PAPERIPRINSSI
Kaari Utrio
(Amanita 2015)
Ehdin jo odotellakin Kaari Utrion uutta romaania tälle syksylle eikä odotus ainakaan hukkaan mennyt. En ole Utrion keskiaikaan sijoittuvia kirjoja lukenut, mutta nämä 1800-1900-lukujen molemmin puolin sijoittuvat epookkiromaanit ovat olleet kyllä kaikki sellaisia hyvänmielen romaaneja (esimerkkinä Seuraneiti, Vaitelias perillinen, Ruma kreivitär). Niissä yhdistyvät kaikki se, mistä minä kirjassa pidän: historia, huumori ja romantiikka.
Kun merimiehenä maailman meriä niittänyt Sebastian Ross palaa synnyinseudulleen ja perimälleen Suurkosken paperiruukille raajarikkona, ei elämä tunnu tarjoavan miehelle enää mitään elämisen arvoista. Ruukkia on hoitanut Wilhelmine Falkensten, joka on yhtä suurikokoinen kuin rakkautensa ruukkiin ja ruukkilaisiin. Uuden ruukin patruunan paluu Suurkoskelle muuttaa Wilhelminen elämän täysin ja vahvatahtoinen ja toimelias nainen joutuu huomaamaan, että oma kohtalo ja elämä on jonkun toisen käsissä. Myös karhumaisen iso Sebastian Ross joutuu taipumaan elämän edessä, hyväksymään itsensä raajarikkoisena entisenä merimiehenä, mutta ennen kaikkea näkemään maailmassa jälleen värejä ja iloja.
Olin säästänyt kirjaa joulupyhiksi, mutta ahmaisin sen muutamassa päivässä. Kirjan alussa nimien suuri määrä teki ensimmäisistä sivuista sekavia ennen kuin ehti saada tarinasta otteen ja henkilöihin tutustui paremmin. Juoni oli tuttu ja mutkaton, mutta ehkä juuri se teki lukemisesta niin nautinnollista kun sai vain nauttia historiallisista maisemista, juonittelusta ja romantiikasta eikä tarvinnut pelätä mitään yllätyskäännettä tai koko tarinaa romahduttavaa lopetusta.
Utrio pystyy loihtimaan historian silmien eteen juuri sellaisena kuin itse olisi ollut mukana tekemässä paperia lumpusta tai kävelemässä 1830-luvun Helsingin lumisilla kaduilla.
Paperiprinssi on ihanaa ajanvietettä sohvan kulmaan ja viltin alle. Kirjasta jää hyvä mieli ja se sopii hyvin joulupyhien rauhallisimpiin hetkiin lukunautinnoksi. Minun puolestani Utrio voisi kirjoittaa tämmöisiä kirjoja joka kuukaudeksi!
"- Kuulenko minä muori Edgrenin äänen, merikapteeni ihmetteli. - Eikös hän liimannut arkkeja täällä jo Jeesuksen aikana?
Liimahuone hörähti, ja Wilhelmine havahtui tyytymättömyydestään. Mikä hän oli vaatimaan, että pahoin loukkaantunut mies käyttäytyisi iloisesti? Tosiasiassa Wilhelmine halusi nähdä Sebastianin hymyilevän, ja mieluimmin hänelle itselleen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti