Aurinkoa ja pakkasta on riittänyt niin, että tämmöinen kevätsielu kukkii jo sisäisesti. Ihan mielettömästi antaa energiaa jo pelkästään se, että silmään paistaa aurinko!
Eilen oli taas kaupunkipäivä, joka ei todellakaan alkanut mitenkään parhaalla mahdollisella tavalla. Oli vähän kiire lämmittää torppa aamusella lämpimäksi, kun olisin koko päivän poissa, mutta kun sain kerättyä käsiini laukun ja hanskat ja postitettavat ystävänpäiväkortit, sain oven lukkoon ja lähdin rappusia laskeutumaan, kenkä lipesi ylärapulta ja mäjähdin rappusiin puoliksi kyljelleen. Minun rappusissani on neljä puu porrasta ja viimeisenä betonirappu, ja osuin kaikkiin puisiin rappusiin ja tipahdin lopuksi betonirapulle niin, että takaraivo natsahti vielä alimmalle portaalle.
Autsis.
Hetken aikaa istuin ja kokeilin, että mikä raaja heiluu vai heiluuko mikään? Mihin koskee enemmän ja mihin vähemmän ja sanoin paljon yksinkertaisia lauseita ja tunnustelin, että vuodanko verta tai aivonesteitä. Mihinkään ei koskenut mitenkään kovin, mutta vasen kyynerpää ja vasemman puoleinen yläpakara ilmoitti olemassa olostaan. Takaraivo tärsky oli kai lievä hyvän niskakannatuksen ja paksun pipon takia. Onneksi!
Tänään oli vuositarkastus lääkärillä muutenkin, joten tutkin sitten kaupungissa vanhempieni luona vammojen todellisen laadun, että olisi voinut samalla tilata lisää lääkäreitä, jos vammat niin olisivat vaatineet. Eivät vaatineet. Selvisin ruhjeilla.
Kävin ostamassa pienen muistamisen ystävälleni ja sitten hain uuden passin. Olen edelleen sitä mieltä, ettei minua maaliskuussa päästetä Kööpenhaminaan passikuvani takia, mutta äiti lohdutti minua kun näki passini, että "ihanhan se on sinun näköinen!"
Kiitoksia äidille, näytän siis aina vankikarkurilta... Lohdullista.
Iltasella meillä oli Miehenmurrikan kanssa sovitut treffit, että vietäisiin Juniori uimaan ja päästäisiin itsekin siinä samalla vähän uiskentelemaan keskellä pakkasia. Kylpyläreissusta kirjoitinkin oman postauksen ♥
En ole ollut oikein varma, olenko oikeilla jäljillä sen suhteen, miten suhdettani Miehenmurrikan poikaan rakennan. Yritän olla oma itseni ja toivoa, että se riittää. Salaa toivon, että se todellakin riittää, sillä vaikka suhde Miehenmurriin on täydellisen ihana haasteineen päivineen, on se tosiasia kuitenkin, että jos Juniori ei minusta pitäisi vaikeuttaisi se hieman myös minun ja Miehenmurun suhdetta. Minä kuitenkin tykkää pojasta jo kuin omastani ja jokainen pienikin ele siihen suuntaan, että Juniori pitää myös minun seurastani, saa minut tavattoman onnelliseksi ♥ Iltasellakin kun tultiin kylpylästä ja halattiin ja suukoteltiin hyvänyönsuukot Miehenmörrikän kanssa, uskaltauduin kysymään saisinko halata myös Junioria hyväksi yöksi... Vähän viipyillen poika lupasi halauksen ja rutistin ilon pulpahdellessa pintaan!
Minun perheen alkuni ♥
Ja miten kauan minä haaveilin tästä, katselin muiden perheitä ja kaipasin omaani, niiden lapsiarkea, parisuhdetta ja sitä yhteisöä, jota perheeksi kutsutaan. Ja nyt minulla alkaa olla oma perhe ihan nenän edessä. Ja se tuntuu niin hyvältä, ettei sanotuksi saa ♥
Vasta iltapäivästä, kun vanhempi polvi tuli viettämään viikonloppua auringon keskelle, pääsin juoksemaan. Vaatteita vaihtaessa satuin vilkaisemaan eilisen kaatumisen jälkiä ja pakaran päällä on komeat mustelmat! Viitisen senttiä sivuun niin mustelmat olisivat olleet selkärangan päällä ja nirhaumat vähän toisenlaiset... Nappasin tänään portaat puhtaiski jäästä ja lumesta - ihan vain varmuuden vuoksi.
