Pihapuuhia ja ikävän kyyneleitä

Tänään oli taas kamalan tuulinen päivä! Piti melkein kiviä laittaa taskuun, ettei tuuli olisi vienyt. Eilen puolestaan satoi, että kai tämänpäiväinen oli jo jonkinmoinen suunta parempaan (?).
       Eilen kävin hammaslääkärillä tai pikemminkin se taisi olla suuhygienisti jos tarkkoja ollaan. Puhdisti hammaskaluston taas hyväksi ja minä tein jälleen kerran lupauksen siitä, että hoidan taas pikkaisen paremmin hampaitani sillä puhtaat hampaat tuntuivat ja TUNTUVAT hyviltä! Vaikka hammaslääkäripelko on haihtunut pieneksi verrattuna siihen mitä se oli, niin kyllä sitä vaan kummasti pulssi nousi kun odotushuoneessa odotteli omaa vuoroa. Huh hei!
         Tänään tuuletin itseäni ja päätäni - kirjaimellisesti tuollaisessa tuulessa!
         Tein pihahommia: laitoin talviverkot omenapuille, etteivät pupuset tule ja nalua minun omenapuun runkoja paljaiksi ja sitten tyhjensin kompostorin, joka on ollut ns. talviteloilla koko kesän... Kyllä oli ruuasta tullut hyvää multaa, vaikka liian tuhtia tavaraa olikin vielä mihinkään laitettavaksi. Katsotaan nyt miten nopeasti se lähtee pelittämään, kun ilmatkin alkavat olla jo viilenemään päin. Pitäisi saada talveksi lämpöä rutkasti kompostorin sisään!

Huomenna ajattelin perata loput kukkapenkit jos vain kelit sallivat ja intoa riittää. Jos ajaisi nurmenkin... en vielä tiedä. Alkaa piha näyttämään jo aika paljaalta ja karulta. Tulisi jo sitä lunta niin saisi jotain uutta pihamaalle. Tai ehkä minun pitäisi ehtiä laittaa jonkinmoiset jouluvalot pihapuuhun ennen kuin toivon lumia... ARG! Aina samanlainen murheenkryyni, kun "pikku pihapuu" on melkein mammuttikuusen kokoinen ja yletyn lamppuineni ehkä metrin korkeuteen.. Pitää varmaan harkita irtopuuta tai jotain muuta!

Olen taas vaipumassa jonkinmoiseen syysmasikseen, vaikka virallisesti syytä ei olekaan. Minulle vaan tämä syksy taitaa olla vaikeinta juurikin sen takia, että on pimeää ja harmaata. Olen valonlapsi ♥ heh! Onhan syksyssä PALJON hyvääkin. Pitäisi vaan muistaa niitä asioita nostaa pintaan kun oikein alkaa pimeys ahdistaa. Ehkä sekin, etten ole oikein saanut hengähdystaukoa koko kesänä saati syksyllä, vaikuttaa mielialaan.
          Remontissa junnataan paikallaan. Pientä viimeistelyä. Putkimies tulee torstaina ja sähkömies todennäköisesti ensi viikolla (!!). En jaksaisi milläääääääääään! Haluaisin oman kodin, missä saisi olla ketarat ojoksissa ilman mitään remonttia, ylimääräisiä ihmisiä ja hulabaloota. Ehkä miulla vielä joskus semmonenkin on tässä elämässä...

Kahtena iltana en ole tarvinnut otsalamppua, kun kuu on paistanut niin kauniisti pilvettömältä taivaalta tähtien kanssa. Iso möllöttävä kuu. Tänään kun iltasella kävin juoksemassa, niin kuu oli vasta nousemassa metsän takaa ja näytti kamalan isolta! Oikein semmoiselta jättikuulta, mutta kun se sitten nousi ylemmäs niin tavallinenhan se sitten oli.
        Juoksin 7km lenkin ja ihan hyvältä tuntui. Alussa pisti alavatsaan, kun taisi rypsiporsas vielä painaa mahassa, vaikka yritinkin pitää kunnon välin niin raskaan ruuan jälkeen. Loppumatkasta taas alkoi olla niin pimeää että askelta piti vähän etsiä, mutta suht koht hyvä juoksu. Vastatuuli oli vaan ihan mahdoton ja tuntui, että energiaa meni kuin olisin juossut tuplamäärän! Hoh!
       Lämmin sauna ja venyttelyt. On nimittäin vasen reisi EDELLEEN jumissa, pitänee katsoa joitain hyviä venytyksiä jotka auttaisivat. Alkaa ärsyttää...

Iltalenkillä itkin taas. Oli ikävä koiraa. Näin unta viime yönä, että koira oli jälleen kipeänä ja sairaana. En ymmärrä miksi minä en voi nähdä unia, missä kaikki on hyvin. Tarttisin sellaisia unia. Aina koira sairastaa ja uni on muutenkin ahdistava, surullinen ja vaikea. Ja aina kun semmoisesta unesta herää niin on ensin onnellinen siitä, että se oli vain unta ja samaan aikaan toivoisi, että olisi edes niin. Että koira olisi kotona, vaikka olisi sitten kipeäkin. Itsekästä. Miten itsekästä! Siksi varmaan näenkin surullisia unia, kun olen itsekäs ihminen, joka ei saanut koiraa hoidetuksi edes kuntoon. Minun syytähän se oli, että se kipeäksi ylipäänsä tuli.
       Minun syyni.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
133. juoksupäivä 47 vko
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, pientä kireyttä tuntui lihaksissa olevan ja varsinkin vasen takareisi ottaa kiinni aika tavalla
- hengitys ok, vähän kylmä keli alkaa tuntumaan keuhkoissa, pitänee hankkia joku suun eteen jos pakkaselle menee
- ryhti parempi, mutta keskivartalo kannatus sen verran olematon edelleen että ei ryhti ja juoksuasento pysy koko matkaa hyvänä, sitten alkaa tuntumaan jaloissa, kun asento menee "istuvaksi"
- pimeää ja kamala vastatuuli