Kesältä vaikuttaa...

Eilen ajattelin, kun makasin pimeässä peiton alla ja kello kävi jo melkein puoltayötä, että kaikesta sitä hengissä selviääkin!
         Eilen oli työmaallakin aika tiukka ruohonajopäivä ja ajattelin jo kasvavalla kauhulla, että miten ihmeessä sitten selvitään kun (huom! kun) ne helteet alkavat. Nytkin jo jalat olivat kiisseliä ja powerit tiristetty viimeiseen mahdolliseen pisaraan asti. Välillä oikein säälittää sekin, että panen likat niin koville ja tiukille minun oman mielenvikaisuuteni takia, kun hautausmaa pitää olla miun ajatuksissa aina tietyssä kunnossa, kun viikko kääntyy perjantai-iltapäivään. Tekisin itse niidenkin edestä, mutta en jaksa minäkään voimiani enempää vaikka miten yrittäisin. Harmittaa vaan jos tapan tytöt jo ennen heinäkuuta...
          Kotona puolestaan oli eilisiltana operaatio tiiliseinän poisto tuvan ja apukeittiön oven suusta. Minä pyyhälsin pihamaan nurmea lyhyemmäksi ja samalla raksalla pöllyteltiin tiilipölyä ihan mahdottomasti. Laastia ja tiilejä ja pölyä oli ihan joka puolella, mutta niin vain seinä kaatui ja katosi.

Eipä tarvinnu iltasella miettiä mitä sillä loppu vuorokaudella tekisi... Imuri meni tukkeeseen koko ajan, kun yritin hienoa laasti ja tiilipölyä sillä imuroida ja siirtelin pöydältäkin tavaroita, että sain pyyhittyä ja siivottua pesutuvan pöytätasotkin harmaasta kerroksesta. Pesin lattiat ja luuttusin koko illan mokomaa sotkua.
            Iltasella väsymys oli mennyt niin yli, että unikaan ei tullut millään kun ajatukset rullasivat ja rullasivat edestakaisin. Kai se uni jossain vaiheessa nappasi kiinni, sillä tänä aamuna peilistä katsoi niin uupunut puutarhurin nuhjake, etten ole pitkiin aikoihin ollut niin väsyksissä kun tänä aamuna olin. Olen ollut huolissani äidistä ja isästä ja niiden jaksamisesta, mutta näköjään pitäisi olla huolissaan omastakin jaksamisesta...
            Onneksi tänään töissä oli jo vähän kevyempi päivä töiden osalta, vaikka pituutta tulikin päivälle ihan kiitettävästi, kun piti hoitaa yksi suntio-keikka normitöiden jälkeen. Pitkästä aikaa jäi semmoinen hyvä mieli suntiohommista, kun niin monta kertaa on tullut vähän paha mieli, jos ei ihan samana päivänä niin palautteen muodossa myöhemmin... Nyt meni kaikki hyvin ja niin mukavat työkollegat sattu papista kanttoriin, että oikein sielussa suhisi!
             Kävin palkitsemassa itseni tämän viikon töistä eräällä ihanalla jutulla, josta kerron huomenna lisää, kunhan ehdin sitä testaamaan. Hihi ♥
             Kotona odotti pienempi sotku raksalla. Olivat miekkoset rakentaneet aukkoon uuden seinän ja poistaneet vanhaa sen verran, että oviaukko suureni melkein 30cm ja uudelle hellallekin oli rakennettu sopivampi kolonen.

Pikkusisko oli tupsahtanut viikonloppulomalle ja olivat miehensä kanssa kokoamassa apukeittiön runkorakenteita navetan vintillä, missä paketit ja pakkaukset ovat lojuneet jo vähän aikaa. Minä pomppasin ruohonleikkurin kyytiin heti kun olin saanut ruokaa vähän suolen mutkiin, että saa todellakin huomenna olla kuin ellunkana!
          Pitkäksi meni tämäkin ilta, kun ruohonleikkuun jälkeen nappasin vielä imurin ja luutun ja siivosin remonttikaaoksessa elelevän torpan siihen malliin, että sain mielenrauhan. Yhdeksän maissa painelin vielä spurtti-lenkille keskelle naapureiden AIV-rehun tekoa. Kintuissa riitti powereita, kun en antanut niille mahdollisuutta vetelehtiä. Reipas lenkki ja teki hyvää. Pyyhkäisi samalla koko hurjan viikon unohduksiin ja jäljelle jäi vain tuleva kesäloma (eli tuleva viikonloppu helteineen!).
          Juoksulenkillä pysähdyin sen verran, että sain otettua muutaman kuvan siitä, miten taianomaiselta näytti kun satoi ja ilta-aurinko paistoi yhtä aikaa. Wautsi! Jo pelkästään maisemien takia kannatti tänään juosta vähän myöhemmin!

Nyt alkaa kuitenkin olemaan väsymystila siinä pisteessä, että tämä pötkylä kömpii peiton alle ja nukkuu huomisaamulla kuin ei olisi nukkunut sataan vuoteen!!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
78. juoksupäivä (26. vko)
- 5km metsätielenkki (30min)
- spurttilenkki, melko vauhdikasta juoksua koko matkan ja jaloilla ei ollu mahiksia yhtään!
- hengitys toimi
- ryhtikin tuntui hyvältä, en tiedä näyttikiö
- ja ajasta päätellen menin aika lujaakin. Vielä kun pystyisi juoksemaan pidempään ja kovempaan!
- ilma oli ihana, satoi ja aurinkopaistoi yhtä aikaa! +15

Oma rauha on kaunis sana

Voiko ihmistä väsyttää näin paljon?!
          Eilen illalla lopetin kirjan luvun (vastentahtoisesti tosin) hyvissä ajoin ja uni nappasi kiinni heti kun olin valot sammuttanut ja nyhjännyt peiton oikeaan kainaloon, mutta silti aamulla olisi tehnyt mieli viskata puhelimella ikkunan takana nauravaa lokkia. Väsytti julmetusti! Aamupalapöydässäkin haukottelin niin, että kananmunat olisi mahtuneet molemmille puolille poskiin!
          Hullu haaveeni töissä oli tänään pienten käytävien siistiminen ja rikkaruohojen haraaminen hiekasta. Rehellisesti täytyi ajatella, ettei saataisi päivässä koko hautausmaan käytäviä tehtyä, mutta niin vain saatiin! Aikamoisia olemme - jälleen täytyy todeta. Tosin kamalan kuivaa hiekka oli ja elimme koko päivän vaaleassa hiekkapilvessä niin että aivastutti ja köhisytti koko ajan. Tauoilla huuhdoimme hiekat vähän alemmas mehulla ja kahvilla.
           Puuttuvien kukkien kuormakin saapui tänään. Ei siinä meille oikeastaan kukkia enää ollut. Jonkun hassun kukkasen napattiin kokeiluun muutamaan puulaatikkoon, joita meillä on kappelin nurkalla ja muistelualueen takana, mutta muuten oltiin vaan läpikulku paikka. Kukat tulivat Etelä-Pohjanmaalta, joten melkein ulkomaan tuomisia!

Kotona apukeittiön kohta näytti tältä.
         Katto ja osa tuvan puoleista seinää purettu. Jotenkin tänään ei enää tuntunut niin pahalta se kaikki kaaos mikä kotona vallitsi, kun osasi siihen varautua, mutta heti kun vain sain orjanvaatteet vaihdettua kotoisemmiksi, tartuin imuriin ja imuroin remonttipaikan jälleen puhtaaksi ja hyväksi. Ei mene naulat kantapäihin.
           Sisko perheineen oli vielä talossa ja selvästi alkoi jo kummankin porukan väsymystila toisiinsa tulla lakipisteeseen. Sisko rupesi pakkailemaan lähtöä ruuan jälkeen ja kun perävalot olivat kadonneet tien mutkiin, minä raivasin torpan siistiksi - tai niin siistiksi kuin remontin keskellä oleva talo voi vain olla! Oli ihanaa tehdä siistiä ja puhdasta. Imuroin ja pesin lattiatkin, vaikka remonttimies saapastelee huomennakin puruisine kenkineen pitkin tupaan. Siivoan sitten perjantaina uudelleen. No problem!
            Seisoin siivouksen jälkeen OMASSA tuvassa ja nautin siitä, että ympärillä oli taas OMANLAISTA. Siistiä, puhdasta ja hiljaista. Ah, onnea! Tähän voisi lopuksi todeta, että mukava kun käyvät, mutta hyvä kun lähtevätkin!
             Siivosin melkein hyvällä omalla tunnolla, vaikka aikatauluni mukaisesti olisi pitänyt roikkua trimmerin jatkeena ja ajella pihamaan nurkat siisteiksi, että olisi päässyt huomenna suoraan ruohonleikkuuseen. Sade yllätti ja muutti vähän suunnitelmia..

