Kevättä rinnassa

Nyt kun on taas vähän pilvisempää ja päivässä hetkinen aikaa, taidan raapustaa muutaman lauseen tännekin. On ollut vilskeinen alkuviikko enkä ole koneella paljoa istunut, pitäisi logonkin puoleen heittää asiakkaille vielä sähköpostia ennen kuin alkaisi olla se homma taputeltu valmiiksi.
       Viimekertaiset postaukset olivat jotenkin niin synkkämielisiä, että pitää nyt ihan aluksi kirjoittaa, että en minä ihan tummissa vesissa ui enää. Tottakai sanat ja teot, jotka satuttavat, jättävät johonkin kohtaa jäljen, mutta kuten eräs viisas ajattelija sanoi: joko me kannamme arpemme tai arvet kantavat meitä. Ehkä minä kuulun siihen porukkaan, joka kantaa arpia ja katsoo mieluummin niitä hyviä juttuja eikä jää vanhoihin jumiin...

Ystävänpäiväkin vilahti tiistaina ja vietimme sen Miehenmurrin kanssa ihan vaan kahdestaan, kotisilla ♥ Hellyyttä ja huolenpitoa ihan luvan kanssa! Ja aurinkoinen ja tavattoman lämmin päivä kruunasi kyllä ystävänpäivän täydellisesti. Nyt olikin melkein +5 astetta sekä maanantaina että tiistaina ja tuntui oikeasti niin keväältä, että minun piti jo maanantaina käydä vetäsemässä grillimajassa pöytä ikkunoiden alle odottamaan taimikasvatusta...
      Tiedän, eletään vasta helmikuun puolta väliä... ♥

 Eilen piti vähän hiekoittaa pihamaata, kun plussakelit sulattivat lumikentät jääkentiksi. Alkoi puidenhaku olla luistelua, joten ihan vaan oman ja muiden turvallisuuden takia ajattelin, että on mukavampi astella pihamaalla kun on vähän karheaa jalan alla. Kunnon soraa ei minulla ole, mutta jos hiekka vähän pitäisi... Yksi mustelmilla kuorrutettu pakara riittää tälle emännälle.
      Eilen olin kai auringosta niin voimissani, että kun lähdin hakemaan kellarista ruokaperunoita, nykäisin kahvasta niin että se jäi käteen. Lohkesi irti. Ovi oli jäätynyt alareunasta kiinni eikä ovi ihan niin auennutkaan kuin luulin, joten tempaisu kohdistui vähän turhan suurella voimalla kahvaan...
      Ilman kahvaa oven aukaisu sitten vaati vähän enemmän näppivoimia - niin ja tietysti kuumaa vettä, että sain oven alareunan sulaksi!
      Isännän kommentti oli, että "emäntä meni sitten kellariin" ♥
      Niin meni. Oli kahvaa tai ei.

Kun Miehenmuru ehti kotiin ja minulla oli jäänyt kellari-episodin takia ruoka vähän myöhäiseksi, Mies nappasi kahvan jäänteet ja hävisi verstaan puolelle. Tuntui hyvältä, kun kävin Miehenmurria huutelemassa syömään ja Mies väänsi uutta kahvaa puupalasta. Mittasi ja sahasi. Tuntui tavattoman hyvältä ♥
         Ei pelkästään se, että joku paikkasi minun rikkomani kellarin ovenkahvan eikä pelkästään se, että Miehenmurri teki sen pyytämättä, mutta myös se, että minulla on vihdoin se Oma Mies tekemässä verstaan puolella puutöitä, josta minä saan sen puruisena pyytää syömään ♥
        Olen haaveillut ja unelmoinut eilisestä tilanteesta kauan ja miettinyt jo jossain vaiheessa, etten tule sitä koskaan kokemaankaan. Joten kun eilen kipsuttelin suurissa talvitöppösissäni pyytämään Miestä syömään, tunsin tavattoman suurta kiitollisuutta, iloa ja onnea, että minulla on sellainen pakkaus elämässäni kuin mitä Miehenmörrikkä on ♥

Kätevä isäntä työssään ♥ On se ihana!