Juoksu sujui tänään hyvin. Oli pitkästä aikaan semmoinen voisin-juosta-ikuisesti-olo! Päätin vähän oikaista Tappavan mäen päältä, mutta minun oikopoluista ei ennenkään ole tullut mitään oikaisuja - ei tälläkään kertaa! Pitemmäksi lenkki vain tuntui menevän kun pompin keskellä keskikasvuista mäntymetsää kengät lunta puolillaan. Luojalle kiitos säärystimistä!
Tuntui kuitenkin aivan mahtavalta se, että juoksentelin pitkin ja poikin metsäpolkuja ja -teitä, kun vähän aikaa sitten se oli pelkkä mahdoton haave! Hyvä esimerkki siitä, että mahdottomia haaveitakin pystyy toteuttamaan jos vain päättää asian eteen vähän tehdä töitä ♥
Ihanaksi lenkin teki myös se, että valoa riitti koko lenkin ajaksi! Vielä puolen kuuden maissakin näkyi kajastusta taivaanrannasta ja ulkona näkyi tehdä vielä jotain.
HURRAA, PÄIVÄN PITENEMINEN, HURRAA!!!
 |
| Kevättä maassa? |
Toinen kirjoista, Omasta maasta, on kirja omatarveviljelystä. Aion oikeasti ensi kesänä saada kasvimaalta kunnon sadon, kunhan ei Maa Emonen tee sitä harvinaisen vaikeaksi kamalalla kesällä?!? Luoja paratkoon ettei! En ole vielä ehtinyt muuta kuin selailla kirjasta, mutta ihanasti siinä kerrotaan niin kasvimaasta kuin hedelmäpuista ja marjoista. Oikeastaan se on opus kaikkeen siihen, mitä voi itse kasvattaa itselleen! Mainio opus! Kunhan nyt lumet sulavat ja maa paljastuu (muualtakin kuin minun teko-aidan alta...)..
Toinen kirja, Suuri juoksu ja maraton kirja, kertoo puolestaan juoksusta lihaksistosta aina tekniikkaan ja ruokailuun asti. En tiedä juoksenko koskaan maratoonia tai edes puolimaratoonia, mutta muuten kirja kyllä kertoo tavattoman tarkasti siitä miten juoksu vaikuttaa kehoon ja miten keho voi vaikuttaa juoksuun! Tämänpäiväisessä juoksussa jo kokeilin vähän uusia tekniikoita ja kikkoja, joiden avulla juoksusta tulisi helpompaa ja vähemmällä energialla saisi enemmän aikaiseksi!
Kunhan perehdyn kirjoihin tarkemmin, kirjoittelen sitten vähän ideoita ja aatoksia tännekin.
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
308. juoksupäivä (112vko)
- 1942,8 km
- 6.3 km kylätien modernisoitu versio (38 min)
- juoksu kulki hyvin ja oli nautinnollista, helppoa ja mukavaa juosta
- jalat jaksoivat hyvin, vaikka portaissa liukastuminen tekikin vähän kipeyttä sekä yläpakaraan, että etuosan koukistajaan. Vasemman jalan nosto on vähän autsis-osastoa. Ei sitä juoksussa niin huomannut.
- ryhti kesti, kun oikein käytin ajatusta siihen ja kokeilin jälleen uusia juttuja pitämään ryhtiä hyvänä.
- hengitys rauhoittui muutaman kilsan kuluttua ja sitten olikin ihan helppo juosta vaikka mihin olisi mennyt!
- metsässä puikkelehtimiset teki vaihtelua lenkkiin, vaikka niinkään pituutta ne eivät tuoneet...
- askellus oli kunnossa ja kokeilin tänään myös jalan koukistusta enemmän. Antaisi takareiden lihakselle pientä lepoa aina välillä. Juoksen vaan vielä liian hitaasti, että jalka ehtisi oikeasti koukistua kunnolla ja levätä.
- keli oli mukava, ei kylmä, mutta pakkasen puolella ja AURINKOINEN!
- todella hyvä olo jälkeenpäin ja tuntui hyvältä!
- -4, aurinkoinen ja kevättalvinen iltapäiväjuoksu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti