Työelämä ja oma elämä on vienyt nyt päivät alkuviikosta niin tyystin, etten ole jaksanut iltasella koneella istuksia. Hengissä olen kuitenkin. Juuri ja juuri.
Eletään vasta keskiviikossa ja minusta tuntuu, että tämä viikko on ollut vuoden mittainen! Kai se johtuu siitä, että on satanut kaikki päivät juhannuksen jälkeen - noh, okei, maanantai oli ihan kiva päivä, mutta näinä kahtena muuna päivänä on vettä tullut niskaan ihan riittävästi. Pelkään, että jos huomisen vielä sataa, kutistutaan!
Remontti etenee sittenkin! Maanantaina kun piti poutaa, miehet saivat sahailtua paneeleita kattoon sekä apukeittiön puolelle että pientä viimeistelyä ulkokuistin viistokattoon. Teki jotenkin niin 'suoraselkäiseksi' nuo huoneet tai tilat, kun katto on suora ja kaunis.
Eilen olivat saaneet apukeittiöön lattian. Samaa korkki-lattiaa ei enää saanut mistään, mitä tuossa takkahuoneen puolella on, mutta kaunis on tämäkin lattia. Jotain parketinsukuista se taisi olla. Nimeä en muista. Pitäisi varmistaa... Oikein odotan sitä hetkeä, että saan laitella maton ja pestä ja puunata tämän kulman kuntoon. Isä lähtee viikonvaihteessa kahdeksi viikoksi pikkusiskon rengiksi, joten viikonloppuna se sitten koittaa - suursiivous! Niin - siis toivottavasti koittaa...
Eihän sinne sähköjä tai muuta sellaista ehditä vetää, mutta minulle riittäisi, että saisin nämä kamppeet pois nurkista laatikoihin ja kaappeihin. Alkaa tämä evakkotunnelma jo rasittamaan!
Tänään kun kurkistin kotiin tullessa ovesta oli apukeittiö jo ihan toisennäköinen: alalaatikostojen rungot olivat jo paikallaan. Kamala sotku ja siivo oli jälleen, mutta en todellakaan jaksanut laittaa tikkua ristiin asian takia. Olkoot! Voi kun pääsisi jo täyttämään laatikoita!
Yläkaapistot toivottavasti roikkuvat seinällä sitten huomenna. Nyt ne lojuvat takan edessä kaiken muun kaman keskellä...
Huomasin eilen, kun töiden jälkeen ajelin vähän pidempää matkaa ystävää tapaamaan, että minulle vapaus merkitsee autoa ja omaa reissua. Siis sitä, että pääsee yksin ajamaan johonkin ja kaikki maailmassa on avoinna! Noh, ehkä vähän mahtipontisesti sanottu, mutta periaate tuli selväksi. Nautin autolla ajamisesta ja varsinkin yksin. Se, että pääsee silloin tällöin ajamaan johonkin kauas pois, tekee olon vapaaksi ja onnelliseksi. Sitä kai olin eilen auton ratissa, vaikka taivaalla oli sadepilviä ja ikkunalasissa pisaroita. Oli kesä ja minä tein automatkan!
Olin kotisilla vasta puolenyön maissa ja se kyllä näkyi tänään töissä leveinä haukotuksina ja kotona melkein kolmen tunnin unina... Hupsaa! Ukkonenkin jyrähteli kun olin vaipumassa horrokseen ja sen verran reippaasti vielä, että nykäistiin töpselit seinästä.
Kävin iltasella vielä juoksulenkillä. Nyt sentään juoksin koko matkan, mutta vähän kyllä työ verottaa näitä kilometrejä minun lenkeistä. Nytkin taas juoksin 5km lenkin, vaikka pitäisi vähän ottaa niskasta kiinni ja juosta ainakin se 7km, mieluummin 10km. Jospa syksymmällä sitten... (joopajoo!)
Nurmi kasvaa, kasvimaa ei erotu ympäröivästä Älyttömyyden Pellosta, kukkapenkeistä en ole ehtinyt ottaa kuvia... Minulta loppuvat päivistä tunnit, viikoista päivät ja vuodesta viikot!
Sadankolmenkymmenenseitsemän metrin mittainen huokaus.
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
83. juoksupäivä (29 vko alkaa)
- 5km metsätie (30min)
- juoksu kulki ihan hyvin, vähän reidet edestä ja takaa kireät, pitäisi viikonloppuna vähän rullailla ja tehdä jotain lihashuoltoa
- hengitys ok, mukavan helpohkoa
- ryhtikin suht hyvä, kun muisti pitää vatsan pinkeänä
- ilma tuulinen, n. +18 astetta, juoksin topissa ja shortseissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti