Peruna ja mukulat ♥

Laitettiin tänään iltasella peruna maahan.
      Istutuskone ja pikku traktori oli lainassa naapurista. Isä kuskina ja minä ja äiti istuttajina koslan takana. Nauratti, sillä meillä on vuodesta toiseen aina sama aloitus perunanistutuksessa, kun ollaan könytty ensin huterille peltituolille istumaan.

Äiti: Polvet on jo kipeät! (ainuttakaan perunaa ei ole vielä vaossa...)
Äiti: Se ajaa kuin isoisä (tarkoittaa kuskilla minun isääni, joka rymäyttää istutuskoneen aina melko vauhdikkaasti alas... ja syyttää tarktorin kytkintä)
Minä: Nyt jäi monta metriä välistä! (haaveilija haaveilee väärässä paikassa... syytän Miehenmurria ajatusten valtaamisesta!)
Minä: Jäädään kohta kiinni kuin vanhat varkaat, hihi! (hullun naurua kun isä ajaa perunanistutuskoneella kasvimaan kohdankin ja käyttää konetta kuin auroja...)

Minä NAUTIN perunan laitosta aina ihan mahdottomasti. Älkää herranjestas kysykö miksi, mutta kai se kuuluu tähän "maasta sinä olet tullut"-hokemaan, kun tuntuu, että olen osa maata jo ennen kuolemaakin!

Nyt on perunaa sitten 10 riviä. Äiti olisi laittanut taas 14, mutta isä piti päänsä ja meidät kurissa ja perunaa tuli vain 10 riviä.
     2 rosamundaa, 4 nicolaa ja 4 marabel-nimistä UUTTA siementä.
    Katsotaan nyt istuvatko kesän vai kasvattavatko mukuloitakin ♥
    Kasvimaan alueeksi jäi semmoinen 6mx24m ja siitä pitäisi nyt sitten tulla se minun lippulaivani, minun plantaasini, jota kaikki naapurit katsovat vihreydestä helottaen niin etteivät nurmikosta erotu! Visioni on suurenmoinen, toteutuksesta en vielä tiedä ♥

Kasvimaani ♥

 Työpäivä nujersi minut täysin ja olin ihan piipussa kun tulin kotiin. Ei mikään erikoinen päivä, mutta kuitenkin... Ei siis ihme, että perunan laitossakin jäi aina välillä peruna tiputtamatta, kun aivot menivät unille hetkeksi, eh.
      Leikkasin iltasella vielä nurmen ettei tarvitse loppuviikosta tuskailla, kun sataa. Tulipa siitä siisti ja ihana - jälleen kerran. Ja tuoksu oli ihana. Voisin pullottaa vastaleikatun nurmen ja haistella sitä sitten keskitalvella kun tulee oikein ikävä!

Tänään mietin saunassa, että nyt elän sitä aikaa, mitä hetki sitten odotin kaula pitkällä: pihatöiden kulta-aikaa, sitä aikaa kun millekään muulle ei jää energiaa eikä aikaa! Kyllähän minä tämän tiesin...
     Miehenmurrikan kanssa puhuttiin puhelimessa ja Murri sai minut taas hyvälle tuulelle ja ikävän vain kasvamaan... Yskä vei kyllä nauramiset yskimisen puolelle, mutta kuitenkin, hyvämieli tuli puhelusta, vaikka Juniori ei luvannutkaan minulle kesälomastaan neljää viikkoa! Roikeli!
      Tänään näin uutisista, että Kööpenhaminan Pieni Merenneito patsas oli maalattu punaiseksi... Voih. Eikö sitä nyt muuta keksitty?

P.S. Juoksulenkki jäi tänään taas väliin, en halua keuhkoihin mitään jälkitautia, mutta alkaa tämä juoksemattomuuskin ottamaan kupolin päälle. Jalat nykivät jo lenkille, järki stoppaa ja sydän laskisi irti... Ihan kamala viisikuukautinen juoksun suhteen?!