"Onhan tää naisen elämää, saa päivät mieltä myllertää.."

Tunteet ovat olleet kuin blenderissä tänään!
       Nojooo, syy tiedetään, mutta silti tämä osaa yllättää ja ihmetyttää, että miten sekaisin voi suhteellisen järkevä nainen mennä! Nukutti aamulla todella hyvin ja heräsin oikeastaan siihen, että kammari oli jo niin valoisa, ettei enää unihormonit jaksaneet vaikuttaa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oli kaunis sunnuntai ♥
        Koko aamun oikeastaan olin levoton ja jännittynyt. Pelkäsin vähän lähteä juoksemaan, kun nyt on ollut niitä huonoja kokemuksia ja todella kaipasin onnistumista tai ainakin parannusta. Pelotti lähteä lenkille, että osaanko suhtautua tulokseen oikein vai meneekö homma taas viltin alle...
       Huomasin, ettei jalat ihan kunnossa vielä olleet (kun sen tuntee rullaillessakin) mutta ihanaa oli se, että jaloissa ei tuntunut samanlaista olotilaa kuin aikaisemmin, totaalista tonnin painoista oloa! Edelleen lihakset väsähtivät hirmu pienestä matkasta, mutta se varmaan johtuu juurikin siitä, ettei lihas ole ihan kondiksessa vielä ja vastaanotto on vähän huonoa - puhumattamaan hapen liikkumisesta lihaskudoksessa!
       Onnellinen ja tyytyväinen olin kuitenkin siitä, että askeleita on otettu oikeaan suuntaan eikä juoksulenkki päättynyt kamalaan itkuun ja parkuun. Varovaiseen toivoon paremmasta pikemminkin.

Palkitsin itseni hyvällä ruualla, sohvalla, hömppäleffalla ja jälkkäriksi popsin vähän rusinoita. Olivatkin aika hyviä, vaikka olivat vähän päässeet kuivumaan - siis kuivumaan vielä siitä mitä normaalisti ovat ♥ Ihan parasta palkintoa!
        Iltasella itkeä vollottelin sitten kun katsoin Tanssii Tähtien Kanssa... Uskomatonta miten musiikki ja tanssi uppoaa tunteisiin (vaikka olisi nyt vähän herkistymisalttiutta muutenkin)! Sitten kun Miehenmurrikka soitti, sekosin täydellisesti... Ensin riehaannuin mitättömästä asiasta silmittömästi, sitten itkin kuin pikkulikat ja jossain välissä en saanut naurua loppumaan!
        Niin...
        Osaan odottaa tätä päivää kuukaudessa, se tulee nimittäin joka kerta milloin lievempänä ja milloin sitten vahvempana, mutta aina jossain vaiheessa tämä tunteiden sekamelska tulee. Se on sekä lohdullista että tavattoman raskasta, sillä tunteet ovat aitoja, vaikka ne tulevat täysin sekapäisenä yhdistelmänä.
       Miehenmurri oli ihan että joo-o... Että aionko itkeä huomennakin?
       En ... kai.... Tämä on yleensä yhden päivän villitys!
       Nyt on mieli ja kroppa ihan loppu. Täysin tyhjiin puserrettu tai sitten kärsin nestevajauksesta itkun ja naurun kyyneleiden takia.
       Naisena oleminen on ihanan kamalaa, kokeilkaa joskus ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
315. juoksupäivä (113 vko takana)
- 1983.4 km
- 5km kylälenkki pieni (28 min)
- kaikki on parannusta viime kertaan nähden
- juoksu ei edelleenkään ollut semmoista kevyttä ja hyvää, johon olen tottunut, mutta se oli parempaa kuin viimeeksi ja parempaa kuin vähään aikaan
- olen analysoinut vähän tilannetta ja luulen, että suurin syy tähän juoksuongelmaan on ensinäkin huono juoksualusta, sen mukana tuoma huono juoksuasento ja -askeleet ja viimeiseksi joka oikeastaan pitäisi olla ensimmäinen: LIHASHUOLTO. Tämä on kosto minun laiminlyönnistä, jota en edes itse tajua, kun muuten pidän itseäni arvossa. En sitten hoida kuitenkaan lihaksia tarpeeksi... En tajua
- ryhti kesti suhteellisen hyvin, vähän haki paikkaansa jalkojen asennon takia
- hengästyin lyhyelläkin matkalla ihmeellisesti, joka kertoo varmaan siitä ettei lihakset oikein ota happea vastaan ja kuluttavat kuitenkin
- teki kuitenkin hyvää huomata, että iso homma lihasten kanssa on mennyt oikeaan suuntaan
- -0 astetta, aurinkoinen ja kiva keli juosta