Känkkäränkkäisyyttä..

Elämme talviaikaa.
      Hassu fiilis tänä aamuna kun köllöttelin sen yhden extra tunnin peiton alla ja mietin, että ihan oli semmoinen olo, että maassa on takuulla jo lunta. Semmoinen talviolo ♥
      No ei siellä mitään lunta ollut missään, harmaata ja sateentuhnuinen aamu, niin kuin moni muukin aamu tällä viikolla. Ja sopi kyllä ilma päivän teemaan, joka oli nahina ja jähinä ja pientä kinastelua päivän iloksi. Ihmeellisistä asioista tuli kinaa ja suukopua ja näytettiin nyrpeetä naamaa koko loppu aika ja kommentoitiin niin, että takuulla toinen suuttui ja otti itseensä ja niin edelleen... ja niin edelleen...

Lähdin iltapäivästä ottamaan happea ja kävelemään rantaan. Sielläkin tosin oli ihmistä ihan liikaa, mutta kun puikkelehti sopivista paikoista niin ei törmännyt lajikumppaniin. Kaipasin yksin oloa ja hiljaisuutta ja vettä silmänkantamattomiin.
          Maisema oli utuinen, ja voisi sanoa, että kun järvelle katsoi niin maailma tosissaan oli musta ja valkoinen. Väriä löytyi ainoastaan rannan pienistä puista, missä vielä lehtiä oli hippunen jäljellä. Aika karua oikeastaan tämä loppusyksy, jotenkin niin alastonta. Ei kuulunut enää edes lokkien huutoja, niin kuin joskus kesällä kun rannassa seisoi. Kaikkialla oli vaan hiljaista ja harmaata. Kuvaisin kyllä harmaata juuri sellaisella hiljaisuudella mitä rannassa tänään oli.

Kokeilin juoksemista sitten vähän ennen ruokaa. Kävin semmoisella minilenkillä, kun piti vähän jalkaa tutkiskella että miltä tuntuu. Ihan hyvältä juoksu tuntui eikä pahemmin koskenutkaan mihinkään. Yritin juoksun jälkeen venytellä ja rullailla, mutta pitää vielä varmaan ennen nukkumaan menoa vähän "avata" lihaksia ettei tule samanlaista blokkia jonnekin tuonne jalan ojentajiin tms.
         Olen hyvä venyttelemään lihakuntotreenien jälkeen, mutta jotenkin juoksun jälkeen se venyttely jää kamalan vähäiseksi, vaikka tiedän miten TÄRKEÄÄ se olisi. Ja sitten nitisen kun joku paikka menee jumiin... Siis heittäkää saappaalla seuraavan kerran, että oma syy, älä valita!

Eilisiltana itkin taas itselleni päänsäryn. Olen sitä lahkoa, joka saa itkemisen sivutuotteena pään kipeäksi. Vieläkin vähän tuikkii otsalohkon takana, mutta jos saisin venyteltyä kunhan tästä nousen.
        Suurimmaksi osaksi itku oli kai väsymyksestä kun eilinen työpäiväkin oli niin puuduttava, vaikka olikin lyhyt. Oli siinä sitten pientä mielen pahoitustakin, lähinnä omista ajatuksista kun minä aina aloitan miettimään asioita illlalla ja yöllä ja silloin ne ovat norsun kokoisia! Mutta kyllä se itku kummasti auttaa kuitenkin, kai se jotain syövereitä puhdistaa eikä jää paha olo muhimaan. Eihän se nyt kovin mukavaa aina ole, itkeskely, mutta auttaa joka tapauksessa.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
132. juoksupäivä 46 vko
- n. 4km metsätiellä (20min)
- pieni juoksupyrähdys ihan vaan jalan kuntoa katsellen. Ihan hyvin meni, vaikka lyhyt reissu olikin
- hengitys toimi, vaikka ei ollu musiikkia häiritsemässä 
- ryhdin yritin pitää korkeana ja askeleiden oikeassa kohdassa, mutta pieni kertaus oikeasta juoksuasennosta ei olisi pahitteeksi
- tihkuinen syyssää, kosteaa ja vähän koleaa, ei paha