Kohti vappua...

Miksi minä näen aina meidän koirasta sellaista unta, että sille käy jotain tai että se on kamalan kipeä? Sellaisesta unesta herääminen on hirveää, ihan kuin eläisi kaiken jälleen kerran alusta asti uudelleen ja uudelleen. Pelkään nukahtaa uudelleen niiden unien jälkeen...
      Viime yönä muutenkin olin levoton nukkuja. Heräsin jokaiseen liikahdukseen ja ropsahdukseen ja unet olivat pieniä pätkiä tai sitten meidän koira kuoli niissä... Aamulla en ollut ihan sellainen tapaus, joka olisi nukkunut hyvin ja pitkästi ja laadukkaasti.
      Lämmitin tupaa ja mietin, että missähän vaiheessa sitä saisi jo lämmitellä esimerkiski joka toinen päivä tai vain pari kertaa viikossa. Nyt vielä olen tuikannut puuta uuniin jokaisena aamuna eikä se ole vielä ainakaan tuntunut yhtään liian paljolta. Aamulla oli tänäänkin maa ihan valkeassa kohmeessa eli viime yö oli jälleen käynyt pakkasen puolella... Ne minun koivunoksa-ennustukseni sanoivat, että vapun maissa pitäisi olla jo kesä, mutta aika kiire tulee luonnolle, jos aikovat pysyä oksien ennustuksessa.

Eilisiltainen pilvirykelmä

Kävin eilen juoksemassa ja nyt kokeilin toisten kenkien kanssa FB-pohjallisia. Reissu jäi melkein heittämättä, kun tuo lonkankoukistaja ilmoitti itsestään heti ensimmäisten askeleiden jälkeen. Pyörähdin ympäri ja sanoin Miehelle, että en voinutkaan mennä kun lonkka kiukuttelee. Itketti jo siinä kun seisoin eteisessä lenkki varusteet päällä ja painelin lonkankoukistajan kipeää kohtaa. Hieroskelin putkirullalla sitä vähän ja harmitti ja itketti vähän taas turhat asiat. Itketti sekin, että Miehenmurri ei itkenyt minun kanssa (!!) vaan sanoi vain että "jätät tänään väliin ja huilaat". Olikohan taas jokin naisellinen kohtaus siinäkin päällänsä jälleen...?!
      Vähän aikaa putkirullan ja pallon käsittelyä niin lonkankoukistajan lihakset venyivät sen verran, että kävin metsätiellä purkamassa mieltäni jälleen viiden kilsan verran.
      Iltasella kun Miehenmuru soitteli sitten vielä jotain vanhoja kappaleita, niitä hempeitäkin tietysti, niin itkeä vollotin uudestaan. Mies jo vähän hämmentyi, että onko nyt kaikki ihan ok. Sanoin vain, että sukuvika - kiitos äiti! En tiedä olinko hormoonihuuruissa vai vain väsynyt, mutta ihan omituiselta tuntui itsestäänkin, että itku oli taas eilen niin herkässä. Vähän jos joku meni poikkiteloin niin itketti!

Tänään siivosin vappua varten kämpän ojennukseen. En tiedä tuleeko mentyä mihinkään vappuna vai pysytäänkö kotona, mutta ainakin koti on siisti. Pitäisi tänään kurkistella sitä minun simaakin, että onko se edes valmistumassa vai tuliko siitä susi.
     Huomenna on työpäivä, melko pitkä taas ja pitäisi jaksaa touhuta jälleen aistit tapissa.
     Ajattelen sitä sitten vasta huomenna.
     Nyt ajateltiin, että kun Miehenmurri pääsee töistä tänään vähän aikaisemmin, savustettaisiin ruuaksi lohta ja iltasella saunottaisiin ulkosaunassa ja aloitettaisiin viikonloppu rentoutumisen merkeissä.
      Sopii minulle! ♥

Kuva lainattu: pinterest.com

Iloista vappua ja lämpöistä kevään juhlaa 🎈

 

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

340. juoksupäivä (122 vko)

- 2133.1 km

- 5km metsätien mini (30 min)

- lonkankoukistaja oikealta ilmoitti itsestään ja meinasi pilata koko lenkin, hieroin vähän ja helpotti sen verran, että pääsin juoksemaan - raivostuttavaa!

- hengitys onnistui hyvin ja ryhtikin pysyi ja olo muuten hyvä. Jalan kanssa vaan huomasin varovani ja käyttäväni omituisia lihaksia sen takia

- winflo-kengät ja FB-pohjalliset ekaa kertaa yhdessä, ei ehkä niin hyvä combo kuin pegasukset mutta katsotaan nyt kun seuraavan kerran kokeilen

- ei mikään tähtijuoksu!

- +5, pilvipoutainen keli