Alaskan malamuuttiemäntä

Tiedättekö mikä luo ongelmanratkaisukykyä?
      Pulaan joutuminen.
      Kerron kohta.
      Perjantain ja lauantain välisenä yönä tänne saatiin lunta. Ei mitään Ruotsin lumikaaoksen mittaluokkaa, mutta kuitenkin sen verran monta senttiä, että maisemat alkavat oikeasti näyttämään jo talvisilta. Melkein alaskamaisilta ♥
       Ja sen verran sitä lunta tuli myös, että Miehenmurri-parka joutui selviämään viikonlopun suntiohommista ja lumitöistä yksin. YKSIN. En tajua sitä firmaa! Alkaa näyttää siltä, että nämä soolokeikat ovat lähinnä henkilökohtaista pottuilua eikä mitään muuta! Tämän puolen vuoden aikana, kun olen ollut siitä karusellista ulkona, olen tuntenut lähinnä helpotusta siitä, ettei tarvitse siellä olla heittopussina ja roskakuiluna. Se ei kuitenkaan helpota tilannetta, että Miehenmurri on siellä höykkyytettävänä.

Minun lumityöni oli sentään helpommat sen suhteen, ettei tarvinnut kello kaulassa niitä tehdä. Lunta kyllä sai työntää ihan kylliksi meidänkin pihalta, mutta onneksi satanut lumi oli ihanan pehmoista ja hötöistä pakkaslunta, joka vain pölähteli mennessään ♥
          Sain talvisen pihamaan ja se kamala jääkenttä alkaa olla pelkkä muisto vain.
          Kun Miehenmörri tuli nälkäisenä ja viluisena ja väsyneenä lauantaina kotiin, minä olin tehnyt kanaa ja perunaa uunissa. Uudella reseptillä, joka onnistui melko moitteettomasti, vaikka itse sanonkin. Pitänee kokeilla toisenkin kerran, jos vaikka olikin vain ensikertalaisen tuuria...
          Sunnuntaina ilmat vielä suosivat meitä auringonpaisteellaa ja Miehenmörrin kanssa käytiin pakkaskävelyllä jäällä. Kyllä, minut saatiin kävelemään jäälle ja ihan muualle kuin pelkän rantaviivan tuntumaan. Oli siellä ajettu kelkoillakin, joten sen puoleen uskaltauduin minäkin astumaan lumiselle jääkentälle.

Niemen kärjessä sitä sitten kengän jälkeen imeytyi jostain vettä ja minä jähmetyin siihen. Miehenmurrikkaa hymyilytti, kun seistä nökötin jäällä enkä suostunut liikkumaan. Järjellisesti ajateltuna suurempi riski vajota jäihin on silloin jos jää jäälle...
     Pääsin rantaan leveällä askeleella, sillä tiedän että mitä laajemmalle alueelle paino jakautuu sitä kevyempi on pistepainolla. Tilanne huvitti minua vasta jälkikäteen.

Naamat punaisina tultiin sitten reissultamme pois ja ajattelin, että Miehenmurrikka on aika kiva tyyppi, kun lähti vielä sunnuntainakin minun kanssani pakkaseen ja jäälle, vaikka kuusi päivää oli saanut työmaalla hytistä ja tehdä ulkona töitä ♥ Semmoinen se on. Rakastettava ♥
       Minä nautin avaruudesta ja ilmasta ympärilläni. Oli ihanan kamalaa seisoa jäällä ja tuntea kaikki se tila ja valo ja valkoisuus joka puolella! Sanon sen nyt, minkä olen sanonut jo monen monta kertaa: tämmöinen luontoterapia on niin tehokasta ja toimivaa ja ilmaista, että tätä pitäisi olla tarjolla myös sen leposohvalla puhelun sijaan!

Viime yö meni sitten vähän taas eroahdistuksen kourissa - minun puoleltani ainakin. Heräilin monta kertaa yössä ja tarkastin, ettei Miehenmuru ole vielä hävinnyt siitä viereltä. Mieskin näki koko viikonlopun niin hulluja unia työmaalta, että toivon todella, että se kuukauden päässä odottava loma tulisi jo pian. Miehenmurri todella alkaa olla loman tarpeessa.
       Aamullakin vielä, kun Mies oli jo lähtenyt, heräilin tämän tästä ihmettelemään mihin Mies on hävinnyt. Vielä sittenkin kun kännykkään tuli Postista lähetys saapunut-viesti nappasin puhelimen äkkiä hiljentääkseni sen ennen kuin Miehenmuru heräisi sen piippailuun ennen kuin vilkaisin selän taakse ja tajusin, että työläinen oli jo lähtenyt töihin...