Viimeistä kesää tämännäköistä...

Iltasella lähdin juoksemaan. Viikon eka juoksu virahti tänne asti, kun olen ollut kertakaikkisen poikki jok'ikisenä päivänä tai sitten en ole vain ehtinyt. Nyt heitinkin lenkin eri tietä, vaikka kilsoja tulikin vain se 5km. Tein tänäänkin sellaisen pyrähdys lenkin, eli painelin aika vauhdikkaasti ja katsoin miten jalat kestää mukana. Ihan hyvin tällä kertaa. Jalat ja koko juoksu tuntui paremmalta kuin useimpina muina kertoina, mutta tuo uusi tie, suopohjienhiekkatie, oli niin pehmeä, että tuntui kuin olisi taapertanut oikeasti suossa! Askel petti joka kerta ja siitä oli menty vielä hevosella, joten tie oli muhkurainen... No siinähän tuo nyt meni!
           Ainut vaan, että kun juoksin suurimmaksi osaksi peltojen vierustoja niin vähän pelotti päälaen korkuudella liihottelevat töyhtöhyyppä- ja kuovi-vanhemmat, jotka yrittivät suojella poikasiaan minulta, vaikka sanoin kyllä etten tee mitään! Pelotti. Niitä oli niin monta...
            Iltasella nautiskelin hiljaisuudesta. Suihkusta ilman lelukaivureita ja iltapalasta ilman, että pitää kuunnella hampaanpesusta johtuvaa tappelua. Oma rauha, vihdoin.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
77. juoksupäivä (27. vko alkaa)
- 5 km suopohjienlenkki (32min)
- juoksu tuntui kohtuullisen hyvältä ja melkein koko matkan sain pidettyä ihan hyvää vauhtiakin
- hengitys taisi käydä ylärajoilla ainakin lopuksi kun meinasi happi loppua jaloista
- ryhti parempi kun muistan vaan vetää vatsan sisään ja pitää selän lihakset tiukkoina 
- tie onnettoman pehmeä ja vaikea juostava, oikeasti tehotreeni tällä kertaa!
- keli hyvä, sateen jälkeinen raikkaus ja lämpötila siinä +14

Kasva, kasva kasvimaa!

Kesäaamu parhaimmillaan - tai ainakin melkein. Saisihan tuo olla vähän lämpöisempää jo aamusta, mutta muuten oli ihana talsia autolle lintujen sirkutuksessa ja syreenipensaan tuoksussa. Siinäkin alkaa olla jo violettia pinnassa, vaikka juhannukseen on vielä puolitoista viikkoa. Aikaista lajiketta näemmä.

Työmaalla alkoi ensimmäinen kunnon hoitoviikko kukkien osalta ja onneksi nämä ekat viikot ovat vähän helpompia, kun kukissa ei vielä kamalasti ole kuivuneita kukkia tai rispaantuneita lehtiä. Kuivaa oli multa. Jotenkin kumman kuivaa, kun eilen kuitenkin ropsautti ihan kivasti vettä niskaan, mutta ei se näköjään kukkapesiin osunut.
           Meidän hautausmaan vieressä on semmoinen pieni metsäkaistale, oikeastaan hautausmaata ympäröi metsikkö joka puolelta, ja se taas tarkoittaa sitä, että itikkaa riittää riemuksi asti ainakin aamusta. Iltapäivän lämmössä niitä ei niin kamalasti enää kimpussa pyöri. Minä olin sen verran viisas, että kiinnitin hyttyssavun ämpäriini ja savutin ympäristöni täysin. Nuttu haisi ihan hyttyssavulta koko päivän! Eipä pyöriny hyttyset ympärille, heheh!
           Kukkapesien hoito on sen verran yksinäistä puuhaa, että siinä ehtii ajatella asiat edes takaisin. Tänään kuitenkin ajatuksia ei kamalasti ollut enkä oikein tiennyt johtuiko se väsymyksestä vai siitä, ettei ajatuksia yksinkertaisesti ollut. Hyvä välillä niinkin.
           Kotona ei tällä kertaa odottanut pieni mies ovella vaan täysi kauhistuksen kaaos! Miehet olivat purkaneet vanhan apukeittiön kaapistot ja lattian ja kaappien kamppeet ja roippeet oli siirretty mikä mihinkin... Piti hengittää syvään ja piti hengittää kauan, etten olisi räjähtänyt kappaleiksi kuin voikukan siemenhahtuvapallo!

Minun piti ruuan jälkeen vähän laittaa tavaroita kasaan ihan vain oman mielenterveyden vuoksi, kun muuten olisin vaipunut polvilleni itkemään tätä kamaluutta. Koko iltaa en malttanut nyssäköiden kanssa leikkiä, kun kasvimaallekin piti ehtiä.
            Hain välineet ja touhotin kasvimaan kimppuun. Rakentelin ensin herneille verkon ja tällä kertaa hoidin asian nopeasti valmiista teräsverkkohäkkyrästä, joka oli isällä polttopuiden seinäminä. Nerokas keksintö, sillä ei tarvinnut leikkiä lankojen tms. kanssa vaan herneiden tuki oli valmis, kunhan solmi verkon muutamasta kohdasta kiinni. Voila!

Parvekelaatikoihin laittelin mausteita niin eivät ole ihan maata vasten. Maahan meni tänään herneen lisäksi tinjami, rukola ja persilja sekä kukkakaali ja paljon erilaisia kukkia. Minulla oli loppuillan pieni apurikin mukana, kun siskonpoika halusi tulla maatöihin. Persilja penkki nostettiin ylös moneen kertaa ja kuopsutettiin reikiä ja kuoppia milloin mihinkin... Jos persilja kasvaa edes vähän, se on sitkeä kasvi!
           Mukavaa se kuitenkin oli. Pojan kanssa kahdestaan puuhastella. Väkisinkin tuli mieleen, että tämmöistäkö se olisi omankin lapsen kanssa. Taitaa olla tämä ikä, että rupeaa lapsia ajattelemaan, kun kohta niiden hankkiminen on jo myöhäistä... jos niitä nyt ylipäänsä saisi.
            Oltiin molemmat kuitenkin ihan mullassa ja ihan väsyksissä kun saatiin siemenet maahan ja rivit kasteltua. Hohhoijaa! Nauratti vähän iltasuihkussa, että ensimmäistä kertaa otin suihkun lelukaivurin kanssa! Pojalla oli ollut omalla iltapesullaan vähän rekvisiittaa ja kaivuri oli jäänyt lattiakaivon päälle kuivumaan. Tätähän tämä on taas ollu näinä päivinä. Kummallisista paikoista löytyy kaikenlaista tavaraa. Pallo hellanpäältä ja suihkusta kaivuri. Jospa tämä elo vieraiden suhteen rauhoittuisi jo huomenissa.
             Remontti senkun pahenee... en jaksa edes miettiä.

Tänään jäi juoksemattakin, kun oltiin poitsun kanssa sisällä vasta 8 maissa ja iltapala ja iltapesut tekemättä ja juoksija aivan loppu. Jos huomenna sitten taas yrittäisi päästä tien päälle ja vaikka uimaankin. Ajattelin todella saada hommat pakettiin jo viikolla niin ei tarvitse viikonloppuna enää äheltää.
            Nyt luen kirjaa, innostun liiaksi ja luen liian kauan ja huomenna aloitan blogin postauksen lauseella "Voiko ihmistä väsyttää näin paljon!".

