Talven odotusta: talvirenkaat ja syksyn jäänteitä

Tämä tulee joka vuosi.         

       Vaikka miten olisin odottanut kevättä ja kesää, nauttinut lämmöstä ja auringosta ja pisamista niin aina syksyllä aloitan sitten tämän: lumen odottamisen. Tänään oli siskolta kuva jo Helsingin lumista ja kaverin kuva Nummelan lumisesta aamusta. Täällä omalla pihalla oli vain yöpakkasta, vähän rapsakka nurmi ja hurja tuuli!

 Tällä viikolla ollaan oltu taas Miehenmurrikan kanssa yhden katon alla ja eilen kun Mies tuli töistä, enemmän tai vähemmän miellyttävän työpäivän jälkeen, hän sanoi minulle, kun laitoin ruokaa pöytään, että odotti vain koko ajan että pääsee kotiin minun luokseni ♥
        Lämpöinen olo tuli salamana ja mielettömän hyvä fiilis.
        Olen ollut vähän alamaissa vähän kaiken suhteen, mutta tuo lause pysäytti jälleen kerran ajattelemaan sitä, mikä on HYVIN tämän hetkisessä elämässä. Vaikka liikkumaan en olekaan päässyt ja kroppa on vastahankaan koko ajan, niin elämässäni on niitä tärkeitä ja oikeasti hyviä asioitakin, kunhan vain pysähdyn välillä niiden ääreen ja olemaan niistä kiitollinen.
        Ja tänä aamuna kun Miehenmurri lähti kylmään ja pimeään aamuun, hän viskasi oman peittonsa minun päälleni extra-lämmikkeeksi, kun olen tunnetusti vähän semmoinen myttääjä-tyyppiä mitä tulee peiton kanssa nukkumiseen....
         Ihana on ♥ Oma talvimies ♥

 Tänä syksynä olen myöhässä kaikessa.
       Kasvimaan raivasin vasta maanantaina lopuista konkkeloista ja putsasin sen siihen malliin, että jos vielä saisi mylläytettyä se kerran äeksellä ympäri ennen talvea. Elokuussa kasvimaa oli vihreä, tuuhea ja runsas. Lokakuussa pelkkää karua maata.
      Ensi vuonna en taida laittaa noin paljon auringonkukkia, sillä niidne poisotto on aika työlästä. Jopa näin sateisena kesänä kuin tämä (puhumattakaan syksystä) niin juuret olivat tiukasti maassa kiinni ja sain ensin pehmittää maata että sain ne irti. Ensi vuonna voisin kaventaa kukkamaata lyhyempiin ja helpompii kukkiin...
       Tai sitten en..

 Alkuviikosta sain ajettua sitten vielä nuo meidän viinimarjapensaiden välit työnnettävällä leikkurilla. Olen pitänyt niiden välisen nurmen mahdollisimman lyhyenä, sillä muuten siellä myllää myyrät, jos ruoho jää hurjan pitkäksi.
       Muutenkin pitäisi vielä kertaalleen ajaa pihamaaltakin nurmi, vaikka ei nyt kamalan pitkäksi olekaan päässyt, mutta kuitenkin. Saisi sitten laittaa koneet talviteloille ja unohtaa nurmen ajo taas moneksi moneksi kuukaudeksi. Ainakin toivottavasti.

 Tänään valmistauduin talveen vaihtamalla autoon talvirenkaat. Siitä asti, kun isä opetti minua ajokorttia varten, hän piti erityisen tärkeänä, että opin vaihtamaan renkaat autoon. Ei siis mikään tähtitieteellinen asia, mutta on minulla paljon sellaisia naispuolisia kavereita, jotka eivät itse renkaitaan vaihda vaan vievät joko liikkeeseen vaihdettavaksi tai odottavat talon herraa vaihtamaan ne.
         En kommentoi sen enempää kumpaakaan.
        Sanon vain, että minä näen asian vapautena tehdä niin kuin itse haluaa. Minua ei pidättele lumen tulossa se, etten saisi autoa käyttöön kun ei ole vaihdettu talvirenkaita. Vaihdan itse kun siltä alkaa näyttää niin selviän paremmin myös silloin kun miestä ei ole talossa saatavilla.
        Itsenäisyyttä ja vapautta.
       Sitä se minulle on, vaikka en minä pane hanttiin sitäkään, että Miehenmurri haluaisi renkaani vaihtaa. En vain näe siinä järkeä, että Mies tekee 8 tuntia työmaalla hommia ja minä istun renkaiden päällä odottaen että hän vaihtaa minun autoni talvikumeihin.
       Nytpä ei tarvitse ainakaan jännittää sitä ensilunta. Saa odottaa innolla ♥

 Kuten alussa vähän vihjasin, minulla on ollut sairastelun jälkeen mieli maata myöten. Se on oikeastaan kaikkien asioiden suuri summa ja yritän aukoa sitä solmua parhaan kykyni mukaan pienissä erissä.
       Tulevaisuus on yksi. En ole päässyt puusta pitkään, että olisin potkaissut tulevaisuus-suunnitelmani liikkeelle. Pitäisi päästä siihen mielentilaan, että olisi taas taistelutahtoa.
         Taistelutahtoa tulisi taas siitä, että olisi muuten kunnossa. Edelleen yskä vaivaa sen verran, etten ole päässyt lenkille ja kävelykin on jäänyt muutamaan kertaan per viikko. Lihaskuntoa olen yrittänyt vahvistaa, mutta jotenkin tuntuu, ettei kroppa ota vastaan juuri nyt yhtään mitään!
        Minulla on niskat olleet jumissa jo sairastelusta a siitä aiheutuneen makailun takia jo kohta kuukauden milloin mistäkin ja käsissä on kipeitä kohtia niin, että kun hieron pallolla tai hieromarullalla niin peukalon tyvestä puutuu. Joku hermo on jumissa ja hauis jumittaa sitten entisestään.
        Olen siis mättänyt puita pinoon.
        Aina kun päässä on solmu tai kroppa on minua vastaan, teen jotain mikä selventää ympäristöä ja sen mukana sitten päätä. Tänään aamusella siivosin torpan ja sitten menin vaihtamaan renkaat ja sitten pinosin loput puut pinoihin ja siistin vintin reunan vihdoin siistiksi. Parasta terapiaa halauksien ja Miehenmurrin syliterapian jälkeen ♥

 Puukasat ovat lojuneet vintin kulmassa jo kolmatta vuotta ja nyt sain aikaiseksi pinota niitä vähän järjestykseen. Eli edes jotain hyötyä siitä, että pää on jumissa!
       Viikonlopuksi ajateltiin mennä Miehenmurrikan kanssa paistamaan makkaraa rantalenkin nuotiopaikalla, jos vain keli sallii ja huomenna olisi syysmarkkinat ♥ Pientä mielenpiristystä itselle. Jospa tämä tästä, kunhan vain saisi kaiken kesän ja syksyn harmin nyt lopullisesti karistettua niskastaan ja pääsisi jälleen oman elämänsä ohjaksiin.
       Mielialaan vaikuttaisi jo se, että pääsisi jälleen juoksemaan. Kun pää tyhjenee lenkillä niin on kevyempi olla sitten muutenkin!
        Lenkkivointia odotellessa...