Kesätaivas ja kukkapenkin kuolema

Joka aamu sama Mersu painelee minusta ohi ja melkein metrilleen samassa paikassa. En tiedä ärsytänkö minä kuskia yhtä paljon kuin kuski ärsyttää minua. Joka aamu nimittäin ollaan kuitenkin samaan aikaan risteyksessä odottelemassa, että päästään "isolle" tielle. Mitä hyötyä, mitä järkeä?
          Tänään ajettiin ruohoa koko päivä ja oikein nauratti loppupäivästä kun Aikku sanoi, että hänelläkin oli oikein pakkomielle saada hautausmaan puoli ajetuksi! Tämä sairaus on selvästi tarttuvaa! Mutta oikeesti oli taas voittaja olo, kun saatiin nurmi ajettua lukuunottamatta yleisiä alueita kappelin ympäriltä. Hurraa! Nyt alkaa maisemat olla jo aika vihreitä. Tykkään!
           Vietiin koneita päivän päätteeksi varastoille, kun näin, että meidän varaston kulmalla istui joku ukko puutarhatuolissa ja pussillinen kaljaa mukana. Aikku suhautti heti, että hän ei ainakaan uskalla sanoa mitään, kolkkaa vielä, mutta minä suhautin takaisin, että jos kolkkaa niin saa lyödä aika kovin tämmöisiin luupäihin! Olen vähän samanlainen kuin jättiläishai: isokokoinen, pelottavakin, mutta kiltti planktonin syöjä (ööö.. ehken nyt planktonin syöjä, mutta kiltti...). Tällä kertaa käytin kahta ensimmäistä piirrettä hyväkseni ja sanoin ukkelille napakasti, ettei tämä ole mikään lepopaikka tai teranssi vaan meidän työpaikka ja seurakunnan hautausmaa. Jotain miekkonen selitti seurakuntalaisuudesta ja siitä, ettei hän lepää... Olen kai muuttumassa sekapäiseksi, sillä minusta puutarhatuolissa löhöäminen ja kaljan juominen on lepäilyä... Kun mies ei mihinkään liikahtanut, niin arvatkaapas kenen olisi tehnyt mieli tarttua pientä miestä rinnuksista ja kantaa hautausmaa-aidan toiselle puolelle ja viskata tuoli perässä! En tehnyt mitään vaan ajattelin, että nyt on sanottu ja varoitettu, seuraavalla kerralla en edes varoita. Kun oltiin sitten jo autoille niin mies oli kerännyt kamansa ja kadonnut. Voitto kotiin!

Kotona olikin sitten vihdoin kukkapenkin raivauksen viimeinen vaihe. Kukkapenkin multakerros oli sen verran koivun juuria täynnä ettei siihen lapio tehonnut, joten nappasin traktorin ja lanasin takakuupalla mullat ryttyyn ja kyytiin. Sitten levittelin vähän pehmeämpää multaa pintaa, heitin siemenet ja toivotin kasvunihmettä! Kamalan avaraksi se teki etupihan, vaikka ei ollut kyse kuin kukkapenkistä. Nyt mahtuu kääntymään!

Oli erikoisen lämmin päivä, mutta ei vielä kuitenkaan mikään sellainen helle, että olisi lyhyissä lahkeissa tarjennut. T-paidassa minä ähisin jo tuon kukkapenkin kanssa, mutta siihen porottelikin koko illan aurinko!
         Ihana keli!
         Töistä tullessa taivaalla lipui sellaisia valkeita poutapilviä, joita ei ole kuin kesätaivaalla. Tuli mieleen ihan se kerta, kun päästiin koulusta kesälomalle ja tultiin tänne maalle viettämään totutusti kesää. Minä olin odottanut monen monta kuukautta, että pääsisi tänne ja kun vihdoin viimein auto pysähtyi pihaan, juoksin oitis tuohon aitan päätyyn. Kävin selälleen pihanurmelle ja tuijotin juuri tuollaista taivasta kuin tänään. Valkeita pilviä taivaalla ja tuoksuva ruoho selän alla. Kai silloin sielu löysi kotinsa.

Nämä sällit yrittävät valloittaa pihamaata... häviän tämän(kin) vuoden taistelun niille... valitettavasti!

Huomenna olisi perunamaan vuoro. Tänään oli mittailu ja lannoitus, huomenna istutus jos saadaan kylän yhteinen istutuskone lainaan. Ei taideta ihan juhannusperunoita saada ... eh! Ja kasvimaallakin alkaa olla viimeiset päivät, jos aikoo jotain sieltä syksyllä nostaa. Muutenhan tuo kasvimaan ympärys sitten kylvetäänkin ruoholle. Ja pitäisihän sekin jo saada tehdyksi ettei jää itämättä.

Vein vähän katkenneita oksia tuonne kompostille kun rupesi lapsettamaan ja nappasin kengät ja sukat jaloista ja viletin nurmikolla paljain varpain. Olipas ihana kävellä ihan vaan omilla jalkapohjilla viileässä nurmessa. On taas koko talvi kävelty ties millä popoilla ja nyt kevät saapasteltu painavilla saappailla. Pitäisi vaan useammin olla paljasjaloin niin tottuisi jalan lihakset oikeaan askellukseen.

Onneksi huomenna on jo perjantai ja näillä näkymin vapaa viikonloppu edessä. Hurraa! Jos tarkenisi vaikka istuksimaan jo pihamaallakin kunhan saa pihatyöt siihen malliin ettei silmäkulmaan pilkistele tekemättömät hommat. Uimassa aion ainakin käydä, ettei kasva karva takaisin!
         Kävin iltasella juoksemassa. Vähän piti lotota siitä, mitkä vaatteet laittoi päälle, mutta ihan ok olo oli juostessa, vaikka päädyin siihen uuteen ohkaiseen pitkähihaiseen. Juoksu sinänsä sujui hyvin, vaikka vähän vasemman jalan reiden sisäsyrjä alhaalta olikin kipeä. Kummallinen kohta sinänsä, enkä ole varma onko se tullut töistä vai mistä... Satuin katsomaan tänään vanhoja blogitekstejä ja juoksuviikolla 15. juoksin tämän samaisen lenkin 57 minuuttiin. Nyt aikaa meni 43 minuuttia. Eli kymmenessä viikossa ajasta on kadonnut 14 minuuttia! Aika paljon! Kai kunnossa on jotain edistymistä tapahtunut...

Eilen illalla piti ottaa ihan kuva kun lokit tekivät oikein valloituksen takapihalle. Tuo kuva on vain pieni osa siitä laumasta joka huuteli iltatunneilla niityllä. En tiedä mitä ne oikein nurmikosta löysivät, mutta kai ne luulivat olevansa maakrapuja... reppanat!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
72. juoksupäivä (25. viikko)
- 7.2km kylälenkki (43min)
- juoksu sujui hyvin ja aika kevyesti. Vasemman jalan reisi aina välillä tuntui, mutta ei kipeästi
- hengitys vähän villiintyi kun soittimesta tuli svengaava kappale, muuten meni ihan hyvin, loppumatkasta vähän palleaa nipisteli
- ryhti ja asento olivat ok, parantamisen varaa on ja varsinkin loppulenkistä tuntuu että lösähdys käy aina.
- ilma oli ihana, ilta-aurinko, +17 ja pieni leppeä tuuli