Ristiriitainen aloitus vuodelle

Uuden vuoden ensimmäinen päivä ♥
       Ilmaston puoleen ei uusi vuosi tuonut muutosta muuten kuin asteen oltiin pakkasen puolella tänään. Nukuttiin melkein kellon ympäri koko talon väki, mutta ei ollut kiire mihinkään eikä hoppu tekemään töitä. Nautittiin uuden vuoden ensimmäisestä päivästä ihan vaan levolla ja hyvällä mielellä.
       Minä bongasin pihapiiristä eläimiä.

 Tämä kettu repolainen ei ihan pihapiirissä tosin ollut (siksi kuvakin on hyvin epäselvä, kun piti kiskaista kameran zoomi tappiin), mutta kauan se pellolla kierteli ja pomppi. Myyriä ja hiiriä se kai ruuakseen sieltä haki. Hyväkuntoisen näköinen ja reipas tuntui olevan, kun on näkynyt jokunen vuosi sitten niitä toisenlaisiakin. Turkki huono ja laiha ja häntäkin vain pelkkä piiska. Kai niitä myyriä sitten tänä talvena on riittänyt kun luntakin on noin vähän...
      Ja tintit kisasivat minun lyhteistäni ♥
      Ihanaa kun niille tänä vuonna kelpaa vähän pienempikin eväs. Toki ne tarvitsivat ne närhet näyttämään tietä ennen kuin uskalsivat maistaa minun lyhteitäni, mutta tänään oli molempien kauranippujen kimpussa keltarintaisia tsirkuttelijoita.

Maisema oli tänään(kin) harmaa ja pimeähkö. Satoi aamusta vielä vähän lunta, mutta eipä sitäkään tullut kuin peittämään vähän jääkenttiä alleen. Onneksi sentään oli se aste pakkasen puolella.
       Jotenkin oli todella hyvä ja toiveikas olo koko päivän, ja tuntui, että uusi vuosi toisi todella uusia hyviä mahdollisuuksia kaiken suhteen. Oli levollinen ja hyvä mieli ♥
       Ja sitten.
         Oltiin iltaruualla ja kun istahdettiin äidin ja isän kanssa ruokailemaan, katsoin jo ruokailun alussa, ettei isälle maistunut ruoka ja kala ja perunat pyörivät vain lautasella. Puolessa välissä ruokailua isä sitten sai sanotuksi ettei voinut hyvin.
        Pulssi oli epätasainen ja jätti lyöntejä väliin tai löi lisälyönnin, ei oikein ottanut selvää. Nappasin käsivarresta verenpaineen, ei hälyyttävää, mutta ehkä normaalia ylempänä. Työnsin kaksi magnesiumia lasin viereen ja katsoin, että ne menee alas.
        Ei isä sitä oloaan osannut kunnolla selittää. Omituinen ja vähän huono. Ei koskenut, puutunut eikä pakottanut mihinkään. Ei pyörryttänyt edes, oli vain huono olo.
        Ruoka jäi vähän kesken - meiltä kaikilta - ja äiti hätääntyi tietysti heti. Ollaan puolen tunnin päästä terveyskeskuksesta ja äiti arka ajamaan talvikeleillä autoa. Isän olo koheni kuitenkin tunnin aikana sen verran, että pääsivät ajamaan kaupunkiin ja oman sohvan kulmassa pulssikin alkoi olla suht normaali ja olo parempi.
        Helpotus.

Huomasin itsestäni, että toimin siihen asti hyvin rauhallisesti ja fiksusti, kun homma oli päällä, mutta heti kun se "kriittinen aika" oli mennyt ohi, itketti. En tiedä toimisinko oikein vakavassa tilanteessa järkevästi vai menisinkö tekemättömäksi, mutta sen huomasin, että itku minulle tulee vasta sen jälkeen kun kaikki on taas hyvin ja se huoli helpottaa.
       Soitin Miehenmurulle ja säikäytin sen itkullani. Piti vain kuulla jonkun sellaisen ihmisen ääni, joka sai oman pulssin ja mielen rauhoittumaan ♥
        Vaikka isällä on nyt kaikki taas paremmin, meni siitä aamuisesta leppoisuudesta ja uuden alun rauhallisuudesta ja ihanuudesta vähän pintaa pois... Tunteet ovat tänään menneet aallon harjalta sinne syvimpään rotkoon asti.
         Toivottavasti ensimmäinen päivä ei ole merkkinä koko loppuvuodelle.
          Ei tämmöisiä päiviä kaipaa yhtään lisää...

P.S. Kun eilen oli tiet niin liukkaat ettei oikein kävellenkään pystyssä pysynyt, päätin jättää juoksu lenkin arkipäivälle ja tein omassa pihassa kuntopiiriä. Juoksin umpihangessa (joka tarkoittaa meidän pihassa noin 20cm), viskoin kahvakuulaa ja tein jalka-, käsi- ja vatsalihastreeniä ulkosalla.
       Saldona oli toppiin repeytynyt reikä ja tämän päivän on ollut jalat kipeänä. Kävi se johonkin... semmoinenkin hyppiminen.