Nostalgisia pihakuvia ja kesäikävää ♥

Heräsin epämiellyttävään uneen ja koko aamun oli jotenkin sellainen olo, että pitäisikö tässä nyt tuntea olonsa oikeasti rikolliseksi. Näin nimittäin sellaista unta, että pussitin vainajia tuossa omassa puuliiterissä, jotka olin omin käsin vielä hengettömiksi tehnyt (!!)
     Miehenmurrikka kertoi eilen jostain vanhasta rikoksesta, missä kaverit olivat viinahuuruissa tapelleet ja toinen sitten oli kuollut ja kaverin toimesta upotettu järveen. Minulle ei näköjään voi kertoa mitään ilman, että alitajunta nappaa sen omakseen!
      Olo oli kuitenkin ällöttävä kun heräsin ja toisaalta suunnattoman helpottunut ettei minulla sittenkään ollut viiden ihmisen henkeä tunnollani!
     Noniin.
      Siivosin tänään - voisi sanoa että koko päivän. Oli taas semmoinen levoton päivä, että vaeltelin pitkin torppaa ja huomasin aina jotain siivottavaa. Milloin laatikoita, milloin kaappeja ja hyllyjä, ja ennen kuin oikeasti pääsin imurin ja mopin kimppuun oli kello jo pitkälti iltapäivän puolella. Mutta oli kyllä sitten loppujen lopuksi kiva istuksia ja syödä puhtaassa tuvassa ♥
      Löysin vanhoja valokuvia.
      Siis tämä torppa, jossa asustelen, on isäni lapsuudenkoti ja ollut meidän suvulla jo varmaan 1800-luvun alusta. Ehkä kauemminkin, mutta sinne asti ainakin on tutkittuja nimiä löydetty. Kuvat olivat mummoni kätköistä ja pihakuvia löytyy albumi tolkulla äidin ja isän luota, joten pitänee joskus tehdä pieni vertailu, mitä on muuttunut vuosissa, mutta tässä nyt pieni maistiainen siitä, millainen piha oli vuonna 1986.
       Kun noita katsoo, niin täytyy sanoa, että maku ei pihan suhteen ole kamalasti muuttunut...

Tuo talon kulmalla ollut pihakuusi kaadettiin varmaan 15 vuotta sitten ja tuon pihamaan sivupenkin purin toissa vuonna, mutta muuten pihamaa on kyllä pitänyt ulkonäkönsä. Talo on saanut uutta ilmettä uudella värillä ja kaivo saanut kunnon renkaan ja keinu tullut vähän napakammaksi - niin ja puutarhuri pihalla vähän kasvanut ♥

En tiedä olenko jotenkin nostalgiaan taipuvainen, mutta vaikka noissa vanhoissa kuvissa selvästi on havaittavissa se, ettei pihaan vielä 80-luvulla kamalasti kiinnitetty huomiota, niin ainakin meidän piha täällä maalla oli aina hyvin hoidettu ja kaunis - kiitos äidin ja isän. Ruoho on aina leikattu ja se tekee jo paljon maisemille.
     Yläkuvassa näkyy tuo reunuspenkki, jonka otin pois muutama vuosi sitten ja tänään viimeksi mietin, että siihen pitäisi keksiä nyt jotain muuta. Tosin ruukkumallia, sillä koivut kiskovat kaiken energian kukkapenkeistä.

Ei tällaisia maisemia ole enää koskaan. Jotenkin näyttää, että aurinkokin paistaa ihan eri tavalla näissä kuvissa kuin nykyään. Tämäkin kuva on jotenkin niin seesteinen ja rauhallinen ja täynnä kesän leppoisuutta ♥ Aitan takana näkyy vielä viljapeltokin, joka on ollut melkein 15 vuotta jo nurmella ja ajosillallakaan ei ole vielä edes kaiteita.
       Etualaa valloittaa tällä hetkellä iso kuusi, missä tässä kuvassa on vain pienet syreenipensaan alut. Tulee ihan haikea olo, kun näitä katsoo, vaikka viime kesänäkin ajattelin, että meidän piha oli kyllä komeimmillaan silloin.
        Nyt kun katsoo näitä kuvia, niin ei näissäkään mitään vikaa ole ♥

Etualalla viljapelto, joka nykyään on nurmikkona ja kasvimaana - Älyttömyyden Peltona ♥ Ja kuusi kasvaa tuossa kukkapotin paikalla ja vie kyllä aika lailla näkyvyyttä, kun tätä kuvaa katsoo ja miettii nykyistä tilannetta.

Ei tämmöisiä juhannuksia ole ollut enää pitkiin aikoihin. Mikä taivaan sini ja aurinkoisen kelin hehku ♥ Ei näitä kuvia pitäisi keskitalvella katsoa...
       Mitähän ajatuksia heräisi, kun etsisin ne 20-luvun kuvat esille. Mustavalkoista, kiireetöntä ja idyllistä ♥
...
...
...
Kävin tänään juoksemassa, vaikka tänään piti kyllä sivuuttaa sisällä sipisevä ääni oikeastaan heti kun se rupesi sipisemään. Harmaa päivä oli vähän masentanut eikä iltasella olisi viitsinyt muuta kuin kömpiä saunan lauteille tai sohvan nurkkaan.
      Laitoin juoksuvaatteet päälle enkä välittänyt yhtään siitä äänestä, joka väitti, että olo olisi parempi sohvan kulmassa kuin juoksulenkillä. Ihan nappiin ei juoksulenkki sujunut, mutta voin sanoa, että lenkin jälkeen se sauna ja se sohvankulma maistuivat vielä paremmalta ♥ Olo oli rento ja hyvällä tavalla rasittunut ja sain taas ajatuksille tilaa myös pääkopassa.
       Luin, että jos lenkille lähtö tuntuu joskus hankalalta, on vaan laitettava päälle, lämmiteltävä ja mentävä, miettimättä sitä toista tunnetta liikaa. Sehän on vain tunne, inhimillinen halu päästä vähän helpommalla. Mutta sitten kun pääsee liikkeelle, saa jalkojen alle narskuvaa lunta tai ropisevaa hiekkaa, tuntee miten vahva keho tekee töitä juoksemisen eteen, mieli täyttyy hyvästä olosta ja vaikka aina ei askel olisi niin lennokas ja helppo niin ainakin pääsee lähemmäksi oman kropan tuntemuksia. Hengästyy, jalat väsyvät, lihaksissa polttaa. Elää ♥
       Iltasella Miehenmurrikka nauratti minua koko puhelun ajan ♥
       Kaipaan sitä miestä.
       Eilen kävin niiden luona vaihteeksi. Käveltiin satamassa pieni lenkki ja iltapalaksi paistettiin pannukakku, josta tuli vähän omituista... En tiedä missä se meni vikaan, kun aika perusaineethan siihen tulee - ei voisi mokata kovin pahasti.... Kait?
       Jos tietty ei tee haitilaista pannukakkua ♥♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
420. juoksupäivä (155 vko)
- 2600.6 km
- 6 km kylälenkin versio (35 min)
- jaloissa tuntui heti alussa, ettei ole ihan powerit kohdallaan eivätkä olleetkaan, vaikka tietysti vähän juoksu helpottui kun sai jalat lämpenemään
- hengitys oli ihan ok, mutta jaloissa ei vain puhtia riittänyt ihan täyspitkään lenkkiin.
- ryhti ja asento ovat parantuneet ja toivon, että keskivartalon lihasten ansiosta
- askelluksella ei tänään ollut hirveästi väliä, kun maasto oli puolet matkasta vähän epätasaista ja askeleen piti olla aika lyhyt. Suurempia kipuja ei kuitenkaan tullut, joten kai sekin oli sitten ihan osuva
- -5, kiva pikkupakkanen ja muutenkin tiellä oli hyvä juosta, kun oli nahkeaa lunta tien laidassa ja vähän soraa. Pimeys alkaa vähän masentaa... pari kuukautta niin jo olisi vähän valoisampaa....