Kanimainen ensimmäinen työpäivä

Viime vuonna ensimmäisenä työpäivänä pihan valtasivat kauriit. Tänään puput ♥
       Jotain vekkulia niillä oli mielessä, sen sortin kisailua pitivät tuolla Isolla Niityllä, mutta kävi ilmi, että nämä veijarit olivat vain pieni osa yhdyskuntaa... Kun lämmiteltiin saunaa, aurinkoa kohti katsoi yhteensä seitsemän pupua...
        Mihinhän sitä laittaisi tulevat porkkanat ja niiden naatit, ettei tuollainen lauma (ja aina vaan lisääntyvä lauma) ei niitä söisi kasvimaalta suoraan..?

Ensimmäinen työpäivä takana ja vähän helpottuneen oloinen olo.
      Huomasin melkein heti, että tänä keväänä vaihde on suurinpiirtein kolmosessa, kun muina vuosina ollaan ränkätty viidennen vaihteen yli vaikka väkisin, melkein pakin puolelle! Tällä kertaa työmaan tontilla vauhti on inhimillisempää ja olin oikeasti todella ylpeä itsestäni, että pystyin sujahtamaan duunarin hommiin näinkin sujuvasti, kun olen monen monta vuotta ollut se vastaava, se joka komentaa, se joka ideoi ja sen jonka harteilla lepää tekemätön ja tehty työ. Tänään meikäläinen vain teki mitä sanottiin!
      Täytyy sanoa, että vaihtelua - ja hyvää sellaista!
      Ja vaikka vauhti ei ollut ylinopeuden luokkaa, saatiin kuitenkin hommaa eteenpäin todella hyvin. Talviset kanervat ja havut saivat kynttilöiden kera kyytiä ja tehtiin vähän selvyyttä huomisiin talkoisiin. Toivottavasti huomiseksi luvattu hyvä ja lämmin keli yllyttää haravoijat liikkeelle ja saataisiin lehdet pois talkoovoimin!
       Tosin. Sanoin kyllä, ettei Leenuskan hautausmaa ole siivotonta nähnytkään kun vertaa siihen kaaokseen, mistä me yleensä aloiteltiin. Tämä "siivottomuus" tänä vuonna on pikemminkin pientä epäjärjestystä.
        Miehenmurrikka tuli töistä taas minun luokseni ja odotin kuin nälkäinen susi ruuan kanssa. Tarvittiin molemmat vähän "mindfulnessia" ja lähdettiin käymään uimarantaa katsomassa, kunhan ulkosauna oli laitettu päälle.

Vähän olivat jäät tuoneet kaislaromua rantaan, mutta yllättävän siisti minun uimarantapätkäni oli. Kokeilin vettä ihan vain arvioidaksani miten kauan menee, että uskallan pulahtaa sinne... Pitäisi uskaltaa ennen kesäkuuta. Se on kyllä ollut viimeinen takaraja näinä vuosina tai sitten alan tulla vanhaksi!
       Ja vanhaksi en vielä ala!
       Istuttiin rantapenkillä ja kuunneltiin lokkien laulantaa, laineiden äänetöntä liplattelua ja hiljaisuutta. Imettiin itseemme tyyneyttä ja rauhallisuutta, jota kumpikin meistä kaipasi työpäivän jälkeen. Nauroin, että olen ensimmäistä päivää töissä ja jo tarvitaan meditaatiomaista ajatusten nollausta! Mutta eipä pääse kuormaa syntymään, kun ei annan siihen edes mahdollisuutta.

Oli muutenkin iltasella mahdottoman hyvä olo, kun sai pitkästä aikaa taas kiepsahtaa oman kullan kainaloon ja nauraa Pitääkö olla huolissaan? ja Vedetään hatusta ohjelmien hupailuille.
      Rakkaus, rauha ja nauru. Nämä ovat niitä avaimia, joilla jaksaa mennä vaikka minkämoisen vuoren yli ja läpi vaikka graniitista! ♥
       Ihanaa ♥