Kai tämä on väsymyksen eräs oire.
Vähän oli semmoinen sateentuhnuinen keli heti aamusta, mutta aamukahvin jälkeen unohdin sadetakin naulaan. Joku raja pessimistisyydessäkin on oltava! Olin ajatellut täksi päiväksi urakkaluontoiseksi hommaksi hiekkakäytävien haravoinnin ja luvalla sanoen niissä olikin hommaa, kun teillä lojui KOKO TALVEN neulassaalis ja muuta roskaa ja risua. Vähän täpärälle meni päivän riittäminen, vaikka skipattiin ruokataukokin ... yhteisestä sopimuksesta tosin!
Tänään oli myös taas sellainen päivä, että minun kuuluisa pitkä pinna lyheni roimasti. Meillä menee Aikun kanssa muuten mukavasti ja hommia tulee tehdyksi, mutta koko ajan saa olla sanomassa kaiken. Mene tuonne, hae se, tuo tämä. Ja jos en sano, niin sitten jäädään pyörimään toimettomana paikoilleen... Tämä on Aikun toinen kesä ja talvellakin oli töissä Päämajassa, joten ihan untuvikko hän ei ole - tai siis ei saisi olla!
Pitäisi ymmärtää ja jaksaa selittää asioita moneen kertaa, kun vika voi olla minunkin ohjeissani eikä pelkästään toisen ymmärryksessä, mutta kun muutenkin mietin kamalasti kaikkea ja töiden sujuvuutta ja jo seuraavia päiviä ja viikkoja, niin ei jaksaisi vetää perässä sellaista, jonka pitäisi olla minulle avuksi.
Totesin tänään myös sen, että tästä lähtien en puutu muihin asioihin kuin oman hautausmaan siisteyteen. Satuin jälleen puuttumaan esimiehen tilaamaan multakuormaan jollain vähäpätöisellä viisaudella ja vastaukseksi tuli vähän kärttyinen selitys miten asia oikeasti on. En edes aikonut puuttua asiaan, mutta kun välillä tuntuu, ettei puhelimessa voi olla täysin hiljaakaan ja olen small talkissa yhtä hyvä kuin siivetön lintu muuttomatkalla! Tulee lauottua sitten ihan vääriä juttuja ja huomaamatta puututtua semmoisiin asioihin, joista pitäisi pitää näppinsä erossa.
 |
| Tällaiselta näytti maaorjan jalat kotiin pääsemisen jälkeen... |
Olen yksinäinen työmaalla.
Olen tietysti ollut yksinäinen koiran kuoleman jälkeen ylipäänsä, mutta töissä se yksinäisyys on erilaista - ammatillista. Aikun kanssa ei pääse keskustelun tasolle, kun vastaukset ovat "joo", "aijaa" tai "okei". Noiden sanojen varaan ei voi kunnon keskustelua rakentaa. Vaikka en kaipaakaan sitä ikuista vääntöä tavasta tehdä töitä tai missä ajassa pitäisi tehdä ja milloin, niin kaipaan kyllä sitä, että saisi puhua jonkun kanssa oikeasti - vaikka kaikesta muusta kuin työstä!
Tänäänkin tehtin Aikun kanssa paljon erillään töitä, kun piti vähän jakaantua töiden suuren määrän takia, ja huomasin puhuvani jälleen paljon itsekseni. Uusi vanha harrastukseni. Selvästi kaipaisin sitä korvaa, joka tietäisi minut ja juttuni ja jonka kanssa saisi vaihtaa ajatuksia, pohtia ja selvittää päässä pyöriviä ongelmia.
Ja iltasella tunsin itseni sitten oikein pahimmoiseksi petturiksi, kun lähi seurakunta pyysi minua tuuraushommiin ja olimme jo aikaisemmin asiasta puhuttu ja minä melkein luvannut tulla ja sitten kun kirjoiteltiin työsopimuksia ja mainitsin asiasta esimiehelleni niin se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista... Tänään sitten soitin entiselle työkaverilleni ja kerroin, että tuurausvuorot eivät olleetkaan niin selvä peli kuin luulin.. Lupasin vielä varmistaa asian maanantaina ja tulla kasvokkain puhumaan asiat selviksi, ettei jää mitään epäselvää asiasta tai jotain kitkaa meidän väleihin. Vaikka tilanne ei suoranaisesti minusta johtunutkaan niin tunsin itseni vähän sanansyöjäksi ja petturiksi...
Oiva lopetus kummalliselle päivälle.
 |
| .. ja tällaiselta näyttivät jalat juoksulenkin jälkeen! |
Vähän mukavampi hidaste matkalla oli sitten naapurin pieni poju, joka oli mummonsa kanssa katsomassa tulvivaa ojaa ja viskomassa kiviä veteen. Juoksin ohi ja poika huusi perään, että "tuutko heittelemään meidän kanssa kiviä?" Naurahdin ja huikkasin takaisin, että joku toinen kerta... Oikeastaan olisi ollut ihan hauska viskoa kiviä tulvivan ojan veteen. En ole tehnyt sitä aikoihin...
Nyt väsyttää, mutta onneksi huominen työpäivä alkaa vasta puolen päivän maissa. Tosin sitten se kestääkin pitemmälle iltaan, mutta ei kaikkea voi saada ja tässä vaiheessa otan mieluummin pidemmät yöunet kuin lyhyemmän työpäivän!
P.S. Tänään oli monta kertaa semmoinen olo, että olisin kuullut koiran kävelevän tuvassa tai rapistelevan ruokakuppia. Tai sitten äänet sekoittuivat uneen...
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
63. juoksupäivä (22. vko)
- 7.2 km kylälenkki (42min)
- juoksu meni muuten hyvin, mutta vähän tuntui jalat painavilta
- hengitys ok, huomaan, että hengitän nykyään paljon harvemmin kuin ennen vaikka vauhti onkin kohtuullisen kova. Kai se kertoo vähän hapenoton paranemisesta
- ryhti laahasi koko ajan... en oikein saanut yläkroppaa siihen asentoon, että olisi tuntunut jäntevältä ja hyvältä, mutta ei ainakaan pistänyt tai krampannut mistään
- +10, puolipilvinen, vähän kylmä tuuli
- rullailua ennen, sauna jälkeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti