Pienten ilojen repimistä vaikka väkisin!

Hyvin nukuttu yö ja aurinko tekivät tänään hyvää ruhjotulle sielulle. Mietin taas tänään kevättöitä ja sekin helpotti. Kasvimaata, taimien kasvatusta, kukkapenkkien keväthuoltoa ja kaikkea mikä vaan omassa pihassa (toivottavasti) ensi kesänä kasvaa! Muistutin jälleen itselleni siitäkin, mitä lupasin viime vuoden lopussa: että tekisin tästä keväästä omani, ihan ikioman, jonka tekemiset ja työt minä itse tekisin sen näköiseksi kuin haluan! Keskityn niihin asioihin, jotka tänäänkin toivat hymyn huuliin ja riemua mieleen. Omaan pihaan, kasvimaahan ja siihen, että riittää energiaa touhuta omien kasvien kanssa, oman pihan ja silmänilon puolesta ♥
         Tein tänään lumitöitäkin, vaikka maahan satanut pyrylumi olikin kevyttä pakkaslunta eikä nyt liiemmin vielä mitään häiriötä tuottanut. Ajattelin, että saisin sen liiskatuksi maahan niin, että se peittäisi jäätiköt eikä tekisi niitä ainakaan yhtään liukkaammaksi... En tiedä miten onnistuin liukkauden torjunnassa, mutta jäätiköiden pinnalle lumi kuitenkin jäi.
          Toivottavasti seuraavat plus-asteet olisivat sitten niitä lopullisia plus-asteita, jotka sulattaisivat lumet ja jäät kerralla pois.

Tänään piti heittää tulppaanit pois. Alkoivat olemaan vähän kuivahtaneen näköisiä. Kaupassa huomasin, että myivät pieniä risukimppuja, missä oli hiirenkorvia jo mahdottomasti! Aion tehdä oman kokeiluni vaikka sunnuntaina ja napsia maljakkoon vähän risuja ja katsoa milloin niihin hiirenkorvat tulevat. Siihen liittyy kai jokin uskomuskin, mutta en ole varma muistanko oikein... (älkää siis nylkekö minua jos muistan wanhan kansan oireet väärin!).
         Eli kun tuo koivunoksat sisälle niin kesän tuloon kestää yhtä monta viikkoa, kuin mitä kestää oksiin tulevien hiirenkorvien aika päivinä.
         Taidan todellakin hakea oksia maljakkoon sunnuntaina ja odotella hiirenkorvia maanantaiksi ♥
         Hmph.
         Kun keväisen valoisaa iltaa riitti, lähdin iltakävelylle. Aion saada jalat kuntoon, että pääsisin sunnuntaina juoksemaan vähän paremmalla onnella, mutta tänään liikuskelin ihan kävellen ja ihastelin valoa ja pakkasta ja helmikuun lopun maisemia. Yksikseen oli kuitenkin vähän haikea kävellä, kun ollaan Miehenmurun kanssa kävelty usein samaa lenkkiä kahdestaan, naurettu ja juteltu samalla. Nyt lenkki tuntui maratoonilta, kun ikävä oli koko ajan toisen kylkeä omaansa vasten ♥

Iltataivas jo näytti enteitä siitä, että nämä lumisadepilvet vähän hajaantuisivat ja viikonlopuksi olisi luvassa ihan kivaa ulkoilusäätä pakkasineen ja aurinkoineen. Kuulostaa mukavalta ja keväiseltä!
        Huomenna vietetäänkin Juniorin synttäreitä ja ollaan Miehenmurun kanssa suunniteltu yllätysten päivä pienelle miehelle ja yhdelle ystävälleen. Toivottavasti tulisi mukava päivä, joka muistuisi mieleen myöhemminkin. Itse en muista 11-vuotis synttäreitäni, mutta lahjaksi sain äidiltä ja isältä sinä vuonna nuken, joka minulla on vieläkin ja jos se osaisi puhua, niin sillä olisi kaikenlaista kertomista minun elämästäni näiden vuosien ajalta ♥ Sitä nukkea on rakastettu paljon!

Olen tänään taas miettinyt kamalasti sitä, miksi minä haluaisin isona ryhtyä.
        Jotenkin olen vähän jumissa näiden ajatusten kanssa, sillä työ joka mahdollisesti aukeaa ensi syksynä minunkin saatavilleni ei enää houkuttele samalla tavalla kuin ennen. Toisaalta se olisi työ, joka hipaisisi sitä osa-aluetta, johon olen itseni kouluttanut, mutta tietyltä osin en tule pitämään siitä hommasta yhtään... Sitten taas se toinen vaihtoehto olisi hypätä irti kaikesta ja hankkia uusi ammatti, lähteä koulunpenkille, lukea itselleen ammatti, joka vastaisi omia mielenkiinnon kohteita tai antaisi haasteita, mutta koulutukseen menisi jälleen monta vuotta ennen kuin tienaisin mitään - ja silloinkin JOS tienaisin!
          Viime viikonloppuna olin naapurissa synttäreillä ja siellä painostettiin erästä nuorta miestä lähtemään kouluun lukemaan itseään koneasentajaksi. Nuori mies itse oli kahden vaiheilla, kun ei tiennyt vastaisiko sekään sitä ajatusta, mitä haluaisi isona tehdä. Minua raivostutti se muiden (huom! jo työelämässä olleiden) vanhemman sukupolven vyörytys! Eivät ne tajua nykymaailmasta mitään. Ne ovat käyneet koulun ja saaneet työpaikan heti ja ovat kököttäneet samassa firmassa eläkkeeseen asti. Nykyään ei semmoista kohta enää olekaan kuin vakituinen työ, pitää olla kolme tai neljä tutkintoa, että saisi edes jostain töitä ja sitten kun töitä saa, työsopimus on kuukausia tai hyvässä tapauksessa määräaikainen parin vuoden homma. Ei enää ole mitään varmaa ja vakaata tulevaisuutta jonka kelkkaan hypätä!
         Tunsin sympatiaa nuorta miestä kohtaan. Miten kaksikymppinen voisi ymmärtää tästä maailmasta ja työelämästä mitään, kun päälle kolmekymppinenkin on vielä vähän eksyksissä...
         Onneksi minun tämänpäiväinen ajatuksen harhailu päätyi jälleen samaan asiaan kuin ennenkin: asiat järjestyvät tavallaan, jopa työtkin, ja sillä aikaa minä aion nauttia siitä hyvästä ja ihanasta, jota minun elämässäni JO NYT on ♥ Miehestä, parisuhteesta, meidän perheestä ja meidän elämästä. Siitä, että saa rakastaa toista, käpertyä viereen, halata kun huvittaa ja pussata kun siltä tuntuu ja se toinen on oma ♥ Ihan, ihan ikioma!
           Ihmiset ympärillä, rakkaus, läheiset.
           Ne ovat tärkeintä. Muu tulee kun on tullakseen. Ajallaan. Omalla painollaan ♥

 Tadaa!
        Sain Juniorin sukat valmiiksi, kun se minun VIRALLINEN lahjani on edelleen teillä tietymättömillä! Miten voi jonkun esineen julkaisu siirtyä ja siirtyä monella kuukaudella, jos jokin julkaisupäivä ensin kerrotaan julkisuuteen?! Ihmettelen vain! Toivottavasti saisin paketin annetuksi edes kesäloman kunniaksi...
         Vieno toive täältä kolme kuukautta odottaneelta...
         Nyt taidan keittää vielä kaakaokupillisen ennen kuin möngin peiton alle ♥
         Ötyjä.