Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin...

Mistähän se johtuu, että juuri kun päivä tuntuu hyvältä, on kaikki hyvin ja mieli hyvä, niin sitten vaakakupit tasoitetaan oitis siihen järjestykseen, ettei maailma nyt olekaan niin vaaleanpunainen kuin erehtyi luulemaan?
          Tänään oli juuri sellainen päivä.
           Olin iltapäivästä niin iloinen meistä, meidän töistä ja siitä, että vaikeasta, raskaasta ja pitkästä viikosta huolimatta jaksettiin vielä nauraa ja vitsailla. Kaikki näytti sellaiselta kuin torstaina haluaakin asioiden näyttävän. Ja sitten kuppi heilahti ihan toiseen suuntaan, kun meidän naispomot asteli paikalle ja tarttuivat niihin asioihin, joihin ei olla todellakaan ehditty kiinnittämään huomiota. Oikein hartiat lysähti kun latoivat pöytään huomiotta jääneet hommat tai asiat eivätkä edes vilkaisseet sinne suuntaan, missä ollaan koko viikko taas möyritty kuin maasiat!

Omenapuiden kukkia.

Joskus tekisi mieli viskata hanskat maahan ja lähteä kävelemään, mutta aina sitä vain seisoo paikallaan ja yrittää selittää sitä, miksei voida olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Likat lohduttivat minua, että ne olivat vaan kateellisia, kun niiden oma tontti oli tietysti kuin villi viidakko ja piti päästä meille jostain sanomaan, mutta minä otin ja pahoitin jälleen mieleni moisesta.
             Ollaan raadettu koko viikko sen eteen, että olisi taas huomenna mukava lähteä viikonloppua viettämään ja toiset astelevat paikalle ja murjovat meidät maan rakoon matojen kavereiksi. Suututtaa.
              Ilman puoleenkin tämä päivä oli jälleen niitä, kun Taivaan Isä ei oikein tiennyt kumpaa nappia painaisi, joten Hän vuorotteli varsin tiuhaan. Sadetta ja aurinkoa. Ja kylmää! Saisi se lämmin ajelehtia tänne...

Piti kiepsauttaa töiden jälkeen K-raudan kautta ja ostaa ensinäkin omat jutut kasvimaalle (auringonkukat, persilja, kukkakaali jne.) ja sitten kaverille synttärilahjaksi amppeli. Ostin sellaisen riippapelargonian, jossa näkyi olevan paljon nuppuja. Ystäväiseni on pari vuotta vanhempi ja ollaan oltu lapsesta lähtien kavereita. Ainut sieltä saakka oleva ystävä.
            Olin kutsumaton vieras ja ajattelin vain pistäytyä ovella viskaamassa kukan, mutta päädyin sitten istumaan muiden vieraiden kanssa kahvipöytään... työnutut ja väsymys eivät olleet hyvä yhdistelmä toisen synttäripöytään.
             Kotona en jaksanut kun käydä suihkussa. Porukat tekivät vintissä kuormaa peräkärryyn, kun isän pitää viedä lattialankkuja höylättäväksi huomenna, joten minä otin emännyyden torpassa ja laitoin tuvan kuntoon ennen suihkua ja iltapalaa. Jäi juoksukin huomiselle kun meni iltaruoka vähän pitkäksi...
             Nyt kelpaa taas uni... Näinä päivinä ei ole ehtinyt nukkumatti viskomaan hiekkojaan kun tämä lyyli on jo ollut unten mailla. Ulkotyön bonus.

Tien toisella puolella on naapurin isännän pelto jo kauniilla oraalla ja minun nurmeni näyttää vielä multaista naamaa... Tekisi NIIN mieli ajella tuo naapurinkin pelto tasaisen vihreäksi... mitähän isäntä minulle tekisi? Kiduttaisiko vähän aikaa vai tappaisiko heti...?