19. huhtikuuta 2019

Siemenet kylvetty, nyt odotetaan itämistä..

Köllöttelin aamulla pitkään Pitkänperjantain kunniaksi. Puolen 9 maissa olin sitten jo ylhäällä ja lämmittämässä uunia niin ei huomenna tarvitse lämmittää, kun olen menossa kaupungissa käymään heti aamusta.
      On ihanaa kun ulkona alkaa olla aamuisinkin jo ääntä. Linnut mekastavat niin puissa kuin pelloillakin ♥ Kevättä äänissä.
Siivouspalkkana smoothieta kulhollinen ja inkivääri-teetä ja vanha Fit-lehti ♥
Siivosin torpan pääsiäiskuntoon ja lähdin vasta sitten ulkotöihin. Jotkut voisivat mieltää työnteon synniksi pääsiäisenä, mutta mieluummin minä tein loput ajattelemani hommat tänään kun sitten raahustaisin hommiin sunnuntaina...
Päästin pressut pois kellarin katon päältä ja oli taas mielenkiintoista taitella isoja pressuja tuulessa. Käytännöllinen älyni ei kuitenkaan pettänyt tässäkään tapauksessa ja sain viikattua pressut siistiksi pinoksi kesävarastoon.
     Pihasta tuli niin kivan näköinen, kun kellarikin on nyt nurmella eikä rumat pressut vie kaikkea huomiota oranssine väreineen! Vihdoin alkaa piha olemaan kevät piha ♥

Minulla on nämä istutukset vähän myöhässä tänä vuonna. Tänään sitten upotin taimimultaan 20 kurkun siementä ja lukemattomia samettikukan siemeniä. Laskeskelin, että tulevaan kasvimaahani niitä uppoaa 42 samettikukkaa ♥
     Tällä kertaa aion kasvattaa VAIN sellaisia juttuja, joita ihan oikeasti syön ja käytän. Bonuksena tietysti yrttilaatikot, jos saan sellaiset aikaiseksi... Olisi kiva vähän saada tuoretta yrttiä lautaselle aina välillä.
      Kunhan nyt saadaan vuosi siihen pisteeseen, että kasvimaata voi alkaa tekemään...
.... kasvimaalla nimittäin näyttää vielä tältä!
      Nämä aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat kuitenkin hurjasti vieneet lumia mukanaan, joten jospa pääsisi jossakin vaiheessa taas kasvimaankin kimppuun. Oikein kädet syyhyää jo multa töihin.
       Töistä en ole kuullut mitään. Olen alkanut valmistautua siihen, että 12 vuoteen tulee olemaan sellainen kesä, etten ole missään töissä... Tuntuu vähän hurjalta, toisaalta sitten taas se antaisi mahiksen takertua yrittämiseen kaksin käsin jo kesällä... Mutta raha olisi ihan kiva asia myös. Sitä ei yrittämisen alkuaskelilla vielä kamalasti sisään kaadu.
         Maltan vielä pääsiäisen yli ennen kuin heitän toivoni täysin.
        Kuten mummoni sanoisi, asioilla on tapana järjestyä ♥


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
578. juoksupäivä (211 vkoa täynnä)
- 3501.1 km
- 4.4 km uimarannalla puikkelehtiminen (27 min)
- pose method
- semmoinen juosta lipsuttelu-reissu, oli kiva vaan juosta sinne ja tänne ilman sen suurempaa määrällistä tavoitetta
- olotilakin oli sen verran möhköinen, että tämänpäiväinen lenkki sopi oikein mainiosti siihen oloon
- jalat toimivat hyvin
- askel pysyi hyvänä kunhan muisti pitää lantion suorassa ja asennon hyvänä
- pose method tekniikka paranee joka kerta, ongelma tällä kertaa taitaa olla asento
- ei kipeyttä jaloissa !!!
- kiva olo lenkin jälkeen, tosin nyt väsyttää
- +8, pilvipoutainen keli, justiinsa hyvä lenkille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti