Puuhapäivä puuhamaassa!

Taivas oli äsken tähtiä täynnä, kun kävin iltalenkillä ja sytytin samalla koiran haudalle kynttilän. Oli selvästi pakkasyö tulossa, kun nurmi kimmalsi jo siihen malliin, että takuulla oli jo lähellä nollaa. Oikeastaan aika mukavaa, siis rapsakat pakkaskelit, ainut on tuo sysimusta ja läpitunkematon pimeys, joka aina välillä saa mielen yhtä mustaksi... kun tulisi edes se pieni kerros lunta.
        Tänään oli puuhakas päivä.
        Aamusta tehtiin ensin noiden viimekertaisten laatoitusten saumaus ja saatiin homma viimeisteltyä. Isä levitteli laastin ja minä tein viimeistelyt (eli pesun ja saumojen "tiivistelyn"). Saumausainetta oli ihan joka paikassa isoja laattoja ja sieni ja vesi muuttuivat hetkessä mustiksi. Muutaman kerran pesin veden kanssa, mutta ohjeistuksessa oli, ettei kovin montaa kertaa saisi vesipesua tehdä, ettei saumalaasti muuta väriä tai lähde saumasta pois. Viimeisen pyyhkäisyn tein vanhalla t-paidalla ja kiillotin samalla laatatkin. Kai ne jonkinmoisen pesun vielä vaatii, mutta suurimmat roiskeet ainakin ovat nyt pesty pois. Enää tarttee vain silikoonit reunoihin.

Kahvin jälkeen aloitettiin sitten äidin kanssa meidän urakka: katon pesu. Kattoa ei tässä hulinassa ehditty maalata, en tiedä milloin sen ehtii, mutta ei ainakaan tänä syksynä, joten ajattelimme pestä pahimmat tummat laikut pois hirsistä.
       Kuten hyvin voi arvata, oli meillä ensin tarkoitus pestä vain keskimmäinen kattovasa - se joka näkyy eniten (!!) ja muut vain imuroida... Noh, sitten kun pöydän päällä seisoskelin ja kattelin muita kattoparruja tarkemmin, niin nekin sitten näyttivät pahoilta ja likaisilta. Kuinkas siinä sitten kävikin niin, että päädyttiin pesemään kaikki hirret katosta, mutta sen verran järkeä oli vielä jäljellä, että laudoitus rauhoitettiin ja imuroitiin vain pölyt pois.
       Kamala homma siinä oli näinkin!
       Kiitin Luojaa monta kertaa siitä, ettei minulla ole sydänoireita, kun koko päivän sai pitää käsiä ylhäällä ja hangata. Ensin rasvainen lika ei meinannut edes lähteä millään, ennen kuin nappasin Tolu Keittiöön-nimisen suihkepullon, joka lupaili että rasva irtoaa. Ja lupaus piti! Ei tarvinnut hammaskiilteet kirskuen raapia parruja puhtaaksi, vaan lika lähti suht helposti kuumalla vedellä, vanhalla käsipyyhkeellä ja Tolun ihmeaineella! JES!

Eihän muutosta muut huomaa kuin me, mutta ainakaan eivät ole enää puhallusvillapölyssä tai muussa hötössä ja pikkasen saatiin hirsiin valkoisuutta takaisin. Vähän semmoinen "köyhän miehen maalaus" tämäkin. Minä sain kyllä tarpeekseni pöydän päällä keikkumisesta, mutta onneksi ei käynyt mitään.. kuten esimerkiksi pyörtymistä (heh)!

Mutta kun en kuollut pöydällä pomppimiseen niin sitten kun laiteltiin mattoja tupaan niin sain sähköistun tapettiseinältä irroitetusta sähköjohdosta... Auts! Olin vähän ennen iskua kysynyt äidiltä, että mitenhän kovan tällin letkusta saa, että kuoleekohan siinä heti... Ei kuollut, mutta kyllä se pahan olon teki. Vähän samanlaisen olon kuin lehmien paimenlanka. Ei kiva...
          Kun oltiin saatu katto puhtaaksi ja lattia imuroitua, kannettiin tupaan kokeeksi jo pitkät tuvanmatot. Ihanaa oli tehdä tuvasta taas tupa! Ja siniset raitamatot näyttivät harmaalla lattialla ja vaaleassa tuvassa TOSI kauniilta. Rakastuin jälleen tupaani ja torppaani enkä enää malttaisi yhtään odotella sitä, että saisin sohvat ja kirjahyllyn ja tuikut pöydälle. HOP HOP!

Olin kyllä iltasella aika poikki ja otin suihkussa lämpöisen suihkun niskaan ja harteisiin. Ovat muuten jumissa heti. Huomenna jos saataisiin verhotangot ikkunoihin ja ainakin verhot pestyä, jos ei nyt ihan vielä ikkunaan asti. Huh hei. Onneksi ollaan jo tässä vaiheessa, vaikka alkaa kyllä käymään hermoihin nämä loppumetritkin.
        Huomasin tänään senkin, että isän kanssa tekeminen kiristää hermoja paljon enemmän kuin äidin. Laatoituksen saumauksessa olin niin pahalla päällä kun iskä taas viisasteli tapansa mukaan joka asiasta, mutta kun äidin kanssa pestiin kattoa monen monta tuntia, niin siinä naurettiin puolet ajasta milloin mistäkin hölmöstä asiasta! Äiti on aina tajunnut minua paremmin. Isä ei ole edes yrittänyt...

P.S. Ai niin, tässä on tämä pikkusiskon antama palapeli, jota en ole vielä ehtinyt aloittaa, vaikka mieli on tehnytkin vähän ottamaan hermolepoa... hih, ihana ♥