Lautahommia ennen takatalvea

Piha alkaa olla jo näin sula ja justiinsa luin, että ensi viikolla tulee takatalvi.
      Jeah. Sitäpä juuri tässä kaivataan. Takatalvea kiskomaan mieli-parka syvempiin vesiin kuin mitä nyt jo uin... Ainut helpottava ajatus on se, että se on ainoastaan hetkellinen vaihe. Ei lumi kestä maassa kovin kauaa kun lämpötila kipuaa väkisin plussan puolelle jo päivisin. Ehkä koko takatalvea ei edes tule.
       Nukuin todella huonosti. Olen nukkunut todella huonosti jo monen monta yötä. Näin levottomia unia, ei voi ihan painajaisiksi kutsua, mutta ahdistavia unia kuitenkin. Heräilin varmaan sata kertaa yöllä ja unen saanti oli heikkoa.
        Stressaan nyt ihan valtavasti KAIKESTA. Olen yrittänyt harjoitella stressin säätelyä ja sen hallintaa, mutta tuntuu, että nyt pusketaan sellaisella jyrällä kaikkien oppien yli, että en pärjää millään näillä stressin purku keinoilla!
        Miehenmurrikkakin eilen sanoi, että minun on ihan turha kaataa asioita koko ajan oman mielen niskaan. Se ei auta mitään ja tekee vain minun olon entistä pahemmaksi. Huoli, murhe ja suru ovat sellaisia tilan valtaajia, että jos niille antaa ajatuksissa ja mielessä tilaa, ne ottavat sen ilo mielin eivätkä laske irti ihan heti!

Tein siis tänään jotain, mitä pystyn tekemään.
      Isä sanoi eilen, että jos vain minulla olisi aikaa, voisin hioa tulevien aitalautojen terävät reunat tasaisiksi. Olisi helpompi ja siistimpi ne kuulemma maalata.
      En voi tehdä ihmetekoja lääketieteen saralta, mutta jos 251 aitalaudan hiominen tekee isän mielen paremmaksi tai auttaa sitä jollain tavalla, sen teen. Sitä minä sitten tänään tein.
     Nappasin kuulosuojaimet ja hengityssuojaimen ja hioin lautojen reunoja ja ajattelin hurinan keskellä omiani. Olen joskus kirjoittanut, että oksien murkaus on terapeuttista, mutta niin oli kyllä tuokin homma.

Ja kun sain tehtyä 80 tänään niin löysin hyvän tekniikankin. Homma sujui hyvin. Pinosin puut niin, että näen etenemiseni ja ehkä minussa on vähän isän tarkkuuttakin, sillä pieni perfektionisti heräsi minussa sen suhteen, että laadun piti olla suhteellisen tasaista.

Jos se ensi viikon takatalvi sitten ihan oikeasti tulee, niin ainakin minulla on hyvä sisähomma mitä tehdä. Kun en kuitenkaan kukkapenkkeihin vielä pääse...
       Lämmitin tänään ulkosaunaa ja odotellessa istuksin maitokopin laiturilla. Siihen paistoi ilta-aurinko ja kuuntelin hiljaa miten linnut huutelivat omiaan pellolla ja kärpäset pörisivät maitokopin aurinkoläikissä. Olin unohtanut talven aikana miten mukavaa on kun ympärillä on jälleen eloa ja ääntä.
        Tämän talven aikana olen unohtanut paljon muutakin sellaista, joka oikeasti tekee hyvän mielen ja rauhoittaa, sillä en muista milloin viimeksi olen ollut näin levoton ja rauhaton ja surullinen. Onneksi huomenna sentään saan Miehenmurrikan taas viereen. Se rauhoittaa puolella, että saa olla toista lähellä ja painaa pää rintaa vasten ja olla vaan. ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 5.4.2019
572. juoksupäivä (209 vkoa täynnä)
- 3470.8 km
- 5.4 km minikylälenkki (31 min)
- pose method
- jalat ja askeleet eivät vieneet
- jaloissa ei sinällään ollut mitään vikaa, ei vain ollut energiaa juosta
- oli jotenkin väsy ja samalla vähän saamaton olo
- ryhti pysyy kuitenkin nyt paremmin
- ja lantiokin kestää kohdillaan kun olen vaihtanut tekniikan tähän uuteen
- vielä ei oikein nilkka mene niin rennoksi kuin haluaisin, mutta koko ajan tekniikan kanssa tulen paremmaksi
- +12, ihana aurinkoinen ja keväinen ilta. Ihan parasta, että saa juosta jo sulalla tiellä!