Ukkosen uhka ilmassa...

Kun on tehnyt töitä sellaisessa työpaikassa, missä on saanut itsensä uuvuksiin niin henkisesti kuin fyysisestikin, huomaa hyviä juttuja heti, kun pääsee sellaiseen työpaikkaan missä se ilo tekemiseen löytyy juurikin niistä samoista aineksista, mutta eri metodilla.
         Tänään huomasin, että kun työssä on järkevä aikataulutus, hommaa on riittävästi, muttei niin, että se painollaan musertaa kaiken tekemisen ilon, löytyy myös jotain kadonnutta - työiloa! Ja olin tänään kyllä kiitollinenkin, että olen nyt työpaikalla, missä tietysti on ongelmansa, mutta että minä saan olla niistä suhteellisen syrjässä. Tehdä vain konkreettista työtä ja nauttia siitä, että saan käsillä aikaiseksi jotakin kaunista.
          Niin ja huomata, että se riittää, että itse arvostaan työtään.
          Tehtiin tänään Hennan kanssa koko päivän kukkapesiä. Käännettiin ja möyhennettiin niitä kesäkuun alun kukkia varten. Hyvälle mallille saatiinkin ne ja siistiä tuli! Lapio olisi saanut olla pidempi vartinen, kun sellainen on tämä kaivajakin...

Otin tämän päivän "vapaaksi" oman pihamaan töistä. Kukkapenkkien kitkeminen ei jostain syystä kamalasti vetänyt puoleensa kun olin kyykkinyt kahdeksan tuntia möyhennellen. Tuntui, että nyt piti olla edes kotona koko pituudessaan eikä kaksin kerroin.
        Taivaalle kerääntyi myös uhkaavia pilviä ja vähän siellä ukkonenkin mylvähti, vaikka ohitse se sujahti. Ei satanut edes. Ukkosesta nyt ei niin väliä olekaan, mutta se viilensi illan sopivasti muutamalla asteella niin, että pääsin lenkille suht inhimillisessä kelissä.
          Tuntui hyvältä juosta pitkin metsätietä ja olla vain oman itsensä ja ajatusteni kanssa. Uskon hurjan hyvää tästä kesästä ♥ En tiedä miksi, mutta on vain sellainen fiilis, että tästä tulee lämmin, mukava ja ikimuistoinen kesä! Alku ainakin näyttää lupaavalta.

Tummien pilvien alla...

Tien laidassa kukkii tällä hetkellä kai raita... jonkinmoinen paju kuitenkin. Puut ovat niin täynnä valkoista kukkaa, että näyttävät ihan palleroilta ♥ Tuoksuukin aika hyvältä!
       Huomaan, että näen luontoakin tänä vuonna jotenkin tarkemmin, ihastellen. Viime vuosi meni omassa mustassa murheessa rypiessä ja työasioita surressa. Ei osannut katsoa ympärillä olevaa ja olla iloinen kesästä (tosin viime kesä oli niin sateinen, että ei oikein hurjan helpolla kylmästä ja märästä kesästä löydä rakastamista...).
         Nyt olen.
         Nautin oikeasti siitä, että elän juuri nyt ja tällä hetkellä! Kesä vielä edessä, odottamisen aiheita myös kesän jälkeiseen elämään ja puhdasta iloa ja onnea elämästä yleensä. Nämä hetket ovat vähän kuin Suomen kesän helteet: kun ne kerran tulevat niista pitää ottaa kaikki irti!
         Aurinko rock!

P.S. Ajosiltaan oli tänään ilmestyneet jo poikkipuut.. Ihan hieno se on jo noinkin...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
464. juoksupäivä (170 vkoa alkaa)
- 2870.7 km
- 7 km metsätie (38 min)
- juoksu kulki ihan hyvin ja jalat jaksoivat normijuoksun
- askel osui kohdilleen, vaikka edelleen vähän oikeaa jalkaa laiskottaa...
- tuki tuntui hyvältä sekä keskivartalossa, että lantiossa
- hengitys vähän puuskutusta
- lievästi kuiva ilma hengittää, vaikka keli viilenikin sopivasti illaksi
- +20, lämmin, mutta sopivan viileä ilma.