Vihdoinkin perjantai!

Nukuin tänään pommiin ja myöhästyin töistä puoli tuntia.
         Kello soi kyllä ajoissa ja painoin sen torkulle ja sitten en enää edes painanut vaan annoin sen rimputella kappaleen loppuun ja ajattelin, että vähän aikaa köllöttelen. Sen verran kai totuin biisiin, etten enää edes huomannut, kun torkku soitteli ja soitteli ja soitteli. Heräsin seitsemältä ylös pompaten ja vessan kautta autoon ja töihin. Työmatkaan meni puoli tuntia ja sen myöhästyin.
          Ärsyttävää.
          Ilma oli mahtava ja eilinen tuntui vain pahalta unelta sateineen ja itkuineen. Tai sitten pitemmät yöunet vaikuttivat mielialaan positiivisesti. Heh. Onneksi työmaalla hommat alkoivat olla jo kevyemmästä päästä kun viikon aherrukset oli saatu valmiiksi, niin perjantaina oli sitten lupa vähän nautiskella hommista. Pomo tuli heti aamusta käymään kollegansa kanssa ja jotenkin ärsytti sekin. Pitikin eilen taas purkautua sillä tavoin, että nyt se katsoi parhaakseen tulla käymään ja toteamaan, että kaikki on hyvin. Eniten kuitenkin sieppasi se, että toinen "esimiesnainen" huikkasi minulle tullessaan, että "onpa siistiä!".
         En minä sen takia sydäntäni eilen purkanut, että kaipaisin jotain egon pönkitystä siitä, että selviän töistäni. Tiedän, että selviän. En kaipaa sitä, että työmaan siisteyttä kehutaan ikään kuin olisin joku teini, joka kaipaa toisen hyväksyntää ollakseen olemassa! Ja sekin vähän pisti vihaksi, että pomo oli heti kertonut minun ajatuksistani ja tunteistani tälle toiselle naispomolle...
         No taisi olla viimeinen kerta, kun minä julkisesti niiden edessä itken. Puren hammasta ja upotan vaikka kynnet kämmennahkaan, mutta enää en niiden silmien alla itke jos se saa aikaan tämmöistä showta!

Satuttiin ruokatauolla puhumaan Aikun kanssa vähän asian vierestä ja oikeastaan mentiin aika henkilökohtaisille alueillekin, ihan vahingossa. Aikun kanssa kun ei niin usein pääse juttelemaan mistään kamalan henkilökohtaisesta, kun hän on ujompi ja varautuneempi enkä minäkään mikään lärppä ole... Tänään taidettiin olla sen verran väsyneitä molemmat, että estot sen suhteen olivat vähän heikommat.. Huomasin vaan siinä jutellessa, että miten vahvan naisen kanssa minä oikeasti teen töitä. Aikku on minusta muutaman vuoden vanhempi, mutta selvinnyt aika paljosta jo nyt kuluneen elämänsä aikana. Ja ihanaa oli myös se, että Aikku pystyi ja halusi minulle sellaisistakin asioista kertomaan, jotka eivät ole olleet kaikista helpoimpia.
          Aika hienoa.
          Tykkään meidän porukasta entistä enemmän ja kun kesäkuussa saadaan vielä se kolmas muskettisoturi kehään, niin voiko paremmin mennä! Ei!

Nämäkin veijarit pitäisi kohta saada multiin...

