Onnellisen emännän fiilistelyä ja sosiaalisuuden riemuvoittoja!

Olen aikamoinen fiilistelijä.
          Kaikki, jotka tuntevat minut vähänkin paremmin, tietävät joulu on yksi niistä asioista, joita fiilistelen jo lokakuussa. Heti kun vähän viilenee ja pimenee niin minä kaivan tuikut pöydille ja alan juomaa glögiä niin, että jouluna ei enää jaksaisi juoda kuumaa juomaa ollenkaan!
         Kevät on toinen aika, kun minussa herää semmoinen tunne, että pitää ruveta pöyhimään kukkapenkkiä tai laittamaan ruohonleikkuria kuntoon tai raapimaan maata näkyviin hangen alta. Kevätfiilistelyä!
         Näinä päivinä, kun olen VIHDOIN saanut olla itseni kanssa kotisilla, olen fiilistellyt uuden tuvan ihanuutta ja tuvan lämpöä ja kodikkuutta joka solulla! Illat virahtavat pitkiksi kun makoilen sohvalla viltin alla, katson ihania, lällyjä leffoja rakkaudesta ja sen ihanuudesta ja tuskasta, ja silmäilen välillä hämärää tupaa joka on samalla kertaa tunnelmallisen erinlainen ja samalla kertaa tuttu ja rakas ♥
          Ah!

Nyt on muutamana päivänä käyneet myös ystäviä kylässä. Hurja ajatus minulla oli, että pyydän kaikki kaverit kerralla, mutta eihän se aina mene niin kuin suunnittelee ja nyt on ystävät käyneet tipotellen. Oikeastaan ihan kiva näin, niin sai oikeasti puhua ja keskittyä yhteen ystävään kerrallaan, puhua asioista kahdestaan ilman, että huomiota on jakamassa monipäinen lauma.
        En ole mikään sosiaalisuuden kirkkain tähti, mutta kun pienellä vaivalla kuitenkin saa aikaiseksi ihania hetkiä, niin pitäisi olla vähän aktiivisempi omien ystäviensä kanssa. Sitä jotenkin muka on kiirettä ja menoa ja meininkiä, vaikka oikea syy on pelkästään saamattomuus, väsymys tai laiskuus. Olen kuitenkin iloinen, että edes nyt sain aikaiseksi leipoa vähän syötävää ja pyydettyä ystävät kylään.

Tuparilahjoja ♥ ihanat!

Ja hassua oli huomata myös se, että kun alkuviikosta kävi ns. vanhempi puolisko ystävistäni niin niiden kanssa jutut olivat aikalailla erilaisia kuin eilen Annin tai tänään Paulan kanssa. On oikeastaan ihanaa, että ystävinä on niin erilaisia ihmisiä: melkein oman äitini ikäisiä naisia, viisissäkymmenissä olevia naisia, nuoria opiskelijoita, nuoria äitejä... Huomasin olevani aika rikas ystävistäni. Voi kun minussa olisi naista sanoa se heille useammin, että tässä on aika onnekas naisenkuvatus kun minulle on siunaantunut näin ihania tyyppejä ystäviksi ♥
           Kävin torstaina juoksulenkillä vähän uusissa maisemissa.
           Oltiin puhuttu herrapuoliskoni kanssa, että voisi olla ihan kiva treffata lenkin merkeissä, kun molemmat kuitenkin useamman kerran lenkillä käy viikossa. Yhdistettäisiin huvi ja hyöty ja tietysti se, että nähdään niinäkin viikkoina, kun ei muuten nähtäisi. Ajoin iltasella kaupunkiin ja hölkkäiltiin isännän tyypillinen lenkki läpi. Kuntotaso meillä on vähän eri, kun minä olen kohta juossut vuoden ja mies aloitti heinäkuussa, mutta älyttömän mukavaa oli juosta välillä kahdestaankin. En minä oikein mitään osannut puhua tai keskustella, kun on niin tottunut siihen, että juoksu on sitä omaa aikaa, mutta jo pelkästään toisen läsnäolo teki hyvää ♥ Herra vaan lenkin jälkeen vähän murahteli, että taisi vain pilata minun lenkkini kun mateli ja taapersi niin hitaasti, mutta lopetin oitis ne puheet ja sanoin, että hyvää se tekee miullekin vedellä erilaisia lenkkejä, kun kohta on vuoden kahlannut näitä samoja polkuja. Ja ilta oli muutenkin ihana, vähän kostean kylmä, mutta muuten poutainen. Ja miten ylpeä mie olinkaan, että miulla semmonen mies on ♥ Ylpeä, onnellinen ja rakastunut ♥