Ensimmäinen päivä on pahin hirressäkin

Oli taas niin maanantaiaamu kun olla ja voi! En meinannut irtaantua sängystä millään. Joskus olen miettinyt, että miten ihmeessä minä pääsisin sängystä irti silloin, jos toisella puolella nukkuisi vielä semmoinen mytty, josta kamalasti pitäisin.. Että miten sitä sitten pystyisi nousemaan, kun nyt jo on näin vaikeeta eikä sänkyyn jää kaipailemaan minua muut kuin peitto ja tyyny!
             Onneksi työmaalla oli vastassa iloisia naamoja ja kiitin Luojaa, että tilanne on 2-1 sen suhteen, miten ihanan aamuihmisiä meillä töissä on. Tai ainakin sen verran aamuihmisiä, etteivät näytä samanlaisilta jöröjukilta kuin minä.
              Työnjako oli taas tapani mukainen eli sekava, mutta hyvinhän se viikko taas pyörähti käyntiin. Huomaan aina välillä, että vaikka en itse ajattele, että olisin jotenkin "ylempi" likkoihin verrattuna tai pitäisin itseäni johtaja-hahmona, vaikka periaatteessa sellainen olenkin meidän työmaalla, niin huomaan, että tietyllä tapaa tytöt kuitenkin luottavat siihen, että vaikka kaikki muut katoaisivat, niin minä olen siinä jossain lähellä ja otan kiinni. Ehkä turhan runollisesti sanottuna, mutta yksinkertaisimillaan tytöt tukeutuvat minuun, vaikka en katso olevani kamalan tukeva tapaus... Se tuntuu samalla kertaa hyvältä ja sitten kuitenkin jossakin suhteessa kamalan vastuulliseltakin.
              Silloin aikaisemmin keväällä mietin, että miten selviän tästä kesästä, kun pomppaan oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni sellaisiin saappaisiin, että koko homma lepää miun käsivarsilla. Työohjeistus, perehdytys, töiden teko ja niiden sujuvuus. Onhan tämä ollut aikamoista, mutta huomaan, että mitä vähemmän mietin sitä, miten jonkun homman teen, sen paremmin se menee. Vähän sama kuin musiikin kuuntelu juostessa. Kun kuutelen musiikkia, en keskity koko ajan hengitykseen ja hengitän rennommin...

Ehdin hädin tuskin kotiin, kun pieni mies tuli vastaan. Oli käynyt äitinsä lompakolla kun kourassa oli kaikki mahdolliset kortit pankkikortista ja kelakortista lähtien. Oli kuulemma kysellyt minun perääni koko päivän. Väsytti aivan älyttömästi, mutta niin vain piti istahtaa hetkeksi puisen junaradan viereen pientä nappulaa viihdyttämään.
           Lapset ovat kyllä paras olomuoto ihmisestä! Se simppeli yhdistelmä piiloälyä ja vilpittömyyttä on aina vedonnut minuun. Tulen lasten kanssa toimeen ja tykkään siitä, että tiedän mitä ne minusta ajattelevat. Jos tykkäävät niin tykkäävät ja jos eivät tykkää, viskaavat pallolla otsaan!
            Sähkömieskin kävi pyörähtämässä ja vähän alustavasti katsomassa projekteja. Tupa oli kuin tornadon jäljiltä ja minua ahdisti sisäisesti, kun sähkömies ei meinannut mahtua kävelemään kaiken kaaoksen keskellä... Odotan oikeasti sitä hetkeä, että pääsen raivaamaan talon taas omakseni ja heilumaan imurin ja luutun kanssa.

Ruuan jälkeen nuupahdin viltin alle. Taisin nähdä ihan uniakin. Poika kävi välillä kurkkimassa minua ja tökkimässä lattiaharjalla, mutta viihdykettä löytyi kai sitten mummosta sen verran, että sain ottaa vähän unta ennen iltasaunaa.
            Olin salaa iloinen, että kaverini perui täksi viikoksi aiotun reissun hänen sisarensa kasvihuoneen ihanuuksia katsomaan. En olisi jaksanutkaan lähteä yhtään mihinkään. Hyvä kun jaksaa kotioven sisäpuolelle raahautua.
            Kohta on taas kaikki ystävät kesälomilla ja tuntuu jotenkin niin karulta se, että minulla ei ole edes sitä yhtä viikkoa lomaa. Muut ovat neljä tai viisi viikkoa täysin omalla ajalla ja tekevät mitä lystäävät. Nukkuvat pitkään ja nauttivat kiireettömästä päivästä. Rakastan kesää niin kovasti, että haluaisin nauttia siitä muutenkin kuin sunnuntaisin. Nytkin on kaikki viikonloput menneet oman pihan hommissa ja sellaista lojoksittavaa viikonloppua, ettei olisi mitään hommaa, ei ole ollut. Kaipaan sitä.

Ja nämäkin penteleet pitäisi saada maahan! Tänään ukkosti ja satoi sen verran, että annoin unelle periksi, mutta ei sama meno voi koko viikkoa jatkua! Pitäisi saada siemenet maahan tai en saa syksyllä satoa. Kukahan antaisi minun vuorokauteeni muutaman extra tunnin lisää. Sellainen viisi tai kuusi tuntia olisi kiva, kiitos!

Ei-rauhallinen eikä rentouttava viikonvaihde

Viikonloppu. Tuo rentoutumisen, lomailun ja akkujen latailun aikaa.
         Kissan viikset ja katin kontit!
         Tämän viikonlopun jälkeen olen väsyneempi kuin mitä työviikon jälkeen! Pieni siskonpoika on kylässä isineen ja äiteineen ja jäävät vielä muutamaksi päiväksi viikonlopun jälkeenkin. Poika on vilkas ja ollaan tehty niin sisällä kuin ulkonakin koko ajan jotain. Enemmän minua kuitenkin ahdistaa ja väsyttää jatkuva kaaos ja siivottomuus ja oman elämän puuttuminen.
           Minun vessani ovat vallanneet vaipat, kolme hammasharjaa ja pyyhe. Narun valtaa kolme isoa pyyhettä. Tuvan valtaa reput, kassit, lelut, vaatteet, kengät. Tiskipöydän valtaa maitopullot, lapsenruuat. Ja pihalla kompastelen palloihin, pieniin lapioihin ja kastelukannuihin.

Eilen oli pitkästä aikaa sellainen aamu, että heräsin tyhjään taloon. Vain minä ja vanhan talon narinat. Oli ihanaa hakea vähän puita ja laittaa uuniin tulet, kun herätessä tuntui niin kolealta. Tuli rätisi tutusti uunissa ja söin aamupalaa ja nautiskelin siitä, että kukaan ei puhunut minulle, kukaan ei kysynyt mitään eikä kukaan pyörinyt samassa huushollissa. Se kesti kuitenkin vain puolitoista tuntia ja sitten olikin tupa täynnä kaikkea!
          Sain eilen ajettua nurmen ja istutettua minun säälittävän pienet tomaatintaimet vähän uudemman kerran, syvempään multaan, mutta tuskin minä niistä saan tomaatteja tänä vuonna. Ne ovat kahden sentin mittaisia reppanoita ja niiden pitäisi tähän aikaan jo olla ulkona ja kaivata tukikeppejä ja kasvattaa varkaita... Minun kevääni on kaikin puolin vähän myöhässä.
            Tomaattien koulimisessa minulla oli pieni apurikin. Siskonpoika kasteli omia paprikan ja tomaatin taimiaan omalla kastelukannulla niin kunnolla, että taimiparat hukkuivat... kyllä siitä puutarhuri tulee, kunhan saadaan kasteluintoa vähän hillityksi!

Tänään puolestaan olisi pitänyt saada kasvimaa tehdyksi, mutta kun tuuli niin julmetusti koko päivän niin ei tehnyt mieli yhtään ryhtyä minimaalisen pieniä siemeniä laittelemaan maahan tällä tuulella... ja väsyttikin. Nukuin iltapäivästä kuin linnunpoika ja yritin vähän kerätä voimia ensi viikoksi.
          Iltasella kävin juoksulenkillä ja ainakin minulla juoksu todella aukaisee jotain sielun luukkuja, kun vaikean puolitoista kilometrisen juoksun jälkeen purskahdin itkuun.. Itkeä tyrskin ja juoksin ja hengityskin meni pipariksi. Yleinen väsymystila kai vaikutti juoksuunkin, joka ei ottanut sujuakseen yhtään, mutta jotenkin vasemman jalan kanssa on kai yhteistyösopimus sanottu irti, kun se juoksee laiskasti. Sillälailla läpsyttäen.
           Ärsytti.
           Juoksun jälkeen kävin uimassa ja katsomassa olisiko rannassa nyt aaltoja. Vähän oli, mutta ei ollenkaan sellaisia, mitä tuuli olisi antanut odottaa. Kylmää oli. Koko ajan vaan kylmempää. Tällä kertaa olin ihmetyksen aihe pienille lapsille naapurirannassa, jotka seisoivat rantavedessä tuulipuvut päällä. Hullu mikä hullu...

Saunan jälkeen ihailtiin sateenkaarta, joka ilmestyi taivaanrantaan rankan iltasateen jälkeen kun keli heitti (jälleen kerran) häränpyllyä ja sateen jälkeen paistoi aurinko niin kuin ei olisi satanut viikkokausiin! Sateenkaaren pää meni naapurin metsään, kuten aina kaikki hyvä, joten siellä olen kai huomenna kaivelemassa ja etsimässä aarretta.
           Huomenna saan kai kuistille sisäoven. Ulko-oven miehet laittoivatkin jo perjantaina ja se on aika komea. Vielä komeampi sitten kun ikkunat saavat puitteensa. Voin jo nähdä itseni siinä kuistilla istumassa ja juomassa kylmää hellejuomaa...

Naapurin isäntä mölisee traktorin kanssa tuossa naapuripellolla ja kylvää heinänsiementä laidunmaaksi. Minä odotan edelleen, että oma nurmeni itäisi, mutta kai tuokin pläntti vihertää ennen omaani... Ei kiva! Ajattelin lauantaina kun ajelin nurmea kolme tuntia, että kun pääsen uudelle, Älyttömyyden Pellolle, ajelemaan, lisää se nurmenleikkuu aikaa ainakin tunnilla... En ehdi sen jälkeen elämään, kun nurmeni vihertää!
           Mikähän geenivirhe tämäkin on?
           Nyt tämän mutaation pitäisi etsiä peitosta sellainen kulma mistä pääsisi sen alle. Lukea muutama sivu ihanaa kirjaa (Enni Mustosen Emännöitsijä menossa...) ja nukkua hyvät unet ennen huomista työpäivää!
           Adios amigos!

P.S. Nyt sataa ihan kaatamalla... ihana kesäsade ja oikein ihanaa unimusiikkia!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
76. juoksupäivä (26 vkoa täynnä)
- 7.2km kylälenkki (44 min)
- juoksu oli vähän hankalaa ja kankeaa, jaloista oli veto pois ja ne vaan läpsytteli asvalttiin
- hengitys sujui hyvin, lukuunottamatta itkua
- ryhti, asento-akseli täysin hukassa!
- pitäisi varmaan ottaa oikeasti selvää noista juoksu-välipaloista kun tämä on jo toinen viikko kun juoksu on vähän hankalaa ja ei ole oikein semmoista rentoa juoksua. Että syönkö vääriä asioita väärään aikaan vai mistä tämä johtuu
-keli hyvä, vähän liian tuulinen, mutta lämpötilaltaan(+15) ihan hyvä

Elossa vasten odotuksia tämmöisen viikon jälkeen!

Tajusin tänään, että vaikka meitä kolmea yhdistää työmaalla eritoten työ, niin suurimmaksi osaksi ollaan kuitenkin yhdistelmä kaikkea muuta. Murheet, ilot ja asiat, joita käydään läpi, ovat myös kytköksissä siihen elämään, mitä emme jaa.
            Tänään vaan sattui semmoinen tilanne, että minun piti olla "ryhmän johtaja" ja ystävä samaan aikaan enkä tiedä selvisinkö kummastakaan kovinkaan hyvin. Tällaisessa porukassa missä ollaan tiiviisti yhdessä, puhalletaan samaan hiileen ja tapellaan viikot töiden kanssa, tässä tulee pakosta läheiseksi. Ihmisistä tulee muitakin kuin työkavereita ja kun jollakulla on murheita, niin ne murheet ottaa myös omille harteille. En minä osaa olla ottamatta, vaikka en jaksa kantaa välillä omiakaan ajatuksia enkä tunne olevani hyvä tuki kenellekään, kun omassa elämässä ei ole kunnon tukijalkaa ollut moneen kuukauteen. En edes tunne sitä naamaa, joka aamusella peilistä katsoo.
             Rankka viikko takana. Väsymys ja uupumus ovat olleet kavereina ja toivon todella, että alkaisi jo pikku hiljaa helpottamaan ja päästäisiin siihen arkirytmiin mikä soljuisi eteen päin ilman suurempia ongelmia.

Kotona söin ruuan ja nukahdin heti kun vähän itseäni vaakatasoon heitin. Sain koko talon itselleni, kun porukat lähtivät illaksi ja yöksi kaupunkiin, joten kulutin iltani ensin juoksulenkillä ja sitten saunassa ja iltapalalla. Torkuin koko illan ja jokaisesta tv-sarjasta näin vain alun...
          Aion nukkua huomenna kuin koomapotilas!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
75. juoksupäivä (26 vko)
- n 7km metsätielenkki (41min)
- juoksu tuntui alkuun vähän kankealta ja jotenkin askellus ei ollut ihan niin rento kuin voisi olla
- hengitys toimi hyvin
- ryhti ja asento on edelleen hakusessa, kun en ole videoita ehtinyt katsella ja korjata asentoa oikeaksi.
- ilma oli pilvinen, tuulinen, +15

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin...

Mistähän se johtuu, että juuri kun päivä tuntuu hyvältä, on kaikki hyvin ja mieli hyvä, niin sitten vaakakupit tasoitetaan oitis siihen järjestykseen, ettei maailma nyt olekaan niin vaaleanpunainen kuin erehtyi luulemaan?
          Tänään oli juuri sellainen päivä.
           Olin iltapäivästä niin iloinen meistä, meidän töistä ja siitä, että vaikeasta, raskaasta ja pitkästä viikosta huolimatta jaksettiin vielä nauraa ja vitsailla. Kaikki näytti sellaiselta kuin torstaina haluaakin asioiden näyttävän. Ja sitten kuppi heilahti ihan toiseen suuntaan, kun meidän naispomot asteli paikalle ja tarttuivat niihin asioihin, joihin ei olla todellakaan ehditty kiinnittämään huomiota. Oikein hartiat lysähti kun latoivat pöytään huomiotta jääneet hommat tai asiat eivätkä edes vilkaisseet sinne suuntaan, missä ollaan koko viikko taas möyritty kuin maasiat!

Omenapuiden kukkia.

Joskus tekisi mieli viskata hanskat maahan ja lähteä kävelemään, mutta aina sitä vain seisoo paikallaan ja yrittää selittää sitä, miksei voida olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Likat lohduttivat minua, että ne olivat vaan kateellisia, kun niiden oma tontti oli tietysti kuin villi viidakko ja piti päästä meille jostain sanomaan, mutta minä otin ja pahoitin jälleen mieleni moisesta.
             Ollaan raadettu koko viikko sen eteen, että olisi taas huomenna mukava lähteä viikonloppua viettämään ja toiset astelevat paikalle ja murjovat meidät maan rakoon matojen kavereiksi. Suututtaa.
              Ilman puoleenkin tämä päivä oli jälleen niitä, kun Taivaan Isä ei oikein tiennyt kumpaa nappia painaisi, joten Hän vuorotteli varsin tiuhaan. Sadetta ja aurinkoa. Ja kylmää! Saisi se lämmin ajelehtia tänne...

Piti kiepsauttaa töiden jälkeen K-raudan kautta ja ostaa ensinäkin omat jutut kasvimaalle (auringonkukat, persilja, kukkakaali jne.) ja sitten kaverille synttärilahjaksi amppeli. Ostin sellaisen riippapelargonian, jossa näkyi olevan paljon nuppuja. Ystäväiseni on pari vuotta vanhempi ja ollaan oltu lapsesta lähtien kavereita. Ainut sieltä saakka oleva ystävä.
            Olin kutsumaton vieras ja ajattelin vain pistäytyä ovella viskaamassa kukan, mutta päädyin sitten istumaan muiden vieraiden kanssa kahvipöytään... työnutut ja väsymys eivät olleet hyvä yhdistelmä toisen synttäripöytään.
             Kotona en jaksanut kun käydä suihkussa. Porukat tekivät vintissä kuormaa peräkärryyn, kun isän pitää viedä lattialankkuja höylättäväksi huomenna, joten minä otin emännyyden torpassa ja laitoin tuvan kuntoon ennen suihkua ja iltapalaa. Jäi juoksukin huomiselle kun meni iltaruoka vähän pitkäksi...
             Nyt kelpaa taas uni... Näinä päivinä ei ole ehtinyt nukkumatti viskomaan hiekkojaan kun tämä lyyli on jo ollut unten mailla. Ulkotyön bonus.

Tien toisella puolella on naapurin isännän pelto jo kauniilla oraalla ja minun nurmeni näyttää vielä multaista naamaa... Tekisi NIIN mieli ajella tuo naapurinkin pelto tasaisen vihreäksi... mitähän isäntä minulle tekisi? Kiduttaisiko vähän aikaa vai tappaisiko heti...?

Kukkia, kukkia, liikaa kukkia!

Tänään myrskysi. Satoi ja tuuli koko päivän aikamoisen kovasti!
          Tänään tuli myös kukkakuormat hautausmaille ja myös me saimme osamme siitä sadosta. Kello yhdeksän oli rekka purettu ja kamalasti kukkia istutettavana. Kääks! Jotenkin tämä hetki kesästä on aina sellaisen epätoivon aikaa, kun ei voi ymmärtää, miten ihmeessä ne kukat ehtii laittaa maahan. Hoitaminen tuntuu leppoisalta puuhastelulta tämän savotan jälkeen.
           Tämän päivän urakkaa väritti vaakasuora sade ja tuuli, joka tiputteli puolen latvan kokoisia oksia männyistä melkein niskaan! Onneksi kukkapesien multa oli niin kuivaa, ettei sade kamalasti haitannut istutusta, ainoastaan sadekamppeissa vettyi niin sisältä kuin ulkoa.
            Ja saatiinhan me jo ensimmäinen "valituskin" kukista, kun kuulemma verenpisara, joka kyseisen omaisen haudalla oli, ei kuki... Onneksi nainen ei tullut sanomaan asiaansa minulle, sillä olin siinä vaiheessa päivää jo niin täynnä kukkia, että olisin varmasti nähnyt punaista moisen kommentin kanssa... muutenkin kuin kukan terälehdissä! Onneksi Anni hoiti asian tutulla rauhallisuudella ja sanoi, että ne on vielä niin nuoria.
             Hymyilytti.
             Niinhän ne ovat...

Aamusella laittelin vaatteita päälle kun näin, että se pieni pupunen pomppi minun portailta ja jäi syömään ruohoa viinimarjapuskan viereen. nappasin äkkiä kameran ja räpsin kuvia sarjatulella. Voi miten pieni nöppönen se oli! Jalatkin olivat ihan pyöreät eivätkä semmoiset sukset niin kuin isommilla. Siinä se kuunteli ja katseli aamuisen pihan ääniä ja maisemia. Koko ajan korvat kääntyilivät puolelta toiselle, valppaana oli. Sitten rupesi satamaan ja poloinen kastui... voih!

Kun minä pääsin töistä kotiin ja sain vähän ruokaa suuhun, minä oikaisin jalat pitkiksi ja makasin parin tunnin päiväunet. Jalat, varsinkin päkiät, olivat juuri sen tuntuiset, kuin olisi kyykkinyt koko päivän ja tehnyt ylös-alas-liikettä monen monta kertaa... Vielä olisi toinen mokoma laittamatta huomenna... Onneksi tämäkään viikko ei kestä kuin viikon!
           Iltasella ajattelin, että käynpä katsomassa isoja aaltoja rannassa, kun tuuli niin julmetusti. Menin rantaan, mutta kas kummaa, ainuttakaan aaltoa ei rannassa näkynyt. Pinta oli tyyni ja rauhallinen. Tuuli ei osunut niin, että se olisi rantaan päin aaltoja tehnyt. Uin siis ilman aaltoja, höh. Ihan tarpeeksi kylmää se oli kyllä muutenkin... HRR!

Unihalvaus ja räjähtävät päät

Tuli taas tänään huomatuksi, mitä syntyy kun yhdistetään kolme samalla huumorintajulla, hulluudella ja mielellä varustetut naisenalut samaan tilaa. Naurua aamukahvilla, ruokatauolla ja iltapäiväkahvilla ja työmaalla siinä välissä!
           Aikku kysyi kun mentiin aamukahvin jälkeen takaisin ruohonleikkureita etsimään, että kuuluuko minun päästäni sellainen paukahdus vähän ennen unta? Katsoin typykkää kuin pöllö aurinkoa. Että kuuluuko mitä?? Sellaisia nytkäyksiä minulle kyllä välillä tulee ennen unta, mutta ei mitään pauketta ole ainakaan tähän mennessä kuulunut. Ruokatauolla Aikulla olikin sitten jo faktaa pinnassa ja kyse on ihan oikeasta tilasta, räjähtävän pään syndrooma. Siinä kuulemma aivot luovat kuuloaistimuksen kovasta pamahduksesta, joka tekstin mukaan johtui siitä että aivot ikään kuin sammuvat liian nopeasti... Joka viides kärsii vaivasta ja se on harmiton, mutta kiusallinen. Tultiin taas viisaammiksi.
            Sitten se juttu levisikin jo käsiin kun ruvettiin kehittelemään unihalvauksesta ja räjähtävän pään syndroomasta ties mitä yhdistelmiä ja naurettiin, että ainakin nyt tiedetään sitten mikä meitä vaivaa, kun ei päästä sängystä ylös aamusella!
             Voi meitä!
              Ehkä taas kokopäiväinen ruohonajo teki tehtävänsä ja pehmensi meidän päät jälleen pullataikinan tasolle. Mieli oli kuitenkin kaikesta nauramisesta sen verran hyvä, ettei minua edes kamalasti ottanut päähän se, että ensin minun leikkuristani (tällä kertaa onneksi työnnettävästä) tipahti pyörä kesken ajon. Ei ollut ensimmäinen kerta ja viimeeksi sain sen tiukattua takaisin, mutta nyt se kiristyssalpa oli mennyt poikki eikä rengas enää kiristynyt akseliin vaan velloi vapaana... Noh, vielähän sillä ajoi, kun aina silloin tällöin potkaisi renkaan peremmälle akselille. Loppujen lopuksi minun ajoni loppui siihen, kun aisaa pitävä puolivälin puomi katkesi. Rengas oli kuluttanut metallituen ohueksi ja nyt se sitten (tietysti!) katkesi. Sitten ei voinut enää edes temppuilla koneen kanssa, että olisi saanut ajetuksi. Raato mikä raato. Likat ajoivat työnnettävillä sitten loput ja minä hain ajettavan leikkurin loppuajaksi. Onneksi tonttia ei kamalasti ollut jäljellä. Ajettiin tällä kertaa vain hautojen edustat, katsotaan sitten loppuviikosta paremmin.
               Ja kotiin nappasin sen peräkärryn pyörän, johon ei työmaalla saatu ilmaa. Ajattelin ensin, että vika on meissä, mutta kun kotonakaan en saanut siihen ilmaa niin alkoi epäilyttää jo muutenkin... Venttiilikin vaihdettiin ja sitten sitä ilmaa jo sinne menikin, mutta tuli myös pois. Puolessa minuutissa. Rengas vuotaa pahemman kerran jostain.
                Ärsytti...

Kotona oli kuistiremontti edennyt panelointiin asti ja tässä olisi sitten meidän kuistin ensimmäinen seinä. Katon miehet saivatkin jo eilen laitettua ja nyt oli sitten seinän vuoro. Tämä seinä tehtiin sillä aikaa kun odoteltiin, että ikkunakuorma ilmestyisi pihaan ja jos huomenna ei ole ihan kamala keli niin sitten olisi ikkunanlaiton vuoro. En malttaisi odottaa, että saa raijata kuistille tuolin ja pienen pöydän ja istuksia siinä sitten kesäiltoina itikoilta suojissa tai syksyisin laitella kauniita valoja ja muuta ikkunalaudoille...

Kuistista tulee tällä kertaa lämmin ja villaa on laiteltu niin seiniin kuin lattiallekin. Lattialankut olivat niin ihanat, että ne jätettiin paikoilleen. Tosin hiottuina ja pian myös maalattuina. Ja ikkunoista tulee myös lämpöä pitävät, kiinteillä laseilla. Katsotaan nyt miten miekkoset saavat ne asennettua...

Minun urakkani oli tänä iltana kylvää tuo minun Älyttömyyden Peltoni. Jos se huomenna sataa niin sataa sitten siemenille ja nostattavat aikaisemmin nurmen. Toivossa on ainakin hyvä elää. Olin aikoinani ostanut kamalan kalliit siemenet tuohon meidän imeytyskenttään ja vielä ihan liikaakin. Nyt tuntui kuitenkin, että kannatti aikoinaan olla vähän hullu, sillä siemenet riittivät melko hyvin isolle alueelle ja ainakin antavat sellaisen alkuvihreyden, ennen kuin sekaan ehtii kasvaa muuta. Nyt vaan odotan malttamattomana, että sieltä jotain vihreää tulisi esiin.
            "Jyräsin" meidän omalla äeksellä tai paremminkin äeksen perärullilla, kun jyrää ei kehdannut käydä lainaamassa. Menisi kuulemma vaan käytössä rikki, kuten on mennyt niin moni muukin lainapeli... En toki muista tämmöistä! Ihan hyvä siitä tuli noinkin. Nyt vaan oras pintaan!

Iltasella kävin juoksentelemassa. Tällä kertaa semmoinen 5km lenkki ja aika ripeää vauhtia. Vähän kiihdyttelin ja kokeilin että missä menee kropan rajat. Aika hyvin sopeutui monipuolisempaankin menoon ja tuntui ihan kivalta välillä mennä vähän vauhdikkaammin, vaikka lyhyempi lenkki olikin.
          Nyt sitten ollaankin taas ihan puhki. Väsy painaa joka paikkaa ja huomenna tulisi hautausmaalle vihdoin viimein tämän kesän hoitokukat. Kamala homma, kiireiset päivät tiedossa ja paljon muistettavaa ja tehtävää. Ei saisi olla väsynyt eikä nuupallaan. Tein kukkapäivän voimia antavaksi herkuksi vähän murupusuja, siis suklaapäällysteisiä riisimuroja. Toivottavasti antavat vähän energiaa!
           Nyt maate ja maha syliin!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
74. juoksupäivä (26. vko alkaa)
- 5km metsätien pikkulenkki (30 min)
- semmoista hidas-nopea juoksua koko matka, välillä kiihdyttäen aika kovaakin ja sitten taas tasaisemmin
- hengitys pysyi mukana ja taisi keuhkottykätä vähän vaihtelusta
- ryhti ja asento on edelleen vähän hakusessa kun tuntuu että askel jää liian eteen
- keli oli hyvä, +16 ja puolipilvinen ilta

Otetaan pysyvään sijoitukseen helle, lämpö ja kesäolo!

Voi kissanvirna miten vaikea oli päästä tänä aamuna pystyasentoon!
         Peitto oli pehmeä ja tyyny tuoksui unelta ja asento oli juuri hyvä ja unissa näkyi kauniita kuvia. Ja kun pääsin istumaan niin rojahdin monen monta kertaa vielä takaisin tyynyn luokse... Vätys mikä vätys! Ja vetelä aamu!
         Yleensä olen jo maanantaiaamuksi miettinyt työviikon aherrukset suht koht kohdilleen, ettei tarvitse kuin paukutella päätökset pöytään. Mutta viikonloppuna se töiden unohdus sujui sen verran hyvin etten miettinyt töitä ollenkaan. Lähdin siis tänä aamuna soitellen sotaan ja mietin, että eiköhän siellä joku homma tule vastaan...
           Työmaalla odotti kuitenkin parempaa kuin töitä. Lisäkäsipari Annin muodossa! Voi jee! Aikun kanssa sanottiinkin loppupäivästä, että heti tuntui paljon helpommalta, kun tuli edes kaksi kättä lisää. Lisäännytään siis hitaasti mutta varmasti!
            Pienennettiin aamusta vähän meidän kivenoikomis-paperipinoa, vaikka eihän se työ lopu ikinä, kun toimistolta tuli kolme lisää, kun piipahdin loppupäivästä viemässä papereita... Saatiin kuitenkin likkaporukalla aikamoisen hienosti kiviä oiottua ja VAIN ne jättiläiskivet jäivät oikomatta! Hip hurraa!
            Nauraa retkotettiin kahvipöydässä, kun Anni täytteli jo lomahakemuksia ensimmäisen työpäivänsä piristykseksi... Kai se on pomolta ennakoivaa ajattelua, ettei niitä anomuksia ollut tuotu meille kuin muutama... Tässä oltaisiin kohta Bahamalla kaikki!

Kotona piti ahertaa sitten trimmerin kanssa, kun tuo meidän Älyttömyyden Pellon reunassa oleva tienlaidan nurmialue rehotti pitkällä heinällä. Sitä kun trimmailin, mietin oikeasti miten hulluilta me muden silmin näytetään. Itsehän me ei tätä hulluutta huomata, kun meistä on ihan normaalia tämmöinen reuhtominen nurmen ja pihan kanssa, mutta kyllä ne muut varmasti pitävät meitä kaheleina.
          Naapurin isäntä halusi välttämättä jyrätä tuon meidän tulevan nurmialueen Älyttömyyden Pellosta ja mikäs siinä, kun kerran jyrä oli perässä! Nyt vain muutamat kivet pois ja siemenet maahan niin kohta saan ajaa vuorokauden ympäri nurmea! Voi onnea!

Olin napannut työmaan ruohonleikkureista terät teroitukseen, mutta en nyt jaksanut kamalan kauan niiden parissa aikaani viettää. Kunhan nyt sain vähän terää näkyviin. Teroitan sitten myöhemmin paremmin, mutta kun tarvitaan niitä jo huomenna niin piti vähän oikoa...
          Olin ajatellut meneväni uimaan ennen saunaa, mutta se ajatus kuihtui ennen kuin alkoikaan, kun kello juoksi taas pitkällä illan puolella. Nappasin nutut mukaan ja menin ulkosauna ihanuuteen ja nyt olen taas kuin vanha lapanen, joka tarvitsisi hampaanpesijän...
          Voi näitä päiviä!
          Voi tätä elämää!
          Taas väki vähenee meidän lähisuvusta. Tänään tuli tieto taas tulevista hautajaisista ja olimme äidin kanssa samaa mieltä tänään, kun pyörittiin tuvassa yhtä aikaa, että saisi nämä kuolemat jo riittää. Ihan tarpeeksi tänä keväänä ja koko vuonna oikeastaan näitä menetyksiä ja kuolemaa ja surua... Missä vaiheessa ja eritoten miten tämän kelkan saisi kääntymään.
           Ei vaan jotenkin sielu kestäisi enää yhtään näitä tämmöisiä...

Haikeaa juhlintaa ja viikonlopun viimeistelyä

Tämä päivä meni kyllä täysin hyväntekeväisyydelle.
          Aamupäivästä käytiin juhlimassa naapurissa valmistunutta pojannaperoa, joka ylettyi päätä pidemmäksi minua ja nosti minut kevyesti ilmaan, kun halattiin... Osat ovat siis vaihtuneet kun 19 vuotta sitten minä pidin ylpeänä pientä miestä sylissä. Aika menee niin nopeasti.
          Olivat etsineet vanhoja valokuviakin vieraiden katseltaviksi ja niistä ajan kulumisen huomasin entistä paremmin. Se kuvien pieni poika oli vasta äsken sellainen polvenkorkuinen riiviö ja nyt jo aikamies. Vähän veti haikeaksi, vaikka olenkin samaan aikaan ylpeä siitä, että meidän välit ovat pysyneet lämpöisinä koko ajan ♥
            Ennen kuin lähdin, kävin kurkkaamassa niiden koiraa, joka oli juhlien ajaksi solmittu vähän kauemmaksi kiinni. Miten mukavaa oli taas silittää koiraa ja rapsuttaa korvan takaa. Ja miten kamala ikävä hulvahti yli ilman suurempaa varoitusta. Jos joku olisi sattunut katsomaan ikkunasta, olisin jäänyt kiinni itkusta... Antaisin pois vaikka mitä jos saisin oman koirani takaisin...

Olin juhlien jälkeen ihan poikki, mutta olin luvannut avustaa äitiä tekemään kuvakirjan kumminsa hautajaisista. Siitä oli ollut puhetta jo aikaisemmin tällä viikolla, mutta kun olin joko liian puhki tai sitten omalla pihalla oli iltaisin töitä, niin en ollut ehtinyt tietokoneen ääreen kuvakirjaa tekemään. Nyt ahkeroitiin sitten koko kirja yhdessä illassa ja nyt on pää kyllä sen tuntuinenkin, ettei oikein ajatus kulje.
          Olisin halunnut tänä(kin) iltana käydä vähän uiskentelemassa, mutta kun kirjan parissa vierähti tovi jos toinenkin niin en jaksanut enää muuta kuin napata iltapalan ja rojahtaa sängyn puolelle. Huomenna olisi jälleen työpäivä ja viikko edessä.
           Jos rehellisiä ollaan, niin nykyään vähän pelottaa aina nämä viikot, että miten selviää jälleen kaikesta siitä, mistä pitää selvitä! Onneksi apuvoimia on tulossa huomenna, ei tarvitse enää ihan kahdestaan selvitä...

Helteiden alkulämmittelyä....