Palaten siihen pulaan joutumiseen.
     Tein tänään pihamaalla vähän lumen raivausta eli vein pihamaan tietyistä osista lumia pois, pellon puolelle ja levensin pihatien "moottoritieksi" eli työnsin lumivallit vähän kauemmas. Kunhan aurinko alkaa niitä sulattamaan niin ei kaikki vedet valu aina tielle... Olen kaukaa viisas kun ajattelen helmikuun alussa jo sulavesiä!
      Noh.
      Juutuin traktorin kanssa lumeen, kun toinen puoli pyöristä lipsahti tuosta tien päältä pellon puolelle joka oli vähän alempana. Lunta oli puolillaan takakoslassa ja takrengas suti tyhjää... Traktori oli kallellaan eikä yritykset oikein tuottaneet tulosta, että olisin päässyt siitä mihinkään. Pikemminkin kone vaan jatkoi kallistumistaan.
      Ajattelin, että on se nyt noloa, jos pitää pyytää naapurin isäntiä vetämään minua omalta pihatieltä pois, joten päätin että odotan vaikka kevättä, mutta ketään en pyydä avuksi (jääräpäisyys kunniaan!). Hetken aikaa istuin traktorin kopissa ja siristelin silmiä ihanassa auringonpaisteessa ennen kuin mietin, että miksi ihmeessä minun pitää saada kone peruuttamalla pois tilanteesta kun edessä on iso pelto tyhjää tilaa. Ajoin etukautta traktorin lumivallien yli ja kiersin ongelmapaikan!
       Hurraa naisen logiikka ja päättely- ja ongelmanratkaisukyky!
       Hurraa!

Takapihan niitylle tein puolestani "helikopterin laskeutumisalueen" eli alueen niille pihamaan lumille sitten kun niitä ryhdyn maaliskuussa kuskaamaan pois pihamaalta ja avittaen näin sulamista. Sitä ennen tällä "laskeutumisalueella" voin tehdä vaikka kuntopiiriä!

Myöntää täytyy, että vähän taisi minut raivausintoni lähteä lapasesta... Pihamaa alkaa olla niin nyysitty siistiksi ja lumen reunat kohtisuoria, että mahtaa olla minun neuroosillani kestämistä kun seuraava lumisade tulee ja tekee jälleen pihasta lumesta sotkuisen.
       Hauskaa oli!
       Aurinko paistoi koko päivän ja mittari kipusi kymmenen pakkasasteen molemmin puolin, mutta tuntui tosin viileämmältä. Kohta alan päivettymään siltä osin naamasta mikä on paljaana kaikkien kaulureiden ja huivien takaa - lähinnä siis silmät!

Ja eikös nämä jääpuikot ole jo merkki tulevasta keväästä?!
        Aurinko lämmittää ja tekee räystäisiin jääpuikkoja.
        Oikeaan suuntaan ollaan menossa, vaikka kyllä minä näistä pakkasistakin tykkään kun kerran tulivat. Viikonloppunakin oli NIIN komeita iltaruskoja, että tuntui kuin taivas olisi ollut tulessa ♥ En ihan sunnuntai-iltana ehtinyt juoksemaan tulisen taivaan alle, mutta hämärtyvään iltaan lähdin kuitenkin ja tein sen virheen että yritin oikaista yhden metsätaipaleen kautta. Se oli täynnä lunta ei edes autonjälkiä näkynyt tiellä. Minulta meni enemmän aikaa siellä pohrutessa kuin pidemmän matkan maantietä myöten. Sukat märkänä, yksi kaatumisen harha-askeleiden takia ja lunta täynnä olevat säärystimet ja lenkkarit.
        Tulipa taas juostua.
         Tänään lämmitin ulkosaunaa, kun siellä oli vedet jo vähän jäässä. Kävin minä hangen reunassa vähän viskomassa lunta päälle, mutta tuuli sen verran kylmästi, että jalat kohmettuivat ensimmäisenä. Rentouttavaa se muuten oli. Istuin kuumassa saunassa ja annoin lämpöisen ilman laskeutua harteisiin.
         Parasta rentoutumista mitä minä tiedän ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
4.2.2018 sunnuntai
430. juoksupäivä (158 vkoa täynnä)
- 2658.7 km
- 6.0 km kylälenkin versio (42 min)
- jalat tuntuivat ihan hyviltä, vaikka koko viikonlopun olikin vihlonut polvilumpiota joka suunnalta
- jaksoivat nyt ihan hyvin ja askelkin sai olla melko normaali
- hengitys kahden huivin läpi vähän raskasta mutta mukavalta tuntui kuitenkin
- askellus lyhyttä ja tehokasta
- ryhti kesti vaikka välillä piti vähän oikaista selkää ja ottaa sitä pois jalkojen päältä
- -11 pakkasilta, hyvät tiet lukuunottamatta sitä metsätien pätkää missä jalat saivat taas epätasaista alustaa ja vääntyilyä