Taivaan taidetta ja kylvöpuuhia.

Aamulla köllöttelin kuin kreivi... tär!
        Tuuli humisi ikkunan takana, mutta luvatusta sateesta ei kuulunut merkkiäkään. Kun vetäsin vihdoin verhot ikkunan edestä, olin melkein pettynyt, kun maisemaa koristi auringonpaiste. Tänään piti sataa, että saan laiskotella! Mitä tämä nyt oli!?
         Aamupalan jälkeen oli vuorossa sitten se väistämätön, joka on ollut koko ajan tiedossa, mutta jota olen vältellyt ajattelemasta. Haudattiin meidän koira tuohon kahden koivun väliin. Sisko ripotteli tuhkan minun kaivamaan kuoppaan ja itkuksi se meni meiltä kaikilta. Miten ikävä onkaan! Ja silti... Silti tuntui, ettei kukaan siinä ympärillä OIKEASTI tajunnut miltä minusta tuntuu..
         Iltalenkin jälkeen kävin haudalla, mutta tuntuu jotenkin kummalliselta, etten muka enää koskaan näe koiraa tai saa sitä silittää.

Tulihan se myrskytuuli ja sadekin sitten vihdoin. Taivaalle piirtyi toinen toistaan komeampia pilvimassoja, mutta mitään suurta sadetta ne eivät päälle viskoneet. Juuri sen verran kuitenkin, etten "päässyt" mitään tekemään.
        Saatiin lettuja päiväkahviaikaan, kuten aina silloin kun mieli on vähän alamaissa. Ja ne toimivat! Ovat aina toimineet. Ja sitten minä ajoin koko muun väen evakkoon ja siivosin torpan putipuhtaaksi. Sekin on aina toiminut sekavaan olotilaan eikä tämänpäiväinen siivoilu tehnyt poikkeusta... Ja kaupan päälle sai puhtaan ja siistin talon, jossa oli mukava viettää lauantaista saunailtaa!

Naapurin isännälle taisi tulla kiire, kun taivas näytti mörkömäistä naamaa ja pellossa ei vielä ollut siemenen siementä. Ensin pellolla pyörähti traktori keräämässä suurimmat kivet ja sitten saunan aikaan pellolle kurvasi traktori ja kylvökone. Muutama kierros ja siemenet olivat maassa. Nyt se sitten sataa laariin, jos ja kun se sataa!
         Kylvöjäljet olivat vaan kuin lentävien lautasten laskupaikkoja...

Iltalenkillä taivas pani parastaan, kun aurinko laski pilvimassojen läpi ja maalaili taivaalle kauniita värejä. Voisin kuvata tämmöisiä taivasmaisemia vaikka aina ja jos rehellisiä ollaan, niin enemmän minun kameranlinssi taitaa osoittaa taivaalle kuin maankamaralle.
           Olenkohan ollut entisessä elämässäni lintu? Toivottavasti sentään joku ylväs lintu, kuten merikotka, enkä mikään harakka...