Nukuin kuin ruhtinatar ja en olisi millään viitsinyt nousta ylös, vaikka verhon takana paistoi päivä ja linnut lauloivat ja kello näytti mahdottomia. Ulkona oli aurinkoista, vihreää ja kesäpäivän rauha.
            Ajoin aamiaisen jälkeen ne pienet pläntit, joita en eilen jaksanut leikkurillä lyhentää. Kummallista oli ajaa vain puolitoista tuntia, kun yleensä siinä ajassa ehtii vasta ajatukset koota ruohoa leikatessa. Nyt tuntui kuin leikkaaminen loppui ennen kuin alkoikaan... Siistiä on taas - sekuntin ajan. Voikukat nostivat päätään heti kun olin yli ajanut! Ne sen kun niiaavat vain ja vilkuttelevat iloisesti perään!

Sitten suuntasin perkaamaan kivikkokukkapenkkiä sauna vierestä etteivät pääsisi semmoiseen kuntoon kuin viime vuonna... Karmeaa! Kyllähän siellä nytkin vuohenputki oli vallannut elintilaa kiitettävästi, mutta se sentään luovutti aika nopeasti kun sitä ryhtyi nyhtämään!
         Oli ihana kyykkiä siinä auringon porottaessa selkää, ja pääskysillä taisi olla meneillään lemmenleikit, kun sirkuttivat niin kiihkeästi ja lentelivät välillä vähän liiankin matalalla. Ei sitä turhaan sanota, että masentuneiden ihmisten pitäisi ryhtyä tekemään puutarhatöitä.. Minun mieleni ainakin puhdistui ja parani heti kun kädet upposivat multaan!

Patjarikkokin heräsi muutaman vuoden koomasta ja rönsyilee nyt yli istutusalueensa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Iltasella laitoin saunan päälle ja lähdin juoksentelemaan. Testasin uusia lyhytlahkeisia juoksuhousuja, kun oli olevinaan niin lämmin keli. Ei juostessa kylmä tullut, mutta vähän kuitenkin... ehkei vielä ole niin lämmin... tai sitten minä olen vilukinttuinen.
         Vähän nihkeää oli juoksu taas oikeastaan alusta alkaen. Ei se missään välissä vaikeaa ollut, mutta semmoista... vähän kuin olisi kivireki ollut jäljessä. Parasta oli kesämaisemat ja kylätien pätkä, kun tuoksui ojat ja piennarkasvit ja aurinko paistoi naamaan ja pisamat lisääntyivät!
          Ja juoksun jälkeen kävin uimassa.
          Rantaan tuli iltapiknikille pieni, kolmihenkinen seurue ja kun minä pulahdin uimaan niin naispuolinen piknikkiläinen antoi aplodit ja hurrasi hurjasti. Olivat ulkomaalaisia, joten en ymmärtänyt mitä nainen minusta sanoi, mutta luultavasti jotain siitä, etten ole ihan järkevä tai viisas... Melkos kylmää vesi vielä oli, mutta kyllä minä siellä jo vähän lilluskelin... ihan vähän.
           Kun sitten hetken päästä istuin lauantaisaunan lämmössä, olinkin ihan puhki ja lopen väsynyt ja pehmeä. Sauna viimeisteli olotilan levollisen utuisaksi enkä jaksanut jalkaa nostaa, kun pääsin pötkölleni sänkyyn. Aivan ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä takana.
           Näitä lisää!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
73. juoksupäivä (25 viikkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (43min)
- juoksu oli ihan hyvä, mutta jotenkin jaloista oli suurin puhti ja riemu poissa
- hengitys toimi hyvin, yhden kerran piti kylkeä vähän venytellä kun pisti niin ikävästi, muuten meni hyvin
- ryhti ja asento mättää, nytkin piti oikeesti miettiä, että veti vatsalihakset pinkeiksi ja nosti yläkroppaa pystyyn. Kökötän melkein istuma-asennossa, ei hyvä
- ihana ilta, aurinkoinen, +20, pieni tuulenvire, täydellinen juoksuilma!!

Palkintopäivä uurastajalle

Ensimmäinen työkuukausi takana ja täytyy sanoa, että näin hullua kuukautta en ole vielä töissä tehnyt. Maailman yhdeksäs ihme, että olen hengissä!
           Tänään ahkeroitiin kuitenkin vielä täysi päivä, että saatiin hautausmaa siihen kuntoon, että saatiin hyvä syy vetää suupielet korviin ja jättää ne sinne! Oli hyvä mieli oikeastaan koko päivän siitä, että piru vieköön ollaan ahkeria ja sitkeitä ja periksiantamattomia, kun saatiin taas kerran nurkat sen näköisiksi mitä ne iltapäivästä oli! Eikä pysäyttänyt sekään, että meillä kävi muutama mies sotkemassa kivien oikaisujen ja nostojen kanssa! Jippie!
             Ja kun tänään oli kaiken huipuksi tilipäivä niin palkitsin itseni hyvästä työstä ja kamalasta kuukaudesta selviämisestä pienellä kesälahjalla. Kun oltiin vielä koulussa, niin porukoilla oli tapana antaa koulujen päättyessä meille pienet lahjat ahkerasta koulutyöstä. Yhtenä vuonna saatiin kiikarit, toisen uimapatjat ja niin edelleen. Nyt ei moneen vuoteen (jostain syystä...) ole kesälahjoja enää saatu, joten on pitänyt hankkia ne itse. Minun tämän kesäinen lahjukseni itselleni oli kaksi lävistystä - tosin niinkin nössöön paikkaan kuin korviin, mutta kuitenkin!
               Myyjää vähän nauratti kun sanoin, että täytyy kysyä niinkin legendaarinen kysymys kuin että: sattuuko se? Sanoi vain, että lapselle voisi valehdella, mutta aikuiselle naiselle täytyy sanoa totuus: sattuu. Kivat sulle! Olisi valehdellut!
                Eihän se sattunut, tuntui tietysti, mutta kestin sen kuin nainen! Odotin, että olisi tullut verta tai edes jotain dramaattista, mutta ei. Vähän korvalehti punoitti - siinä kaikki! Ja olin ajatellut, että näyttäisin enemmän tyttömäiseltä korvakorut korvissa, mutta minusta tulikin nuoremman näköinen ... ei huono sekään! Nyt vaan pitää toivoa, ettei reiät tulehdu ja osaan niitä oikein hoitaa, että saisi sitten muutaman viikon päästä vaihtaa ns. normaalit korvikset korviin. Ostin nekin jo valmiiksi sellaiset perhoset, puuutarhuri-teeman mukaisesti.

Sen verran hemmottelin itseäni vielä, että kävin kampaajallakin leikkaamassa hiuspehkoa vähän kesäisen kevyeksi. Tietysti viikonlopun valmistujaisjuhlat naapurissa olivat yksi syy, että halusin vähän siistimmän pään, mutta suurin syy oli se, että halusin itseäni vähän piristää uudella lookilla ja kampaaja käynti köyhdytti minua vain pari kymppiä. Aika halpa vaihtelun tuoja!
            Olen yleensä sellainen, että palkka menee oikeastaan säästöön niiltä osin, mitä siitä jää pakollisten menojen jälkeen. Olen oikea säästöporsas ja olen aina ollut. Tänään kuitenkin ostin juoksushortsit ja juoksuvyön sekä kulutin siskojen antaman lahjakortin kirjakaupassa. Voi kun voisi aina ostaa kirjoja pinon ja maksaa vain toisten antamilla lahjakorteilla!

Spibelt-vyön ostin tänään ja tuo Casall-vyön tilasin aikaisemmin. Pitää testata vähän työmaa-käytössäkin, kun pitää pitää omaa puhelinta matkassa mukana ja kesällä harvemmin on semmoisia kuteita päällä, missä puhelin menisi hyvin ja pölyyntymättä tai likaantumatta, joten testaan, jospa juoksuvöistä saisi töihinkin apuvälineet puhelimen kantoon. Ja tietysti meneväthän ne sitten juoksulenkeilläkin.

Nämä ihanuudet puolestaan ostin kesäiltojeni iloksi. Aion maata vielä olemattomassa riippukeinussa ja lukea vielä olemattomassa helteessä ihania kirjojani ja nauttia surinasta, pörinästä ja pilvenhattaroista! Oli kyllä ihana harhailla kirjakaupassa taas pitkästä aikaan ja nuuhkia uusien kirjojen tuoksuja... Vielä joskus sieltä hyllyistä löytyy minunkin nimellä kirja...

Ja kotona sitten laiteltiin 12 riviä perunaa, neljää eri lajia. Päättömyyden Pelto sai ensimmäiset asukkinsa! Viikonlopun aikana pitäisi saada tehdyksi kasvimaakin, vaikka minun siemeneni ovat vielä kaupassa! Johonkin tämä kevät on mennyt etten ole edes siementiskille päässyt ostoksille... jospa ensi viikolla sitten!
           Iltasella ajelin vähän nurmea, ettei taas hujahtaisi koko vapaa viikonloppu sen parissa. Viinimarjapuskien välissä ja saunan kupeella juoksenteli pieni, pyöreä pupun poika peloissaan karkuun. Yritin saada siitä kuvaakin, mutta sen verran hyvät pako-geenit oli pupunen saanut, etten ehtinyt sen perään linsseineni.. Ihana palleroinen! Ja ihan yksin... Mietin jo iltalenkillä, että tykkäisikö se porkkanasta...
            Tämä on viikonlopun paras hetki. Perjantai-ilta. Kun koko viikonloppu on edessä. Saa nukkua pitkään ja tehdä mitä huvittaa. Nyt kuitenkin on paras mennä pehkuihin, että pääsee nukkumaan pitkään...
            Hyvää viikonloppua kaikille säädyille!

Kesätaivas ja kukkapenkin kuolema

Joka aamu sama Mersu painelee minusta ohi ja melkein metrilleen samassa paikassa. En tiedä ärsytänkö minä kuskia yhtä paljon kuin kuski ärsyttää minua. Joka aamu nimittäin ollaan kuitenkin samaan aikaan risteyksessä odottelemassa, että päästään "isolle" tielle. Mitä hyötyä, mitä järkeä?
          Tänään ajettiin ruohoa koko päivä ja oikein nauratti loppupäivästä kun Aikku sanoi, että hänelläkin oli oikein pakkomielle saada hautausmaan puoli ajetuksi! Tämä sairaus on selvästi tarttuvaa! Mutta oikeesti oli taas voittaja olo, kun saatiin nurmi ajettua lukuunottamatta yleisiä alueita kappelin ympäriltä. Hurraa! Nyt alkaa maisemat olla jo aika vihreitä. Tykkään!
           Vietiin koneita päivän päätteeksi varastoille, kun näin, että meidän varaston kulmalla istui joku ukko puutarhatuolissa ja pussillinen kaljaa mukana. Aikku suhautti heti, että hän ei ainakaan uskalla sanoa mitään, kolkkaa vielä, mutta minä suhautin takaisin, että jos kolkkaa niin saa lyödä aika kovin tämmöisiin luupäihin! Olen vähän samanlainen kuin jättiläishai: isokokoinen, pelottavakin, mutta kiltti planktonin syöjä (ööö.. ehken nyt planktonin syöjä, mutta kiltti...). Tällä kertaa käytin kahta ensimmäistä piirrettä hyväkseni ja sanoin ukkelille napakasti, ettei tämä ole mikään lepopaikka tai teranssi vaan meidän työpaikka ja seurakunnan hautausmaa. Jotain miekkonen selitti seurakuntalaisuudesta ja siitä, ettei hän lepää... Olen kai muuttumassa sekapäiseksi, sillä minusta puutarhatuolissa löhöäminen ja kaljan juominen on lepäilyä... Kun mies ei mihinkään liikahtanut, niin arvatkaapas kenen olisi tehnyt mieli tarttua pientä miestä rinnuksista ja kantaa hautausmaa-aidan toiselle puolelle ja viskata tuoli perässä! En tehnyt mitään vaan ajattelin, että nyt on sanottu ja varoitettu, seuraavalla kerralla en edes varoita. Kun oltiin sitten jo autoille niin mies oli kerännyt kamansa ja kadonnut. Voitto kotiin!

Kotona olikin sitten vihdoin kukkapenkin raivauksen viimeinen vaihe. Kukkapenkin multakerros oli sen verran koivun juuria täynnä ettei siihen lapio tehonnut, joten nappasin traktorin ja lanasin takakuupalla mullat ryttyyn ja kyytiin. Sitten levittelin vähän pehmeämpää multaa pintaa, heitin siemenet ja toivotin kasvunihmettä! Kamalan avaraksi se teki etupihan, vaikka ei ollut kyse kuin kukkapenkistä. Nyt mahtuu kääntymään!

Oli erikoisen lämmin päivä, mutta ei vielä kuitenkaan mikään sellainen helle, että olisi lyhyissä lahkeissa tarjennut. T-paidassa minä ähisin jo tuon kukkapenkin kanssa, mutta siihen porottelikin koko illan aurinko!
         Ihana keli!
         Töistä tullessa taivaalla lipui sellaisia valkeita poutapilviä, joita ei ole kuin kesätaivaalla. Tuli mieleen ihan se kerta, kun päästiin koulusta kesälomalle ja tultiin tänne maalle viettämään totutusti kesää. Minä olin odottanut monen monta kuukautta, että pääsisi tänne ja kun vihdoin viimein auto pysähtyi pihaan, juoksin oitis tuohon aitan päätyyn. Kävin selälleen pihanurmelle ja tuijotin juuri tuollaista taivasta kuin tänään. Valkeita pilviä taivaalla ja tuoksuva ruoho selän alla. Kai silloin sielu löysi kotinsa.

Nämä sällit yrittävät valloittaa pihamaata... häviän tämän(kin) vuoden taistelun niille... valitettavasti!

Huomenna olisi perunamaan vuoro. Tänään oli mittailu ja lannoitus, huomenna istutus jos saadaan kylän yhteinen istutuskone lainaan. Ei taideta ihan juhannusperunoita saada ... eh! Ja kasvimaallakin alkaa olla viimeiset päivät, jos aikoo jotain sieltä syksyllä nostaa. Muutenhan tuo kasvimaan ympärys sitten kylvetäänkin ruoholle. Ja pitäisihän sekin jo saada tehdyksi ettei jää itämättä.

Vein vähän katkenneita oksia tuonne kompostille kun rupesi lapsettamaan ja nappasin kengät ja sukat jaloista ja viletin nurmikolla paljain varpain. Olipas ihana kävellä ihan vaan omilla jalkapohjilla viileässä nurmessa. On taas koko talvi kävelty ties millä popoilla ja nyt kevät saapasteltu painavilla saappailla. Pitäisi vaan useammin olla paljasjaloin niin tottuisi jalan lihakset oikeaan askellukseen.

Onneksi huomenna on jo perjantai ja näillä näkymin vapaa viikonloppu edessä. Hurraa! Jos tarkenisi vaikka istuksimaan jo pihamaallakin kunhan saa pihatyöt siihen malliin ettei silmäkulmaan pilkistele tekemättömät hommat. Uimassa aion ainakin käydä, ettei kasva karva takaisin!
         Kävin iltasella juoksemassa. Vähän piti lotota siitä, mitkä vaatteet laittoi päälle, mutta ihan ok olo oli juostessa, vaikka päädyin siihen uuteen ohkaiseen pitkähihaiseen. Juoksu sinänsä sujui hyvin, vaikka vähän vasemman jalan reiden sisäsyrjä alhaalta olikin kipeä. Kummallinen kohta sinänsä, enkä ole varma onko se tullut töistä vai mistä... Satuin katsomaan tänään vanhoja blogitekstejä ja juoksuviikolla 15. juoksin tämän samaisen lenkin 57 minuuttiin. Nyt aikaa meni 43 minuuttia. Eli kymmenessä viikossa ajasta on kadonnut 14 minuuttia! Aika paljon! Kai kunnossa on jotain edistymistä tapahtunut...

Eilen illalla piti ottaa ihan kuva kun lokit tekivät oikein valloituksen takapihalle. Tuo kuva on vain pieni osa siitä laumasta joka huuteli iltatunneilla niityllä. En tiedä mitä ne oikein nurmikosta löysivät, mutta kai ne luulivat olevansa maakrapuja... reppanat!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
72. juoksupäivä (25. viikko)
- 7.2km kylälenkki (43min)
- juoksu sujui hyvin ja aika kevyesti. Vasemman jalan reisi aina välillä tuntui, mutta ei kipeästi
- hengitys vähän villiintyi kun soittimesta tuli svengaava kappale, muuten meni ihan hyvin, loppumatkasta vähän palleaa nipisteli
- ryhti ja asento olivat ok, parantamisen varaa on ja varsinkin loppulenkistä tuntuu että lösähdys käy aina.
- ilma oli ihana, ilta-aurinko, +17 ja pieni leppeä tuuli