Itkuisen päivän hyvät hetket ♥

Äiti ja isä kävivät tänään vähän haistelemassa tervehdyttävää maalaisilmaa. Tulivat käymään, vaikka isällä on taas selkä pahempi eikä olo nyt mitenkään upea muutenkaan... ja hyvä kun tulivat. Teki hyvää isälle saada jotain muutakin ajateltavaa kuin kipeä olo.
      Tuntui niin hyvältä minustakin nähdä isä tutuissa työnutuissa. Tehtiin pikkuhommia, joita on jäänyt vähän rästiin isän sairastellessa ja se laittoi muutaman homman minulle valmiiksi, jotka tässä viikkojen aikana teen sille valmiiksi.
       Tuntui niin hyvältä nähdä se taas tuolla ulkosalla omien työkoneitten ja laitteiden ympäröimänä. Sellaisena minä isän näen, työn touhussa ja tekemässä milloin mitäkin projektia. Oli mukavaa, että hetken ajan minulla oli taas se isä, jonka minä tunnen ♥
       Sitten oli se toinen puoli.
       Sitten kun isä oli kipua ja koskemista täynnä.
       En voinut kuin vähän selkälihasta hieroa, jotta selkä olisi mukavamman oloinen, mutta muuten isän olo oli turhauttavaa katseltavaa. Kun ei voi tehdä mitään, mikä edes vähän veisi kipua pois ja tekisi olosta siedettävän.
        Ihmeen kauan olenkin taas näitä fiiliksiä pitänyt sisällä ja tänä iltana sitten kun puhuttiin Miehenmurrikan kanssa niin tuli se itkuryöpsähdys sitten.. Minulla on mennyt tämä toisen puolesta murehtiminen NIIN yli jo, että alan näkemään ja kokemaan itsessäni samoja oireita ja etsimään koko ajan jotain vikaa... Olen lukenut satoja artikkeleita isän sairaudesta, etsinyt kaikki mahdolliset lääkkeet ja luomuhoidot, tutkinut akupunktiopisteitä ja hoitanut trigger-pisteillä kireitä lihaksia.
       On naurettavaa ajatella, että minä pystyisin tekemään jotain missä lääkäritkin ovat kädettömiä, mutta minä en kestä tilannetta niin hyvin kuin lääkärit. Niille isä on potilas, minulle isä. En voi katsoa sivusta, kun mies joka ei valita ikinä mistään, on levoton ja rauhaton kivusta!
      Naurettiin tänään kahvipöydässä jollekin ihan typerälle jutulle ♥
      En edes muista milloin viimeeksi oltaisiin puhuttu niin kun puhuttiin siinä pöydän ääressä. Ihan jonninjoutavasta ja naurettiin niin että silmät kostuivat ♥ Tuli hyvä mieli.
      Olen huomannut, että ennen näitä minuutin tai puolen tunnin hyviä oloja piti itsestäänselvyytenä. Jotenkin vaan odotti, että hyvä hetki seurasi toistaan ja yhden naurun jälkeen voi kohta nauraa uudemman kerran. Nyt roikun näissä hetkissä kuin hukkuva korressa. Hyvä hetki, naurua silmät sikkurassa, yhdessä puuhasteltu hetki niin ettei isä heti väsy tai tule entistä kipeämmäksi. Nyt ne kantavat kauas niihin hetkiin kun sydäntä pusertaa ja olo on täysin turhautunut ja avuton.
       Toivo on kaunis sana.
       Siihen sisältyy kaikki se mikä jää itkun ulkopuolelle.