Upouusi kahva mistä riuhtoa ♥

Katselin eilen jo ihan innoissani mainoslehtisistä taimimultasäkkien hintoja ja istutusruukkuja. Pitäisi päästä jo tekemään pientä multapuuhaa ja istuttamaan ensi kesänä kasvimaalle meneviä herkkusia. Aurinkoiset päivät eivät ole kamalasti hillinneet puutarhahommien intoa, mutta jospa sitten maaliskuussa uskaltaisi jo vähän tehdäkin jotain semmoista... viherpeukalojumppaa!
        Juoksut ja treenit ovat olleet tällä viikolla taas vähän haasteellisempia. Tiistainen juoksu meni ihan plörinäksi ja tuntui, etten olisi ikinä ennen juossutkaan! Joskus niitäkin reissuja tulee kun jalat hyytyvät heti ja voimaa ei riitä edes peruslenkkiin, mutta tämän vuoden treeneissä minulla on ideana vähän pohtia niitä virallisia syitä, miksi niin tapahtuu. Oppisin edes jotain.
         Tiistainen juoksu oli varmasti energiavajetta täynnä. Vaikka mielestäni syön aamupalalla monipuolisesti ja hyvin niin silti tuntuu, että sen antama energia ei riitä siihen, että parin tunnin päästä juoksee. Ehkä pitäisi mennä vähän aikaisemmin eikä odottaa kahta tuntia, kun syöty ruoka on kevyempää.
         Ja palautuminen on toinen, joka minulla on ollut vähän huonolla huolehtimisella. En tiedä johtuuko se siitä, etten tajua missä kunnossa lihakset ovat ja miten kauan niiden palautumiseen menee, vai onko se pelkästään siitä, etten vain malta enkä osaa palautua oikein?
         Siis paljon oppimista tänä vuonna treeneistä.
         Olisi ollut paljon oppimista jo tämän päivän treeneistä tai juoksusta.. Mutta tulipa nyt tehtyä lenkki tänäänkin.
          Kymmenen ja puolen metrin mittainen huokaus...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 14.2.2017
- 1955,0
- 7.2 km kylälenkki (47 min)
- surkea juoksu, jos tätä voi juoksuksi sanoa
- aamupalalla ei pitkälle pötkitty ja jalat olivat hyytelöä jo ennen puoltamatkaa
- lihakset olivat hapoilla ja tuntui kuin se normi liikkuminenkin olisi ollut kamalan työn ja tuskan takana
- kun jalat ei jaksanu, kävelin
- ei mikään hyvä fiilis
- +5, aurinkoinen ja ihana kevätpäivä, vähän liukkaat tiet

16.2.2017
- 1962.7 km
- 7.7 km kylälenkki-2 (45min)
- lihakset oli eilisestä pilates-treenistä kipeät ja ensin ajattelin etten menekään juoksemaan, mutta lähdin kuitenkin kun huomenna kintut on vielä kipeemmät
- kieltämättä ei mitenkään kamalan helppo reissu kun jalkalihakset eivät oikein ottaneet rasitusta vastaan, mutta tietyssä vaiheessa antoivat kai periksi ja olo vähän helpottui
- tasainen reitti alkumatkan isoa mäkeä lukuunottamatta helpotti oloa myös
- hengitys oli puuskutusta ja hengästymistä, vasta lopussa vähän tasottui kun lihaksetkin antoivat periksi
- ryhti pysyi hyvin ja askelluskin oli suhteellisen hyvä ja reipas
- iltasella jalat olivat kuin pinokkiolla, odotan mielenkiinnolla huomista...
- -1, kiva keli juosta, tiet oli vähän nahkiintuneet eilisistä liukkaista