Tekemättömyyden keveys ja mielenhallintaa

Olin tänään ylpeä itsestäni ♥
     Tein harjoituksen, joka teki minulle hyvää kaikin puolin.
      Olen aina ollut semmoinen puurtaja, joka tekee ja tekee ja pysähtyy vasta sitten kun joku pysäyttää - kroppa tai äiti. Tämä piirre ei toki esiinny ihan kaiken kanssa, mutta tulee erityisesti esille puutarhatöissä, kirjoittamisessa ja juoksussa muutaman sanoakseni.
      Tämänpäiväinen harjoitukseni oli hallita omaa arkea, omia tekemisiä ja omaa ajatusta puurtamisesta. En siis tehnyt töiden jälkeen mitään. Lämmitin toki sekä takkaa että uunia ja tein ruokaa, mutta näiden elämää ylläpitävien välttämättömyyksien lisäksi en tehnyt mitään. Lojoksin ja kävin lämpöisessä suihkussa ♥
       Puolisen tuntia kroppa pani hanttiin ja päässä risteili sata hommaa joka olisi pitänyt mennä tekemään, mutta päätin läpäistä kokeen puhtaasti ja pysyin päätöksessäni olla vain tämän illan. Puolen tunnin päästä päätöksestä keho antoi periksi ja huomasin oikeasti miten väsyksiin työpäivä minut saikin tänään! Tarvitsin hengitystaukoa ja tilaa vain olla.
       Tämä oli tämmöinen iisi koe vielä. Pitänee uusia koe sitten kun viikko on täynnä tohinaa ja kotihommia molemmille harteille ja kaikille sormille! Jos sittenkin emäntä pystyy istumaan pihakeinussa ja vain katsoa kun nurmi kasvaa ja linnut laulaa, niin voin sanoa, että olen kehittynyt hyvään suuntaan. Tämäniltainen testi oli kyllä hyvä mittari siihen, että oman mielen oppiminen on edistynyt ♥

Tänään tuli työmaalla hyvä mieli kun saatiin autettua erästä miestä kiven oikaisussa. Ei olisi tarvinnut auttaa, mutta sanoin Aikulle, että mies vääntää sitä vielä huomennakin - varsinkin kun meidän oikaisuvälineet ovat niin alkukantaisia ja meidän omia "MacGyver"-tyyliä... Jelpattiin miestä mäessä tai tässä tapauksessa kivenoikomisessa ja mies oli niin tyytyväinen ja iloinen, että oikaisu sujui niin vaivattomasti ja nopeasti ♥ Kiitteli kovasti, mutta sanottiin vain, että tottakai autetaan kun pyöritään samoilla huudeilla kuitenkin. Tuntui kuitenkin salaa todella mukavalta, että tehtiin oikeasti jotain ilman korvausvaatimusta!
      Muuten päivä oli aika rankka, kun väännettiin hoitohautojen kukkapenkkejä ympäri. Uutta multaa ei vielä olla saatu, joten ihan vain käänneltiin ja pehmitettiin vanhoja penkkejä valmiiksi. Muutaman kerran sitä sai taas olla kaksikerroin ja ajattelin, että iltasella pitää taas venytellä hyvin ja voimistella selkälihakset (ja miksei muutkin lihakset) hyvin.