Kotona söin ja huilasin ja sitten piti mennä vähän nurkkia siistimään trimmerillä. Nurmikin on taas kasvanut ihan mahdottomasti ja sekin olisi pitänyt kai leikata. En jaksanut. Onneksi huomiseksi on luvattu sadetta, saan olla edes yhden päivän hyvällä omalla tunnolla laiska ja saamaton, kun kerrankin on vapaata!
          Ulkohommien jälkeen kävin sitten juoksemassa viikon murheet jalan alle. Tuntui ihan hyvältä ja kohta muuten eletään sitä aikaa mitä talvilenkeillä ajattelin ja unelmoin: timoteit kukkii tien laidassa, linnut laulaa ja perhoset lentelee edellä. Kesämaisemat, kesätie ja juoksija. Oih!
          Olin laittanut saunan päälle ja nautiskelin kuumista löylyistä ja hellin jalkojani juoksun jälkeen. Saunan jälkeen oli hyvä ja raukea olo, joka loppui kyllä heti kun tulin keittiön puolelle.
          Isä oli ollut jälleen koko päivän kotimiehenä kun äiti oli mummoa hoitamassa ja muilla asioilla. Tiskit olivat jääneet minun ruokailuni jälkeen vielä tiskipöydälle, kun olin ajatellut, että isä kuitenkin vielä syö niin tiskatkoon vasta sitten (miksi ihmeessä kuvittelinkaan että se niin menisi!?!). Kun tulin saunan puhtaana ja raikkaana ja pitkästä aikaa taas seesteisen iloisena tuvan puolelle, vastaan tuli tiskivuori, johon oli vain ruokalautanen pinottu lisäksi.
            Ei oltu ruokailun jälkeen edes koskettu tiskeihin!
           Kuistilta kuului poran ääniä ja vasaran nakutusta ja olisi tehnyt mieli mennä ja rääkäistä, että onko tiskiharja tuntematon väline ja että onko hänen työnsä jotenkin tärkeämpää kuin kotitöiden teko. Purin hammasta ja tiskasin tiskit pois. En sanonut mitään. Yritin ajatella, että nalkuttaminen ei auta mitään, ei enää isän ikäiseen mieheen, joka on saanut olla kuin kädetön mitä tulee kotitöihin.
             Jos minä joskus miehen saan, aion kyllä kiittää ja arvostaa miestä, joka osallistuu kotitöihin omin avuin ja ilman kehoitusta.

Tällä pololla on toinen jalka kipeänä ja on monena päivänä linkannut takapihan nurmella kipeän näköisesti. Mikä lie sattunut! En ole edes voinut komentaa sitä pois kuokkimasta minun nurmeani kun säälittää niin kovin... Alan epäillä, että tipu vain filmaa, että saa jatkaa nurmeni nostamista ja kuoppien tekoa...Olisiko se niin häijy?!

Ihana ilta taas. Oikein kesäinen, mutta vaikka mittari hipoi jo sitä +18 päivällä niin iltaa kohden tuo ilma taas kummallisesti kylmenee... Villapaita pitää olla päällä vielä iltalenkilläkin.
          Huomasin tänään, kun tulin töistä kotiin ja näin pihatielle jo, että talon ovi oli auki kuistille, mistä isä on purkanut lattiat ja seinät, että ajattelin heti, että miten isä on voinut jättää oven auki kuistille, koirahan voi minä hetkenä hyvänsä tippua sinne puretun lattian lattialautojen väliin... Tätä ajatusta kesti muutaman kymmenen sekuntia, ennen kuin muistin, ettei koiraa ole enää työmaata johtamassa. Aika usein minulle tulee nämä ajatukset kun tulen kotiin. Joskus oikein sateisena päivänä olen ajatellut, että mitenhän koira on jaksanut olla taas kaiken päivää sisällä sadetta pitämässä tai että onkohan ne kuivanneet sen hyvin sateen jälkeen...
          Minulla on koiraa niin ikävä koko ajan.
          Yritän tehdä asioita jo sillä tavalla, että tämä koiraton talo on jo normaalia, mutta kun ei se ole. Ei se siltä tunnu. Koko ajan minusta puuttuu iso pala enkä muutenkaan tunne oloani ehjäksi kuten ennen. Milloin tämä olo muuttuu? Milloin tämmöinen raskas ja painava ikävä muuttuu selllaiseksi kauniiksi kaipuuksi, että hauvaa voisi muistella hymyillen ja hyvällä mielellä eikä tämmöisellä repivällä ja kipeällä ikävällä?

Tuijotuskisa itikan kanssa ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
69. juoksupäivä (24. viikko)
- 7.2 km kylälenkki (43 min)
- juoksu tuntui hyvältä, vaikka vähän kehnot ruuat ja välipalat olikin. Jaloissa ei ehkä ollut ihan täydet energiat, mutta hyvin kulki juoksu kuitenkin.
- hengittäminen on selvästi iisimpää kun kuuntelen musiikkia, sillä silloin en keskity siihen koko aikaa vaan annan sen mennä omaa tahtiin. Muutaman kerran meinasi ylhäällä palleassa vähän nipistää, mutta kun suoristin yläkropan ryhdin niin se aikomus meni ohi
- ryhti ja asento pysyy jo aika hyvin, mutta pitäisi saada tehdyksi vähän enemmän vatsalihas ja selkälihas harjoituksia. Ihan jo muunkin ryhdin kannalta
- ilma oli ihana, aurinkoinan, suhteellisen lämmin ja pieni tuuli. kesäinen ja ihana! +16
- rullailin ennen ja piikkipallo hoitoa jälkeenpäin.