Kuistilla

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Varsinkin kun lauantaina oli töitä niin tuntui, ettei oikein viikonloppua ollutkaan.
          Työpäivä meni hyvin. Vähän olin ruosteessa, kun on taas monta viikkoa edellisestä kerrasta, mutta menihän tuo nyt kuitenkin. Satoi räntää. Isoja hituleita ja kasteli olkapäät ja hartiat. Kun työpäivän jälkeen mentiin vielä kylätalolle hirvipeijaisiin koleaan saliin, niin sitten sai olla viluissaan koko illan. Lämpöiseksi ei meinannut tulla mitenkään, vasta saunassa kun istui niin tuli vähän parempi olo.
           Tulisi nyt edes pakkasta..
           Sunnuntainakin kun kävin juoksemassa niin räntäsade vihmoi kasvoja ja olo tuntui kylmältä ja märältä. Ei oikein ollut mikään inspiroiva keli liikunnalle, mutta hyvältä se sitten jälkeenpäin tuntui että tuli lähteneeksi. Niin kuin aina.
            Tänään siivosin kuistin.
            Sain vihdoin viimein tehdä senkin nurkan siistiksi ja minunnäköiseksi. Tosin isä ramppasi vielä talon vintillä ja teki koko ajan uusia jälkiä lattialle ja rappusiin saappaillaan, mutta yritin olla hermostumatta. Aina en ihan siihen pystynyt. Jotenkin tänään oli taas semmoinen päähän-ottamis-päivä... syytä ei varsinaisesti ollut...

Kuisti näyttää kamalan siniseltä, kun tehosteseinä tekee harmaatkin seinät ihan sinertäviksi, mutta toisaalta se on aika ihanakin noin. Semmoinen haaveiden sininen keidas... ja sitten pölähdetään kirkkaan keltaiseen sisäeteiseen. Pam! Isä ei sitä ehtinyt maalaamaan, joten... en tiedä. En mitenkään enää jaksaisi katsella työvälineitä tai työmiehiä näissä nurkissa. Haluaisin vain oman rauhan ja rauhan tehdä jo vaikka jouluvalmisteluita tai muuten vaan talvea.
            Taitaa olla liikaa vaadittu.
             Iltasella talo hiljeni, kun vanha polvi lähti kaupunkiin muutamaksi päiväksi.
             Valtasin heti sohvan ja käperryin siihen katsomaan leffaa, joka ei sitten niin hyvä ollutkaan... meni vähän romanttinen ilta pilalle, mutta olipas ihana köllötellä oman itsensä seurassa hämärässä talossa ja olla vaan. Omineen. Milloinhan viimeeksi olisin ollut ihan näin yksin? Joskus heinäkuussa?

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntaina 15.11.2015
141. juoksupäivä (49vkoa täynnä)
- 5km kylälenkki mininä (28min)
- juoksin lyhyemmän pätkän, että ehdin hyvin syömään
- juoksu oli vähän nahkeaa, yhtä nahkeaa kuin kelikin..
- juoksu asento ja hengitys ok ja ei askeletkaan muuten huonoja olleet, vain vähän raskaita
- räntäsadetta, kylmää ja kosteaa, pitkästä aikaa kuitenkn juoksin valoisalla kelillä