Iltasella olin hyvällä tuulella ja voin laittaa sen ainakin puoliksi minun "Vain hengitä"-teemaillan piikkiin ♥ Ajattelin jo innolla viikonlopun pihahommia eivätkä ne olleet enää niin pitkänä listana mielessä kuin vielä eilen. Ilmatila antaa näköjään myös perspektiiviä ja suurentaa pieniä, tärkeitä asioita ja pienentää niitä muka-kiireitä ja hoppuja.  Pitää varmaan ottaa ohjelmistoon tämmöinen rauhallisuuden päivä, etten unohda perusasioita!
       Hyvä ja rauhallinen mieli loppui sitten kuin jäätie railoon, kun soittelin iltasella Miehenmurulle. En ehtinyt edes sanoa, että oli ollut taas tänään sitä ikävä, kun Miehenmörri oli sutannut hyvän mielen työasioilla ja sillä ettei edes nuku, kun töissä on sellainen sirkus.
       Minä tein puhelun aikana sen virheen, että annoin niiden juttujen mennä taas ihon alle. Olisi pitänyt vain kuunnella eikä sen enempää.
      Olin tarjonnut pomolle apua talvihautojen siistimisessä, ihan kuten viimekin vuonna käytiin yhden päivän aikana auttamassa niitä, kun niillä oli työväkeä vähän. Tänäkin vuonna ajatus oli minulla sama, avitettaisiin niitä, että pääsisivät talvihautojen painolastista eroon ja keskittymään muihin töihin. Miehenmurri sanoi, että niiden hautausmaalla kuitenkin pyöri sellaiset puheet, että pysyköön vaan omalla hautausmaalla ettei tarvitse tulla leuhkimaan tehdyillä töillä.
         Ei meillä ole työt tehty. Ei meillä ole aikaa pomppia muilla hautausmailla tekemässä muiden töitä. Omissa on ihan tarpeeksi joka päivälle aherrusta. Tarjosin apua vain ja ainoastaan sen takia, että minusta se tuntui hyvältä, että oltaisiin voitu auttaa vaikka vain vähän.
        Pahoitin mieleni.
        Se, että meillä on työt hyvässä vauhdissa ja että meillä on työmaalla enemmän suupielet ylöspäin kuin alaspäin johtuu ainoastaan siitä, että meillä on tehokas taktiikka ollut alusta asti, jupinaa tuskin ollenkaan, riitoja ei lainkaan, molemmilla sama suunta ja tavoite ja mikä tärkeintä - meillä on puheyhteys kunnossa niin toistemme kanssa kuin ylempiin elimiin. Sanotaan asioista ääneen: kiitetään hyvistä, kysytään epäselvistä ja selvitetään vaikeita asioita. Ja homma toimii!
         Tässä(kin) asiassa kiitän jälleen Maaret Kallion viisaita sanoja tunteiden säätelystä. Suututti ja harmitti, mutta kun sen antoi olla, ymmärsi mistä se johtui ja antoi sen pöhistä täysillä vähän aikaa, niin huomasin, että sekin tunne pieneni pikku hiljaa. Ja että se suuttumus, niin pahalta kuin tuntuikin, on vain tunne sekin. Ohimenevä, käväisevä.
         Mutta kyllä Miehenmurrikan kanssa käydystä puhelusta jäi vähän muutenkin ontto fiilis. Itketti pimeässä se, että Mies on niin turhautunut, ärtynyt ja väsynyt koko ajan. Nukkuu vähän ja työpäivistä on enemmän nurjaa ja kurjaa sanottavaa kuin niitä hyviä juttuja... ja meidän puhelut saavat sitten samanalaisia sävyjä, vaikka miten keulaa yrittäisi kääntää.
         Vähän kuin Titanic, iso laiva ei käänny millään ja vaikka kuinka leffaa katsoisi, niin aina se siihen jäävuoreen osuu ja uppoaa!
          Välillä tuntuu, että Mies on ärtynyt minullekin, kun en tajua niiden tilannetta töissä. Kyse ei ole tajuamisesta tai vähättelystä. Kyse on suhtautumistavan erilaisuudesta. Minä oikeasti yritän elää työmaan ulkopuolella sellaista elämää, johon ei liity työ tai sen ihmiset millään lailla, haluan saada elämäni siihen pisteeseen, että voin tehdä töitä suurempia stressaamatta ja jos stressaan, teen sen työmaan porttien sisäpuolella. Muun elämän haluan täyttyvän kaikesta muusta. Omista jutuista, omasta arjesta ja parisuhteesta, joka on iloa ja naurua täynnä.
         Itku vähän helpotti oloa. Luojalle kiitos kyynelkanavista! Puhdisti ja kevensi.
         Ehkä vain pitäisi ymmärtää ja kuunnella enemmän.
         Ei kukaan toinen voi toisen ajatuksia kääntää suuntaan tai toiseen. Itse se on haluttava muuttaa asioita paremmaksi. Minä halusin muuttaa ja huomaan onnistuneeni pienissä jutuissa jo nyt ♥ Muiden kohdalla en voi muuta kuin tukea.