vähän jo jäätä, viime yönä taisi olla pakkasta. Pitäisi varmaan myrkyttää tai myllertää vielä tuo kasvimaan puoli jollakin härvelillä, että maatuisivat sitten talven aikana tuo heinikko siihen. Ensi kesänä en aio sietää kyllä tuollaisia kasvustoja, vaan teen kunnon peitteen käytäväpaikoille ettei tuota heinikkoa tuohon tule! Olisi pitänyt tehdä jo tänä kesänä, mutta eipä tullut sitäkään tehdyksi!
        Tämä kesä oli kyllä jotenkin todella omituinen ja raskas ja raastava. En tunnista oikein itseäni siitä hahmosta, joka tänä kesänä näitä maankamaria talsi. Toivottavasti pian löytäisin oman itseni kaiken näiden ruskalehtien alta ♥
         Ajoin vesivaunun talliin ja se olikn sitten saavutus sinänsä. Meidän "konehalli" on hieman pieni ja vesivaunun saaminen sinne on jo aikamoinen taidonnäyte. Pikkasen piti edestakaisin ajella minunkin ennen kuin kärri taipui sinne minne emäntä halusi. Olin ylpeä itsestäni, mutta toisaalta tiesin, että en luovuttaisi ennen kuin vaunu olisi siellä, mihin sen haluan! Sellainen emäntä täällä on!

Äiti ja isä olivat tyhjentäneet jo vesisaavit räystäiden alta, mutta 500 litrainen saavi oli jäänyt minulta pyörittelemättä suojan alle, joten yhtenä yönä se oli jälleen täyttynyt. Tänään minä sen sitten tyhjensin uudemman kerran, pesaisin vähän reunoja ja vein suojaan katon alle ettei se olisi jälleen huomenna täynnä vettä, jos sattuisi yöllä satamaan...
      Sama homma oli edessä syyshortensian viereiselle vesisaaville, joten nyt on kaikki vesisaavit turvallisesti katon alla eivätkä jäädy isoiksi jäälyhdyiksi pihalle.
      Ajelin sitten viimeiset nurmikot lyhyeksi. Viinimarjapensaiden aluset minulla olikin vielä ajelematta, joten ne viimeistelin nyt kun ei ollut ihan kamalan märkä keli. Koko ajan kun on tullut vettä niin märästä nurmesta ei voinut välttyä, mutta ainakaan ajon aikana ei satanut. Odottelen, että jos pensaat tiputtavat lehtensä ennen lunta niin voisi vielä haravoida pensaiden välit hyviksi, mutta katsotaan nyt kumpi ehtii ensin - harava ja minä vai lumi ja pakkanen.

Raahasin aitan rapulta kaikki ylimääräiset pois: tikkataulun, ruohonleikkurin ajopuomit ja narulta napsin säämiskän, hanskat ja yhden parin sukkia. Tulipa siisti siitäkin!
      Pyörittelin kukkapotit vähän kauemmas lumitöiden tieltä ja haravoin vähän syreeniaidan takaa jo lehtiä pellon puolelle. Jos vaikka naapurin isäntä tulee ja kyntää sen taas mustalle mullalle niin ei ainakaan jää minun puolelleni hänen olkiroinansa.

Purin tänään myös riippukeinutelineen talviteloille. Muutaman kerran ehdin siinä tänä kesänä roikkua ja levätä, taitaa mennä ihan yhden käden sormilla laskettuna... Jos sitten ensi kesänä enemmän. Kuten sanottu, tämä kesä oli todella omituinen...
       Kun näistä pakkasista ja ensilumista ei tiedä, laitoin lopuksi vielä muutaman aurauskepin pihamaalle ilmoittamaan ns. vaaran paikat. Kaikenlaiset kulmaukset, kaivot, kukkapenkit, kivet ja portin pielet. On sitten mukavampi talvella ajella lumia kun ei tarvitse miettiä missä kohtaa mikäkin oli. Vähän rumathan nuo kepit tuolla pihalla ovat, punaiset tojottimet, mutta kai niihin silmä tottuu jossakin vaiheessa.
         Raahasin pihakeinun vinttiin suojaan. Istuinosaa en jaksanut yksikseni änkeä lautapinon päälle vaikka kehikon sinne työnsinkin ähinän ja puhinan kera. Ajoin kuitenkin kottikärryilla istuinosan jo katon alle ja nostan sitten sen omalle paikalle, kun on apuri vieressä. Ovatpa kuitenkin katon alla.

Alkuillasta lähdin juoksemaan. Hämärtyvä ilta yllättää minut aina ennen kuin tähän syksyyn tottuu. Aurinko laskee jo ennen seitsemää ja kohta sen jälkee onkin sitten jo pimeää... Tänäänkin lopettelin juoksuni melko hämärässä ja menin uimaan jo pimeässä. Väliä oli vain muutamia minuutteja. Pitäisi kai joku päivä kokeilla aamu-uinteja ♥
       Mittasin muuten veden lämpötilan perjantaina ja se oli +7. Ei se sitten ole laskenut kuin asteen kuukaudessa. Miehenmurrikka sanoikin, ettei se nyt enää kamalasti siitä laskekaan, enää muutamia asteita vaan. Kamalaa se on, mutta silti niin ihanaa ♥

Jos sitten huomenna menisi käymään kaupungissa, pikkusisko ja pieni sisarenpoika ovat mummolassa kylässä ja ajattelin, että jos menisin niitä tervehtimään. Ne tuskin tänne päin tulevat tällä kertaa. Samalla voisin katsoa vähän uusia talvijuoksusukkia. Alkaa olla varpaat paljaana edellisistä.
      Tänään tulee varmasti uni ilman yritystä. Jotenkin on semmoinen fiilis. Ja hyvä mieli kaikesta siitä mitä tänään sain aikaiseksi. Syyskuun lopussa ajattelin, etten saa pihaani tähän kuntoon ikinä ja nyt alan olla valmis ensimmäiseen lumikerrokseen ja pakkasiin. Antaa tulla, täällä ollaan melkein valmiita! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 11.10.2019
628. juoksupäivä (231 vko loppuu)
- 3755.9 km
- 7.2 km kylälenkki (45 min)
- jalat vähän tönkössä kunnossa, mutta olo parani kun sai kilsoja alle
- asento hyvä ja lantiokin löytää pikku hiljaa paikkansa
- askellus jo aika hyvää, osaan nostaa oikean verran jalkaa ja myös rentouttaa se askelten välissä. Tosin ihan aina rentoutus ei onnistu niin hyvin kuin pitäisi
- oikea pohje edelleen herjaa
- +8, kole ja kostea sää
- muuten ihanaa kun saa taas juosta ihan peruslenkkiä!

maanantai 14.10.2019
629. juoksupäivä (232 vko alkaa)
- 3701.0 km
- 5.1 km suopohjien tie (33 min)
- jalat olivat suht hyvässä kunnossa, ei pahempaa väsymystä
- hengitys jo rauhallisempaa, kunto nousemassa
- askellus hyvää ja tasaista ja tarpeeksi tiheää
- asento parempi
- lantion asento löytymässä
- oikea pohje edelleen tönkössä kunnossa, nilkassa jotain triggereitä
- +3, kylmähkö keli, hyvä juosta muuten, pimeää
- iltauinti helpotti oloa ♥
       

Yksi tehty, kolme jäljellä...