Tänään keli oli sitten kaikkea muuta kuin kiva. Aamusta asti satoi ihan taivaan täydeltä vettä! Lammikot syntyivät pihamaalle ja maisema näytti jokseenkin ankealta. Lämmitin aamusella uunia ja ajattelin, että Luojan kiitos ei tarvitse pakon edessä mennä ulos tekemään mitään...
          Paula tuli iltapäivästä ja toi pienen neidinkin mukanaan. En vielä ollutkaan nähnyt niiden pienimmäistä ja kovin oli puhelias nyytti - ja pieni ihmisen alku! Ajattelin jo silloin kun isosisko sai lapsen, että minkähänmoinen lapsenkaipuu sitä iskee, kun näkee pienen vauvan, mutta silloin yllätyin, ettei iskenyt mikään vauvakuume, vaikka alan olla jo siinä iässä, että pitäisi kohta semmoinenkin kuume heräilemään jos aikoo lisääntyä ennen kuin kuolee... Sama juttu tämänpäiväisen nyytin kanssa. Oli ihana pidellä sylissä pientä tytöntylleröä ja katsella vauvan naamaa ja kuunnella jollotuksia, mitä tyttö pulisi itsekseen. Ihanaa, mutta ei tullut vieläkään semmoista, että tämmöisen minäkin tahdon... Luulen, että se johtuu siitä, että miulla on ollut varmaan krooninen vauvakuume koko elämän enkä huomaa niitä korkeampia piikkejä siinä käyrässä! Olen aina rakastanut lapsia ja halunnut ison perheen - ainakin viisi lasta - mutta ei se minulla ole ollut semmoista, että sen lapsen pitää olla oma. Tottakai olisi ihana kokea raskaus ja synnytys ja kaikki se, mutta saadakseen perheen ei tarvitse välttämättä tehdä lapsia itse... Kai minulla on sitten enemmänkin semmoinen perhekuume, kun olisi niin ihana puuhastella joulua jo OMAN perheen kanssa. Komentaa muksuja jauhottamasta koko taloa piparinpaistossa tai korjailla niiden sotkuja, kun tuotaisiin kuusi tupaan.
        Tähän joku todellista lapsiarkea viettävä sanoisi, että romantisoin koko hommaa ja teen siihen vaaleanpunaiset reunat, mutta olkoot ne reunat vaikka sysiharmaat niin minusta se olisi jo aika kivaa. Oma perhe, omat joulujutut, omat traditiot ja oma joulu.

Mutta katsokaa mitä ilta toi mukanaan!
          Märkää, painavaa ja valkeaa LUNTA!
          Miten onnelliseksi joku loskainen lumikerros voikin tehdä ihmisen. Kun kävin iltasella lumituiskulenkillä niin NAUTIN älyttömästi vaaleista maisemista, kun otsalamppu valaisi valkoiseksi muuttunutta metsää ja tietä. Jalat olivat vähän uuvuksissa eikä meno muuten kamalan lennokasta ollut, mutta ympäristö teki juoksusta ihanaa! Ensimmäinen lumijuoksu!
          Tiet olivat vähän liukkaat ja kenkä vähän lipsui loskassa, mutta hällä väliä! Lenkin jälkeen odotti kuuma sauna lauteilla istujaa ja täytyy myöntää, että tällä hetkellä kun lojoksin tässä uudella, omalla sohvalla, hämärässä tuvassa ja tuikkukynttilöiden kanssa, niin olen aika onnellinen nainen! ♥♥

P.S. Taidan kruunata talvisen ja ennenkaikkea LUMISEN illan glögi-mukilla ja ihanalla leffalla... Talven odotuksia sinne ruudun toiselle puolelle! Pus!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
torstai 19.11.2015
143. juoksupäivä (50vko)
- 7.7km lentokentän ympäri (1h 10min)
- juoksu hölkkä kävelyä miekkosen tahtiin
- huomasi, että hitaampi juoksu kävi pohkeisiin enemmän kun ei voinu niin hyvin juosta ns. oikeassa asennossa, mutta muuten hitaampi lenkki teki ihan hyvää. Ei aina tartte vetää verenmaku suussa...
- ilma oli hyvä, vähän kostean kylmä mutta muuten hyvä ja mukava
- hyvä fiilis tuli siitäkin, että toinen nautti ja huomasi, että jaksaa jo paremmin ja pidemmälle!

tänään 21.11.2015
144. juoksupäivä (50vkoa takana)
- 7.2 km kylälenkki (46min)
- juoksin ekaa kertaa lumessa ja lumituiskussa!!! Ihanaa!
- muuten juoksu oli vähän tahmeaa ja varmaankin suurin syy oli tämän päivän huonot syömiset, kun en ehtinyt kunnolla syödä päivällä. Ihan vaan pikkusuolaista popsin.
- ryhti lösähti kun väsähdin, mutta loppumatkasta yritin ihan kiusallani vähän itteäni ojentaa, että kestäis edes jotenkin homma paketissa.
- hengitys temppuili alussa kun pisti jo ennen kuin pääsi edes alkuun. Ilmakuplia vatsan ja ruokatorven välillä.. nipisteli
- keli oli tien puoleen vähän ärsyttävä kun aamuinen sade oli tehnyt lammikoita ja piti niiden yli pomppia ja sitten illan lumi oli tehnyt tien, varsinkin asvalttitien liukkaaksi. Piti taas harjoitella "rentoa juoksua" liukkaalla.
- Lumi oli kuitenkin ihanasti tehnyt maisemat valkeiksi ja puut näkyivät selvästi juoksupolun varrella kun ennen juoksin pelkässä pimeydessä. IHANAA! Sain vähän valoa tähän synkkyyteen. Ja tuisku kasteli naaman kerta toisensa jälkeen! 
- kaikenkaikkiaan väsyneistä jaloista huolimatta IHANA LUMIJUOKSU!!! ♥