Kamalan hyvä ja kamalan kamala päivä

Aamulla oli nurmi ihan vaaleahko eli kai se oli viime yönä mennyt keli pakkasen puolelle. Olin jo vähän harsoa eilen heilautellut kukkien yltä pois ja antanut tuuletusta, joten tietysti sen pakkasen juuri nyt piti tulla... Onneksi kukat taisivat viime yöstä selvitä "ehjin nahoin" eikä ainakaan vakavaa paleltumista ollut huomattavissa.
          Aamun kylmyyteen nähden päivästä tuli todella hyvä!
          Meininkiä oli aamusta lähtien ja piti olla kyllä kaikki langat käsissä koko ajan tai joku kerä olisi sotkeutunut jalkoihin. Puhelin soi rintataskussa, asioita piti hoitaa omalla tontilla, vieraita kävi ja lähti ja kyselivät, ihmiset kyselivät... Koko ajan piti olla ajan tasalla ja skarppina, mutta huomasin, kun päivä kääntyi iltapäivän puolelle ja lampsittiin varastoilta taukotupaa kohden, että jestas miten hyvää tämmöinen uurastus minulle tekee! Nytkin olen niin uuvuksissa, että jos en tässä istuisi, olisin koomassa!

Meidän kanna-kukan sipulit eivät odota itämistään ihan missään turhassa istutusaltaassa!

Tiedän toki ettei tämmöinen ole kovinkaan terveellistä pitkällä juoksulla, siis uuvuttaa itsensä niin täysin ettei illalla ajatus liiku, mutta juuri tällä hetkellä tämä on ainut keino pitää oma elämä jokseenkin kasassa. Se, että pää on kiisseliä on parempi vaihtoehto kuin että se palaa pohjaa ylikierrosten takia!
          Tänään tuli Matin kanssa puhe siitä, että yleensä olen äkäinen vain nälkäisenä tai väsyneenä. Eli kun alan käymään hermoille niin on parempi laittaa ruokaa suuhun ja peitellä peiton alle! Sydämessä oikein hypähti kun päivän päätteeksi 'pamahdin' kun meidän paineilmakompressori (joka ei ole edes vuotta vanha!) oli mennyt talvisäilössä rikki... Vastoinkäyminen loppupäivästä ja minä vetäsin kilarit! Matti tuli siihen viereen ja kysyi rauhallisella ja ihanan matalalla äänellään, että pitääkö sinulle antaa ruokaa vai peitellä maate? Arvatkaa vaan hävisikö se v*tutus sen siliän tien kun toinen virnistellen moista kyseli ja todisti minulle samalla, että se mies TODELLA kuuntelee mitä minä sille sanon!

Äidin taimet ovat jo maanpinnalla ... minun tomaatit ja paprikat eivät.

Kotona odotti sähköpostissa ihana kirje armaalta ystävältäni ja se teki kotiinpaluusta paremman. Edelleen kotiintulo on minulle semmoinen hetki, että mieluummin jäisin oven ulkopuolelle kun astuisin kotiin jossa ei ole sitä, jonka eniten tahtoisin nähdä...
         Nappasin ruokaa ja hotkaisin sen turhankin nopeasti, nälkä kun oli. Sitten vähän näytin imuria tuvan puolella ja huitaisin vähän kammareitakin. Mukavampi taas huomenna aloittaa päivä ja tulla siistiin kotiin. Uunin lämmityskin jäi kamalan myöhäiseksi, kun ensin ajattelin etten lämmitä ollenkaan ja sitten ajattelin, että lämmitän nyt kuitenkin niin on sitten aamusella lämmintä. Päättämättömyys on eräs pysyvistä luonteenpiirteistäni! Hiphei!

Good Bye ruiskutukset! Silmut ovat auenneet... oih!

Nyt seuraa taas asia, jota ei kaikki lukijat välttämättä haluaisi/tarvitsisi tietää, mutta jaan sen nyt kuitenkin. En tiedä johtuuko vaiva juoksemisesta (sillä olen kuullut, että tämä on varsin yleistä juoksijoilla), mutta vatsa on ollut todella ... hmm, miten sen nyt sanoisi 'asiallisesti'.... vetelä tämän päivää. Toisin sanoen löysä.
        Okei, on minulla ollut vatsan kanssa ongelmia nyt melkein puolitoista vuotta sen C.Diff.-bakteerin takia, mutta nyt tämä ongelma on jotenkin spesifoitunut juoksupäivien jälkeisiin päiviin. Olen lukenut, että vatsa menee useimmilla juoksijoilla löysälle jopa kesken lenkin, mutta minulle tämä 'ongelma' tapahtuu vähän viiveellä eikä reaktio aina ole näin voimakas. Yritin iltasella syödä vähän psylliumia, jos vaikka vähän imisi vettä ja puhdistaisi suolta... Toivotaan parasta.

Likoilta viime syksynä saadut sipulikukat alkavat olla maanpinnalla. Uskalsivat nousta tähänkin kevääseen vihdoin. Kuva on todella huono. Kukat ovat todella nätit oikeasti!

Nyt tämä ihmisraunia kömpii peiton alle ja toivoo kaunista ja lämmintä säätä huomiseksi, että saa taas ahkeroida itsensä vässähtäneeseen kuntoon. Tänään saatiinkin niin paljon aikaiseksi ja hautausmaata niin paljon siistimpään kuntoon, ettei olisi päivän päätteeksi millään malttanut lopettaa! Toivottavasti moinen ei tule tavaksi... hih hih.


P.S. Eikös olekin kivaa kun kuvat eivät liittyneet tekstiin tai toisiinsa ollenkaan... olen sekaisin sillä tavalla!