"Jollei jouluna ole lunta" ... minä en ala mitään!

Ei tunnu joululta yhtään.
      Ei lunta.
      Ei pakkasta.
      Ei edes vielä joulukuusta tuvassa (okei, tämä on näistä jutuista se, joka on minun vikani!).
      Tänäänkin satoi taas taivaan täydeltä vettä ja lämpötila hipoo kohta helteitä. Nämä kelit voisivat tulla maaliskuussa kun alkaa mielikin olla jo pelkkää kevättä, mutta nyt kaipaisin kunnon pakkasia, lunta ja semmoista ... miksi sitä kutsutaan... TALVEA!
       Ehkä tämä jouluttomuus ja talvettomuus on yksi syy siihen, etten saa aikaiseksi mitään jouluista. En kuusta enkä ulkosaunan pesua enkä porkkanalaatikkoa. Kohta ne on sitten pakko tehdä puolessa minuutissa, kun jätän ne aatonaattoiltaan ja sitten ähisen ja puhisen kun JOKU ei ole tehnyt hommia ajoissa.
       Eilen oli työpäivä ja voin sanoa, että kummallinen fiilis oli vähän tehdä töitä. Enkä minä ihan kyynelettä säästynyt, vaikka miten yritin pitää työ-minän kondiksessa. Kun kanttori soitti siunausmusiikiksi kitaralla Olen kuullut on kaupunki tuolla, minä romahdin... Itkeä tihrustelin parvella ja yritin olla ettei kanttori näkisi tyrskimistäni, sillä mikään ei ole niin ammattitaidotonta kuin itkeminen tässä hommassa. Tässä hommassa pitää omat surulliset ajatukset siirtää syrjään ja miettiä sen hetkistä siunaustilaisuutta ja niiden tuntemattomien surua, jotka surevat läheistään. Suntion itkettyneet silmät eivät ole se, mitä niiden tulisi nähdä. Onneksi eivät nähneetkään, kun oli pelkkä siunaus eikä haudalle menty.
       Pääkallo paikalla kävin laittamassa tunnit ylös ja siellä se vasta omituinen fiilis tuli kun työkaverin paikalla oli kukkakimppu ja molemmin puolin kynttilät ja pöydällä kuva. Hassua miten nopeasti naama unohtuu, vaikka ei unohdukaan...

Tänään kävin juoksemassa ja tulipa rikottua nyt sitten se 1000km juoksukilsan raja! Aika mahtavaa!
        Tässä on ollut pari huilipäivää ja jotenkin olisi kuvitellut että se tuntuisi jaloissa vahvuutena ja jaksamisena, mutta vähän painavat kintut minulla oli tänäänkin. Kahdeksan kilsaa juoksin ja melkein neljä kilsaa meni ensin siihen, että jalat edes jotenkin lämpenivät ja toiset neljä siihen, että jaksoin kotiin. Ei mitenkään lennokas juoksu, mutta hyvä olo siitä kuitenkin tuli.
         Kotona odotti rypsiporsas pihvit ja veneperunat. Pientä juhlaa tonnin ylityksestä ♥ Sitten ruuan jälkeen vetäydyinkin sohvalle sulattamaan ruokaa. Olo oli euforinen, lämmin ja hyvä. Rankahko lenkki, hyvää ruokaa ja hämärä tupa. Ei olisi paljon tarvittu kun tämä emäntä olisi nukahtanut siihen.

Eikö ole ihania kuvia. Nämä ovat ainakin viiden vuoden takaa. Silloinkohan viimeeksi meillä oli kunnolla lunta... Harmittaa oikeasti tämä lumettomuus. Kaipaan sitä vuodenaikojen vaihtelua, kun välillä nipistää pakkanen ja sitten taas kuumottaa helle. Jos koko ajan on vaan tätä (niin kuin nyt on ollut kesä, syksy ja alkutalvi), että sataa vaan vettä ja on pimeää, niin ei tämä kauan enää ole hauskaa - ei ole enää edes nyt!
         Ostin tänään viimeiset lahjat. Tällä kertaa elämyslahjat, jalkahieronnat siskoille, vaikka ne sanoivat ettei mitään tartte. Haluan olla vähän vastakarvaan - edes jouluna. Ja mieluummin ostan jonkun vähän kalliimman lahjan, josta OIKEASTI on iloa, kun semmoisen minkä ne nakkaa johonkin kierrätykseen heti joulun jälkeen.
          Antamisen iloa. Sitähän se joulu on, eikö vaan?


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
156. juoksupäivä (1v 2vko)
- 1002, 6 km JEEEEE!!!!
- 8km suursuolenkki (53min)
- juoksussa sinänsä ei ollut vikaa, jaloissa vaan ei tuntunut niin hyvälle kuin joskus, lennokkuus puuttui
- hengitys sujui kun oli niin kostea ilma eikä kramppejakaan tullut
- ryhtiä piti korjata vähän väliä ja tänään pitikin sitten taas ottaa ohjelmistoon lihaskuntotreenit. Päässy vähän lipsahtamaan joulun puolelle sekin homma...
- keli oli ikävä, kostea ja lämmin ja minun saavutukseni (1000km raja) kruunattiin sillä että sade kasteli lopuksi
- olo oli hyvä juoksun jälkeen ja se taas muistutti minua siitä minkä takia minä juoksen!!