Unihalvaus ja räjähtävät päät

Tuli taas tänään huomatuksi, mitä syntyy kun yhdistetään kolme samalla huumorintajulla, hulluudella ja mielellä varustetut naisenalut samaan tilaa. Naurua aamukahvilla, ruokatauolla ja iltapäiväkahvilla ja työmaalla siinä välissä!
           Aikku kysyi kun mentiin aamukahvin jälkeen takaisin ruohonleikkureita etsimään, että kuuluuko minun päästäni sellainen paukahdus vähän ennen unta? Katsoin typykkää kuin pöllö aurinkoa. Että kuuluuko mitä?? Sellaisia nytkäyksiä minulle kyllä välillä tulee ennen unta, mutta ei mitään pauketta ole ainakaan tähän mennessä kuulunut. Ruokatauolla Aikulla olikin sitten jo faktaa pinnassa ja kyse on ihan oikeasta tilasta, räjähtävän pään syndrooma. Siinä kuulemma aivot luovat kuuloaistimuksen kovasta pamahduksesta, joka tekstin mukaan johtui siitä että aivot ikään kuin sammuvat liian nopeasti... Joka viides kärsii vaivasta ja se on harmiton, mutta kiusallinen. Tultiin taas viisaammiksi.
            Sitten se juttu levisikin jo käsiin kun ruvettiin kehittelemään unihalvauksesta ja räjähtävän pään syndroomasta ties mitä yhdistelmiä ja naurettiin, että ainakin nyt tiedetään sitten mikä meitä vaivaa, kun ei päästä sängystä ylös aamusella!
             Voi meitä!
              Ehkä taas kokopäiväinen ruohonajo teki tehtävänsä ja pehmensi meidän päät jälleen pullataikinan tasolle. Mieli oli kuitenkin kaikesta nauramisesta sen verran hyvä, ettei minua edes kamalasti ottanut päähän se, että ensin minun leikkuristani (tällä kertaa onneksi työnnettävästä) tipahti pyörä kesken ajon. Ei ollut ensimmäinen kerta ja viimeeksi sain sen tiukattua takaisin, mutta nyt se kiristyssalpa oli mennyt poikki eikä rengas enää kiristynyt akseliin vaan velloi vapaana... Noh, vielähän sillä ajoi, kun aina silloin tällöin potkaisi renkaan peremmälle akselille. Loppujen lopuksi minun ajoni loppui siihen, kun aisaa pitävä puolivälin puomi katkesi. Rengas oli kuluttanut metallituen ohueksi ja nyt se sitten (tietysti!) katkesi. Sitten ei voinut enää edes temppuilla koneen kanssa, että olisi saanut ajetuksi. Raato mikä raato. Likat ajoivat työnnettävillä sitten loput ja minä hain ajettavan leikkurin loppuajaksi. Onneksi tonttia ei kamalasti ollut jäljellä. Ajettiin tällä kertaa vain hautojen edustat, katsotaan sitten loppuviikosta paremmin.
               Ja kotiin nappasin sen peräkärryn pyörän, johon ei työmaalla saatu ilmaa. Ajattelin ensin, että vika on meissä, mutta kun kotonakaan en saanut siihen ilmaa niin alkoi epäilyttää jo muutenkin... Venttiilikin vaihdettiin ja sitten sitä ilmaa jo sinne menikin, mutta tuli myös pois. Puolessa minuutissa. Rengas vuotaa pahemman kerran jostain.
                Ärsytti...

Kotona oli kuistiremontti edennyt panelointiin asti ja tässä olisi sitten meidän kuistin ensimmäinen seinä. Katon miehet saivatkin jo eilen laitettua ja nyt oli sitten seinän vuoro. Tämä seinä tehtiin sillä aikaa kun odoteltiin, että ikkunakuorma ilmestyisi pihaan ja jos huomenna ei ole ihan kamala keli niin sitten olisi ikkunanlaiton vuoro. En malttaisi odottaa, että saa raijata kuistille tuolin ja pienen pöydän ja istuksia siinä sitten kesäiltoina itikoilta suojissa tai syksyisin laitella kauniita valoja ja muuta ikkunalaudoille...

Kuistista tulee tällä kertaa lämmin ja villaa on laiteltu niin seiniin kuin lattiallekin. Lattialankut olivat niin ihanat, että ne jätettiin paikoilleen. Tosin hiottuina ja pian myös maalattuina. Ja ikkunoista tulee myös lämpöä pitävät, kiinteillä laseilla. Katsotaan nyt miten miekkoset saavat ne asennettua...

Minun urakkani oli tänä iltana kylvää tuo minun Älyttömyyden Peltoni. Jos se huomenna sataa niin sataa sitten siemenille ja nostattavat aikaisemmin nurmen. Toivossa on ainakin hyvä elää. Olin aikoinani ostanut kamalan kalliit siemenet tuohon meidän imeytyskenttään ja vielä ihan liikaakin. Nyt tuntui kuitenkin, että kannatti aikoinaan olla vähän hullu, sillä siemenet riittivät melko hyvin isolle alueelle ja ainakin antavat sellaisen alkuvihreyden, ennen kuin sekaan ehtii kasvaa muuta. Nyt vaan odotan malttamattomana, että sieltä jotain vihreää tulisi esiin.
            "Jyräsin" meidän omalla äeksellä tai paremminkin äeksen perärullilla, kun jyrää ei kehdannut käydä lainaamassa. Menisi kuulemma vaan käytössä rikki, kuten on mennyt niin moni muukin lainapeli... En toki muista tämmöistä! Ihan hyvä siitä tuli noinkin. Nyt vaan oras pintaan!

Iltasella kävin juoksentelemassa. Tällä kertaa semmoinen 5km lenkki ja aika ripeää vauhtia. Vähän kiihdyttelin ja kokeilin että missä menee kropan rajat. Aika hyvin sopeutui monipuolisempaankin menoon ja tuntui ihan kivalta välillä mennä vähän vauhdikkaammin, vaikka lyhyempi lenkki olikin.
          Nyt sitten ollaankin taas ihan puhki. Väsy painaa joka paikkaa ja huomenna tulisi hautausmaalle vihdoin viimein tämän kesän hoitokukat. Kamala homma, kiireiset päivät tiedossa ja paljon muistettavaa ja tehtävää. Ei saisi olla väsynyt eikä nuupallaan. Tein kukkapäivän voimia antavaksi herkuksi vähän murupusuja, siis suklaapäällysteisiä riisimuroja. Toivottavasti antavat vähän energiaa!
           Nyt maate ja maha syliin!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
74. juoksupäivä (26. vko alkaa)
- 5km metsätien pikkulenkki (30 min)
- semmoista hidas-nopea juoksua koko matka, välillä kiihdyttäen aika kovaakin ja sitten taas tasaisemmin
- hengitys pysyi mukana ja taisi keuhkottykätä vähän vaihtelusta
- ryhti ja asento on edelleen vähän hakusessa kun tuntuu että askel jää liian eteen
- keli oli hyvä, +16 ja puolipilvinen ilta