Eilen käytiin päiväkeikalla Helsingissä juhlimassa siskonpojan 6. syntymäpäivää. Juhlat olivat oikein mukavat, sama porukka kuin aina ennenkin. Muuten reissu oli vähän raskas kun ensin ajettiin noin neljä tuntia sinnepäin (kaikkine ruokataukoineen) ja sitten oltiin paikan päällä pari tuntia ja ajettiin kotiin. Kymmenen tuntinen päivä ajoineen ja oloineen päivineen! Ja sanoinko jo miten inhottavaa onkin taas ajella syyspimeällä. Se on jotenkin NIIN pimeää!
      Kotona olin 9 maissa illalla ja seisoin vain kuuman suihkun alla ajatellen, että ihan kiva olla vaan kotona ♥
      Tänä aamuna oli vähän samanlainen fiilis, ihan kiva vaan olla kotona ilman suurempia hötkyilyjä. Vähän tein firman pr-hommia ja otin muutamia kuvia uusille kotisivuille - itsestäni! En ole KOSKAAN oikein osannut/halunnut olla kameran edessä, en onnistu kuvissa. Joskus vahingossa kenties..
       Tunsin oloni sitten jo paljon varmemmaksi kun lähdin uunin lämmityksen jälkeen raivaamaan pihani ensimmäistä kukkapenkkiä. Hurraa! Kaikki varret olivat saaneet vettä ja kylmää ja taas vettä, joten vähän sellaista niljakasta puuhaa, mutta ihan siisti siitä tuli.
       Ei tarvitse ainakaan keväällä niiiiin paljon tehdä enää kukkapenkkiperkuuta.

Yksi tehty, kolme jäljellä.
       Oikeasti niitä olisi kuusi, mutta kolme kuulostaa paremmalta!
        Tuota elämänlankaa en edes yrittänyt riuhtoa tuon enempää tuosta ajosillan sivusta irti. Se lähtee talven jälkeen vähän paremmin, kun ehtii vähän käpristyä. Muutenkin en vihaa kyllä mitään kasvia niin paljon kuin sitä! Joka paikassa!
         Laitoin viime viikolla vähän talviasetelmia sekä ulos että sisään. Sisällä gallunat pääsivät kuistille. Kunhan saan ulkohommat tehtyä niin sitten pääsen vähän perehtymään sisäpuolen tiloihin. Tämä syksy menee nyt vähän liian kovaa vauhtia eteenpäin.
        Olin suunnitellut, että ryhdyn jo opiskelemaan omatoimisesti tammikuussa alkavaan hierojakouluun. Fysiologiaa ja anatomiaa ja sen sellaista.
        Olenko tullut vanhaksi?
        Vai mihin tämä aika menee?
         Ostetaan muutama viikko lisää tähän lokakuulle. ♥

P.S. Pikkusisko ei ollut unohtanut syntymäpäiviäni vaan antoi eilen siskonpojan synttäreillä jopa pienen yllätyksen ♥ Arvasin!
Tulipa vaan huomattua, että minulla on ollut pikkusiskoa ihan ikävä... Oltiin lapsina niin läheisiä ja hänen kanssaan tunsin olevani ihan mahtava! Eilenkin ei mennyt kuin muutama hetki, niin pikkusysteri sai minut nauramaan - ihan kuin ennen muinoin!
Tuli hyvä mieli. ♥
Tänä kesänä sitä hyvää mieltä on tuonut oikeastaan vain Miehenmurrikka... 

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
626. juoksupäivä (231 vko)
- 3743.7 km
- 5.4 km uimarantalenkki (28 min)
- juoksu kulki alusta asti hyvin
- jalat jaksoivat yllättävänkin hyvin
- ryhti kesti ja jotenkin lantion asento on nyt jostain syystä parempi
- kipuja vähän oikeassa pohkeessa, edelleen jokin kiristelee
- yhdessä vaiheessa taisin saada kiinni juoksu flowsta :) voisikohan olla mahdollista?
- tuntui hyvältä se, että tuntui hyvältä. Pitää vaan jaksaa vääntää niiden vaikeiden hetkien läpi..
- +2, pimeän kolee, ihmeen nopeasti se pimeys sitten tuli tänäKIN syksynä